Viimeviikko olikin melkoista juoksua taas. Oikeastaan vain torstai-aamuna nautiskelin kahvin ilman kellon kyttäystä, mutta kauppaan oli rynnättävä vielä ennen töitä. Mutta tulostin kuviani lisää. Yhdestä sarjasta tuli aika pähee. Ripustelin eteisen seinään ja mallailin, että kuinka ne esille laittaisi. Sitten vihdoin pääsin ehjäämöön. Ja kappas sain uuden pään räjähtäneen tilalle. Vihdoinkin. Kehtas ihan hymyilläkkin, kun en ollut enää niin kirjavan harmaa. Siis harmaa ja kaikki muutkin sävyt, mihin kuontalo on haalistunut, kuivunut ja jäänyt eloon.

Edessä oli pikkujoulut. Kerrankin työnantaja oli reilulla päällä ja järkkäili vuorot niin, että melko kivuttomasti pääsimme mekin, jotka olisimme muuten muhineet iltavuorossa. Täytyy sanoa, että oli muuten kivaa. Paikka oli järkeväsä paikassa aiempiin verrattuna. Kauniiksi laitettu. Ruoka oli ihan älyttömän hyvää. Ja ohjelma oli rennompaa, ettei tarvinnut aiempiin vuosiin viitaten kököttää kuin tatit odottamassa, että milloin saa pitää hauskaa. Fiilis oli kaikilla alusta loppuun asti huippu. Vaikka aikaa itsensä kursimiseen ihmisten ilmoille oli vain tunti niin tunsin itseni jopa kauniiksi. Olin laittanut valmiiksi arsenaalin pakkelia ja vaatteet. Ja kun ryntäsin töistä kotiin niin formulavarikkokin olisi kalvennut kateudesta.

Eli kaikki valmiina. Saavuin kotiin ihanissa rönttävaatteissa ja viuh... Sinkautin vaatteet nurkkaan, suihkuun, ruokin eläimet, viuh... puhtaisiin vaatteisiin. Viuuh... meikit läjään ja vuh... Keskusteli mielessäni tukkani kanssa ja sovimme, että se saa elää omaa elämäänsä, jos minä saan elää omaani. Sulassa sovussa, kampaajan kasvattamana, painelin juhlapaikalle. 

Tanssiminen. Jostain syystä sillä omalla porukalla ei ole koskaan kivutonta tanssia. Ja mehän jorattiin. Koko ilta, niin, että hiki virtasi. Paikalla oli vieläpä hyvä bändikin. Koomisen tilanteen tosin aiheutti tosin eräs kollega, joka tanssitti erästä naista. Hän vei kuin viimeistä päivää ja katsomatta tietenkään minne vie. Noh satuin olemaan reitillä ja väistin ja kas kummaa kun menimme peräkanaa pitkän aikaa. Minä karkuun ja nämä perässä. Tilanne oli sen verran pitkä ja koominen, että revettiin koko sakki nauramaan vedet silmissä.

Nauru. En ole pitkään aikaan nauranut niin syvältä ja niin, että vatsaan sattuu. Ai että tulee vieläkin hyvä olo siitä kuinka kivaa oli.

No todellisuus tietenkin tuli vastaan lauantaina. Tai oikeastaan sunnuntaina kunnes heräsin. Voi luoja, että mä olen tullut vanhaksi. Tai sitten tuli otettua. No mutta kerrankos kesässä. Tulipahan levättyä. Se vain on fakta, että aamuherätykset työpäivillä ei oikein kuulu ihmisen elämään oikeudenmukaisena silloin kun on juhlinut niin, että muistaa sen vielä seuraavanakin perjantaina.

Sen verran virkistyin viikon vapaa-ajoille, että virkkasin pipon. En tiedä miten sen teen, mutta useammin kuin kerran, kun olen moiseen ryhtynyt niin tuotos on muistuttanut enemmän rastafarien suurempaa lätsää. No kerran pidin. harkinnassa pidänkö toisenkin kerran.

Huomenna olisi vihovihoviimeiset tunnit koulua. Se periaatteessa päättyi jo tiistaina. mutten käytännössä sinne mennyt. Ohjelmassa olisi ollut turhaa istumista tyhjänpanttina. Peljään, että näin käy huomennakin tunneilla, jotka ovat korvaustunteja, mutta kukapa estää lähtemästä aiemmin.

Mulla on nyt selkeästi jokin siirtymävaihe väsymyksen ja kiireen rajamailta normielämään. Tekisi mieli mennä enemmänkin harrastamaan liikuntaa ja saada vireystaso paremmaksi. Hieman jo aloittelinkin uutta vaihetta, mutta juhliminen katkaisi hyän draivin. Kyllä se tästä lähtee pikkuhiljaa. 

Suunnitteilla minishoppailureissu Tallinaan ja ihanaa joululomailua. Tulispa jo. Tänään tosin haaveilin myös joulukuusivarkaudesta, mutta en viittis kantaa, eikä mulla ole tarpeeksi peittävää pipoo. Se olis jotenkin metkaa kokeilla. Niin siis saahan sitä haaveilla jännitys momentista ihan ilman seurauksia... saahan?

Ihme juttu, mutta ei ole vieläkään ressiä vaikka synttärit ovat ihan juuri ovella.... kummallista :)