Olen viime aikoina nauranut ääneen, että olen viittä vaille vainaa. Täytän siis parin viikon päästä pyöreät 40 vuotta. Toisia kommenttini ei niinkään ole huvittanut sillä kuulijat ovat olleet yleensä noin 10-20 vuotta vanhempia.

Olen yrittänyt vältellä ikäkriisiä, mutta väkisinkin tulee pohtineeksi elämäänsä ja kaiken tarkoitusta. Viime kriisistä on kymmenen vuotta ja silloin se oli paljon pahempi. Surin sitä, etten ole naimisissa, en ollut saanut lapsia, eikä minulla ollut silloin vakituista työpaikkaa. Hmmm... Ei ne ajat kauhesti ole muuttuneet. Edelleen olen lapseton ja naimaton. Vakituinen työpaikka sentään on... onko huomenna enää... jää nähtäväksi. Työpaikallani on muodinmukaiset YT-neuvottelut ja huomenna saamme vastauksia.

Tähän väliin on mahtunut kuitenkin yritys perheen perustamisesta, talonrakennus projektia. Pieniä ja suuria pettymyksiä. Ero, masennus ja jonkinmoinen jälleensyntyminen.

Ensinmäisen puoliskon elämästäni asuin Kuopiossa...... Kyllä savolainen. Mutta korostan olevani täysin syytön. Minut vietiin syntymään sinne. Lähdin oitis kun tuli mahdollisuus... Se on oma tarinansa joka kuuluu elämäni oudoimpiin tapahtumiin.

Toisen puoliskon olen hiljalleen "kypsynyt" Etelä-Suomessa. Erinäisten vaiheiden jälkeen tapasin miehen jonka kanssa yhteisleoa tuli harjoitettua yksitoista vuotta. Hyvistäkin hetkistä huolimatta sekin oli jollain lailla outoa aikaa. Lopulta väsähdin ja nyt olen pari vuotta rakentanut niin itseäni kuin elämääni uudelleen.

En tiedä johtuuko se iästä vai mistä, mutta välillä tuntuu, että ihan kuin olisin herännyt jollain lailla henkiin.

Voi olla, että kymmenen vuoden päästä kun poden taas ikäkriisiä niin olipa töitä tai ei... lapsia nyt ei ainakaan... Mutta väittäisin olevani onnellinen, jos siis olen hengissä. Tähtäin on siinä. Ehkä se on myös tämän blogin tarkoitus puhdistaa menneisyyden myrkyt. Voisin toki mennä psykiatrille vaan Dr.Phil on ainut johon minulla on varaa