Voi olla, että aurinko saa ihmeitä aikaan. Tai ihan ihminen, joka sai minut tänään nauramaan vedet silmissä. mutta nyt tuntuu, että olen saanut virtaa taas parantaa omaa elämänlaatuani, joka hetkeksi romahti.

Koska tunteet ovat olleet pelissä tuossa kummallisessa suhteessa, josta jo aiemmin kerroinkin niin yritimme vielä uudelleen. Menin heikkouksissani vielä kerran lankaan ja uskoin rakkaus-lirkutteluja, joten annoin vielä mahdollisuuden. Olihan meillä alkamassa loma ja yhteinen risteilykin Ruotsiin ja ajattelin, että maisemanvaihdos tekisi molemmille hyvää. Ja olenhan itsekkin uskonut... taas...idiootti kun olen, että kaikki kääntyy paremmaksi.

Kovat keskustelut kävimmekin.  Onhan se selvä, että, jos haluaa rakentaa jotain hyvää ja molemmat pitävät toisistaan todella paljon niin kompromissejakin täytyy tehdä. Mukana oli laahautunut tällä miehellä koko ajan matkassa entinen kesäheila. Kuulemma oli vielä kuukausi aiemmin kun tapasimme ollut mustasukkaisuutta ja yritystä ilmassa. No minulle ainakin esitettiin, että tämä poistuu kuvioista. En enää jaksa uskoa sillä jotenkin tuota ihmistä kuunnellessa luottopuoli teettää sen verran paljon töitä, ettei mikään ihme olisi vaikka olisi ollut pelkkää puhetta koko juttu. Ja riitamme räjähti aiemmin silmille, kun jälleen kerran kuuntelin hehkutusta  edellisvuoden rattoiluista. Selvisi tosin myöhemin, että koko suhteen ajan mukana roikkunutta varatyttöystävää ei tietenkään oltu poistettu. Valetta koko touhu. Varmaan koko meidän suhdekkin. Joillakin tuntuu olevan vain tarve käyttää muita hyväksi. Aiheuttaakseen toisille mustasukkaisuutta ja saadakseen ne sitten takaisin säälin voimalla kun se hyväksikäytetty aikanaan suuttuu.

Tietämättä mitä on taas tulossa ja toinen kovasti yrittää kertoa rakkaudestaan minuun niin kai se on katsottava loppuun.

Lomalla käytiin keilaamassa, touhuttiin pitsoja itse ja risteilemässä. Pääsin taas tunnelmaan. On se, on se oikea mulle...

Risteilyllä tapahtui tosin kaksi kummaa asiaa. Ensimmäisenä iltana kaveri alkoi hehkuttamaan mukavan päivän jälkeen, että olipa hienoa, että meillä oli tuo riita. Eih... en voi käsittää, mitä hienoa on riidoissa ja fiiliksissä, missä kuluu pekkaset, valvon yöt ja syön tuskin mitään. Olin tuntenut itseni niin väsyneeksi, että pelkäsin jo sairastuvani. Mitä hienoa siinä on, että toinen hehkuttaa pettämisiään ja edellisvuoden seikkailujaan ja saa mielen pahoitetuksi niin, että väistämättä edessä on riita.

Ensimmäinen ilta meni kinatessa. En olisi halunnut riitaa ja sitä naista reissulle mukaan. Seuraavana päivänä paistoi aurinko ja saatiin Ruotsissa ulkoillessa taas rakennettua kivaa fiilistä, joka onneksi kesti siitä eteenpäin. Siinäpä sitten tuli eteen toinen outous,pidin siinä kohtaa visusti turpani kiinni. Olenhan ollut syypää jokaiseen riitaan hänen mielestään vaikka ihmetyksen aiheita on ollut monia. Kun pohdittiin rahanvaihtoa niin sain ehdotuksen, että älä vaihda. Hän vaihtaa. No ok, voinhan aina maksaa ostokseni sitten euroina takaisin. Mutta kas kummaa.... Olisin mielelläni vaikka jonkun pureron katsellut tai edes karkkia. Mutta oli niin kallista tai sitten tuli vaan vaatekaupan edessä vain sana: Ei. No näin sitten Ruotsintuliaisia hänen kotonaan, jos sitten joskus mieltä lämmittää.

No sehän on reilua ottaa valta rahoineen ja kieltää multa kaikki. Olin Tukholmassa käynyt viimeksi teininä, joten olishan se kiva ollut joku muisto sieltä ostaa. No palauduimme paatille ja onneksi sentään ulkona oli kiva istua ja sain itseni tosi hauskalle tuulelle. Oli niin ihanan lämminkin.

Risteilyn jälkeen menimme miehen luo ja aloimme siivoamaan. Vastoin uutta vakaumustani eli aikuisen miehen asuntoa en ala siivoamaan, ryhdyimme kuitenkin hommiin. Se usko siitä, että meillä oikeasti voisi olla kivaakin sai jopa innostumaan. Välillä pidin tosin vakaumuksen rippeistä kiinni ja katselin kun toinen touhus omaa kotiaan. Pisteet nousi entisestään. Sehän pentele ihan oikeasti yrittää ja jotain on menny umpiluuhun. Se on yksi syy siihen, että edelleen jatkoin yhdessä oloa. Että ensivaikutelmaltaan saamaton tyyppi alkaa oikeasti tekemään asioiden eteen jotain. Se on hienoa se. Ja pienellä vaivalla tuli jopa tilaakin. Kas kummaa. Kaappi ei ole mikään pöllömpi keksintö. Huraa.

Kelit muuttui Suomessakin auringon puolelle. Pitkän pitkä pimeä kylmä kausi olisi takana ja voisi alkaa harrastamaan ulkoilua ja muuta kivaa sisällä nuhjaamisen sijasta. Suunniteltiin ulkoilupäivää ja jos jäät sallii niin kalastettaisiin samalla. Fiilikset oli tosi korkeella. Suhdetta rassaavat tekijät oli puhuttu ja selvitetty.  Ihana uusi alku ja hyvä mieli siitä, että tässä voisi tosiaan rakentua jotain kaunista ja kestävää.

No tietenkin heti maanantaina tuli ilmoitus, että on yllättäen pokka -peli lauantaille. Tottakai se ärsytti, että oli jotain muuta puhuttu ja suunniteltu ja säiden suhteen ainutlaatuiseen viikonloppuun tulikin muuta. No sovittiin sitten sunnuntaille. Mietittiin eväät valmiiksi ja paikka minne mentäisiin. Olin hieman epäilevä, että, josko ei sitten viinaa hirveämmin ottaisi. Ei ole kauhean kivaa, jos toinen on krapulassa. Fyysisesti jo aika rankkaa olisi kantaa kamppeita, jos on ohkanen olo. No ei tietenkään ota paljoo, eikä tietenkään ole krapulaa.. no okei sitten. Mut ulkoileen mentäisiin ja odotin kivaa päivää innolla.

Yöllä heräsin mitä oudoimpaan uneen. Näin unta, että olin jossain asunnossa ensin yksin. Sitten paikalle tuli lauma ihmisiä joita en tuntenut ja perässä hiippaili tämä mun boyfriendini. Olin kuin ilmaa, ei esitellyt kenellekkään ja hädin tuskin huomasi olemassaoloani. Menin siinä unessa sitten nukkumaan ja tunsin kuinka joku potkii minua niin, että heiluin kyljeltä toiselle. Sitten joku (ketään siinä unessa ei näkynyt vaan tunsin vaan voiman) alkoi nostella minua jaloista. Siinä unessa heräsin siitä unesta ja menin kertomaan kuinka outoa unta olin nähnyt. Löysin tän miehen makkarista persus paljaana juttelemassa jonkun miehen kanssa ja kaksi naista nukkui alasti vieressä. Kukaan ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota.

Tämmöiseen uneen heräsin ja mulle tuli niin spooki olo, että jotain on sattunut. Joko siis naisissa tai hakattuna. Se unen uni oli potkuineen jotenkin niin todellinen. Yritin laittaa viestiä ja huomasin, ettei mun aiempiakaan oltu katottu. Yritin kysyä, että onko kunnossa. Tiedän, että on hieman levotonta aluetta, missä asuu ja liikkeellä yöllä. Viesteihin ei vastausta. Pyörin siinä sitten levottomana ja huoli alkoi aika isosti kasvaa. Sitten päätin soittaa... olkoot nukkumassa tai ei, mutta en voi rauhoittua ennen kuin tiedän, että on ainakin turvallisesti kotona.

Sieltähän se sitten vastasi puol kolmen aikaan täydessä kännissä oleva kaveri, että iih ooh kaikki hyvin. Ollaan kaverin kanssa juteltu niitä näitä hehee. Novoi sun juma... Huolissani kuin mikä ja turhaan. Toinen on kännäämässä vaikka oli luvannut olla iisisti. Lopetin puhelun. Kuulostipa juuri sellaiselta kunnolta, ettei ulkoilusta tulisi mitään.  Yrittihän tuo pariin otteeseen soittaa, mutta miksi vastaisin, kun kännisen kanssa saa mitään järkevää keskustelua aikaiseksi. laitoin puhelimeni kokonaan kiinni. Eiköhän ne fiilikset kaikonnu.

Aamulla viestiä olikin sitten tullut, kuinka tämä herra on hakenut kalavehkeensä ja on menossa sinne minne sovittiin. Olin lupautunut tekemään eväät vaan en kellonaikaa saanut, että milloin oltaisiin menossa. No nyt olisikin pitänyt olla valmiina ja rientää mukaan oitis kun viesti napsahtaa. Ja paremmaks menee...

Kuinka ollakkaan tämä sankari kampes kotiini kännissä vieläkin, puolen päivän aikaan ja kampes sänkyyni nukkumaan. Pidättelin raivooni. Ei voi olla oikeasti todellista, että taas kun kaikki näytti hyvältä niin tämä veti kaiken vessasta alas... Tai oikeastaan kurkusta.

Pohdin mitä teen... Jos raivo laantuisi kävelylenkillä. En ainakaan kaunista päivää sisällä haluaisi viettää. Kävellessä kiukku oikeastaan yltyi. Siis miksi katselisin tuollaista enempää? Jos ihminen, joka ohimennen silloin tällöin nakkelee iloiseen äänensävyyn, että "Kiva kun et ole kaunis, kun olen mallejakin katsellut ja ovat tyhmiä. sulla toi pää toimii".  Tai "kaverille (ex-suttura) ostin hajuvettä josta sytyn, voisinko ostaa sinullekkin". Tai "Viimevuonna meni toosi lujaa, kahvitreffeillä kävin pari kertaa, mutta sitten touhusin kyllä kaikkee muuta" . rinta rottingilla ihan kuin olis voittanut jotain, kunmulle kehuu. Kaikkee en viitsi edes tässä toistaa. Ja ihminen jolle ryyppyreissu menee kaiken sen kivan edelle, mitä oli suunniteltu. Oh boy!

Kävin kaupassa samalla ja kotiin päästyäni tein ruokaa.Totesin itsekseni, että se olen minä, joka täällä asuu ja ketään kännistä en ole tilannut tänne nukumaan, joten miksi varoisin herättämästä. Ei muuta kuin pesukoneet päälle. Enempää en odottele.

Viideltä tämä mestari vihdoin heräsi. Aurinkoinen päivä veteli jo viimesiään. Kampes pokkana viereen hakemaan hellyyttä.. Voi vitsit kun riemastuin. Se pettymys siitä, että päivä meni piloille ja se pettymys siitä, että sovitut jutut oli heitetty romukoppaan, se pettymys siitä, ettei ollut millään lailla pahoillaan vaan ihmetteli kiukkuani, sai mut huutamaan. Ja kun huomasin, ettei tyyppi edes tajunnut eikä myöntänyt tehneensä mitään väärää vaan syytti minua siitä, ettei hänellä enää ole fiilistä ulos lähtee, sai mut napsahtaan. Oli kuulemma ryypännyt kuuteen asti aamulla ja sekin oli oikeastaan kaverin vika. Mun puhelimen sulkeminen oli syynä tän valmiin kännin jatkamiseen...Ei siis mitään vastuun tuntoa mistään. Ei pahoittelua edes, että sori venähti ja päivä meni pilalle. Korvaan tän. Ei mitään.

Heitin kaikki tänne hilaamansa tavarat ja tais siinä kengätkin lentää. Tönäisin ja taisin lyödäkkin. En muista milloin olisin noin vihainen ollut. Vastustan väkivaltaa, mutta jotenkin alan ymmärtämään, että kun oikein annetaan ymmärtää, että kaikki on ollut turhaa, eikä toinen välitä paskan vertaa miltä susta tuntuu niin turhautunut raivo voi saada aika hyvät mittasuhteet. Pyysin anteeksi käytöstäni. En kuitenkaan ihan varma ole kadunko.

Itse en anteeksipyyntöä en saanut vieläkään. Olen kyllä yrittänyt kysyä, mitä pahaa olen tehnyt, että tuollaista kohtelua olen saanut. Mutta ei siihen vastausta taida olla.Jos on luonteeltaan kylmä ja julma niin ei sitä voi muuttaa.Tuli mieleen jopa narsistiset piirteet.

Sitä ihmettelen, että vaikka kiukku oli mieletön niin en ainakaan romahtanut siihen missä olen tän suhteen aikana vähän väliä joutunut. Sellaiseen masennusta muistuttavaan lukkotilaan. Enemmänkin sain vimman kehittää taas itseäni. Huomenna menen salille ja kunhan röyhyttelen tupakit pois niin sekin saa jäädä. oli niin hienoo se olotila kun en polttanut.

Olen tossa pohtiessa tullut siihen tulokseen, että tää tyyppi on ilmeisen rakastunut itseensä ja omaan hyvyyteensä. Ei sitä kiinnosta, jos joku muu haluaa tehdä jotain kivaa. Se  ei vaan ilmeisesti käy vaan pitää kiinni siitä, että saa ohjailla muita. Tekee mitä haluaa,eikä kanna missään omaa vastuutaan. Melkein sai mut alistumaan, joksikin kummaksi hänestä riippuvaiseksi robotiksi. Olen liian vahva sellaiseen.

Olkoot, eiköhän tuolla jossain tule vastaan joku, joka muakin arvostaa. Ja nauttii yhdessä tekemisen ilosta ja pitää lupauksensa. Ootellaan taas ja nythän olen painoakin menettänyt tänä aikana kuusi kiloa. Hoikkuushan tässä koittaa hyvää vauhtia, jos sitten kävis vaikka parempi flaksi.