maanantai, 7. elokuu 2017

Elän haastavia aikoja

Lupailin lapsuuden ystävälleni, että kun harjoittelen ns. tuotekuvauksia niin annan harjoitteita hänen käyttöönsä omiin juttuihin. Noh toiveena olivat marjat. Nyt olisi satokausi parhaimmillaan ja lisää tulee... mutta, mutta eipäs se olekkaan niin helppoa kuin luulisi.

Ensimmäinen haaste on ollut ajoitus. Kun kerrankin näen täydelliset mansikat niin olen silloin ollut menossa jonnekkin tai tulossa jostain hinaten muutakin kannettavaa. Kun vihdoin sain aikaiseksi tämän kuvailusession, löysin kyllä mansikat , mutta napsin niitä huomaamatta kunnes niitä ei ollut enää kuin pari hassua jäljellä. Popsin nekin. Toinen haaste lienee nopeus ja itsekuri. Kolmas haaste on optiikka. Tällä hetkellä se ei ole tarpeeksi tasokasta. Ensi vuoden budjetin romuttaa kunnollisen optiikan hankinta. Kamera on hyvä, mutta siitä on paljon kiinni millaisella pötkylällä poksuttelee menemään. Nyt yritin marjojen pikavauhtia huvetessa saada tarkkaa kuvaa, mutta kun ei valovoima riitä niin ei riitä. Pari sain kuitenkin lohdutuspalkinnoksi. Kaipa niillä jotain tekee.

Haasteellinen oli viime viikkokin. Erään työtoverin lomailu päättyi rytinällä niin kuin alkoikin. Olemme alkaneet epäilemään, että mahtaakohan tässäkin tapauksessa olla jonkin asteinen mielihärö. Juu taas.. taidan toistaa itseäni... ja herättää epäilyjäkin, että miten on mahdollista, että mielestäni niin moni on piupau-porukkaa. Sitäpä ihmettelen itsekkin. Omakin uskottavuuteni itsessäni on mennyt aikapäiviä sitten. Mun on oltava itse tosiaan ihan valmista kauraa suljetulle, koska vallitseva käytös on niin tavallista. 

No ehkä kuitenkin tämäkin tapaus tarvitsisi kuitenkin jotain ohjaavampaa hoitoa kuin saada terrorisoida koko työyhteisöä. Eipä se ihan tervettä taida olla, että tavarat lentää pienimmästäkin asiasta. Pomon ollessa lomalla, tuuraaja haukutaan rekkalesboksi ja toivotaan vielä kuolemaa päälle vain siksi, että on jakanut hommia. Tehnyt siis vain työtään. Samalla kun saarnaa kuinka ihania työkavereita hällä on ja viihtyy paikassa hyvin niin samaan aikaan karjuu saarnansa välissä töykeästi... siis todella töykeästi muille, jotka eivät häntä miellytä. Ikinä ei voi tietää, mistä tämä henkilö saa raivarit.

Noh, oli sitten värittänyt yhtä juorua jo niin räikeäksi, että melkeimpä olisi joutanut koko asia poliisitutkintaan. Kun yksi ja sama ihminen on puhuttelussa samanpäivän aikana kahdesti niin voishan siitä jo pikkuhiljaa eroon päästä.

Noh samalla viikolla keskustelimme tämän aiemmin kertomani niin ihanien viestien lähettelijän kanssa pomon ollessa paikalla. Juoru nimittäin liittyi juuri näiden viestien sisältöön. Olen sen verran kypsä ollut näihin ilmani pilaajien lukumäärään ja törkeyden asteisiin, etten enää aio olla hiljaa ja hyssytellä. Poeka parka puolusteli, että on ollut kännissä. No joo sehän on aina sellainen lieventävä asianhaara. Seksuaalista häirintää ja mitä tahansa voi siis tehdä, jos vain on tarpeeksi kännissä. Sain kerrankin tilaisuuden asian puhua.. oikeastaan siinä hetkessä tosin pauhasin.. suuni puhtaaksi. Pomoni oli ilmeisesti yllättynyt ja järkyttynytkin asiasta ja tuomitsi tämän häiritsijän käytöksen. Koko episodi sai minutkin vihdoin toimimaan. Selvitin puhelimen tilanteen, jossa nämä viestit edelleenkin ovat. Siinä on ollut latausongelmia ja sain kuin sainkin virtaa ja viestit sieltä ulos. Nyt ne ovat tallessa seuraavaa episodia varten. Tämä itse hyypiö käyttäytyi edelleen ylimielisesti ja niin, että olisin itse halunnut viestejä. Noh, on siellä nekin todisteena, että olen lukuisia kertoja pyytänyt lopettamaan nuo epäasiallisuudet, mutta hän on sen ottanut vain vitsinä. 

Sen kannan olen ottanut, että jos joku käyttäytyy kohtaani epäasiallisesti, on valintansa tehnyt. Jos käytöstään vielä puolustelee niin silloin se ei ole salaisuus. Hassua, että sain tosiaan viestin, missä joku ilmaisee halunsa raiskata. Ja lukuisia niin totaalisen arvottomia kaupan päälle. Ei niin, että tarkoittaisi pahaa vaan jollain kierolla tavalla kai oletti, että se kuulostaa jotenkin romanttiselta ja kivalta. Hassumpaa kuitenkin se, että kun tämä henkilö pitää sitä ihan ookoona eikä mitenkään paheksuttavana niin kuitenkin olisi pitänyt kuiskailla asia, etteivät muut kuule. Monta vuotta olinkin hiljaa, mutta nyt kun taas yritti päästä rökittämään viime loman pilalle niin ei onnistu enää. Lueskelin niitä viestejä samalla kun talletin niin jotenkin se aivohärö on kaikin puolin ollut aivan käsittämätöntä.

Noh tuli vihdoin perjantai ja koko viikon pähkäilyt olivat vieneet mehut. Pääsin kotiin ja istuttelin mehikasveja parvekkeelle. Laitoin kynttilöitä. Kittasin pullollisen punaviiniä ja nautiskelin kauniista parvekkeestani, jollainen se ei vielä kertaakaan ole ollut. Pohdiskelin sitäkin, että millä ajalla niin moni edes kerkeää sähläämään ja tuottamaan mielipahaa ryypätessään. Soittelemaan paskapuheluita sukulaisille tai lähettelemään kökköviestejä kavereilleen. Missä ajassa ja millä energialla he oikein kerkeävät rötöstelemään ja aiheuttamaan tosiaan harmia muille ihmisille. Minä kun en päässyt riippukeinusta irti moneen tuntiin saati olisin jaksanut alkaa puhelin häiriköksi. Pohdin sitäkin, että nyt kun olin hyvässä hiprakassa olisin sopivasti syyntakeeton vaikka sun mihin. Mutta ei hemmetti, ei mulla energiaa riitä tuollaiseen. Sen kerran kun ottaa niin on enemmän tavoitteena rentoutua, nauttia ja pitää hauskaa. Jotenkin outo ajatus on se, että hauskan pito on joillekkin riitelemistä, änkyröintiä... no mitä tahansa negatiivista mikä ei sit kuitenkaan päivän valoa kestä. Ehkä heiltä sitten vain puuttuu jotain.

Lauantaina oli Kallion Block Party. Olin jo aiemmin tähdännyt sinne meneväni. Nyt oli jotenkin sellainen olo, että viitsinkö. Miksi viitsisin. Matala mieliala. Jotenkin ne uudelleenrakennuspalikat alkavat olla jo melko lailla huvenneet hyvän fiiliksen kasaamiseen aina vain uudelleen ja uudeleen.

Raahauduin kuitenkin. Porukkaa oli todella paljon. Aloin kuitenkin sellaiseen örveltämispopulan katseluun väsyä melko nopeasti. Päätin tehdä kierroksen alueella ja lähteä kotiin. Pikkaraisilta lavoilta löytyi hyvää musiikkia. Nyt jopa örkkiheviäkin jaksoin kuunnella hetken. Musiikki... Sinne uppoaa... Ja kun uppoaa niin kaikki muu sonta katoaa. 

Sitten saavuin lavalle jossa soitti itselle entuudestaan tuntematon Dearra. Heillä oli savukone sauhuamassa ja istahdin ihailemaan. Kamera esiin ja muutamat räpsyttelyt. Sitten oivalsin kokeilla opittua tekniikkaa ja kun pääsin kotiin olin niin iloinen, että taisin saada yhden parhaimmista kuvistani. Olen tainnut löytää tyylini. Olipa kohde mitä tahansa niin kuvani eivät ole pelkkiä kuvia. Koetan tehdä jotain erilaisempaa. Vähän taiteellisempaa, ehkä jopa hieman outojakin. Nyt jätin tykittämisen ja keskityin ihan muutamaan kikkailuun ja hyvä niin. Sain otettua jollain lailla maagisen tunnelmaltaan kitaristista, joka näkyy kahtena ja läpinäkyvänä yleisön edessä. Savu tuo utuisen tunnelman ja valot ja varjot mystisyyttä. Harmi, etten tänne nyt sitten sitä laita. Siitä tuli niin kaunis, etten voi laittaa vuodattamani negatiivisuuden keskelle.. noup.

Tänään eräs tuttuni kysyi otoksen nähdessään, että teenkö näitä työkseni. Alan siis onnistumaan todellakin. Eräs henkilö sanoi vähän aikaa sitten, että vähättelen tekemisiäni, mutta se olisi luovuuden merkki. Nauroin, että en kai sitten luova taida olla. Olen meinaan ihan älyttömän ylpeä joistakin jutuista. mutta teknistä osaamista vielä vähättelen vaikka nollasta se on kasvanut romasti. Minusta tulee tässä hyvä. Näin uskon ja sillä ajatuksella pysyn pystyssä ja olen onnellinen. 

Vielä sellainen pohdinta tähän päätteeksi, että on sanonta, että "maailmaa ei voi muuttaa, voit vain muuttaa itseäsi". Olen tämän aiemmin tulkinnut väärin ja yrittänyt muuttaa itseäni miellyttämään monen montaa kohdalleni osunutta kahelia. Nyt vihdoin olen tainnut tajuta, ettei se ikinä tule riittämään vaan itseni on muututtava todellakin niin, ettei kaikkea tarvitse loputtomiin hyväksyä. Ja näin taitaa olla todella tapahtunut.

Jaahas, kohta pitäisi lähteä sinne ankeutusosastolle. Ei kyllä millään viitsis, mutta pakko se palkka jostain on hakea.

Mulla alkaa olla ikävä kouluun. Tasan kuukausi vielä.

sunnuntai, 30. heinäkuu 2017

Kun "aate" lyö itseään päähän

Olin eilen Tikkurilan Block-festareilla. Ilma oli aivan upea. Suorastaan hiki virtasi. Jäätelöä. Sitä täytyy ehdottomasti saada. Saman ajatuksen oli moni muukin saanut. Pehmis oli aivan loppu Tiksin kiskalta. Noh seuraava etappi jäätelökiskalle. 4e yksi pallo (!)... Jep, asioin Ärrällä saadakseni suklaat perinteisesti rinnuksille. 

Tapahtuma itsessään oli hyvin järjestetty. Musa pauhasi monella lavalla ja yleensä kun näissä on itselle tuntemattomia bändejä, löytyi useampi sellainen, mitä voisin toistekkin kuunnella. Erityismaininta Bright Sisterhoodille. Niin ihaneita luttanoita söpöjä, niiiin nuoria poikasia soittamassa ihan ällistyttävän hyvin. Täytyypä tutustua matskuun enempikin. Aitoa rakkautta musiikkiin.

Moni muukin oli ihan hyviä fiiliksiä nostattavaa. Vaikka "Haraamo" ei synkistelyillään ollut ihan minun juttu. Kuuntelin sen silti.

Omituisin episodi oli kuitenkin erään (nevö höörd) bändin astuttua remmeihin. Parin biisin jälkeen totesin itsekseni, että tämähän on ihan nastaa musaa. Vähän niinkuin 22 Pistepirkkomaista. Menin napsimaan jokusen kuvan. Kun olin kuvia ottamassa alkoikin solisti huutaa suuntaani, että " Sinä siellä, painu v...n". Whaaaat, mitä mä tein väärin? Huutelu ei ollutkaan minulle vaan takanani videoivalle vanhalle miehelle. Solisti huuteli miehelle todella ikävästi ja muillakaan ei varmastikkaan ollut mitään käsitystä miksi. Se ukko oli kuvannut kaikkia muitakin, eikä kellään mitään ongelmaa tähän asti ollut. Bändi soitti seuraavan biisin ja välispiikissä solisti alkoi taas meuhkaamaan. Meuhkasi kuinka suvaitsevainen bändi on ja he vihaa vain k...päitä ja heillä on nollatoleranssi rasismin suhteen. Ja taas huusi miehelle, että tämän täytyy painua ---!

Seuraava biisi alkoi ja yhtäkkiä kesken kaiken bändin rumpali hyppäsi lavalta ja meni uhittelemaan tätä vanhempaa miestä. Löi kameraa. Järkkäri puuttui peliin, mutta lavalla alkoi loppuorkesteri kiukuttelemaan, että he lakkaavat soittamasta, jos tätä miestä ei poisteta yleisöstä. Yksi paiskasi kitaransa lavalle ja koko konkkaronkka paineli peräkanaa lavan taakse. 

Siis mitä ihmeen Drama queen-meininkiä tämä oikein on.

Kuulin kuinka ne huusi järkkäreille miehestä, että se videoi heitä ja sillä on sellaiset aatteet, etteivät voi sietää koko tyyppiä. Järkät joutuivat ikävään välikäteen ja poistivat (?) miehen yleisöstä. Sinänsä melko lailla makaaberia ilmaiskonsertissa, mihin ovat kaikki tervetulleita. Mutta suvaitsevaisuuden nimissä, mikään ei liene mahdotonta.

Bändi kapusi lavalle takaisin ylpeänä hihkuen, että" Me voitettiin"! Yleisön into oli kyllä episodin jälkeen melko väkinäistä seuraavaan esiintyjään asti. Destiny Ocean sai kuin saikin tunnelman takaisin paikalleen ihan omalla osaamisellaan ja persoonaallaan. Hyvällä meiningillä ja musiikilla. Sitähän sinne tultiin kuulemaan. Musiikkia. Ja nauttimaan hyvistä fiilareista.

Seurasin tämän kumman episodin jälkipuintia. Tämä videoija sai tarpeetonta julkisuutta. Selvisi sitten minulle ja monille muillekkin se tieto, että tämä pitää rasistista Youtube-kanavaa. On toimittanut materiaalia MV-lehteen ja niin edelleen...

Huuteli takaisin solvausten lomassa bändille, että pääsette MV-lehteen. Nyt keskusteluissa tästä olikin tullut se kynnys kysymys tähän koko episodiin. Niin olishan tuon voinut välttää, jos olisivat vain keskittyneet musiikkiin. Aika ennenkuulumatonta tai ainakaan kovin yleistä ole, että ilmaisesiintyjä käy ei-toivotun yleisön jäsenen kimppuun pelkän aatteellisen eroavaisuuden vuoksi. Kyseistä bändiä aion boikotoida. Ikinä kun ei voi tietää, mistä ne suuttuu. Kerta riitti, kiitos moi.

Se mies ei kuitenkaan häirinnyt ketään. Ei paasannut mistään. Ei tehnyt yhtään mitään sellaista tapahtumassa, että olisi ansainnut huutelua artistilta. "Me voitimme"?. Kuka siis oikeasti voitti. Taisi kuitenkin olla se mies, jonka aate ei välttis ole parhaimmasta päästä, mutta sai tunnettavuutta ja sympatiaakin. 

Kaksi aatetta kuitenkin kolahtivat yhteen. Jotenkin toi ääriajattelu on niin hölmöö. Niin lietsominen rasismiin kuin ääri-suvaitsevaisuuskin. Molemmat loukkaavat kuitenkin loppupeleissä ihmisoikeuksia omalla ehdottomuudellaan. Moni noista pitää itseään todella tietoisina,fiksuina ja intellektueina tajuamatta sitten kuitenkaan olevansa idiootti. " Olen suvaitsevainen ja pidän nollatoleranssia siitä ja tästä ja hakkaan kaikki, jotka ovat erimieltä!". Tu ajatelma kusaisee jo heti kättelyssä omaan nilkkaan ja se ns. hyvyys katoaa uhoamisen alle.

No, tulipa todistettua aitiopaikalta tämäkin ihme.

maanantai, 24. heinäkuu 2017

Nostalgiaa ja hyviä fiilareita

Loman eka erä onkin sitten lusittu. Ilmatkin taitaa juuri sopivasti lämmetä helteiden puolelle. Toisaalta ei harmita, kun tiedän, että vielä viikko on tulossa. Se viimeinen viikko on pyhitetty kulttuuripitoisille toiminnoille. Tämä ensimmäinen lomapätkä menikin kunnon ja kodin kohottelussa.

Loman lopun kunniaksi piipahdin maalla. Lemppari-tätini luona. Siellä olikin mukavaa. Saunomista, paljussa lillumista, luontoa ja kävimme yhdessä näyttelyssäkin, missä hypättiin ajassa taakseppäin. 50-luvulta 70-luvulle. Olis voinut vaikka kuinka pitkään pyöriä nostalgisissa tunnelmissa. Nostalgiaa löytyi tätini pihastakin. Maitotonkan ja vanhan riihen muodossa, jossa on ehkäpä maailman paras ja kaunein sauna.

Tänä kesänä korkkasin Onni-bussi neitsyyden. Olen aina vierastanut busseja. Junalla on mielekkäämpää. Oikeastaan bussilla itsessään matkustaminen ei ole se ankeus vaan vessan puute. Vuosia kärsin jonkin asteisesta paniikkihäiriöstä, joka liittyi vessaan. Ehkä enemmän siihen, että jos sitä ei ole niin panikoin, että kestääkö lyhyenkin matkan. Pelkkä tietoisuus siitä, ettei sitä ole riitti, että 5 min matkustettua alkoi hermoilemaan omaa kestävyyttä vaikka olisi vessassa käynyt ihan vähän aikaa sitten. Sama oli elokuvissa. Se ajatus, että häiritsee jonkun katselunautintoa menemällä ohi, jos on pakko mennä on kai se suurin ongelma ollut. Opin mennä istumaan ihan reunaan käytävän viereen ja sillä ajatuksella, kas kummaa pärjäsi hyvin. Nykyään panikoiminen on muutenkin hälventynyt. 

Nyt tarkistin, että jeh, niissä on vessa. Se tieto riitti tarvitsematta laitosta ollenkaan. Hinta halpa ja pröystäilin itselleni kahdella eurolla paikan edestä hyvällä näköalalla. Ensikesänä taidan tehdä pikkureissun pidemmällekkin. Takaisin tulin junalla, että pääsen helpommin kotiin ilman aikataulutusta. Mutta kokeiltu on bussiakin, toimii ja ennen kaikkea halpa.

Pieni kissani mökötti kiipeilytelineessään, mutta kehräsi kuitenkin niin äänekkäästi, että taisi olla tyytyväinen, kun tulin takaisin. Hetken huristuaan kömpi syliini ja oli onnellinen. 

Hyviä fiiiksiä tuotti myös eräs viesti viikonlopun aikana. Se oli täynnä riemua ja iloa ja lämmitti mieltä. Eräällä ystävälläni on mennyt hieman huonosti. Terveyden kanssa ongelmia ja sitä kautta talouskin kärsinyt. Oli aikanaan puhetta vaatteista mitä löysin kierrätyshuoneesta ja hänkin totesi, että kelpaisi kyllä. Odotellessa noutoa siivoilin omaa vaatekaappiani pariinkin otteeseen ja vaatteita kertyi pois annettavaksi neljä säkillistä. Nyt vihdoin säkit pääsivät perille ja sieltä oli muillekkin löytynyt mieleisiä vaatteita. Sain viestin, että ovat kikatelleet kippurassa tyttären kanssa onnesta. Tiedän tunteen. Sen kerran kun löytää edullista tai peräti ilmaista kivaa ja käyttökelpoista niin se fiilis on kuin lottovoitto. Sekin, että masennuksen syövereissä sai riemua päiväänsä tuntuu pirun hyvältä. Itse sain tilaa kaappeihin ja se on hyvä juttu. 

Riemua itselle on tuottanut myös pyöräilyretket. Viimeisin viisituntinen lenkki hujahti melko rattoisasti. Takapuoli tuntui loppumetreillä lyövän kipinää. Mutta on ihanaa huomata, että kunto tosiaan on hyvä. Noussut rutkasti siitä mitä joskus on ollut. Läähättämättä kiersin laajalahden ympäri Otanniemen, Lauttasaaren, Hernesaaren, Seurasaaren ja Munkkiniemen kautta. 

Nyt hautuu lasagne uunissa. Kohta työelämän pyörteisiin ja odottelemaan seuraavaa lomapätkää. Taiteiden yötä ja sitärataa....

 

 

keskiviikko, 19. heinäkuu 2017

Kummakansan tarinoita

Lomasuunnitelmiin kuului visiitti Mummotunneliin. Ns. Kilttiä elämää viettäneenä ajattelin mennä nauttimaan tungoksesta. Hukkumaan ihmismassaan. Piti lähteä liikenteeseen jo perjantaina, mutta se himo lähteä jorailemaan puuttui. Menin mieluummin kuntosalille ja veivasin siellä ilman kelloa niin pitkään, että suihkun ja ruuan jälkeen ei tullut mieleenikään lähteä enää yhtään mihinkään. Lauantaina keräilin fiilistä uudelleen. Kerrankin, kun on aikaa ja tilipäivän kunniaksi myös rahaa. Kävin fillarireissulla päivällä keräilemässä positiivista energiaa. Satsasin hyvään ruokaan ja kupsutteli ja rapsuttelin itseni edustuskelpoiseksi. Ilta oli lämmin. Ihan oikea kesäilta, jollaista oli jo tovin kaivannut. 

Suuntasin Helsinkiin ja asetuin jonoon. Asemalta käveli melkeimpä yhtäaikaa toinenkin nainen itsekseen. Seisoin hänen kanssaan jonossa. Seuraavaksi jonoon asteli kaksi naista ja yksi mies. Näiden kanssa juttu alkoi lentämään ja nauraa käkätettiin. Sisälle päästyä seurueet katosivat kukin omiin suuntiinsa. Jonkin aikaa musiikkia kuunnellessa ja pari kertaa sahattua ees taas ryysiksessä alkoi hieman väsyttämään. Asetuin johonkin reunemmalle ja se ryhmä sattui olemaan siinä vieressä. Pääosin juttelin naisten kanssa ja mies pysytteli taka-alalla. Yhtäkkiä toinen nainen alkoi ihmettelemään, että ette sitten olleetkaan kavereita sen toisen naisen kanssa. -Minä:Juu, ei me tunneta, mutta satuttiin jonoon yhtäaikaa. -Nainen:Ai luulin, että olette yhdessä liikenteessä, mutta minun miestäni et sitten iske. Tuo on MINUN mies ja ystäväni on hänen jalkavaimonsa!!! .........M:???Juuh, ok, en ollut täällä ketään iskemässäkään. Ei ole ihan minun tyyppiä täällä. (suunikin loksahti auki, koska olimme jutelleet hyvässä hengessä niitä näitä. Ei edes miehistä vaan nostalgiasta, ruuhkasta, musiikista jne).

Sitten tämän naisen ystävä avautui... Niin tuo mies on varattu, mutta etkö vois iskee jonkun muun vaikka tuo viereinen mies tuossa. Yritin sanoa, etten ole ketään iskemässä täällä, mutta nainen alkoi naittamaan jollekkin aivan randomille. Se tyyppi tietty alkoi juttelemaan, mutta itse olin ärsyyntynyt. Täytyy olla todella olla epävarma tullessaan tuollaiseen paikkaan, jos olettaa kaikken vievän hänen tai ystävänsä miehen. Juttelin hetken ihmetyksestäni tälle miehelle ja tämä "ystävä"nainen tuli hetken päästä nillittämään, ettei saa olla niin vakava. Pitää hymyillä. Ja sitten alkoi tivaamaan sille miehelle "Kerro vitsi! Kerro vitsi!

Oujee... Kiitin miestä kohteliaasti hetken seurasta ja totesin, että enköhän taida lähteä kotiin päin. Ja lähdinkin.

 

Nyt olen tietoisesti ilkeä, mutta otti jotenkin päähän, että joku kirjastonhoitaja 70-luvulta ajattelee automaattisesti, että joku sinkku on juuri hänen melko kuivahkoa ukkoonsa saalistamassa. Tai saalistamassa ylipäätään yhtään mitään. Jos menen yksin jonnekkin.. olen siis automaattisesti helppo nakki, saalistaja... Ei juku, tiedä vaikka olisinkin jopa huora. se mahdollisuus, että jalkaudun viihteelle TAPAAMAAN TAI KATSELEMAAN VILPITTÖMÄSTI IHMISIÄ on jollain lailla täysin absurdi ajatus. Missäköhän sitten voisi käydä ilman arviointia yksin, jos en ikinä saa ketään kaveria mukaani. Tuttavapiirini on joko laiskaa lähtemään, jossain pois maisemista tai sitten jo niin nuoria, ettei olla samalla aaltopituudella huvitusten ja huumorin suhteen. Koska olen yksin niin pitäisikö sitten kieltää piruvieköön kaikki mahdollisuudet liikkua ovesta ulos. Vaikken liikkuisi minnekkään niin urpot kyllä löytävät tiensä pilatakseni päiväni. Kun ulkoudun niin olen kuin maalitaulu v-mäisille ihmisille. No mutta ajattelen niin, että nämä naiset olivat mitä ilmeisemmin melko epävarmoja itsestään. Ja jos näin on niin tekisivät ennemmin itseleen jotain. Vaihtaisi tyyliä, jos kerran tuntee itsensä vanhaksi (pohti jonossa asiaa). Ei sen takia meikäläistä tarvitse alkaa luokittelemaan. Ärf.

 

No mutta onneksi on fillari, kamera ja rutkasti aikaa tuottaa itselleen taas se parempi fiilis. Olen fillaroinut todella paljon, käynyt salilla ja uimassa. Muutama hyväkin kuva on tarttunut matkaan ja alan pikkuhiljaa hallitsemaan tekniikoita, joilla saa kuviin hieman erkoisuutta. Maalauksellisuuttakin. Olen kuvannut nyt paljon luontoa ja eläimiä. Pikkuhiljaa kaipaisin ihmisten kuvaamista. Se vaatii kuitenkin rohkeutta, jos ventovieraita kuvaa. Ihmisistä saa kuitenkin sisältöä enemmän.  Fillarin kyydissä on vierähtänyt aika mukavasti. Olen löytänyt paljon uusia maisemia ja reittejä. Tunteja hurahtaa reissuihin helposti muutama. Huomasinkin, että kunto kestää nykyään tosi hyvin ja polvikin on parempi. Yksi pikkureissu tiedossa ja sitten loppuukin loma hetkeksi alkaakseen taas uudelleen.

keskiviikko, 19. heinäkuu 2017

Herätyskello

Pieni karvakamuni jaksaa aina vain yllättää. Silloin kun lomani alkoi, höpisin sille, että lomalla nukutaan eikä sitten herätetä aamulla liian aikaisin. Kultainen muruni on antanutkin nukkua kymmeneen. Välillä olemme nukkua pösötelleet yhteentoistakin. Olen jopa saanut rapsutella sitä aamuisin ilman mitään kiirettä ruuan laittamiseen. Rauhallisia aamuja. Toissailtana kuitenkin totesin nukkumaan mennessä ääneen kisuilleni, että mitäpäs jos yritettäisiin herätä hieman aiemmin, ettei päivä mene hukkaan. Kisuni mitä ilmeisemmin otti ehdotuksen riemulla vastaan. Ne ovat olleet iltaisin... tai oikeastaan öisin melko rasittuneitakin, koska olen valvonut melkoisen myöhään. Ronkuminen nukkumaan ( yöeläimen normitoimintaa :D) on alkanut jo yhdentoista aikaan ja jos kello on lähennellyt kahta, ovat vuoronperään "raahautuneet" anovalla katseella eteeni tuijottelemaan. Noh heitin ajatuksen aikaisemmasta aamusta ja kuinka ollakkaan pieni kisuni ei tullut herättämään tönien ja tuuppien... Se huusi kuin palosireeni olohuoneessa. Kun kuuli minun heränneen niin ryntäsi juoksujalkaa puskemaan. Kello oli sopivasti puoli yhdeksän ja sain päivän aikana paljon aikaiseksi. Illalla mennessä nukkumaan höpisin kisulleni taas, että ollaanko reteitä ja herätään huomenna jo kahdeksalta. Samantien, kun sain suustani ajatuksen ulos aloin epäröidä. Ääh liian aikaista näin lomalla. Puoli yhdeksän olisi hyvä. Menin nukkumaan ja aamulla tasan kello kahdeksan alkoi "sireeni" soida. Se istui kiipeilypuussaan seinäkellon vieressä ja karjui. Kun huusin sille, että hiljaa (olin unenpöpperössä ja luulin kellon olevan paljon vähemmän) niin se ryntäsi taas hellästi tönimään ja puskemaan minua ylös. Ilmeisesti herätys aika lukittuu kertalaakista, joten täytyy tarkemmin miettiä mitä ääneen sanoo. Tuo tapaus on aina ollut fiksuin porukasta. Se on sellainen pikku aarre. On se toinenkin ihan fiksu. Sellainen pohdiskelija, joka punnitsee kaiken todella tarkkaan ennenkuin toimii. Joskus se jää pohtimaan asioita pidempäänkin ja on melko koomisen näköinen jonnekkin kauas tyhjyyteen luodun katseensa kanssa. Sitten kun se "lamppu" syttyy niin sen huomaa. Olispa kiva tietää mitä se on niin kovasti pohtinut, kun ratkaisun riemu sytyttää katseen kirkkaammaksi. 

 

38.7.2017 Hieman päivitystä tämän herättäjäkisuni tempauksista. Lomani oli lopussa. Sanoin sille sunnuntaina, että huomenna mamma menee töihin. Kisuni kuunteli tarkasti, muttei ihan sitä kohtaa, kun puhe oli iltavuorosta. Se nimittäin herätti minut viideltä. Hirmuinen huuto ja joiku ja hätä, että myöhästyn töistä. Seuraavana aamuna seiskalta. Pieni puhuttelu illalla, että ei ennen yhdeksää nousta mihinkään. Kisuni makoilikin kyljessäni sitkeästi aamulla, mutta heräsin sen kehräykseen jo varttia vailla. Torstai- aamu meni niinkuin pitikin. Ja illalla totesin sille, että huomenna sitten herätään vasta kun kello soi. Nukkua pösöteltiin sujuvasti puoli yhteentoista. Olin unohtanut laittaa kellon soimaan. 

Olen hämmentynyt :D