torstai, 10. tammikuu 2019

Ei se menekkään niin... sinneppäin kuitenkin

Viikonlopusta asti on jäytänyt armoton väsymys. Oikeastaan perjantain päänsärystä asti. Juu kävin kulttuureilemassa, mutta se fiilis mikä yhtäkkiä tuli onkin näköjään lamaannuttavampaa sorttia. Levottomuus. Yhtäkkiä se jysähti päälle, kuinka kiinni on ollutkaan jonkun ihmisen härömaailmassa. Kummallista, että sekin voi yllättäen alkaa ahdistamaan, ettei jotain muuta ahdistusta enää ole. Yhtäkkiä ei tarvitsekkaan pelätä seuraavaa loukkausta. Seuraavaa kännihäröilyä. Seuraavaa mitätöintiä, mitkä ovat tulleet puskan takaa. Huomaan olevani uupunut. En kaipaile mitään muuta kuin sitä hyvää fiilistä, mikä on ollut joskus ennen kissan kuolemaa.

Tämä henkilö roiskasi menneisyyttäni takaisin päälleni. Hänessä on alkoholisti-tätini, välinpitämätön exäni, avioeropotilas, arvosteleva äitini, jolle ei mikään riittänyt, edellisen suhteen röyhkeys ja töykeys, ehkäpä minä itsekkin, joka on joskus märehtinyt itsesäälissä, kun muu maailma kohtelee kaltoin...Sillä erolla, että tämä kaveri ensin itse tosin aiheutti epäkohdat, mistä syyttää muita.... Kuitenkin kaikki ne, jotka olen jättänyt taakseni. Kaikki ne, jotka virtaani ovat syöneet. Kaikki ne, joiden jälkeen olen omin avuin saanut elämäni raiteilleen.

Mun rakennuspalikat ovat kuitenkin sen verran tehokkaasti käytetty, että otin yhteyttä lääkäriini ja hain apua. Enää en aio rakennnella muiden aiheuttamia romautuksia itse. Miksen minäkin voisi saada sielunhoitoa, jos siihen on mahdollisuus. Niin olisivat nämä tyypit kaikkinensa voineet tehdä itsekkin ennemmin kuin mun niskaani ammentaa päänsä jätteet odottaen, että mä hoidan kaiken ihan ilmaiseksi. Ilman koulutusta

Hainpas apua ja aion ammentaa koko roskan sinne, jotka saavat tuosta kaatiksen hommasta palkkaakin. Heidät on sentään koulutettu siihen niin, etteivät tuskin heti romahda siitä vyörystä minkä joudun itseltäni siirtämään. Kiitos siis lainasta vain, mutta annan pahan oloni kierrätykseen. Asianmukaiselle ongelmajätelaitokselle lopullisesti tuhottavaksi. Odottaen samalla oppia, kuinka vältän jatkossa joutumasta samaan jamaan aina vain uudelleen. Yksi tavoite on tämän kehän katkaisemisessa. Ei vain enää voi näitä samoja ongelmia enää tulla vastaan. Ei näin lähelle. Ei vain voi enää.

Oikeastaan voisin naurahtaa tälle viimeiselle virtasyöpölle... Vaikkakin sai minulle pahan olon tähän kohtaan, en anna sen tuhota samaan jamaan missä itse rypee. Ei tule ikinä pystymään siihen. Korjaan itseni, jos en pysty yksin niin otan apua vastaan. Mutta minäpäs aion ehjääntyä. Tiedän, että se on jopa ihan mahdollistakin. Tavoite on siinä, jonka toteutan. Tavoitteiden asettaminen taitaa olla jonkinlaista kunnianhimoakin. Jos sitä ei ole niin voi käydä huonosti.

Tänään oli aika raskas päivä. Kävin lääkärillä. Kasasin itseni ja lähdin sinne kahville minne pyydettiin. Huomasin, ettei mulla ole tosiaan virtaa innostua nyt kenestäkään ja vielä vähemmän epäkiinnostavasta. Ensitreffeiksi meillä oli myös todella oudot jutut. Jostain syystä tää kaveri alkoi ylistämään Soinia, josta juttu kulkeutui abortteihin, eutanasiaan ja kuolemantuomioihin. Eläintarhojen häkitettyihin eläimiin ja siitä sitten hänen huusollissaan eläviin banaanikärpäsiin ja muihin pikkuöttiäisiin. Silleen ihan normikevyttä jutustelua. Välillä tunsin olevani kuulustelussa ja kun vastasin johonkin, niin en ehtinyt lausetta loppuun, kun piti johonkin jo analysoituun juttuun tarkentaa ja lisätarkentaa. Noh, kyllähän sitä hetken juttelee vaikka variksen perssulista ennemmin kuin haukkumisia kuuntelee ja typötyhjiä kännikalan silmiä kattelee.

Hain kuntosalikortin ja hetken hairahduin ajattelemaan kuntoiluakin, koska oli vapaa päivä..Kun pääsin kotiin olin niin katki, etten päässyt hetkeen ylös sohvalta. Yksi asia olisi kuitenkin hoidettava.  Halusin päästä vimeisistä "rojuista" eroon. Kävin nakkaamassa ne tämän roskistyypin oven taakse ja lähdin lenkille. Helpotti. Ajatus tavaroiden heittämisestä roskiin ei vain sovi mulle. Roskistyyppi ei suostunut vastaamaan aiemmin kun utelin, että onko kotona, jotta voisin palauttaa. Kiukuttelee kuin pahinkin kakara. Siinähän kiukuttelee. Uhreutukoon ihan rauhassa vaan. Nyt ne romppeet eivät häiritse minua enää. Eikä tarvitse miettiä sitäkään tuleeko yhteydenottoa joskus, että onko tallella. Nyt se juippi on vihdoinkin pois mun neliöistä ihan kokonaan.

Lekurilla tajusin senkin, että koska lomanikin meni noissa kummapyörteissä niin en ole oikeastaan tosiaan levännytkään kunnolla. En ehtinyt tehdä mitään sellaista elvyttävää, mikä olisi lomalla työn vastapainoksi hyväksi. Tai sellaista mitä lomalla tehdään, kun muulloin ei ole aikaa. Ei ihme, että on uupunut. Varsinkin, kun juhannus jatkui Tapaninpäivään. Jos tuosta se hyvä pitää kaivaa niin se on kai se, että vihdoin avasin oven sille ajatukselle, että voisi käydä ihan kaikki asiat läpi, mitä ei koskaan ole kunnolla käsitellyt. Vihdoinkin. Veikkaisin, että vuoden päästä mun silmäni ovat aivan erilaiset. Ainakin se sisälmys, mikä näkemääni käsittelee. Ei lainkaan huono ajatus. Eli piruvieköön, mähän periaatteessa selvisin oikeastaan voittajana.

 

Illalla lepäillessä puhelin kilkutteli... Jos jotain muutakin hyvää on tapahtunut niin huomasin, että mulle on tullut kavereita lisää. Toimin näköjään pienimuotoisena  henkiystävänä eräälle nuorehkolle pojalle. Silloin tällöin höpistään ja on jotenkin niin liikuttavan mukava tunne, kun hän on niin ihastunut johonkin tyttöön ja kyselee minulta välillä neuvoja ja jutellaan kuin teinit. Pojista ja tytöistä. En nyt tiedä olenko paras neuvoja ihmissuhteissa ainakaan, mutta kun suunnitteli lahjaansa tälle tytölle niin tarvitsi hieman englannin kielen opastusta. Siinä ainakin pystyin auttamaan. Tällä pojallla on ihan oikeitakin haasteita elämässä, missä meikäläisen ruikutukset tuntuvat niin mitättömiltä. Mutta on ilo olla niin pirun sydämmelliselle jannulle tietynlainen luottotyyppi, jolle kertoa mitä vain. Tuosta poitsusta voisi noi suomijunttijörrikät ottaa paljon mallia, mitä ihan oikea välittäminen on.

On toinenkin poitsu. Myöskin nuorehko, jonka kanssa juttelemme aivan kaikesta. Hänen avoimuutensa sai minunkin kynnyksen alemmaksi hakeutumaan tohtorille. Hän on ihan uskomaton tapaus. Pelkkä olemus on aina saanut pitämään hänestä. Kuinka yhteen persoonaan voikin mahtua hauskuutta, aitoutta, draamaa, tuskaa, huumoria, oikeaa elämänasennetta, realismia,,, sanoinkomäjo aitoutta. Nämä kaksi ovat ihan uskomattoman ihania tyyppejä. Reilusti kavereita, eivätkä  he kumpikaan imuroi mun energioita. Tiedän, että jos tarvitsen niin varmasti auttavat ja jos tarvitsevat jotain niin varmasti autan. 

On myös eräs nainen, jolla on erikoinen tausta ja hän on kaikkien kaveri. Siitä ihmisestä vaikka etsisi mikroskoopilla pientä säröä pahuutta, tuskin löytäisi. Tulemme juttuun ihan älyttömän hyvin ja taaskin... voi puhua mistä vaan maan ja taivaan välillä. Olla samalla oma itsensä, loukkaamatta ketään. Ihan uskomatonta. Mulla on monta tällaista kamuystävää.

Nämä ihmiset huomaamattaan muistuttavat perspektiivistä. Vaikka jotkin asiat henkilökohtaisesti tuntuisivat vuorelta niin loppujen lopuksi ne ovat vain ihan ylikiivettäviä juttuja.

Vanhatkin kamut ja  tutut ovat vielä olemassa vaikkei tiiviisti pitäisikään yhteyttä. He kuitenkin ovat..... Vaikka akku välillä loppuukin niin se on se mukavin ajatus, että mun maailmani tänä päivänä on kuitenkin niin paljon parempi kuin joskus seitsemän vuotta sitten.  Siihen ajatukseen on hyvä uinahtaa. Ottaa tuo pieni karvainen luuperse kainaloon ja työntää nenä sen turkkiin ja zzzZZZzzz

 

 

sunnuntai, 6. tammikuu 2019

Kulttuuriviikonloppu

Perjantaina alkaaneesta päänsärystä huolimata täytin viikonloppuni kulttuuririennoilla. Kappas vaan, flunssa iski jälleen, joten tyydyin suuremman hikoilun puutteessa kävelylenkeille.

Käväisin Lux Helsinkiä katsomassa. Kuntoilun kannalta reitti oli hyvä. Tarpeeksi pitkä. Taidepläjäyksiä ajatellen liian pitkä. Tyhjiä kohtia hieman liikaa. Ja ehkä odotukset olivat viimevuodesta melko suuret. Ei ihan yltänyt anti samale tasolle.Sain kuitenkin kamerani töihin ja vaikkakin tuntui hieman nihkeältä kuvata taas pimeässä niin nautin. Nautin vielä enemmän kuviani katsellessa, että siellä jotain jopa onnistuikin.Toivoisin kuitenkin valoa. Kuvat alkavat olla jo aika spookeja jatkuvan valon vähyydestä johtuen. 

Lyhtypuisto oli kiva. Ihan kivalla paikallakin vanhojen rakennusten antaessa oman säväyksensä. Jotenkin muu jäi jollain lailla vaisuksi. Pallojuttu, missä värilliset pallot liikkuivat ja vilkkuivat musiikin tahtiin oli sekin ihan mukava. Parit tärpit löytyivät, mistä olin iloinen ne nähdessäni. Jäin kuitenkin kaipaamaan vaikkapa jotain valopatsastyyppisiä juttuja.

Kylmä tuli viimassa ja kotiin päästyäni olin nin jäässä, että tänään podin kunnon yskää. Onneksi illemmalla alkoi helpottamaan. Olen huono potija. Piti sitten tänään mennä katsomaan vielä kaapelitehtaan anteja. Oli oikeastaan aika jännittävää käppäillä pimeässä kurkkaamassa vilkkuvaa levää. 

Kotona on sellainen pikkuahdistus painanut mieltä.Kaipa se ottaa tosiaan oman aikansa, kun pääsee ihan täysillä kuiville vesille tuosta kummasuhteesta. Vaikka hehkutinkin, että olen muuttunut ja tunnun selviävän helpomalla tällä kertaa, tulee kuitenkin niitä hetkiä, etten voi käsittää, että miksi osun aina väärään aikaan väärään paikkaan, mistä voi tulla puolenkin vuoden painajainen. Jotenkin hetkittäin on takki tyhjä-olo, kun on ammentanut liikaa itsestään saamatta mitään tilalle.

On kuitenkin hienoa, että voin ajatella vaikkapa töihin menoa huomenna hyvänä asiana. Mulla on tosi hyvä pomo. Ollut jo vuoden. Silloin kun edellinen ilmoitti lähtevänsä olin shokissa. Millainen tulleva pomo on. Joitakin huonoja kokemuksia kun on. Tämä nykyinen on ehkäpä jopa parempikin kuin aiempi hyvä. Hän antoi mahdollisuuden muuttaa työtä mielekkäämmäksi. Luottaa panokseeni. Kuuntelee. Hän on ihan inhimillinen ihminen.

Jos pomokin vaihtuessaan voi olla hyväkin niin miksipä ei ihmissuhteet sitten muuten. 

Taidan joutua kahville. Oikeastaan ei ole mitään odotuksia. Sain kutsun kahville ja thats it. Ihan mukavaa mennä ja jutella jonkun muun kuin itsensä kanssa. Ajattelin, että ehkä liian nopeasti, mutta toisaalta ehkä hyväkin näin niin ne odotukset eivät ehdi kasvamaankaan niin suuriksi. Pidän peukkuja itselleni. Oikeastaan tässä kohtaa vain sitä varten, että älä ny pliis ole joku piupau, joka kahveille vie. Ei haittaa vaikka kemiat ei kohtais... kunhan ei ole piupau. Tavoite on vain siinä.spookymuseo.jpg

Spookymuseo. Linssikikkailua.

_MG_3193.jpg

Vähän väriä pimeyteen. Kiasman ikkuna.

tiistai, 1. tammikuu 2019

Hyvää uutta vuotta!

Otoksia Espoon laserilotulituksesta...

_MG_3045.jpg

_MG_3037.jpg

_MG_3017.jpg

_MG_2979.jpg

_MG_2888.jpg

_MG_2912.jpg

_MG_2955.jpg

 

Nyt voisikin alkaa pikkuhiljaa luonnon valo lisääntymään... . Valoisampaa touhua olisi tämä.

tiistai, 1. tammikuu 2019

Älytöntä suunnittelua

Mutta listailempa silti tavoitteita... En lupaa mitään, mutta yritän edes.

Tänä vuonna aion käydä jonkin kurssin. En tiedä vielä minkä, mutta olisi hauskaa mennä sellaisen aiheen kurssille, mitä en ole vielä kokeillut. Ja jos olenkin niin ehkä kouluaikana. Haistelin ajatusta vaikkapa kukka-asetelmajuttuihin. Maistelin ajatusta kokkauskurssista... jotain eksoottista. Savenvalanta ei olisi pöllömpää ja vaikkapa piirtäminen tai maalaus voisi olla mukavaa ohjattunakin. Voi olla, että otan laulutunnin, jos toisenkin. Saa nähdä mihin päädyn.

 Päällystän makkarin kaappien ovet. Suunnittelin sitä äsken pötkötellessä sohvalla pohtiessa talvilomaa. Voi kun talvilomalla olisi pakkasta. Oli aivan mahtavaa ulkoilla kuivassa säässä joulun aikaan. Jotenkin raitis ilma tuntuu entistä raikkaamalta pakkasessa.

Fillarin kaivan heti esille, kun säät sallii. Tuskin maltan odottaa niitä lenkkejä, mitä toissavuonna tein. Ensimmäisellä kerralla, kun peffaa täytyy vielä totuttaa, hurautan Munkan rantaan jäätelölle. Jos sitä vielä myyvät. No saa sitä jäätelöä kaupastakin. Merimaisemia kuitenkin ikävä. Voisin kesällä käydä jossain saaressa päiväretkellä. Jossain, missä en ole ikuna käynyt. 

Ensi viikonloppuna on Lux Helsinki. Sinne siis ja kamerakamu mukaan. Käväisin eilen fotoilemassa lasertulitusta. Täytyy sanoa, että ei se ihan ollut perinteisen ilotulituksen veroinen. Haasteellista seurata. Valoviivojen alla oli ihan nastaa. Sivusta katsottuna litistettyä toimintaa.Perinteinen pikkupelko, pauke ja ruudin tuoksu puuttui ja jäi vähän sellainen ulkoilmadiskofiilis. Hankalaa kuvattavaa käsivaralla. Lumisade toi kuitenkin ihan hauskan efektin. Laitan seuraavaan artikkeliin pari kuvaa. Puisto oli kuitenkin laitettu kauniiksi. 

Aion pitää itsestäni parempaa huolta. Oikeastaan se on helppoakin, sillä kuvaaminen saa liikkumaan. Tapahtumia seuraillessa ei ehdi juhlimaan. Joskus toki täytyy tuulettua, mutta kohtuullisesti. Tavoitteena on mahtu housuihin, mitkä ostin ennen kesälomaa. Nyt paino on pysynyt kiltisti kriisirajan alapuolella. Hyvä niin.

Väistelen kummasotkuja. Parhaani mukaan. Otin uuden vuoden vastaan kuitenkin  ihan nastassa seurassa. En kuullut yhtäkään arvostelua tai piikkejä. Juttelin pitkään ihan kiinnostavan ihmisen kanssa. Kättelimme kuitenkin siinä  kohtaa, kun puhetta tuli horoskooppimerkeistä. Hänen mielestään jousimiehet ovat mukavia, mutta hankalia. Tunnustin oitis ja lisäsin vielä, että taidan olla vielä taustoineni tuplahankala. Hän on kaksonen...hmmmmm Äitini on kaksonen, joten kättelimme ja naurettiin päälle, että olipa hauska tutustua ja mukavaa oli niin kauan kuin sitä mukavuutta kesti. Oli heppu kymmenen vuotta vanhempi ja en itse ole niin innoissani mistään liikalähelletutustumisista nyt. Oli kuitenkin mukavaa, kun olin tuttujen ja mukavan uuden tuttavuuden seurassa. Sellaista välitöntä meininkiä ilman ahdistavaa ja kuristavaa ilmapiiriä. Ilman odotuksia, milloin poksahtaa muutakin kuin raketit ilman järkevää syytä. 

Nyt kun tavoitteita latelin niin alkoi tekemään hirveästi mieli jäätelöä. Siitä haaveillessa pohdiskelen vielä jotain odotuksia tälle vuodelle...

 

sunnuntai, 30. joulukuu 2018

Tietotekninen nerous yllättää jälleen

Tällä kertaa positiivisesti. En tosin vieläkään ymmärrä miten pilvipalvelussa pääsikin käymään niin, että kadotin edellisvuoden kuvani. Nyt seikkailin palvelussa ja rämpläsin jotakuinkin kaikki nupikat ja hurraa.... Siellä ne nurkan takana olivat. 

Shokkitila, minkä koin, kun kadotin kuvani oli karmea. Tuntien, päivien, viikkojen seikkailut poissa poks. Ja vieläpä pilvipalvelussa, jonka otin siitä syystä, että omasta koneestani kovalevyltä, aiemmat kuvani posahtivat tuulten vietäviksi... pölynä jonnekkin kauemmaksi kuin pikselitaivas.

Riemutila. Tärkeimmät löytyivät ja hyvä niin. Plussana vielä taas jotain uutta opittua.

Osasin myös ihan itse, teknistä tukea tosin pikkaisen käyttäen poistaa erään ohjelman ja asentaa uuden tilalle. Pähkimistä siinä olikin ja ohjelma vaikutti takiaiselta, mutta hyvillä neuvoilla selviydyin ja koneenikin on vapaa kaikenmaailman hallintayrityksiltä.

Eniten tässä pimpelipompelimaailmassa ihmetyttää alan palveluntarjoajien nettinerous. Siis heidän, joiden pitäisi tietää se, mitä tämmöisen ei tarttis. 

Seikkailin erään viihdeboksituottajan ihmemaailmassa ja sitä ihmettä riittikin ihan viimosen päälle. En nyt nimeä viitsi mainita, mutta ristikäämme vaikka tämä palvelu hupi-paketiksi. Noh, eräs ilta, huomasin, että tavalliset ilmaiskanavat eivät näy. Netflix toimii, mutta taviskanavat???? Kokeilin kaikki kommervenkit ja minkään auttamatta soitin apuja. Aikamme asiaa ihmeteltyämme saain ohjeeksi viedä tämä hupaisa laite liikkeeseen. Vein laitteen liikkeeseen ja oireet lueteltuani totesi masiinan olleen alusta alkaen viallinen. No huoltoon lähti. Huomasimme, että olin maksanut 25e 100 gigasta vaikka tuotetta olisi minimissään kuulunut myydä 200gigaan (gigamegamikälie). Korjattiin asia ja hintakin halpeni 5e ??? Noh sain uuden modeemin kainaloon ja painelin kotiin odottelemaan hulvatonta töllöhuvitusboxiani. Muutaman päivän päästä noudin huolletun eli kokonaan uuteen vaihdetun laitteen. Oli iltavuoro ja kasailin sitten kaikki kerralla kasaan. Ohjeessa oli, että jos ei kahdessa tunnissa pelitä niin soita. Jätin suosiolla rutkuttamaan työvuoron läpi vain huomatakseni, etteipä pelitä. Soitimpa apuja taas ja poju langan päässä huomasi, ettei modeemia oltu kirjattu mihinkään. Vanha nettiyhteys oli kyllä irtisanottu. Noh... pistettiin pelit paikalleen ja pikselit kohdilleen. totessin, että paree varmaan katsoa kimpassa huvituslaitekkin. Kappas kun sitäkään ei oltu kirjattu mihinkään. Reipas tunnin puhelu ja melkein tee se itse, mikä olisi pitänyt olla kunnossa. Mulle luvattiin kuukauden hyvitys tammikuulle. Ihan jännittää jo nyt, että minkä vuoden...

Mutta hähhähää... Osaan ihan itse pelit ja vehkeet siihen asti, kunnes ammattilaista tarvitaan. Olen iloinen, että matkan varrella tutustuin myös nörttiin, joka mielellään auttaa, kun tulee tenkkapoo. Samalla puimme molempien ihmissuhdedraamat ja se on sellaista vilpitöntä kaveruutta. Opin taas hyödyllistä tietoa eilisen tietsukkadraaman jälkeen, miten toimia. Nykyään se nörttikin jopa luottaa, että kykenen ihan itse näpyttelemään oikeisiin kohtiin. Hoplaa.