sunnuntai, 31. joulukuu 2017

Vuoden viimeiset metrit

On siis aika pakata tämä vuosi pakettiin ja odotella seuraavaa. Kumma kyllä, nyt ei ole mitään suurempia odotuksia. Jos jotain odotan niin pyöräilykelejä ja festareita. Jos jotain haasteita itselleen asettaisi niin kaipa se olisi hienovarainen hoikistuminen. Syömisen opettelu taitaa olla kroonista. Monivuotinen haave herätä tarpeeksi ajoissa ja mennä ulkoilemaan ja tallentamaan aamua on vielä toteuttamatta. Olisiko siinä sitten tavoite, voisipa olla. 

Vuosi oli melkoinen vuoristorata. Mutta samalla erityisen antoisa ja onnellistuttava. Henkisesti tasapainottava ja kasvatin omaa päänsisältöä ainakin sen verran, että olen itsestäni ylpeä. Opettelin jotain mitä en osannut ja siitä on tuleville vuosille paljonkin hyötyä kaikin puolin. Päällimmäisenä tuon kameran käyttö. On huikeaa, että tämä ilmaisutapa tuli jäädäkseen. Se saa minut ulos liikkumaan. Tapahtumiin. Ideoimaan myös kotonakin. Monta taiteellista kokeilua muhii päässä ja odottaa vain toteuttamista. Tosin opin senkin, että mitä vähemmän suunnittelee ja ottaa hetkestä kiinni niin ne parhaimmat jutut tulevat kuin itsestään.

Tällä joululomalla olen oppinut hitusen myös viineistä. Toisaalta viinitietouteni on edelleenkin alkeellista, mutta tein ns. tieteellisen kokeilun. Ostin erilaisia viinejä. Ja nyt olen kolmea maistellut. Merkeistä en osaa sanoa mitään, mutta pullon kyljessä luki Merlot, Chianti ja Cabernee Sauvignon. Päädyin siihen, että Chianti on se, mitä kyljessä täytyykin lukea, jos ja kun seuraavan kerran ostan jotain. Se oli pehmeintä ja juotavinta. Merlot oli aika lähellä, mutta aavistuksen tummempaa. Ja Cabernee oli kaikkein kitkerintä ja hapanta, kitalakeen kuivuvaa. Jos oikein älläsin niin viimeisin sopinee ruuan kanssa parhaiten, mutta koska nautin viiniä kuitenkin harvoin ja tuskin syön koko pullollisen verran niin jätän sen tästä lähtien kauppaan. Nuo muut taitaa mennä seurustelujuomanakin. Kaksi ensimmäistä oli samaa merkkiä, mutta keskenään pieniä eroja, joten melkein väittäisin, että hajulla olen. Kaipa tuota tietoutta voisi itselleen ihan huvikseen kasvattaa vaikka kirjoistakin.

Opin senkin, että miettii ensin ennen kuin toimii. Pidän itteeni fiksuna vaan niinpä höynähdyin tekstiviesti -huijaukseen. Oli niin hyvin tehty ja sopi senhetkiseen tilanteeseen. Onneksi epäilykset heräsivät samantien ja kuoletin korttini. On oikeastaan vapauttavaa olla ilman maksukorttia.

Opin myös sen, että ei kannata enää ostaa pluskoon vaatteita. Täytyy tosiaan uskoa, että ne ovat liian isoja vaikka hieman kiloja on tullut lisää..

Vuosi alkoi innosta puhkuen kurssin alkaessa. Kohokohtia oli Tallinnan reissu kaikkine museokäynteineen. Vallisaaren reissu oli vieläkin huikeampi. Salamatunnit todella hyvässä opetuksessa. Näillä tiedoilla ja vielä alkeellisella kokemuksella liikutinkin itseäni etsimässä tulevaan näyttelyyn oikeita otoksia. Ensi vuonna jatkan kulkemista. Sitten joskus kun kissoistani aika jättää, aion laajentaa retkeilyn rajojen ulkopuolelle. 

Vielä kuitenkin niiden seurasta nautin. Surua toi pienen kissani poismeno. Meidän pikku maailma on siitä tasaantunut kolmen koplaksi, mutta toki se välillä kaihertaa, että kuinka kauan tuo toinen vanhus tuossa pyörii. Kuitenkin se on väistämätöntä. Veikkaan, että sitten kun aika koittaa, on se niin kova paikka, etten taida puhelimeen vastata, enkä päästää ketään kyläänkään. Suruaika oli sen verran outo. Pikku vanhukseni joko näkee välillä painajaisia tai on vain niin höperö, ettei muistaa missä on, että herää silloin tällöin yöllä parkumaan. Kun kutsun sitä niin se tulee kylkeen kiinni. Se on vain niin liikkis.

Ahdistustyypit kurkkasivat jonossa maailmaani, mutta en enää suostu niitä vastaanottamaan. Yhdestä on ollut siinä mielessä vaikea päästä yli ajatuksissa, koska se käytös minua kohtaan on ollut niin pöyristyttävää. En ikävöi tippaakaan. Päin vastoin olen tyytyväinen ja onnekas, ettei kuulu maailmaani enää. Mutta en valehtele, jos sanon, että on aikoja, kun melkein päivittäin pohdin syitä, että miksi näin. Välillä sitä menee melkoisen syvälle omaan itseensä, että mikä ihme minussa onkaan, että tuollainen olisi jotenkin oikeutettua ja mikä minussa on, että tämä on jotenkin toistuvaa eri paketeissa. Opin kuitenkin ajatuksen, että noi jutut mitä noi tyypit touhuaa, kertoo heistä. Ei minusta. Se vaikein asia käsittää on kuitenkin siinä, että mikä pakkomielle joillekki on romuttaa toisten luottamus tuhannen päreiksi? mitä ihmettä he siitä saavat? Eiväthän he itse sitä joudu uusiksi rakentamaan. Porskuttelevat vain menemään. Noh opin senkin, ettei noita tartte suojella, jos tietoisesti tekevät väärin ja seisovat asiansa takana. Aiheistahan voi kaiketi keskustella ihan ääneen. Nämä mitään salaisuuksia ole. Toki, jos yksikin anteeksi ymmärtäisi pyytää niin ehkäpä se hienotunteisuus syttyy helpommin ja käsitän virheeksi, mistä on opittu. Sitä ennen ei tuo armopuoli ole niin hirveämmin houkutteleva ajattelutapa.

Ahdistustyypeistä vielä sen verran, että opin ottamaan oman tilani. Minä itse olen kuitenkin se, joka omaa maailmaani saa hallita. Ei kukaan muu. Olen aivan liian hyväuskoinen ja tahtoinen, että monesti olen löytänyt itseni tilanteesta, että joku muu ohjailee, määräilee, alistaa ja olen jollain lailla ilmoitusvelvollinen liikkeistäni (???). Juuei, siihen en lähde enää. Jos olen parisuhteessa niin siinä nyt tietenkin jonkinasteista tiedotusta odottaakin olevan. mutta joku aikuinen nainen sohvanpohjaltaan alkaa hallita kaikkea vapaa-aikaani... Juueikiitos. Poistin tämänkaltaisen toiminnan maailmastani ja nyt minulla on huomattavasti parempi olla.

Kauneus. Olen taas oppinut avaamaan silmäni kaiken kauneudelle. Jopa lätäkössä saattaa olla oma kauneutensa. Positiivinen ajattelu on kasvusuunnassa.

On vuoteen mahtunut säpinää ja actionia. Rauhallista nautiskelua. Saikkuja ja juoksentelua. Migreeneitä. Koiranpentuja ja paljon lintuja. Ihan kaikkea.

Musiikki. Se on ja pysyy. Kesä oli täynnä musiikkia. Musiikillinen kohokohta oli vierailu oopperaan. Taikahuilua katsomaan. Se oli niin hyvä, että täytyy mennä uudelleenkin. Liput ovat melkoisen kalliita, mutta kyllä sieltä orreltakin elämyksen saa. Ja oopperassa iski ajatus, että mekkoja voisi käyttää muulloinkin ja useammin. Naisellisuutta!!! Paitsi kele näitä kelejä. Siinä on naisellisuus kaukana, kun sataa losottaa ympäri vuoden putkeen. Lukuisat kerrat pyyhkiessä ripsivärejä poskilta harkitsin jo tekoripsien hankintaa. Näin kuitenkin kuvan naisesta, jolla "ripsukat" muistuttavat Hitlerin viiksiä.... kuinka sieltä pusikoiden takaa mitään edes näkee? Juueiantaa olla. En uskalla, etten ala muistuttaa itseni karikatyyriä.Tosin onhan niitä kauniimpiakin versioita, esim. Klassinen malli.  Aitous on kuitenkin valttia ja menen uutta vuotta vastaanottamaan Helsinkiin tod. näk. vesisateeseen. Palaa kotiin, putsaan posket ja nautin vielä päivän vapaasta ja otan vastaan sen mitä uusi vuosi tuo tullessaan.

Onnekasta vuotta 2018 !

 

maanantai, 25. joulukuu 2017

Jouluntaikaa

Joulufiilikset olivat hetkellisesti hukassa. Lomaa lähestyessä väsymys alkoi painaa niin kuin aina. Kaipa se väsymys on jo psyykkistäkin, kun mieli alkaa olla lomilla. Fiiliksiä kadotti myös joidenkin tekopyhyys. Julistetaan hyvyyttään ja joulumieltä. Ylistetään sitätätää ja kuitenkin ne yksitoista muuta kuukautta käyttäydytään niin petollisesti tai itsekkäästi. Julmasti toisia ihmisiä kohtaan ja töykeästi. Näytellään kivaa siihen asti kunnes saadaan toinen lähelle ja romutus alkaa heti. Sitten tulee joulukuu ja hihkutaan lasten riemua, parisuhteitaan ja juu, omaa erinomaisuuttaan. Ei kai siinä mitään, jos ei tämä hihkuja olisi hylännyt puolet lapsistaan, pettänyt puolisoaan jne. Joku toinen yrittää hallita muita ja pienimpäänkin asiaan on pakko vastata töykeästi, koska ei osata muuta. Noh, kukin tavallaan.

Mietin itse tänä jouluna lapsettomuutta. Niitä ei yksinkertaisesti suotu ja aika on mennyt mielestäni ohi. Tai ainakin ne viimeiset hetket kiitää todella lujaa ohi, sillä en ole sitä järkevänpuoleista isäehdokasta koskaan löytänyt. Kuitenkaan se ei ole oma valintani. Oikeastaan tuon asian olen kästellyt ja hyväksynytkin, mutta enemmän vaivaa se, että joku otti aiemmin sen kannan, että olen jotenkin tyhmä, koska ei lapsia ole. Spitaalinen suorastaan joihinkin keskusteluihin. Kun keskustelua oli päivähoidon muuttumisesta esikouluun niin kajahti toteamus, että " Sinä et ymmärrä tästä asiasta yhtään mitään, koska sinulla ei ole lapsia!". Ja hän käänsi selkänsä ja jatkoi tarinaa jonkun muun kanssa. Koska kuuluin kuitenkin seurueeseen niin se oli aika loukkaavaa. Tuskin lapsettomuuteni estää kuuntelemasta ja oppimasta. Eikai se nyt tosissaan niin voi olla, että, jos joku autoharrastaja puhuu vaikkapa moottorin ominaisuuksista vieressäni niin minun täytyisi muuttua tomuksi, koska en omista autoa..... Enkä ole muuten yhtäkään hyljännyt tienvarteenkaan. No mutta näitä on nähty ja niiltä taitaa puuttua enempi kuin yksi ruuvi. Ei mahda mitään, enkä aio sitä ruuvia etsiäkkään. veikkaan, että jengat on siinä niin kuluneet, ettei taida paikalleen enää saada.

Joulufiilittömyyksissäni kävin treffeillä. Oli oikeastaan ihan kivaa vaikka hemmolla tuntui olevan järkkymättömiä periaatteita aika moneen asiaan. Esimerkiksi jouluun. Joulukoristelut ja muu hössötys on totaali ei hänen maailmassaan. Nyökyttelin ja tavallaan olin siinä mielessä samaa mieltä, etten niin kummoisesti ajatellut jouluisia juttuja laitella. Kynttilöitä, kukkia ja ruuat sitten kun aika on. Treffien jälkeen menin kotiin ja seuraavana päivänä kävin ostamassa joulukuusen. Juu, en määkään mikään jouluihminen ole, mutta pistämpä piruuttani kuusen pystyyn. Tontun kuusen alle, jouluvaloja sinne tänne. Jotenkin se kaipasi paketteja, mutta olin itselleni ostamat jo ottanut käyttöön.En ole kertaakaan koristellut tätä kotiani niin jouluiseksi kuin nyt. Siitäs sait, tämäkin ääripää. Kävelytin muuten treffikamua pitkin Helsinkiä ja sen jouluvaloja ihailtiin. Kyllä siellä pienessä päässä jotain taisi sulaa :)

Pieni vanha kissani piristyi kuusen laitosta. Se on ollut jotenkin vaisun oloinen, mutta nyt sai ainakin kymmenen minuutin hepulikohtauksen rynniessään laatikkoon ja puun alle. Sitten se rauhoittui, otti hyvän paikan, mistä näkee kaiken ja jäi ihailemaan kuusta. Se on jotenkin liikkis. Se on aina tykännyt katsella kaikkea kaunista ja antaa pienellä hymyllä ja kehräyksellä omat hyväksyntänsä uusiin asioihin. Makkarissa se ei juurikaan päivisin viihdy, mutta kun ostin uudet kauniit lakanat niin se on kömpinyt niihin pötköttelemään päikkäreitään. Välillä kuitenkin täytyy mamman syliin kammeta. Onhan hän oppinut viimeaikoina, että pusut ovat ihan maailman parasta ja niitä täytyy säännöllisesti hakea aina vain uudelleen.Se on jännä katti. Se on vuosien varrella oppinut tietyt rituaalit vaikka jotkut olisivatkin vain kerran vuodessa. Se tuntuu tietävän mitä on jouluaika ja lomat jne. Normaalisti se yrittää herättää aamulla aikaisin, mutta tänä aamuna oli hyvin hämmentynyt. Olen lärpätellyt sille lomasta ja kuitenkin kello soi aamulla vartin yli viisi. Olin unohtanut herätyksen päälle. Silmät sikkurassa se katsoi epäuskoisena. Ja kun ähelsin takaisin nukkumaan niin se tuli perässä kainaloon. Siinä me hetki vielä nukkua pösöteltiin.Ei pummannut ruokaa vaikka normaalisti kun herään niin se on sille merkki, että ny sitä sapuskaa ja vähän äkkiä. Kisullanikin on siis loma.

Aaton-aattona päätin käydä kirjastossa. Matkalla piipahdin kirpputorille ja hetken pyörin ihailemassa kaikennäköistä kivaa. Ihailin myös hintoja. Fida- lähetystori lienee maailmanhistorian ainut paikka, missä tavaran hinta ilmaisesta nousee niin korkealle, että melkeimpä kannattaisi käyttää kaikki roinansa mitä ikinä aikoisi myydä, siellä. Arvo nousee lennossa. Tuijotin erästä takkia ja meinasin pyörtyä. 50e käytetystä kauppaan lahjoitetusta takista. No mutta kiva. Siellä se on vielä jollekkin, joka epätoivoisesti on etsinyt kaupoilla samanhintaisista uusista takeista vaihtoehtoa, mutta se "henki" tai "karma" puuttuu.

Jatkoin matkaa ja pieni tonttulakkinen poika lähestyi. Ojensi paketin ja toivotti hyvää joulua. Menin ihan hämilleni. Tuolla on milloin mitäkin pummaajaa ja ajattelin, että onkohan tämäkin tapa kerätä taskurahaa. Kysyin, että maksaako paketti jotain. Ei, mutta olen videolla ja saako videon julkaista. Sitten huomasin, että ilmeisesti siskonsa kuvasi puhelimella. Annoin luvan ja kiitin kovasti. Toivotin hyvät joulut ja jatkoin matkaa. Sitten yhtäkkiä vain pillahdin itkuun. Olin liikuttunut. Liikuttunut siitä, että ihan sattumalta kohdalleni osui vilpitön ystävällisyys. Se ei maksanut minulle mitään eikä nurkan takaa kukaan tullut minua haukkumaan ja arvostelemaan. Liian usein se pienikin kiva on maksanut jonkinmoisen loukkauksen. Hämmentävän usein. Liikutuin siitä, että olin hieman surrut sitä, ettei voinut jakaa aattoa niin, että olisi kuusen alle laittanut paketteja jaettavaksi. Nyt sain kuitenkin yhden. Enemmän kuin se itse lahja oli kuitenkin ele ja sattuman summa. Viimeaikoina on se huono tuuri tosiaan jättänyt rauhaan ja ihan hyvikin juttuja tullut tilalle. Aina ei mene putkeen, muttei niin kovia kolhuja ole tapahtunut, etteikö ne voisi kevyesti sivuuttaa. Olen kyllä mestari pillittämään tällaisissa asioissa. Aiemmin pillitin Turkissa saadessani ruusun tuntemattomalta, joka ei velvoittanut yhtikäs mihinkään. Hmmm... onkohan saamisen ilo ollut hieman vaikeasti opittavissa. ehkäpä se vilpittömyyden harvinaisuus on kuitenkin se vaikuttava tekijä. Hihii... P:n antamaa hajuvettä hypistelen ja hykertelen päivittäin. Siinä on pakko olla jokin hykerrysainesosa, sentään en pillitä, mutta siitä tulee ihan uber onnelliseksi. :D

Kun palasin kotiin niin laitoin paketin tontun viereen ja nautin ajatuksesta. Sitten söin ja bongasin naapurissa piipahtaneen joulupukin. Sitten avasinkin lahjan. Siellä oli suklaata. Olipa mukava tonttu, toi todellakin joulumieltä :)

Nyt olen herkkuja syönyt siihen malliin pari päivää, että olisi aika tehdäkkin jotain. Kaipaan kuntosalille, mutten ole ostanut korttia. En saanut sopivaa tarjousta. Kunhan uimahalli taas aukeaa niin teen visiitin sinne.  Kävelyretken tein eilen ja pohdiskelin liukastellessa, että tässäkö tämä nyt sitten oli... Siis tämä elämä. Oli meinaan  niin liukasta, että alkoi jo tosissan pelottaa, että kaatuu ja lyö päänsä. Ajatelin silti uhmata antarktista maisemakuvaa ja lähteä iltakävelylle katsomaan valoja illemmalla. Vähän ennen kuin hämärtää. Sininen hetki on niin kaunis.

Vielä riittää odotettavaa. Menemme P:n kanssa oopperaan ja uudenvuoden aattoa juhlistan S:n kanssa. Kivoja suunnitelmia. Mitähän ihmettä laittaisi oopperaan päälle ja mihin ihmeeseen sitä tämän herkuttelun jälkeen mahtuu ...

tiistai, 12. joulukuu 2017

Suomen kieli

Suomen kieli on melko metkaa. Siinä ei oikeastaan ole järjen häivääkään.

Kun alkaa maistelemaan ja pyörittelemään uussaan sanoja, ne muuttuvat entistä höhlemmiksi.

 

Ämpäri....ämpäri... Kuka sen sille pyttyastialle keksi, ja miksi juuri näin? Ämpäri... kuulostaa ihan vitsiltä.

Häkki... Haen häkin ...häkkikanala....häkki. Kuulostaa ihan japanialaiselta hämärähommalta.

Koti-ovi...oioi... oivoi... Sotku.... Sot-ku odottaa oven takana.

Patti....... Sitä en haluaisi, mutta sellainen löytyi. Tutkitutin ja ei ilmeisesti rinnassa vaan ihossa. Pitäisi poistattaa vaan en saa aikaa "ajanvarausosastolta". Patti..... Kuulostaa pelottavalta ja aiheuttaa pohdintaa muustakin kuin vain sanoista.....

Yms yms

tiistai, 12. joulukuu 2017

Tunnetta ja ämpäreitä

Ainakun esitän itselleni jonkin tavoitteen, menee se joteskin kauemmaksi. Jos spontaanisti posauttelen menemään niin yleensä onnistun. Asetin itselleni tavoitteeksi valituskirjelmän laatimisen tänne. sellainen marinaosasto, ettei sitten pitempään vaivaa. Muhutan kuitenkin ajatelmaa hetken, sillä ei onnistu nytten.

Pohdin mieluummin tunteita. Kuinka paljon liittyy tunteita tähän valokuvaushommaan. 

Innostusta: Kuvien hankkiminen eli reissaaminen "sillä silmällä" oli nastaa. Nyt vuoden pimeimpään aikaan olen muistellut lämmöllä. Ja tuskin maltan odottaa kevättä, että homman voisi aloittaa uudelleen. Ihan omaksi huviksi.

Ylpeyttä: Olen ylpeä omasta valikoimasta näytteyyn. Seison niiden takana, ne ovat osa minua ja viime kesääni. Ne ovat olleet mukana oppimisen matkalla. Voisi taatusti parannettavaa olla, mutta en katso niitä niin. Pidän niistä itse. Vaikka yhteys kuvien itsensä kanssa voi olla niin ja näin jätän katsojalle vapauden tulkita "ryhmää" omalla tavallaan.

Ahdistusta: Lykkäsin koko viikonlopun viimemetreille asti kuvien tsekkaamista lopullista tulostusta varten. Maalailin kauhuskenaarioita, että ne ovat kadonneet tai muokkautuneet mahdottomiksi. Vihdoin toimeen tartuttua huokasin helpotuksesta, että kaikki ok.

Hermoromahduksen partaalla marssiessa valokuvausliikkeeseen tekemään tilausta. Jos ne sittenkin menee totaalisen pieleen. 

Helpotusta ja riemua: Jes, annoin materiaalin osaaviin käsiin. Sain hyviä vinkkejä ja pientä ammatillista viilausta kuvatuksiin. Sinne menivät.

Epäilyä: Illalla mennessä nukkumaan sain karmean fiiliksen, että mittasuhteet yhden otoksen kohdalla ovatko sittenkin pielessä. Veikkan ettei ketään asia kuitenkaan kiinnosta, mutta kun tämä on ensimmäinen kerta niin hermoilu kuulunee kai asiaan.

Nyt ei auta kuin odotella ja kiroilla sitten jos on aihetta. asia kuitenkin etenee.

 

Paluumatkalla piipahdin sanomatalossa. Ajattelin kurkata valokuvanäyttelyn joita siellä on usein. Eipäs nyt ollutkaan vaan ihan ensimmäiseksi huomasin ämpärit ja jonon. Sitten huomasin vanhasen ja monen muunkin pressaehdokkaan. olin niin täpinöissäni omasta innostuksestani, etten sitten jututtaa viitsinyt. Mutta hetken seisoin ämpärijonossa, kunnes eräs nainen siihen kiilasi. Tuohduin ja jatkoin matkaa. Joku jakoi nameja ja popsin ne parempiin suihin. Työt kutsuivat ja piti lähteä, mutta jäi kalvamaan sellainen ämpäri. En kyllä todellakaan tiedä miksi, mutta sellaisen olisin halunnut ja vieläpä ilmaiseksi. Ajatus jäi kuitenkin naurattamaan ...

perjantai, 8. joulukuu 2017

Mummelin enkeli?

Hmmm.... Mielessäni oli montakin ajatelmaa. Ajattelin pyhittää yhden kirjoitelman pelkästään ja vain ja ainoastaan valittamiseen. En ole meinaan pitkään aikaan... ainakaan muista valittaneeni...vinkunut syvällisiä ihmisyyden outouksista. Ihan silleen kevyesti ja ihmetellen... Koska en todellakaan aina voi käsittää. En.

Olen siis edelleenkin, kumma juttu, perushyvällä tuulella. Lennättelen toki ärripurreja, mutten ole masentunut, enkä ahdistunut. Se siis on mittapuuni mukaan laatu-olotilaa.Tänään tapahtui kuitenkin sellaista, että unohtui melkeimpä kaikki muu ja turinoin ne jorinat myöhemmin.

 

Itsenäisyyspäivää on juhlittu hienosti, eikä voi olla liikuttumatta kaikesta siitä kauneudesta, miten kunnioitus isänmaatamme ja veteraaneja kohtaan on toteutettu. Finlandia-hymniä ei voi olla kuuntelematta pala kurkussa. Se on niin voimakas. Lehdestä on saanut lukea ulkomailta tulleiden kehuja, kuinka turvallista täällä on, että voi läppärinsä jättää kahvilaan vessakäynnin ajaksi yms.

Onko tosiaan näin, että täällä vielä on turvallista?

Lähdin töistä aiemmin käydäkseni lääkärissä. Lääkäristä lähtiessä tuumailin, että käväisen kaupoilla etsimässä itselleni uudet lakanat. Jonkin aikaa kaupoilla pyörin ja totesin, ettei fiilikset ole suotuisat sittenkään shoppailuun ja päätin lähteä kotiin päin. Kävelen keskellä kirkasta päivää (tai nojoo tässä tasaisen harmaassa, mutta kello on noin kaksi päivällä) Leppävaaran asematunnelin läpi. Huomio kiinnittyi vanhempaan naiseen, jolle yrittää tyrkyttää nuorehko ulkomaalaistaustainen mies jotain. Ilmeisesti hajuvettä... aivan sama, se ei ole oleellista. Mummeli kieltäytyi ja tämä juippi pyöri aina vain lähemmäksi laukkua. Menin väliin ja totesin että ei osta ja me menemme nyt kotiin. Mummo oli hieman häkeltynyt, mutta lähti kulkemaan vierelläni. Tämä juippi kiehnäs ja kiehnäs ja yritti "kauppoja".  Seurasi perässä ja raivostui ja alkoi huutamaan minulle, että "sinä vitu huora, vitu varas... ja kaikkea muuta kivaa mitä siihen vituun nyt ikinä voi liittääkään. Pienenä välihuomautuksena totean, että yllättävän paljon nämä pelon ja vainon takia maahamme muuttaneet osaavat kiro- ja haukkumasanoja.. No mutta kuitenkin vai sanoisinko anyways, että tämä hemmo raivoineen seurasi yllättävän pitkään ja pelkäsin, että kohta joko veitsi heiluu tai se seuraa loputtomiin. Tästä ei hyvää seuraa.Keksin kuitenkin sanoa, että täällä on sitten kameroita aikamoinen läjä ja aluetta valvotaan niin vihdoin painui takaisin asemiin. Voi taivas, että ne silmät leiskuivat vihaa. Saatoin mummelia hetken matkaa ja hän kiitteli ja totesi, ettei ikinä ole vastaavaan törmännyt. Näin kyllä, että se mies jäi kyttäämään ja hetken päästä kun katsoin uudelleen niin oli kadonnut. Mummelin kanssa tiet erkanivat, mutta kun pääsin kotiin niin jäi kyllä kaivelemaan, että olisi pitänyt saataa kotiin asti ja jutella hieman tapahtuneesta. Hänet selvästi yritettiin ryöstää. Toivottavasti pääsi kuitenkin perille. Koko episodi tapahtui niin nopeasti, että hälle varmaan asia on auennut vasta myöhemmin.

Kotona olin raivona itse. Niin, tämä on se maa nykyään, jota kaunistellen kehuttiin. mutta raaka todellisuus tulee heti esiin kun juhlat on juhlittu. Jumaliste, ruikutetaan, että sodan jaloista tullaan ja on niin kamalaa. Varmaan joillakin onkin, mutta, sekö on sitten se ratkaisu, että tullaan tänne ja pelotellaan naisia ja vanhuksia. Yritetään varastaa mitä irti lähtee jne. Tiedän, että äskeinen ajatelma on mustavalkoinen. Sen juipin taustasta en tiedä mitään, kuin en sen mummonkaan. Rahan takiahan hän sen mummon yritti ryöstää.  Mutta tiedän sen, että tämä ei voi jatkua näin, että tänne voi tulla ihan mistä ja milloin vain syrjäytymään ja sitä mukaa olemaan osana kasvavia ongelmia. Valitettava fakta, mutta jotain täällä pitää alkaa tapahtumaan, ettemme menetä turvallisuuden tunnettamme.. Saada myös nämä ihmiset ymmärtämään, että tullessaan tänne "turvaan", pitäisi siitä teemasta myös itsekkin kiinni. Tuskin kulttuurieroavaisuutena voi uhkaavaa käytöstä ajatella. Minulla ei ole mitään muita kulttuureja vastaan. Mutta sen mummelille kuuluu myös oikeus saada käydä ansaituilla eläkerahoillaan ruokakaupassa ilman, että tulee ryöstetyksi.

Suvakeille huomautus, ennen kuin teilaatte sen rasistin leiman otsaani. Lue uudelleen! Kyse ei ole saarnata maahanmuuttajista. Tämä tarina oli todellisesta tilanteesta, jota ei voi millään muotoa puolustaa.

Muille! Toivoisin valppautta ja uskallusta. Uskallusta puuttua, jos huomaa vastaavan tilanteen. Itse en oikeastaan edes ajatellut ennen kuin toimin. Johtunee ehkäpä liiankin vahvasta oikeudentunnosta vai miksi sitä voisi kutsuaa. Mutta, jos vääryyttä tapahtuu, en voi olla hiljaa saati katsoa vierestä. tässä tapauksessa riitti, että meni väliin ja uhrin rinnalle, että hän ja tämä juippi tiesi, että muut puuttuvat tilanteeseen. Riitti, että pysyin rauhallisena ja päättäväisenä vaikka tilanne alkoi eskaloitua uhkaavaksi. Riitti, kun katsoi silmiin ja keksin kamerat a pysyin vakuuttavana, ettei tyyppi tule selviämään mitenkään päin, jos tekee rikoksen. Jos ei yksin uskalla niin ryhmänä. Jos kaikki puolustavat heikompaa, ei voi käydä huonosti.

Lääh puuh! Nyt olen rauhoittunut, mutta kuten kaikkeen niin myös tähänkin kuului kummallinen sattuma. Aamulla meinaan mielessäni piipahti ajatus, että humanitäärinen työ voisi olla mielenkiintoista ja antavaa, että pitäisiköhän ottaa asiasta selvää.... Hmmm.