Jaahas.. taitaa olla teknistä neroutta ilmassa muillakin. Vuodatuksen ylläpitäjillä ainakin. Ovat tuossa huoltohommien tuoksinassa hukanneet näköjään parin vuoden kirjoitukset. No ehkäpä ne joskus palautuvat takaisin. Sattuu sitä siis muillekkin.

 

Lomani viimeistä iltaa vietän hieman haikeana. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Nyt taitaa jaksaa kuitenkin kiltisti odotella seuraavaa lomaa. Pää on ainakin nollautunut täysin. Kerrankin. Jaa miks ei kroppakin. Ainakin parempi olo, koska olen melkeimpä joka päivä harrastanut jotain liikuntaa. 

 

Tämä oli hyvä loma. Ei yhtäkään virtasyöppöä ympärilläni. Pari tuossa kyllä yritti tunkeutua riistämään hyviä fiiliksiäni, mutta empäs joutunut mihinkään pyörityksiin tai kuuntelemaan negatiivisuutta ja ahdistuksia. Se on hyvä se. No jaa. Pelle Hermanni oli sen verran yritteliäs, että ilmaisi suoraan haluavansa käydä itseään tyydyttelemässä luonani. Empäs päästänyt. Ei voi sitten millään muotoa kiinnostaa. Totesin vastaukseksi, että jos vielä kertaakaan aikoo yrittää minua alentaa niin viestit kulkeutuvat tyttöystävänsä nähtäville. Kappas vain. Tehosi. Ei sitä vain jaksa heti aamusta lukea viestiä, missä ei ole arvostuksen häivääkään. Pelkkää helpotuksen tilausta ja vieläpä ilmaiseksi. Noi tyypit joutaa minun puolestani jo pikkuhiljaa roviolle. Käristykööt helvetissä tai ihan missä vaan. Toinen virtasyöppö yritti hanakasti puhelimella yhteyttä, muttei ole enää sellaista yhteyttä, minkä läpi pääsisi. Musta lista ei suinkaan ole huono keksintö. Säästää ärsytyksiltä silloin kun on tarvis.

Vaikka loma alkoi kehnosti raajaongelmilla, oli silti mukavaa. Kun kivut hellittivät niin oli todella antoisaa vesijuosta, uida, fillaroida. Ja käväisin salillakin. Tavoitteena oli lukea kirja ja onnistuin siinä. Remppahommat ohitin käsivamman ja kelien takia. Suomenlinnan piipahdus oli mukava tehdä ja keskiviikkona suuntasin Tallinnaan. Olin tuttuni luona yötä ja seuraavana päivänä kävelimmekin ihan muikean lenkin eläintarhaan. Käppäilykierros jatkui Paterein vankilaan ja sieltä keskustaan. Päivälle tuli reipas 25 000 askelta. Sain muikeita kuvia Merimetsan männyistä ja jääkarhu oli hellyttävä. Sillä on niin söpö peppu. 

Välillä olen ollut jopa niin hyvällä tuulella, että olen hyräillyt ja myhäillyt itsekseni. Melkein nauranut ääneen. Mutta miksipä ei olisi hyvä olo. Silloin kun on voinut liikkua niin se itsestään tuottaa aivan loistavaa fiilistä. Lisäksi, kun tekee hyvää ruokaa ja katsoo juuri sellaisen leffan, kuin haluaa... Mmmuahhahaa.

Nyt kaivelee taulun maalaus. Olen neljä viikkoa haaveillut taiteilusta. Se on vain niin pienistä sieluasioista kiinni, että odottelen vielä hetken. Odottelen enemmänkin sitä ideaa, että mitä maalailen/luon jollain tekniikalla. Jää nähtäväksi.

Vaikka olen ollut myös miesvapaalla, niin huomasin, että tarpeeseen jutella jonkun käppänän kanssa, on löytynyt ihan passeli ratkaisu.

En osaa kuvitella itseäni toisen kulttuurin edustajan kanssa. En ole rasistikaan. Mutta yksi henkilö on sellainen, joka saa tuntemaan sellaista hyvää fiilistä aina kun näen. Ehkäpä siksi, ettei kysele tai tyrkytä. On vain ja juttelee. Myy ruokaa ja joskus kun aiemmin olen hakenut ruokaa niin suojelee känniörkkibörkeiltä. Kiva tuntea itsensä olevan turvassa edes kebabin verran. Osaan kyllä pitää puoleni, mutta se on vain niin mukavaa saada välillä tuntea, että joku muu katsoo vähän perään, että kaikki on ok. 

Kävin eräs ilta Helsingissä katselemassa ihmisiä. En oikeastaan juhlinutkaan. Vähän tylsää itsekseen pyöriä. Kaupungilla kävely lämpöisessä illassa ja piipahdus terassilla oli rentouttavaa. Lähdin ajoissa kotiin ja päätin hakea salaatin aamupalaksi. Nauratti salaattia kotiin kantaessa, että se salaatti oli melkein puolet isompi ja sisälsi kaikkea mahdollista muutakin kuin mitä listalta luettuna pitäisi sisällään. Heppu oli töissä ja jutteli kovasti. Puheenaiheet olivat enemmänkin elintavoista ja ikääntymisestä. Niitä näitä, mutta taas tuli hyvä fiilis. Tämä on näitä, mitä pitää säilyttää. Jos on kurja päivä niin menee tuonne höpöttämään ja päivä on taas parempi.

Helsingissä dallaillessa huomasin kumman jutun. Jos aiemmin kaupunki on tuoksunut sellaiselle jännnälle niin nyt sitä tuoksua ei enää ollut. Samalla kun tämän huomioin, tajusin, että se ei olekaan tuoksu vaan jännitys. Helsinki on liian tuttu ja ikää alkaa olla, joten kaipa se jännityksen tuoksu joskus väljähtyy.

Jaahas.. vielä hetki kotitouhuja ja huomista työpäviää unten maille odottelemaan. Se päivä tuoksuukin melko jännittävältä jo etukäteen. Onnistuin muljauttamaan polveni uudelleen tänään. Saa nähdä, että kuinka pahasti. Johan se pari viikkoa olikin kelvollinen. Pikkuhiljaa tuolla könkkäilee, mutta kuinka se koko päivän kestää niin se onkin eri juttu.