Sairaslomalla. Paska.

Reilu viikko on mennyt potiessa. Vielä on matkaa jäljellä. Saa nähdä kuinka kauan. Toivottavasti ei montaa viikkoa.

Olkapää reistaili jo pitkään ja samaisena päivänä kun varailin aikaa tohtorille fysikaalislapun toivossa, paukahti niskat. Pää ei kääntynyt töihin mennessä enää kuin taaksepäin ja käveleminenkin tuotti tuskaa, tuskaa se tuottaa vieläkin ja tätä kirjoittaessa käsi on puutunut. Kuvattiin ja niskan nikama ilmeisesti himppa verran vauriota kulumalla kai saanut, että toipuminen kestää. No sentään toivoa on tokenemiseen, mutta jos käsi menee käyttökelvottomaksi niin joudun leikattavaksi. Doctor ehdotti magneettikuvausta yksityisellä à 400e. No sellaiseen ei ole varaa ja ehdotin, jos saisin lähetteen kunnalliseen niin pääsisin halvemmalla. Kun olisin aikani jonottanut niin olisin varmaan jo tarpeeksi romu leikattavaksi. Kuulemma ei ole kunnallisella resursseja.

Tjaah no en sanonut siinä tilanteessa ääneen, mutta pohdimpa sellasta, että jos veroeuroni kelpaa yhteiseen hyvään, jota en ole oikeutettu käyttämään niin voisko sitten ajatella asiaa siltä kantilta, että... Jos maksan 400e magneettikuvauksesta niin minulla ei siltä osin ole resursseja maksaa veroja. Jotenkin välillä tuntee itsensä lainsuojattomaksi tai huonompiosaiseksi tai ainakin väliinputoajaksi. Siis kun käy työssä. Tukia ei saa mistään. Kaikki on maksettava itse ja kalleimman kautta... niin paitsi tietenkin silloin, jos on työssä käyvä mies, joka pokaa naisia liukuhihnamaisesti ja valittaa heille surkeuttaan ja maksattaa kaiken, tai osan ainakin tekemättä kulutuksensa eteen yhtään mitään... No joo takas asiaan. No, en pääse edes leikattavaksi, sillä käsi kuitenkin kivuista huolimatta toimii. Hassua. Tiedetään, että ongelma on tulossa niin odotellaan ensin loppuun saakka vaikka mun logiikalla vois ehkä ennalta jo vaikuttaa ainakin siihen, että saikkuja ei tarttis niin useasti viettää. No se on vain minun logiikka. En ole tohtori joka päättää.

No pikkanen aasinsilta vallitsevaan pakolaiskeskusteluun... Ymmärrän kyllä, että ihmiset tulevat sodan pyörteistä karkuun säilyäkseen hengissä. Heitä on vain niin paljon, että on vaikeaa uskoa talouden kestävän. Jostain pitäisi säästää, mutta miksi ihmeessä niiltä samoilta aina rokotetaan. Ei mene kovinkaan kauaa, kun töiden karatessa muualle veroja maksava porukka on kohta vähemmistönä. En nyt haluaisi rasistin leimaa otsalleni sillä minulla on ystäviä eri kulttuureista. Mutta olen pohtinut sellaista asiaa, että täällä on myös maahan muuttajia todella paljon, jotka eivät tee töitä. Ehkä ovat tänne muuttaessaan niin aikoneet, mutta eivät ole sitä saaneet. Nyt kuormittavat sitten täällä tuilla ja muilla eduilla tätä yhteistä hyvää. Toinen ääripää ovat tuo ihana johtoporras eri aloilla. Varsinkin valtion, mutta on niitä muuallakin. Palkkiot ovat aivan liian suuret, jos 58 vuotias dirika ilmoittaa läksiäiskahveilla duunareille, joilla on juuri eläkeikä noussut, ettei viitsi enää tehdä töitä, kun on niin kyllästynyt. No Portugalissa taitaa olla taas yksi talon omistaja lisää. Mutta ajatukseni kaikessa raadollisuudessaan olisi, että bossien pitäisi pitää palkkioistaan edes jokin osuus Suomessa ja ne maahanmuuttajat, jotka eivät vaikkapa kahteen vuoteen ole pystyneet osallistumaan tämän maan pystyssä pysymiseen niin vois nätisti ehdottaa kotiuttamista alkuperämaahansa. Kuulostaa kylmältä, mutta, jossain raja elatuksissakin on pakko olla.

No niin... jos yleisellä  ja olkapään tasolla kirvelee niin muuten on mennyt oikeastaan aika nappiin tämän raajansa rikkoneen duunarin saikku ja muu elämä.

Ihailin juuri kotiani. En ole oikeastaan kertaakaan tuntenut kolmen vuoden aikana tätä niin viihtyisäksi kuin nyt. En ole tehnyt mitään ihmeellisiä hankintojakaan, enkä edes vaihtanut järjestystä. Mikä siis muuttui? No viisi pientä ruuvin reikää teki ihmeitä. Olen varmaan kolmisen vuotta haaveillut, että joku tulisi poraamaan kattooni pari koukkua. Pyytänyt ja tarjonnut rahaakin vaan ketään ei ole kiinnostanut. Saisin valaisimen pöydän päälle. Huoltoyhtiötä en viitsi pyytää, kun ovat ratkoneet uuninluukun avaamisbrobleemaa jo puolitoista kuukautta. Sain vanhojen kalujen tilalle uuden jääkaapin ja hellan. Nyt luukku ei vain mahdu avautumaan sillä jääkaappi on aivan liian iso. No onni onnettomuudessa on se, että taitaa tulla keittiöremontti ja saan haaveilemani kaapinovet. Jos olisin ne vaihdattanut oma-aloitteisesti niin olisi paukahtanut melko iso lasku.

Noh, tämä uusi tuttavuuteni on osoittautunut melko tehokkaaksi pakkaukseksi. Hän itse ei varsinaisesti tee itse näitä, mutta on kova poika järjestelemään asioita. Kerran kyläillessään, oli aiheesta puhetta. Ilmoitti heti, että olisi kaveri joka voi tulla ja voi vaikka maalatakkin. Kun sitten pohdin, mitä kaikkea tarvitsisi kiinnittää niin tein tarvittavat hankinnat ja kyselin poraajan perään. Meni kolme päivää ja valaisimet olivat oikeilla paikoillaan ja pieni hyllykkö. Ja eteiseenkin sain tulevaisuuden hankinnalle eli peilille paikan. Pojilla oli kyllä hauskaa, kun tökin sormella reijän paikkoja ja haaveilin, että tuohon tulee joskus sitä ja josku tätä. Vinoja hymyjä tuotti sekin, kun haaveilin pienestä tv-tasosta. "No mihin se vanha joutui?" " Tuolla se on kenkätelineenä", Olin taas vaan niin hämmentynyt, että kuinka voi tosiaan asiat mennä eteenpäin, etten älynnyt kiittää kuin poraajaa. No ehdin kiittelemään tätä toteuttajaa myöhemminkin. Viimeistään kun saan kodin kunnolla kuntoon.

Noi ruuvaukset kun aiheuttivat sen, että nyt ne valot ovat oikeilla paikoillaan. En kärsi pimeydestä enään. Täällä tunnelma muuttui täysin. Innostuin laittamaan paikkoja hieman. Siivosin kunnolla...Tai no osissa sen mitä olen päivässä jaksanut. Laittelin lyhtyjä. Vaihtelin pikkujuttujen paikkaa. Pari naulaa parille pikkutaululle. Kauhean isoja ei tällä kädellä viitsi tehdä vaikka verhot kyllä vaihdoin. Makkari odottaa samaa. Mä rakastan nyt tätä kotia ja tätä harmonista tunnelmaa. Jopa eteistä, jota olen aina inhonnut. Koti tuntuu kodilta.  Nyt tänne on hyvä tulla. Aika metkaa, että tarvitsi vain pari koukkua ja kolme ruuvia tähän muutokseen. Tosin taisi tämä homman järjestelijä jättää oman pienen hyvän fiiliksen tänne leijumaan. posiitiivisia vibroja , jos näin voi sanoa :)

Meinasin kyllä Ikean hyllyn pistää palasiksi kahteen osaan, että olisin paremman puutteessa saanut sekä kukkapöytää ja tv-tasoa. En ajatellut asiaa kuitenkaan kauhean pitkälle ja työkaluni ovat mitä ovat. Kun tajusin mitä olin tekemässä, ei naurusta meinannut tulla loppua. Myönnän olevani välillä vähän hölmö kun näitä "teeseitse"-vimmoja paukahtaa päälle. Oikeastaa tuo kuva kertonee kaiken. Ja onneksi käteni säästyi pahimmalta. Ei ehkä olisi kestänyt sahausintoani loppuun asti.

unnamed.jpg

Joo... ei tässä järki päätä pakottanut, mutta kai sitä on lupa hölmöillä itsekkin :D :D :D