lauantai, 11. marraskuu 2017

Näin pitäis olla...

Näin pitäis olla... Siis tämä fiilis. Olen kuin positiivisuuden oppikirjasta. En oikeastaan tiedä mistä tämä kasvava tyytyväisyyden tunne johtuu. Ei oikeastaan ole edes mitään pätevää yksittäistä syytä. Ehkäpä monenkin asian summa. Minä vain hymyilen itsekseni. Hassua. Sinänsä mitäpä sitä analysoimaan, mutta toivon hartaasti, että tän fiilarin saisi säilyttää piiiitkään.

 

Olen iloinen, kun toi kurssi loppuu. Vaikka se on antanut todella paljon ja olen oppinut ihan huikeasti ja olen melko ylpeä itsestäni, että olen kiltisti jaksanut taapertaa työn ohella, olen iloinen, että pääsee vihdoin kohta normaaliin rytmiin kiinni. Näyttelypäivämäärää ei ole vieläkään, mutta teen tuotokseni siitä huolimatta loppuun asti. Saatiin viime viikolla koevedokset käteen. Ihan oikealle paperille, oikeasti tarkasteltavaksi. Pari kuvaa poistin suunnitelmasta. Voi olla, että yhden otan takaisin tilalle. Muutan hieman alkuperäistä aihetta. Ja se on siinä. Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus hieman värejä korjailla ja tehdä yhdestä teoksesta, johon tulee monta kuvaa, lopullinen versio. Se idea vähän elää taitojen mukaan, mutta veikkaan, että tulee ihan hieno juttu. Olipa sitten millainen onkaan.Pari viikkoa juoksua ja se on sitten tosiaankin pikkurutistusta ensivuoden puolella valmis. Ihanaa. Oppimisen ihanuuden lomassa oman opettajan toiminta ei niinkään ollut täydellistä, mutta sittempä siitäkin pääsee. Täytyy sanoa, että on se hulppee tunne, kun saa työnsä jo tähän pisteeseen. kuvat ovat jo nyt aika kauniita.

Olen iloinen, kun sain liikunnan kipinän takaisin. Meillä on pikkujoulut tulossa ja sovittelin vaatteita. Otin niistä jopa kuvia ja videoita, että näen miten istuu. Kyllä sen huomaa, ettei kauhean aktiivinen liikunnan suhteen ole ollut. En kuitenkaan ole onneksi asettamallani kipurajalla painon suhteen. Mutta paikat löystyy selvästi, jos ei tee mitään. Viikolla intouduin tekemään lenkkejä vesisateessa ja tänään kävin salilla. Kunhan pääsee normirytmiin niin on helpompaa sisäistää syöminenkin järkevämmäksi. väsyneenä tulee herkkujakin popsittua muka hyvällä syyllä enemmän. Jotenkin syksy on ollut nihkeää liikunnan saralla. On ollut migreeniä, jalkakipuja siellä täällä, käsi kipeä ja milloin mitäkin. Tänän ei satu minnekkään. Kaipa sekin onnellistaa jonkin verran.

Vaatteista en ole niin hirmuisen onnellinen... Kumma juttu, ettei niitä vain ole. Ja vaikka olisikin niin väsähtäneeseen olemukseen ei vain istu mikään. Tukka on harmaantunut ja kaipaa kipeästi päivitystä. Mutta tadaa... tänään varasin ajan eheyttämisosastolle ja saan viikolla uuden pään. Vihdoinkin. Olen raaskinut viimeksi sijoittaa joskus ikuisuus sitten.

Hemmottelin itseäni jo toista viikonloppua. Tein kauneushoitoja erinäisillä tököteillä ja iho alkaa kirkastumaan. Itsestä pitäisi muistaa pitää jatkuvasti huolta vaikka olisi kuinka kiire.

Rahasta sain hitusen stressiä. Tai siis sen puutteesta. Taidepläjäykset tulevat kuitenkin luultua edullisemmaksi. Tein budjetin ja kohta on veronpalautuksetkin. Jotenkin kaikki vain lutviutuu, kun hetkeksi pysähtyy ja pohtii hieman minne ne kaikki syytää.

Koti on muokkautunut mukavaksi. Makkarin feng shuit saivat kisultanikin hyväksynnän. Käänsin siis vain sängyn ja nakkasin lipaston oikealle paikalleen ja petiin pomppasi samantien pieni kehruukone ja jäi sinne nukkumaan. kuin merkiksi, että nyt on hyvä. Näin se pitää olla. Eteisen pari taulua odottaa ripustustaan. Olkkariin taidan paneutua vasta sitten, kun nuo karvakamut tuosta vähenee.

Kynttilät.  Rakastan niitä. On ollut niin ihanaa poltella kynttilöitä iltaisin. Ja kumma kyllä myös päivänkin valossa, koska on niin hämärää. yksikin saa ihanan tunnelman aikaiseksi. Ripustin jouluvalotkin. Ilmeisesti naapurit odottivat, että kuka kehtaa ensiksi, sillä heti kun laitoin niin alkoivat muutkin niitä ripustella. On huojentavaa odotella joulua, kun tietää, että silloin on pitempi vapaa ja saa kunnolla rentoutua. Suunnitelmissa olisi lomalla musiikillinen pläjäys P:n kanssa. Vähän erikoisempaa totuttuun.  Kunhan liput vain saadaan.

Olen iloinen, että olen ollut aikaansaava. Kaiken kiireen keskellä, olen tehnyt kotiremppaa, leiponut... Viimeksi muuten eilen ja tänään elämäni parhaimmat sämpylät. Kaurapuuron jämät melkein puolet taikinasta. Porkkanaraastetta, siirappia, suolaa, vehnäjauhoja ja oliiviöljyä. Kunnolla vaivattu, mutta vähän märempi taikina. Puolitin ja laitoin puolet jääkaappiin odottamaan aamua ja puolet nostatin ja paistoin illalla. En tiedä miksi, mutta ei ole ikinä onnistunut noin hyvin.  Laihuushaaveissani söin niitä eilen viisi ja podin ähkyä. Aamulla riitti yksi. Lisäksi olen käynyt siellä ja täällä. Kuvannut tosin melko vähän, mutta opetellut tietsukkajuttuja sitäkin enemmän. 

Olen iloinen, koska viitseliäisyyden keskeltä kaivoin itselleni rauhoittumisaikaa... Tosin keskityn hetken päästä tietsukan ihmeisiin, mutta silti. Ilman minkäänlaista kiirettä. Melkein on ol, että olenko unohtanut jotain tärkeää.... 

Tästä ei oikeastaan puutu kuin se punaviini. Jos en olisi tällä hetkellä niin persaukinen niin ei puttuisi sekään. Noh ehtii sitä sitten myöhemminkin.

Nyt ei kaipaa edes mitään sutinoita. Olisiko silloin näin harmonista?

Laatuaikaa :)

 

 

 

sunnuntai, 5. marraskuu 2017

Tieteiselokuva todellisuudesta ;)

Jos olisin elokuvakäsikirjoittaja, tekisin mielettömän hienon science fiction- elokuvan. Siinä ihmistyyppi tekee ihan normi hommia päivästä toiseen... Mutta sen tyyppi onkin örkkipörkkien ohjaama. Päässä on valvontakeskus, missä sellainen minipörkki on töissä ja eri  vivuista vääntelee ihmistyyppiä eteenpäin. Minipörkkikin tarvitsee kuitenkin lomaa ja pistää ihmisen autopilotille ja matkustaa jonnekkin kaukaisemmalle planeetalle moikkaamaan sukulaisiaan. Ihmistyyppi törmää johonkin normiaivoiseen sattumalta, joka vahingossa kysyy jonkin melko merkityksettömän kysymyksen, johon tarttis vastata vain "kyllä" tai "ei". Mutta minipörkki ei ole asentanut ihmistyyppiin vielä sosiaalisen kanssakäymisen mikrosirua, jotta tämä osaisi asioita käsitellä niin kuin muu maailma. Ihmistyyppi menee oikosulkuun ja robottimaisessa työssään vaikkapa ydinvoimalassa alkaa tuottaa jotain kummaa. Ja koko planeetta on vaarassa.

Minipörkki saa hälyytyksen, mutta paluu ei olekaan niin helppoa, kun se ihmistyyppi on sotkenut kaiken ja valonnopeudella kulkevan lentovälineen reitille on tietenkin tullut jotain pikseliongelmia.

Tyypilliseen tapaan actionin tuiskeessa pari autoa tietenkin poksahtaa rikki ja se todella heikosti rakennettu aita siinä sivussa. Tulis kyllä kassamagneetti...

Mutta kun en ole käsikirjoittaja niin tämäkin tarina jää kirjoittamatta. Ei pääse kontilleen Stars of fame- kadulle, eikä oikeiastaan muuallekkaan.

Harmi!

torstai, 2. marraskuu 2017

Tapaus "Linnanmäki"

_MG_7323.jpg

Pitkällä valoituksella tuotettu, käsittelemätön kuva. Ihanaa värien loisketta :)

_MG_7306.jpg

Väriloistoa..

_MG_7319.jpg

Satumaailmaa..

_MG_7220.jpg

Luonnon oma valokarnevaali.

 

Noniin... Tuolla oli aivan ihanaa. Hyinen sumu valui päälle ja oli kylmä. Mutta kaikki värit ja valot toivat niin ihanan olon. Tässä murto osa kuvista maistiaiseksi. Suosittelen menemään paikanpäälle itse katsomaan ensivuonna. 

Koominen sattuma tapahtui, kun otin keskittyneesti kuvaa yleisnäkymästä. Käytin siihen harkitsemista ja aikaa. Tarkensin huolellisesti ja katsoin, että puiden lehdet rajaavat kauniisti kuvaa. Tuollaisissa olosuhteissa kamera kuitenkin kuvaa melko pitkään ja kävi sitten niin, että kotona huomasin erään miehen tallustaneen kameran eteen seisomaan. Siksi en voi sitä missään julkaista. Olisi nyt vain liikkunut eteenpäin niin olisi ollut kauniin suttuinen niin kuin muutkin ihmiset. Noh näitä sattuu, mutta komiikkaa lisäsi, että muidenkin kurssikamujen kuviin oli tuo sama jeppe käppäillyt. Suurinpiirtein samoihin kohtiin samalla lailla katsoen tympääntyneenä jonnekkin niin, että kasvot näkyvät selkeästi, muttei saa mitään irti.

No mutta siihen opettajani mystiseen logiikkaan.... Hän ilmoitti kurssilaisille, että kannattaa lintsille mennä kuvailemaan. Noh, tämä oli jo suunnitelmissa ollutkin. Päivämäärän ilmoitti kuitenkin marraskuulle ja muutama jäi pois sen takia, että eivät tienneet tapahtuman olevan nyt. Ajattelin mennä ihan omin nokkineni omalla ajalla. Olimme toki saaneet "tehtäviä", joiden tekniikka tuli tutuksi jo keväällä toisen opettajan toimesta. Tämä meidän opettaja ilmoitti paikan ja ajan minne tulla ja paikalle saapui viisi tyyppiä. Emme saaneet mitään uutta oppia muuta kuin aikataulun, milloin kokoonnutaan kahville. Eli juostiin siellä sitten kellokaulassa vaikka ajatus oli alunperin jotain muuta.. Nyt tämä päivä olikin muuttunut korvaustunneksi. Heräsi kymysys oitis mieleeni, että, jos asuisin kyseisen opettajan lähistöllä ja vapaa-aikanani törmäisin häneen niin mahtaisikohan laskuja tipahdella pelkästä olemassaolosta säännöllisin väliajoin? Joillakin tuntuu tulleen tavaksi hinnoitella oma olemisensa vaikkei tee asioiden eteen oikeastaan muuta kuin ilmaantu paikalle.

Jos käyttäisin samaa logiikkaa (menen silloin kun huvittaa ja riittää kun naamansa näyttää niin liksa on tienattu) vaikka omassa työpaikassani niin tod. näk. olisin melko pian kortistossa odottelemassa kelan rahnoja. Mutta tosissani alan ihmettelemään, että miten tuo kouluttajaksi on päässyt ja pysyy hommassaan? No koska kukaan ei viitsi tehdä asialle mitään ja mitä ilmeisemmin on yks lysti törkkääkö rahnansa jollekkin jonka oletetaan hoitavan luvattu homma. No mä pysyttelen nyt hissukseen loppuajan. Kurssi loppuu 21.päivä ja ensi vuonna, jos luoja suo, on näyttely... Päivämäärää ei ole muuten vieläkään vaikka näyttely olisi pitänyt olla mainoksen mukaan jo marraskuun lopulla tänä vuonna. Alkuperäisen suunnitelman mukaan. Sainhan ensivuodelle hyvitykseksi kurssin. Kiinnostaako enää, se on eri juttu, mutta joo... aikuiskoulutus on näköjään aika mielenkiintoinen laji sinänsä ;)

 

torstai, 2. marraskuu 2017

Väriä syksyyn ja sen on harmaa

 

_MG_7353.jpg

Metkaa tuo energia. Välillä sitä ei ole sitten millään ja välillä riittää niinkin paljon, että toivoisi olevan vähemmän. Ainakin muun kropan kannalta. Sain viimeviikolla yhtäkkiä päähäni... tosin vanhemman ajatuksen eteisen muuttamisesta. Suunnittelin sorvin ääressä käyväni töiden jälkeen hakemassa värilätkiä, jospa vaikka maalaisi seinät. 

Maalikaupassa plarailin kaikkia sävyjä. Olin ajatellut harmaata, mutta olisko sittenkin tylsä. Seisoin nippu lappusia kädessä ilmeisesti sopivan pitkään kunnes tuli myyjä ja törkkäsi toisenlaisen maalikartan kouraan. Samalla kun höpisin hyvissä ajoin suunnittelusta ja maalin hankkimisesta inspiraatiota varten huomasin parissa minuutissa valinneeni sävyn ja olin pönikän kanssa kassalla. Oikein hyvä myyjä. Pensselit jätin tuonnemmaksi hankinnaksi, mutta kas kummaa. mullapa oli kotona jotain jo valmiina. Ei kun sutimaan. 

Neljä iltaa pähkäilin tätä ns. aktiivisuuttani. Miks en saisi päähäni vaikka lukea kirjaa.... Ei kun pistän koko kodin ympäri käden huudellessa hoosiannaa. Noh mutta lopputulos seinien värissä on kuitenkin täydellinen. Tyylikäs, rauhallinen ja antaa periksi kaikille väreille. Lähtökohta kun on hyvä tausta tauluilleni ja se ei saa riidellä minkään sävyn kanssa.

Tuo harmaa on metka. Eri valoilla näyttää erilaiselta. "Väliaikainen" johdonpätkä paljaalla hehkulampulla sai kuitenkin väistyä kunnollisen valaisimen tieltä. Vielä täytyy listoille keksiä jotain. Fiksailla katon rajaa edellisen maalauskerran päähänpistoista. "Tosinainen ei teippiä kaipaa" ei ollut välttämättä katon kannalta hirveän viisas juttu aikanaan. CD-fix kalvo on jo valmiina nuhjuisia kaapinovia varten. Sitten vain teettämään pikkuhiljaa kuvia. Mä näen siinä jo ensivuoden projektin. Tavoitteita kuville. Sävyinä kaikki.

Kun olin maalannut ja saanut kaiken paikoilleen niin pötköttelin tunnin verran miettimässä mitä sitten tekisi. Kamera siis kaulaan ja tutun bändiä katselemaan. Jokunen nappaisu onnistui hyvinkin ja kuvia katsellessa huomasin, että on sitä jotain oppinut sommittelullisesti ainakin. Ja sunnuntaina leivoin vielä sämpylöitäkin. Hyvä niin, sillä nyt on pakkanen täynnä ihan törkyhyviä sämpsiä. 

Sämpylöistä puheen ollen... Tilasin sellaista maustesekoitusta, minkä sisältöluettelo oli näin " Siitä ei puutu mitään". Oli pakko sortua näin tarkkaan selostukseen ja  hyvä niin. Sopii dippeihin, kastikkeisiin ja viimeisimpänä sämpylöihinkin. Tuoteselosteesta olen edelleen pihalla, sillä revin innoissani paketin auki juuri siitä kohtaa.

Edellinen viikonloppu meni touhutessa niitä näitä ja käväisin Linnanmäen valokarnevaaleilla. Jotenkin nautin täysillä satumaisesta maailmasta. Usva toi oman mausteensa. Vaikka oli ihan törkykylmä niin olisin voinut olla vaikka kuinka kauan maisemissa. Jotenkin vain tuo meidän opettajan logiikka saa todella ihmettelyä aikaiseksi. Siitä sitten seuraavaksi. Kerkesin tähän jo kirjoittaakkin tarinaa. Mutta kirjoitus katosi, kun aloin liittämään kuvia. 

Tietotekniikka tuo ihmisen onni!

 

torstai, 19. lokakuu 2017

"Ajattele positiivisesti!"- Auuum ding ding ding

Ihanaa kun aurinko paistaa. Hieman hellii ennen pimeää. 

Täytyy myöntää, että kesäloman tekstariepisodista asti on jäänyt sellainen pieni matalapaine päälle. Mikä on kestänyt melko pitkään ja siitä on ollut vaikeaa päästä irti. Ja monista muistakin jutuista.  Sellainen huonon tuurin syksy. Mieluummin nauttisi sellaisesta riemusta, mitä keväällä oli uutta oppiessa.

Varmastikkin suurin mataloittava tekijä oli tuo kurssiperuutusrypäs sairaslomineen. Toi hommana on ollut jotenkin elintärkeää. Nyt en ole kummempia edes kuvaillut ja sen huomaa fiiliksistä. Mitään uutta en ole oppinut pitkään aikaan. Toivotaan, että maanantaina olisi oikeasti tunteja, koska kurssiohjelmassa olisi ihan mielenkiintoista tarjolla. Kuukauden vielä kestää ja sitten ihmetellään tätä näyttelyä, että tullakko vai eikö tulla. Niin, onko sitä sitten negatiivinen persoona, jos toivoo oikein kovasti sitä hyvää, mistä maksanut vaikkei saisikaan.

Kannatti kuitenkin valittaa. Sain hyvitykseksi enemmän kuin edes kuvittelin. Ensivuonna käytän sen hyväksi. On siellä onneksi reiluuttakin olemassa. Siis siellä pääkallopaikalla.

Eilen avasin uuden vuokrakuitin ja sellainenkin ihme tapahtui, että aleni kympillä. Asunnon arvo lienee siis laskusuunnassa. Tämä on asumisoikeusasunto. Ei kai kannata tänä vuonna pahemmin osuuttaan myydä. Alkaa koko huusholli hajoamaan siihen malliin. Jos seinät saisi kuitenkin pitää niin olisin iloinen.

Vielä, jos turpiin ottais tai jäisin ydinpommin alle niin positiivisesti kun ajattelee... saan varmaan tikkarin. Sitä sitten odotellessa. 

On tässä ollut kuitenkin tapahtumaakin. Oikein kolmet treffit. Kahdet viimeiset mukavaa tasoa. Suunta siis oikea vaikkei itsessään kanna minnekkään. Itseppähän päätin alkuvuodesta, että ensin kurssi ja sitten vasta.... Tuskin senkään jälkeen mitään mullistavaa tapahtuu, mutta kunhan ei tartte liikaa ihmetellä mielenterveyspuolen säästöjä, miten ne yhteiskuntaan vaikuttaa. Vaan voi ihan mukavaakin aikaa viettää. Tavoite.

Nyt ajattelin pitää pienen syysloman. Kulutan viimeisen pekkaseni perjantaina. Kiitos KIKYN joka omalta osaltaan nakertaa jaksamista pöllimällä tuiki tärkeää elpymisaikaa, näitä on vähemmän kuin tarpeeksi.

No juu, pidän pidemmän viikonlopun ja aion saada paljon aikaiseksi. Vähän riippuu keleistä, että mitä milloinkin, mutta suunnitelmia on. Hyvillä ilmoilla menen metsään nauttimaan vielä viimeiset rippeet syksystä. Linnanmäen valokarnevaalia olisi tiedossa ja sinne tuli kuvaustehtäväkin. Kotona ajattelin pistää parvekkeen talvikuntoon. Ja muutenkin hieman paneutua kodin asioihin. Jos kaivaisi syssyisempiä ja talvisempia kamppeita pikkuhiljaa esiin..

Lisäksi operaatio "pohja". Ei, en metsästä pohjalle itsensä heittäytyneitä ihmisiä seuraani. Niitä kyllä välillä lipuu ihan ilman etsimistäkin. Pyhitän aikaa yhden tauluni pohjan ideoimiseen ja etsimiseen. Toivon hartaasti, että tässä pääsen eteenpäin ja saan jotain seinällekkin.

En tiedä auttaako pieni loma mihinkään, mutta jos pysyttelen taas omissa oloissani niin valituksen aiheet minimoituisi hieman. Alkaa jo itseänikin ärsyttämään jokapäiväinen ärsytys siitä, että muiden toiminnot, vaikkakin hyvällä, aiheuttavat jonkinmoista lisälaskua tai muuta hampaiden kireyttä. 

 

Valittamisesta puheenollen... Lueskelin keskustelua "kukkahattu-tädeistä". Joku sitä kysyi, että mitä mahtaa tarkoittaa. Vastauksia tuli laidasta laitaan. Toisten mielestä suvaitsemattomuus, toisten mielestä suvakkisuus, jonkun mielestä kaikesta valittaminen, ohjeistaminen yms. yms. 

Reilu vuosi sitten, kun pitkästä aikaa uskaltauduin neittailemaan, otti ihan itse sellainen kaveri yhteyttä, jonka profiilissa luki jotakuinkin, että kukkahatuttomuus on pop. Ei ihan näillä sanoilla mutta kuitenkin. Kun opin tyypin tuntemaan niin minulle valkeni, että tietyn ryhmän päässä kukkahatuttomuus onkin sellaista, että sallii pettämisen. Lupausten pettäminen, alistaminen, halventaminen, henkinen pahoinpitely ovat ilman muuta sellaisia asioita, joista ei niin hirveämmin kannata valittaa. Muuten saat kasan rehuja päähäsi ja hankalan leiman otsaasi. Tämä samainen kaveri toitottaa nyt sosiaalisessa mediassa uutta suhdettaan ja antaa ymmärtää kuinka auvoista elämää viettää. Kuitenkin pitäessä yhteyttä ihan toisesta asiasta, johon ei suhdetoiminta liity millään lailla, hän ehdotteli sänkypuuhia. Sanoen vieläpä, että eihän se keltään ole pois, jos näin käy. Siis sanoo henkilölle, jota on lukuisia kertoja pettänyt ja aiheuttanut mielipahaa. En tehnyt, enkä aio tehdä yhtikäs mitään kenenkään mielen pahoittamista edistääkseni. tiedän miltä se tuntuu, mutta en voi kiistää, etteikö mielessä käynyt. Tuhonnee kuitenkin auvoisuutensa ihan itse jossain vaiheessa. Tuskin luonteelleen mitään mahtaa.

Mutta olen kai sitten ahdasmielinen kukkahattutäti. Olen vaitellut viimeaikoina aika paljon. Asennevikainen olen seksuaaliseen ahdisteluun "viattomien" tekstiviestien takia. Se ihminen oksettaa minua joka päivä. Valitin, koska en haluaisi maksaa tyhjästä. Kuulemma tähän asti menetettyjen tuntien hinta on 90e. Kuka antaa tuosta noin vain tuntemattomalle rahaa noin paljon? varsinkin, jos rahalle luvattu vastinetta. Valitin siitä, että kaikki "ilmainen" kiva maksaa  kuitenkin. Eli miksi siitä kivasta pitää tehdä sellaista, että tuo lisälaskun kuitenkin? Valitin eilenkin. Jos joku haluaa vaikkapa töissä auttaa niin hän vie sitten kokonaisuudessaan minun hommani. Ihan pyytämättä. Kuitenkin on arvostellut, ihmisiä, että pitäisi tehdä eikä laiskotella. Hassua, että tavallaan tönitään sitten siitä hommasta pois kokonaan ja tehdään tarpeettomaksi. Auttamis tapoja on muitakin kuin ignooraaminen ja ergonomisen kierronestäminen. Vaikka ajatus olisikin kaunis, käytäntö kaipaisi hiomista. Valitan hiljaa mielessäni siitä, että teen töitä raajat rikkoen ilman minkään laista tukea... edes henkistä. Ja kahlaan kotimatkat väistellen ryhmiä, jotka pummaavat rahaa, tupakkaa.. huutelevat ja vislailevat perään. Kuitenkin heille on järjestetty perusoltavat.

Mun on pakko olla kukkahattutäti. Tosin kukatkin ovat kutistuneet ilman kylmetessä ja iltojen pimetessä. Pipo itseasiassa kiristelee jo liikaa, joten löysäyttäviä asianhaaroja vois tosiaan alkaa olla enempi. Asioita mitkä olis mukavia ihan ilman taka-ajatuksia, lisälaskuja, korvaamista jostain sonnasta. Ilman sontaa on ihan hirmuisen kivaa elelllä, mikspä ei siis ...näin :)