Kylläpä on tylsäksi mennyt tämä oleiluni, ettei ole oikeastaan mitään erikoista kerrottavaa. Jotain höpinää ulostan kuitenkin, koska hiljaisuutta on ollut aika paljon kahden ja puolen viikon aikana.

Troppikuuri on haitannut jonkin verran keskittymiskykyä. Lukemista kokeilin ja kirjakin tuntui mielenkiintoiselta. Jotenkin se hetki on vielä kuitenkin tulematta, milloin siihen uppoutuisi kunnolla. Leffoja ei vain löydy tarpeeksi tarttuvia, että jaksaisi uppoutua niihinkään. Välillä olen nauttinut hiljaisuudesta laittaen telkkarin kokonaan kiinni. BB:tä seurasin. Oikeastaan se on ollut taustamölynä sillä aikaa, kun olen virkannut kaulaliinaa. Hassua, että melko yksitoikkoista toimintaa olen tehnyt kuin robotti. Sentään jotain saanut aikaiseksi. Tekele on melkein valmis ja siitä tuli iso.

Kokeilin äänikirjaa. Ensitapaamiseen osui "Idiootit ympärilläni". Tai jotain sinne päin. Mielenkiintoinen aihe, ihmisen käyttäytymisjuttuja. Kuuntelin tunnin ja diagnosoin itselleni totaalisen kyllästymisen monologiin. Värittömään puheeseen. En jaksanut keskittyä enää tekstiin vaan mielessä pyöri vain mielikuva jostain syystä 70-luvun väreihin sijoittuvasta Kai Lindistä, jättimäiset 80-luvun kakkulat naamalla. Aihe jäi kuitenkin kaivelemaan, joten voin vielä antaa äänikirjalle mahdollisuuden ja  koettaa vähän vielä imuroida sivistystä pienemmissä pätkissä.

Suklaahimo. Voi taivas. Empä ole ennen kokenut suklaasta nin isoa nirvanaa, kuin viime viikon maanantaina. Tilasin kauppa-asiat netin kautta suoraan kotiin. Itseasiassa todella kätevää. Vaikka palvelu hieman maksaakin niin aion käyttää hyödyksi useamminkin. Ainakin niin kauan kun on liikkuminen hankalaa. Sain kerralla kaiken sisälle kannettuna ja laatikoitten purusta tuli mukavaa puuhaa. Melkein väittäisin, että tulee jopa halvemmaksi pitemmän päälle, koska tilaaminen vaatii suunnittelua ja koska laskun näkee ostoskoria tehdessä koko ajan niin heräteostokset jää aika hyvin pois.

Tilasin suklaalevyn ihaneilla pähkinöillä. Se ei ollut heräteostos vaan suuri himotus. Jotenkin toipilaana kaikkien kipujen kanssa oleillessa, jotenkin suklaa on tuntunut luontevalta lohduttajalta. Varsinkin, koska mitä ilmeisemmin tohtori leikkasi myös tupakan pois. Olen polttanut korkeintaan puolitupakkaa vuorokaudessa ja sekin tuntuu liialta. Kivut, tupakan vieroitus, yksinäisyys ja lääkepöhnä on riepottanut henkistä puolta siihen malliin, että kun sain levyn käsiini niin suorastaan tärisin. Pala suuhun ja voi jukra. Ikinä en ole ennen saanut tuollaisia säväreitä. Endorfiinipaukku viimesen päälle. Koska tuosta suurjuhlasta on kohta kaksi viikkoa niin perjantaina olen luvannut hemmotella itseäni taas jollain herkulla. 

Meinasin todella käydä jollain pimeän puolella ja olo oli tosiaan ihan mahdottoman surkea. Nyt on parempi. Kävin tikinpoistoreissulla moikkaamassa myös tuttua samalla ja sain ihanaa sitruunajäätelöä. Kumma juttu, etten ennen pitänyt sitruunasta kuin sitruunassa ja kalan päällä. Sitruunajäätelö. Voisiko enää ilman elää... no juu, kunhan välllä saa.Yksi kaverini kävi kyläilemässä ja naapuri kantoi joulukuusen kellarista ja sain siitä pikkasen puuhaa. Laitoin jo valot. Koristeet vasta joulukuussa.

Sitten tein todella kummallisen huomion... Silmiin osui  eilen juttu koulukiusaamisesta. Osuu niitä aika usein, mutta jostain syystä nyt tuli mieleen omaa pikku koulukiusaajani ala-asteelta.  Minua pienempi tyttö jyräsi melko usein. Hyvin määräilevä ja tönikin joskus. Kerran tilanne eskaloitui niin, että pelotti ja ehdin jo panikoimaan, että miten tilanteesta pääsisi pois. Jännää muuten, että hänellä oli kaksoissisko ja he olivat kuin yö ja päivä. Myös ulkoisesti. No mutta tuli tämä suloinen tytteli mieleen ja googletin nimeä. Sen verran erikoinen nimi, ettei heitä ole kuin yksi ja tämä yksi löytyi. Ammattina psykologi. Hmm... Onhan se hienoa, että koulukiusaaja on löytänyt tällaisen ammatin. Ellei jopa erikoista. Ehkä tämmöinen esiin tullut tieto ei olisi niin ihmeellinen ellen olisi kuullut pari päivää aiemmin ystäväni pahoinpitelystä. Hän kävi kyläilemässä ja näytti valokuvia siitä mitä hänen uudehko suuri rakkautensa oli saanut aikaan. Jostain sieltä kuhmujen, verestävien silmien ja mustelmien takaa hämärästi tunnistin ystäväni. Tämä ihana poikaystävä oli mielenterveyshoitaja. Hmmm... Tämä ukkomies, joka kerjäsi aiemmin minulta huomiota ja kertoili kaupunkitarinat omina totuuksinaan niin kuin kaiken muunkin. Oli siis pelkkää valetarinaa joka suuntaan. Varmaan itselleenkin... Tämäkin oli mielenterveyshoitaja. Hmmm Tulipa mieleen, että tarvitaanko tosiaan tuolle alalle erityinen mielenlaatu. Kelailin tuossa, kun oli todella surkea olo, ettei terapia varmaan pahaa tekis ja saisi menneisyyttä pois ja taputeltua. Mistäköhän semmoisen sitten mahtaisi löytää, jolla ei ole tarvetta hakata, pettää puolisoaan tai ailistaa heikompaa ihan vain muuten vain.

Siinäpä mietteitä tähän hetkeen. Vielä kaksi yötä suklaatiin. Voi jummi tekisi mieli punaviinilasillistakin vaan vielä ei voi.