Joteskin on ihanaa, kun tuli takatalvi. Poden viiden päivän vapaita nyt pääsiäisen aikaan. Alkuajatus oli, että pesen parvekkeen ja rakennan sinne kevään. Nyt todellakin tuntuu tuo juokseminen koulussa ja töissä liian isojen, jo lerpahtaneiden turvakenkien raahaus.

Illalla vielä umpiväsyneenä suunnittelin vapaitani. Aamulla koinkin vapauden tunteen velvotteista. Ja pöh... syön kohta aamupalaa ja menen salille varovaisesti rääkkäämään kipeitä jalkoja. Miten ne voivatkin olla niin kipeät. Veikkaisin kuitenkin, että liikuntaa sopivasti ja ruokailun järkevöittäminen auttaa. 

Nyt kiireen ja väsymyksen keskellä en ole oikein ehtinyt ajattelemaan kropparaukkaa vaikka se minulle huutelee. Välllä olen sortunut makeaan saadakseni energiaa. Se on alkanut näkyä. Väsymyskin turvottaa ja pari kiloa on kavunnut lisää. Onneksi sen huomaan itsekkin ja täytyy vähän ottaa niskasta kiinni. Jännää onkin huomata, että kun univajetta kuroo kiinni niin se vaikuttaa heti. Kai se elimistö sitten vain turpoo, jos ei lepoa saa tarpeeksi.

 

Pitäisi tehdä "Elokuva". Sellainen lyhyempi versio. 3-5 minuuttia.  Ensimmäinen idea oli aamuherätyksen vaikeudesta. Miten herkkua on herätä aamulla kello viisi. Keittää kahvia silmät ristissä vain huomatakseen, että on unohtanut veden tai se on valunut pitkin pöytiä. Suodatinpaperi on solmussa tai muuta vastaavaa. Kiirehtiä junaan eriparikengillä, jonka perävalot näkyvät jne. jne. jne.

Tätä ajatusta pyörittelin mielessäni melko pitkään kunnes toinen idea tuli kuvioihi mukaan ja vielä vahvempana.

Vaikka olen aina vastustanut "Oksennan ahdistuksen päällenne"- taidetta niin aloin pyörittelemään ajatusta pelaamisesta ja siitä kuinka elämä menee ohi ruutua tuijottaessa. 

Esittelin koulutunnilla ideani ja se sai paljon keskustelua aikaiseksi ja aiheeseen palasimme vielä uudelleen ja uudelleen.

Arvasin jo etukäteen, että eräs henkilö kommentoi omalla tavallaan... Esittäen tietyllä tavalla ideani feminismismisenä ajatuksena. Mies pelaa ja nainen tekee kaiken. Mes itse pelaa, mutta huomautti, ettei vaimonsa käy koskaan kaupassa. Totesin takaisin, ettei kyse ole hänen elämästään vaan omastani, eikä siinä sormella osoiteta ketään vaan kerrotaa tarina niin, että siellä on sanoma heille, jotka eivät elämän liukuvan ohi muiden eläessä fyysisesti heidän selkänsä takana. Joku toinen tunnusti pelaavansa paljon ja puolusteli sitä sosiaalisena kanssakäymisenä, mutta piti ideaa mielenkiintoisena ja kannusti työstämään sitä. 

Sen aion toteuttaa. Käytännössä tarkoittaa monen monen tunnin fyysistä työtä kolmen minuutin takia, mutta veikkaan, että se kannattaa. Ankeinta lienee, että joudun tosiaan pelaamaan itse jotain yksinkertaista peliä jokin aikaa ja huomaamaan taas uudelleen kuinka se turruttaa. Onneksi kuvauksen haasteet tulevat mukaan ja jokin tarkoitus. Lisäksi tyhjennän koko olohuoneeni ja muokkailen sitä sen mukaan, että tarina pelaajan taustalla tulee esiin. Vaikka omat kokemukseni olivat vuosien varrella aika ahdistavia niin pyrin toteavampaan toteutukseen. Kerron tämän yhden tarinan taiteen keinoin, koska siihen on mahdollisuus.

Feminismi- ja uhriusarvosteluista huolimatta aihe on liian tuttu. Se on totta ja todellista. Yksi tarina muiden joukossa. Olen elänyt siinä monta vuotta. Kokeilin pelaamista jopa itsekkin. Kun en saanut ihmiseen, jonka kanssa elin mitään kontaktia niin yritin päästä lähemmäksi tutustumalla hänen maailmaansa. Ei se auttanut. Huomasin vain olevani niiden pelien kanssa sidottu muun maailman liukuessa ohi. Ja ihan yhtä kaukana siitä ihmisestä, jonka kanssa jaoin kotini. Ehkäpä jopa kauempana, koska uppouduin omaan pelaamiseen noin vuodeksi. Tämän henkilön kanssa vietin yksitoista vuotta ja hänen uppoutuminen peleihin kesti noin yhdeksän. Siitä päivästä lähtien, kun muutimme yhteen ja nettiyhteys aukesi. Facebookin tullessa kuvioihin peleineen homma paheni. Ja viimeiset viitisen vuotta miehen äidin kuolemasta hän ei pelkästään uppoutunut nettipeleihin vaan myös sudokuun tai mihin tahansa välttääkseen kommunkointia... silmiin katsomista jne.

Ymmärrän jollain tasolla pelejä. Jokainen ihminen tarvitsee jonkinlaisen rentoutumishetkensä työn vastapainoksi. Joillakin se on vaikkapa kirja. joku toinen saattaa näpertää jotain, sukkaa tai venettään. Jokin peli voi olla hyvä irtautumis- ja pääntyhjennysmuoto. Mutta siinä vaiheessa, kun se vie kaiken vapaa-ajan ja siitä on vaikeampaa irtaantua, on hallitsematon ongelma. 

Mikä tahansa riippuvaisuus, mikä vaikuttaa ympäristöön haitallisesti on jollain asteella jo sairautta. Oli aika huojentavaa kuulla ideatunnilla toisen suusta, että tämä on sairaus ja nykyaikana yleisempää kuin luullaankaan. Huojentavaa siinä mielessä, että se oma aavistukseni, ettei tämä tervettä tosiaan ole ollut on ihan aiheellinen. Toisaalta surullista, kun ajatellaan yleisemminkin. Lapset tuijottavat telkkaria, tietokonetta ja puhelintaan. Kaiken fyysinen tekeminen unohtuu ja mikään ei kehity eikä mene eteenpäin. Kun on nähnyt vierestä aikuisen yksinkertaistuvan ja tylsistyvän mieleltään niin mitä sukupolville eteenpäin mahtaa tapahtua? Aika pelottavaa.

Peleissä on eroja. Vihasin kaikkia nettipelejä. Pääsin vierestä seuraamaan kuitenkin esim. Travianpelaajaa. Sehän on aika sosiaalista. Kommunikoidaan paljon. Kehitetään strategioita porukalla jne. Paljon värikkäämpää kuin samanväristen pallojen klikkaamista ruudulla tunnista toiseen. Se ihmettelyn aihe ei kuitenkaan tässäkään kumoutunut, että mikä tahansa peli, mihin panostetaan aikaa ja joskus rahaakin.... niistä ei voittaessakaan voita mitään. Niistä ei jää käteen mitään. Pokerista voi voittaa rahaa, mutta sitä voi myös hävitä.

Nyt olen huomannut koulussa käydessä, kun käytämme jonkin verran tietokonetta, että vieläkin... vaikka tämä peliongelma on paljon kauempana omasta maailmastani niin hiiren nakutus kiristää leukaluita.Tavallaan olen kiduttautunut vuosia, kun korvan juuressa on hiiri nakuttunut joka ikinen päivä tuntikausia.

Sitähän voi jokainen testata ihan testimielessä esimerkiksi niin, että joku painelisi vieressä mustekynän nipukkaa. Kuinkahan kauan sitä nakutusta oikeasti kestäisi kuunnella putkeen. Ei varmaan kauaakaan, koska se on todella ärsyttävää. Hiirestä lähtee samanlainen ääni. Kuin sitä sitten on pystynyt edes kuuntelemaan vuosikausia? Sitä kyllä ihmettelen enemmän kuin sitä, että nyt ärsyynnyn. 

Nonnih.. Vapaapäivä hyötykäyttöön ja ihan oikeasti hommailemaan jotain järjellistä.