Lötköttelin saamattomuuden rajamailla uppoutuen sohvaani. Mikäpä muu kourassa on ollut kuin puhelin. Selailin Youtubesta viherkasveihin liittyviä videoita ja sitten keksin käydä kuuntelemassa jonkin radiossa soitetun kappaleen. Sitten loputon määrä eläinvideoita. 

En muista mikä sai hakemaan Masked Singer Suomen esityksiä. Oliskohan ollut Mikko Leppilammen Pakkanen-hahmo, mitä lähdin kuuntelemaan. Siitä pidin jo silloin kun näin ensimmäisen kerran. Kuuntelin ne kaikki ja pari muutakin. Tohtori-hahmoon en aiemmin ollut syventynyt, mutta ajattelin vilkaista senkin. Olin nähnyt joitakin ylistäviä kommentteja Marko Hietalasta ja Tohtori-esitysten jälkeen aloin koluamaan lisää niin Nightwishiä kuin muutakin.

Kumma juttu. Ihmettelin pitkin viikkoa. Olen Nightwishiä kuullut ja tiennyt jotakuinkin otsikkotasolla missä mennään, mutten ollut koskaan syventynyt biiseihin paremmin. Miten voi olla mahdollista edes? Noh, kaipa oma elämä on ollut sen verran vuoristorataa ja energiasyöppöjen ympäröimää, että keskittyminen varsin mahtipontisiin kipaleisiin on ollut lähes mahdotonta. Laulajavaihdokset ovat kai olleet osasyynä myös. Kun totut yhteen ja se muuttuu niin kiinnostus on hieman lässähtänyt. Mulla on siis Floor Jansenin osuus jäänyt kokonaan kokematta.  

Ajattelin, että nyt kun on aikaa niin tutustun nyt sitten siihenkin. Ghost, love, score.... Kabuum! Viikko hurahti kuunnellessa tuota ehkäpä maailman parasta laulajaa. Viikko hurahti käymällä läpi tolkuton määrä tunteita, kropan värinöitä jne imuroidessa itseeni musiikkia, dokkareita ja ihan kaikkea tietoa mitä bändiin liittyy. Floorin propsit nousivat entisestään tajutessa miten luiskahti bändin laulajaksi. Pieni aavistus tosin on, että on ollut varalla jo jonkin aikaa, kun Aneten kanssa on huomattu, ettei oikein suju. Mutta hyvä näin, että hommat loksahtivat silloin kymmenen vuotta sitten kohdilleen. Seurauksena mieletöntä lavashowta ja mahtipontista musiikkia totaalisilta lahjakkuuksilta.

Kävin viikon aikana koko kaaren läpi ja vaikka tiesin Marko Hietalan eronneen yhtyeestä niin jotenkin se kirpaisi. Ja kuulla Floorin sairastaneen syöpää. Voi apua, silloin tajusin, että viimeksi kun näin antaumuksella olen jotain näin intensiivisesti kuunnellut, oli aikanaan Queen. Ja kuinka ollakkaan, kun olin kaiken käynyt omalla pikku intensiivikurssillani läpi niin Freddie Mercury kuoli.

Nyt ei saa käydä näin ja ilmeisesti Floor on paranemaan päin. Toivotaan ainakin.

 

Toinen hurahdus oli Käärijään. Ei tosin ihan samalla mittakaavalla. Toivotan onnea Euroviisuihin. Ainakin on mitä taas jännittää ja kannustaa. Live-esitys oli niin päätön, että nauratti pitkään sen jälkeen. Totain todella pidettävää on itse esittäjässä, sellainen luttana, vähän ehkä jopa nössöki persoona. Kivan kiltti hemuli.

Onneksi hurahdin viikolla myös ulkoiluun. Nyt olen koko viikon käynyt lenkillä. Ilma olisi nyttenkin upea auringon paisteineen. taidan kuitenkin odottaa hieman hämärämpää. Aurinkolasienkin kanssa meinaa jäädä silmät ulos.

 

 

Vähän mietityttää tiistai. Silloin pitäisi mennä töihin. Huomaan, että energiaa on tullut kyllä lisää, mutta eilen lenkin ja siivoamisen jälkeen kauppareissu oli liikaa. Keskiviikkona ohjelmanumerona oli avata ovi kierrätyskeskuksen tyypeille tullessaan hakemaan tavaraa. Lyödä lukkoon sähköpostitse muuttomiehet ja matkustaa junalla työpsykologin luokse. Jossain siinä välissä sain jonkin asteisen paniikkikohtauksen, mikä meni onneksi nopeasti ohi. Psykalla käynnin jälkeen olin niin loppu, että olisin kavannut jotain tuttua seuraa. Ajatus soittaa kellekkään oli vielä ylivoimaisempi ja raahauduin kotiin. Ilta menikin sitten musiikkia kuunnellessa ja torkkuessa. Kuinkahan pirussa mä pystyn töissä olemaan edes kevennetysti. 

Terapeuttini heitti vertauksen viivottimesta. Jos olen ajallisesti viivottimen pituuden verran saanut kuormaa päälleni ja olen toipunut noin yhden sentin verran niin en mitenkään voi olla vielä kunnossa. Laitoin kalenteriin päivämäärän milloin irtisanon itseni. Vaikka tässä iässä hirvittää heittäytyä vakituisesta työsuhteesta irti niin vielä enemmän hirvittäisi jäädä. Kolme kertaa olen työhistoriani aikana joutunut pitkän ajanjakson verran tekemään enemmän töitä saadakseni saman palkan kuin joku toinen. Kaksi kertaa olen menettänyt virrat täysin ja tämä viimeisin oli sitä luokkaa, että, jos kolmas kerta tulisi niin veikkaan, että se on menoa sitten kokonaan johonkin toisiin ulottuvuuksiin.

Ajatus muutostakin hirvittää. Ei se että muutos tulee vaan se stressin kestävyys. Vaikka tavarat kantaa joku muu ja pakkaan mielelläni valmiiksi niin siinä on kuitenkin aikataulutusta. Vanhan asunnon siivous ja avaimien palautus. Uudessa on sitten aikaa purkaa, mutta ne velvoitteet rassaa jo nyt matkustamisineen. Hitto kun ei ole sellaista kaverilaumaa, jotka jeesaisivat. Tosin jos mulla olis kaverilauma niin en varmaan olis tässä kunnossa.

 

Heitän tässä pienen ajatuspallon ilmaan kaikille jotka tätä lukee...

Onko sinulla on töissä tai harrastuksissa tai missään joku sellainen henkilö lähellä, josta et pidä. Koetko hänet uhkaksi? Oletko hänelle jostain kateellinen? Onko hän muuten vain niin paljon erilaisempi, ettet hänestä pidä? 

Tarkistathan miten kohtelet häntä. Vaikkei kaikista voi pitää, mutta ethän tee hänestä vihollista, jota alentaa, mitätöidä, vähätellä, levittää henkilökohtaisia tietoja muille, joille se ei kuulu, hauku, säti, valehtele asioista niin, että kohde näyttäisi pahemmalta kuin se on jne.

Sillä henkilöllä saattaa olla paljon muutakin kannettavanaan, kuin se, ettet juuri sinä hänestä pidä. Voi olla terveyshuolia, surua läheisen menettämisestä. Hän saattaa kuulla ja huomata kaiken, muttei saa sitä pahaa loppumaan. Hän saattaa olla todella yksin.

Jollain voi olla hetken enemän vaikkapa rahaa, mutta ei se voi olla syy lähettää pientä armeijaa kurittamaan jaa arvostelemaan ellei ne rahat ole jonkun taskusta viety. Tai yritetään viedä kaikki. Voi olla, että on tehnyt moninkertaisen työn ansaitakseen ne. Kakki maallinen on kuitenkin vain väliaikaista ja sen takia ei pitäisi kihistä kiukusta, että jollain hetken on jotakin, mitä itsellä ei ole.

Jos ei ole kumppania tai ystäviä niin ne voivat olla epäonnisten valintojen syy eikä niinkän kaikki tämän yhden henkilön. Ehkäpä tämä henkilö kaipaa enemmän kaveria kuin arvostelua siitä, ettei niitä ole.

Jos joku yrittää kovasti ansaita paikkansa niin koetetaan huomata se ja arvostaa ennemmin kuin aletaan talloa henkisesti lattiatason alapuolelle.

Jos se hyypiö intoilee jostakin, vaikka uudesta harrastuksesta niin anna intoilla. Ehkä siihen intoiluun mahtuu sinunkin innostus jostain muusta. Eihän tämmöistä fiilistä kannata roskiinkaan heittää.

Ollaan ihmisiä toisillemme.