Siitä onkin tovi, kun olen kerennyt vuodattelujani päivittämään. Kiirettä on pukannut reippaanlaisesti. 

Loma kului kaikenkaikkiaan rattoisasti loppuun. Näin monenlaista musapläjäystä. Piipahdin Kiasmassakin. Pyöräilyä, sienestystä jne. Välillä meinasi levottomuus iskeä niille päiville, kun en keksinyt mitään tekemistä. Lepäämisessä on metka puoli juuri se, että kun energiataso nousee, pitäisi olla riittävästi pikkupuuhaa kuluttaaksen sen. 

Loma huipentui Taiteiden yöhön. Olin ronkunut päästä mukaan kuvailemaan taustalle erään muusikon mini-kiertuetta pitkin Helsinkiä. Ajatuksena kameran käytön harjoittelu. Pari päivää aiemmin toimenkuva hieman muuttui ja olinkin sitten koko päivän mukana taltioimassa tapahtumia. Sinänsä koomista on, että kamera on ollut hallussani jo muutaman vuoden vaan en ole sitä opetellut kunnolla käyttämään. En ehtinyt opettelemaan nyttenkään, mutta löytyi satsista joitakin helmiä, mistä itse pidän. Ja saattaa olla, että jonkinlainen videonpätkäkin minitourilta saatiin aikaiseksi. Lähdin hommaan kylmiltään, mutta hauskaa oli ja jos pääsen toistekkin mukaan niin tiedän hieman varautua energiatason ylläpitoon ja nyt tiedän, että se kamera on oltava hollilla ihan koko ajan, ettei missaa mitään. Jonkin verran lapsuksia sattui, joista ei kannata varmaan ääneen mainita. Kuten esimerkiksi sellaisia, että kuvailin niitä parhaita ilmeitä laittamatta videokameraa päälle. Pakkasin kameran pois juuri kun jotain yllättävää tapahtui... Still-kuvia nappaillessa se räsähdys kuuluu ihan joka ikinen kerta. Nooh. Tietää seuraavalla kerralla. Eipä sitä muuten oppis, ellei kantapään kautta. Kaikenkaikkiaan reissu kesti noin kuutisentoista tuntia ja väsymyksestä huolimatta silmät aukes. Arvostus tuota tiimiä kohtaan on huikea. Artisti jaksoi soittaa ja laulaa muhkeet kymmenen keikkaa. Noin 40-45 min. kerta. Ja se on paljon. Roudaustiimi oli aivan ässää. Kaikenkaikkiaan täydellisesti järjestetty kokonaisuus. Kaiken kaikkiaan hienoa olla tollaisessa mukana ja nähdä mitä yhdenkin keikan eteen, saati sitten kymmenen yhden päivän aikana täytyy tehdä. Ei välttämättä tule pelkästään yleisön joukossa heiluvana ajateelleksi.

Kun laitoin töihin lähtiessä jotain kuvia Faceen.. Vähän kiireellä valkkailin ja vaikka suttuisempiakin eksyi joukkoon niin mieltä lämmitti erään ammattikuvaajan tykkäys. Tosin tykkäsi kommentistani "Taiteiden yön räpellyksiä". Tunnustus ainakin siihen :)

Toinen pehmeä aloitus oli työn saralla. Loman jälkeen vedinkin sitten kaksi viikkoa putkeen hommia. Jalkaparat huusi välillä hoosiannaa, mutta muuten meni hyvin. Pää vain hieman sekaisin. Unohtelin puhelimen ja milloin mitäkin. Koomista mennä kauppaan ostamaan tupakkia ja pyöriä kauppa kolme kertaa ympäri, tutkien hyllyjä ja kiroilla jo ääneen, että mitä hittoo  mä tulin tänne hakemaan.

Ainut draamaa aiheuttava asia viime turinoinnista taisi oikeastaan olla tietokoneen hankinta. Ei oikeastaan se hankinta vaan tämän uuden ihanuuden käyttöönotto. Piruvie, kun saan jonkinlaisen stressin aina aikaiseksi, kun täytyy ymmärtää, jotain, mitä en oikeastaan edes halua ymmärtää.

Loppupeleissä ei pitäisi olla edes vaikeaa, mutta kieli ja ohjeet. Länttää koodi sinnetänne zippaduidaahan ja sitä rataa. Mutta jos käytettävissä on biljoona koodia ja ziljoona zippaduidaata niin olis nasta tietää, että mikä niistä ja minne. Noh... hermostuin alta aikayksikön ja luovutin ja murjotin. Olin valmis ilmottautumaan syväjäädytysihmiskokeiluun, jos sellainen olis löytynyt. Olisin nukkua pösötellyt siihen tulevaisuuteen asti, missä on kehitetty laitteet, jotka toimivat pelkästään ajatuksen voimalla. Tosin kun sekin masiina menis rikki ja joutuisin jotain asentamaan niin eiköhän nörttipirulaiset ole ehtineet taas sanaston muuttamaan moneen kertaan, että juuri opittu on jo vanhaa tietoa. 

Koneeni kuitenkin lähti parin päivän peiton alla kiukuttelun ja murjottamisen jälkeen itsestään pelittään ja taidan olla rakastunut. Kyllä kannatti satsata himppa enempi, jos kestäis hippa paremmin.

Tämä kiittää ja kumartaa läppärivainaan muistolle. Rest in peace.