Tjaah... kaiken pettymyksen ja kiukun jälkeen ajattelin parantaa oloani ajattelemalla, että elämä jatkuu. Lähdin siis treffeille. Sinänsä ihan asiallisia jutelleen kaverin kanssa.

Noh menin erääseen pieneen ostariin tapaamaan kahvin merkeissä. Tämä kaveri ei löytänyt noin 70 metrin pituisen käytävän pätkältä puoltaväliä, jossa ilmoitin olevani. Soitti pariin otteeseen ja aikaa oli jo kulunut kymmenen minuuttia siitä kun ilmoitti olevansa rakennuksessa. Aloin vähän ihmettelemään.

Olin saanut mielikuvan melko nuorekkaasta, säännöllisesti kuntosalilla käyvästä, hieman pyöreähköstä, mutta reippaasta hemmosta.  Lähdin sitten vastaan ja olin melkoisen järkyttynyt. Vastaan kömpi todella vaikeasti liikkuva noin 160 kiloinen kaveri, joka näytti noin kymmenen vuotta vanhemmalta kuin antoi ymmärtää. Mun teki mieleni juosta saman tien karkuun, mutta päätin olla kohtelias ja sentään mennä luvatuille kahveille.

Se tyyppi puhui koko ajan päälle ja oli vähän töykeäkin. Vaikka muutenkin oli tosi vaikeaa keksiä jutun aihetta niin yritin parhaani..Hörppäsin kahvit ja mietin mielessäni, että miten voikin se mielikuva olla niin muuta kuin todellisuus. Tunnusti kuvansa olevan melko vanha... Miksi. Ehkä tuollekkin olisi ottajansa, jos olisi rehellinen. Sen varttitunnin aikana mulle tuli jopa ikävä ohareita... Kun lähtiessä totesin, että juu, zemppiä kuntoiluun, mutta meillä ei taida olla mitään yhteistä niin sain tokaisun, että mikäs siinä kun olet tuollainen pinnallinen, ulkonäköpainotteinen. Nojoo kai se sitten näin on, mutta kun tämä hemmo myönsi vasta tässä kohtaa olevansa invalidi ja itse olin kertoillut innosta fillariretkiin, salilla käymisiin, kävelylenkkeihin jne. Niin ihmettelen, miten hän on ajatellut kaiken toimivan tasapuolisesti, jos ei sitten itse pystykkään. Ymmärrän toki harmituksen. Siitä varmaan töykeyskin.

Mä luulen, että nyt saa taas treffit jäädä hetkeks aikaa.

Ajelin sitten fillarilla kotiin vesisateessa ja jotenkin tää mieliala ei vaan kohoa.

Jos olen rehellinen niin mun on pakko myöntää, että tämä kevättalven tuttavuus kolahti, enemmän kuin lääkäri määrää. Voi vitsit kun se viina ei veisi miestä. Luulisin, että noi oikut olis jäänyt suurelta osin pois. Joku kohtuus ja vähän tosiaan empaattisuutta tännekkin suuntaan olis ollut paikallaan.

Mulla on nyt hurja ikävä. Mutta miksi?... Mun sydän on tyhmä.