sunnuntai, 16. syyskuu 2018

Tunnelmia ja tavoitteita

Kesä tosiaan toivotusti vaihtui syssymmäksi. Talviaikaa odotellessa, että saisi nukkua vihdoin inhimillisempiin aikoihin. Jes jes jes... kellon siirtelyistä luovutaan vihdoinkin. Voin riemulla pakkosiirtää vielä keväällä, kunhan saamme sen viimeisen siirron vielä syksyllä ja jäämme siihen aikaan, mistä alunperin lähdettiin näitä veivaamaan. Jotenkin helpottavaa tietää, että tässä elämässä keväinen henkiinjäämismahdollisuus kasvaa. Ne ovat ihan hirveitä aikoja olleet tähän asti. Jotenkin on vain koomista lukea noita keskusteluja kumpaan aikaan jäädä. Kesäajan puolustajat jostain kumman syystä edelleenkin yrittävät väittää, että talvellakin olisi valoisampaa. Onkohan koulujärjestelmä jollain lailla pettänyt, tai säästöt tosiaan osuneet pahaan kohtaan, kun tuo maailman pyöreys ja vuodenaikojen kulku näillä leveys/korkeusasteilla on noin pahasti vinksalleen. Kyl kai.

No mutta eipä noi palkatkaan työmäärään nähden tunnu aina taran menenvän, joten miksipä järjenjuoksukaan.

Työssä sain uusia haasteita. Opettelen uutta hommaa ja teen sitä riemulla. vaikka olen pari viikkoa ollut fyysisesti ihan puhki niin henkisesti tämä on ollut ihan älyttömän virkistävää. Tavoitteena, että palkkakin nousisi edes hitusen niin siitä jäisi karvan verran enemmän käteen. Veljeni kanssa pistimme Nev yorkin reissuhaaveet hautumaan. Säästäminen on ollut niin tolkuttoman vaikeaa viimeaikoina. 

En kuitenkaan ole ihmeellisemmin törsännyt. Lomalla en käynyt missään. Ilmaisilla festareilla, kun alkoivat pyörimään. Tämän uuden hemmon kanssa on tullut jonkin verran joka viikonloppu pörrättyä ja nyt alkaisi toivoa, että arkistuisi sen verran, että viikonloppuisin voisi tehdä muutakin. Yksi viikonloppu tuossa tuli sohvailtua antaumuksella, mutta kroppa oli niin poikki, ettei muuta siinä kohtaa jaksanutkaan. Toisaalta on ollut kivaa, mutta toisaalta tosiaan on alkanut odottaa sellaista normalisoitumista, että voisi johonkin rakoon kesällä kerätyt kilot karistaa. Pääsisi sellaiseen järjelliseen rytmiin. Jos se ei onnistu niin kaipa se sitten täytyy harkita takaisin oman rauhan pariin palautumista. Mulla on ollut itsekseni ihan hyvin asiat tasapainossa. Nyt se paino on painottunut vyötärölle jokaviikonloppuisen siiderin, pitsan, kebabin ja hamppareiden avulla. Hmmm. Mä taidan vähän liikaa aina valua jonkun muun elämäntavoille romuttaen omaa hyväksi havaittua tapaa elellä. No pallon heitin menemään. Jos herralla on aivo niin pysynee matkassa. jos ei ole niin jää kyydistä. Raakaa, mutta alkaa olla vähän pakko ajatella omaa terveyttäkin välillä.

Kävin tänään sienessä. Saalis oli minimaalinen, mutta vaelsin jokusen tunnin ulkona metsässä. Nyt on ihanan raukea olo. Pikkuinen kisupoika kainaloon ja kynttilät palamaan. Minä rakastan syksyä.

sunnuntai, 16. syyskuu 2018

Syssy taas ...

Hurjaa vauhtia kiitää aika. Vaikka tuntuu, että itse kiitää yhtä nopeasti... ainakin mukana pysyen sillä nythän on tämä hetki, ikä esim eilinen.... Ei aina siltikään ehdi jokapaikkaan kuten esimerkiksi  tänne.

Stalkkeriasia selvisi. Eksäni, jonka ilmaisessa palveluksessa olin vuosia liian pitkään olikin asialla. Hänen uljaasta urheudesta ja reippaudesta toteuttaa sovittuja asioita,aiheutui tämä ihana vuosien ihmettely. Iltavuoroissa ankeuden tunne, että kuka stalkkaa jne. 

Tarina menee siis näin: Olin vuonna 2011 lokakuussa muuttanut omakotitalostamme. On tietenkin tiettyjä asioita, jotka on vain hoidettava. Kuten esimerkiksi sähkösopimus asunnonhaltijan nimiin. Hälytysten muuttaminen yms. Näitähän minä en voinut tämän herran puolesta muuttaa, koska menivät hänen nimiinsä. Sain tämän asunnon sähkölaskun vielä kolmisen vuottakohan sitten, koska nimeni siinä roikkui edelleen. Vekkiaisin, että asunnossa asuva nyksä on jossain vaiheessa nimeeni laskussa kypsynyt ja koska tämä herra on aikas saamaton asioidensa hoidossa, lienee heittänyt laskun takaisin postiin minulle kuljetettavaksi. no asia hoitui, kun äänitehostein asian ilmaisin, että voisi hoitaa loppuun asti. Kerrotakoon, että soitin kyseiseen sähköyhtiöön kyllä itsekkin, mutteivät voineet asioida kanssani, koska en asunnossa asu.

Noniin... Puoli vuotta muuton jälkeen harkitsin treffiasioita. Kun olin tutustumassa yhteen sittemmin idiootiksi havaittuun henkilöön niin alkoi sattua ja tapahtua. Olen kai jo kertonutkin.... Ruoka paloi vanhalla hellalla hetkessä pohjaan vaikka veden keittäminenkin kesti puoli tuntia. Laseja hajoili niin, että nostaessa pöydältä jäi vain reunat käteen. Vesilasi tippui pölynimurin päälle. Potkaisin varpaan sohvanjalkaan ja se mustui. Kaaduin portailla lyöden melkein pääni....Aloin ihmettelemään, että mahtaako joku "voima" kenties varoitella ja miksi. Koomisin siihen soppaan oli se, että ensimmäisen tapaamisen jälkeisenä yönä heräsin puhelimen soittoon jossa luki "HÄLYTYS", "HÄLYTYS"

Naurattaa jälkikäteen, että hälyytykset ja varoitukset ja se omakin fiilis eiväät turhia olleet. 

Noh.. Tämä yöllinen hälytysepisodi meni niin, että yritin soittaa eksälleni, jonka luulin olevan reissussa.Hän ei vastannut. Soitin ex-apelle, joka asui samassa pihassa ja sovimme, että soitan poliisille, joka kävisi tsekkaamassa.Tämä oli tosin ryntäilemässä katsomaan, mikä siellä hälyttää. Kodin hälytysjärjestelmässä kun oli sellainen ongelma, että se vain hälytti, muttei eritellyt, että onko kyseessä murto, tulipalo, kosteusvaurio vaiko mikä. Olin useamman kerran aiheesta yrittänyt keskustella, ettei tuollaisessa ole mitään järkeä. Jos talo palaa niin palokunta pitäisi saada heti paikalle. Jos murtovarkaita niin mitä se vanhus siinä voi mitään tehdä.... Jos turha hälyytys niin onko turha sittenkään, jos kyseessä on kosteus, jota kukaan ei sitten ikuna tarkistanut.

Soitin poliisille ja pyysin ajelemaan sitä kautta, että jos sattuu murtovarkaita olemaan niin eivät nyt kolkkaa sitä papparaista. Sydän tykyttäen yöllä siinä sitten jännitin, että mitä siellä tapahtuu. Noh... siinä olikin käynyt vain niin, että eksäni olikin ympäripäissään saapunut kotiin muistamatta hälytysnumeroa. Oli makoillut umpiunessa ovet selällään eteisen lattialla. Nice.

Totesin exälleni, että tämäkin asia tulisi hoitaa niin, että numeroni poistuu järjestelmästä. Myöhemmin kysyin, että onko homma hoidettu niin juu homma on hoidettu. Pyyhin numeron puhelimen muistista, jota en ole ulkoa opetellut. Sittempä tuossa on mennyt sellainen 6-7 vuotta kerran pari vuodessa ihmetellessä, että kuka mua häiriköi lukuisilla soitoilla ja paiskaa luuria korvaan. Mistään ei selvinnyt, että mikä tämä numero on. Se outous on tähänkin tosiaan liittyy, että, jos ihmissuhderintamalla on ollut kuollutta niin hiljaista on ollut tuossakin. Sattumaako... ei voi tietää. 

Näin eksääni ohimennen jokin aika sitten. Vaihdoimme kuulumiset ja tuli siinä kerrottua, että kuvioissa on vakavasti otettava sussu. Kas kummaa kun puhelin taas soi. Sitä edellisessä artikkelissa ihmettelin. Sitten välähti siinä pähkäillessä, että voisiko olla niin sittenkin, että talo se siellä hälyttää. Kysyin asiaa niin kyllä se numero oli sama. Hän onkin ihmetellyt kun kuittaamisessa on ollut jotain ongelmaa. No oho... Ei kannata selvittää maksamaansa huonosti toimivaa järjestelmää.Voi jummi sitä riemua, mitä koin siinä taas huomatessani, että millaisen ihmisen kanssa vietin oikeasti 11 vuotta. Jotenkin aika kipeetä toimintaa, että vielä viitsi valehdella päin näköä. Sille ihmiselle ei sitten kai mikään riittänyt. Ilmainen sisäkkö vuosiksi, jolle ei tarvinnut edes puhua. n. 30 000 euroa taloudellista voittoa ja vielä keletana vuosien riesan jätti. Välillä tulee väkisinkin sellainen olo, että tulispa sota ja.... Mikä nykymiehiä oikeasti vaivaa, kun tuntuu, että noin 99,9 rosentilla tuntuu olevan enemmän tai vähemmän näitä pääkoppaongelmia ja totaali välinpitämätöntä saamattomutta. Mieluummin ollaan ilkeitä, kuin tehtäisiin asioille jotain ilman, että niistä aiheutuu enemmän harmia.

 

torstai, 9. elokuu 2018

Stalkkeri?

Niin se vain aika vierähtää, kun tännekkään ehtii kirjoittelemaan. Ja mikäpä siinä vieriessä, jos mukavaa piisaa.

Kesän kohokohtia oli Tikkurilan block partyt. Kuuma päivä lötköillessä puun alla viltillä kuunnellen hyvää musiikkia. Nauttien hyvästä seurasta ja paikalle tuli tuttujakin. Pieni ukkosen poikanenkin roiskasi vettä päälle hetkeksi viilentämään.

Illalla lähempänä kotia tuli tuuli ja sade.Tuulessa yöllä odotellessa sadetta oli jotain maagisen rajojakin yltävää tunnelmaa.

Juhlahumua ja sumua on riittänyt ja sen tuntee kropassa. On varmaan aika laittaa itseään hetkeksi ruotuun. Ainakin niin, että jaksaa taapertaa töissä hikitakin alla. 

Kuumuus.... Sitä tosiaan on piisannut jo siinäkin mittakaavassa, että palloilu metsässä seuraamassa Extremerunia sai pään poksahtamaan. Taisi jonkin sortin nestehukka iskeä, kun vain pipo poksahti. Noh hyvä muistutus siitä, että vettä pitää olla aina mukana näillä helteillä. Helteet voi tosiaan kyllä loppua. Alkaa riittämään jo. Kävimme Kallioblockseissakin kiertämässä hetken saamassa askelmittariin lukuja, muttei siellä jaksanut enää kauaa keikkua. 

Mutta hyppäämpäs otsikon maailmaan. Pistää tosiaankin pohtimaan, että ketäköhän mahdan noin kovasti kiinnostaa, että vieläkin jaksaa soittaa peräkkäisiä puheluita kahdeksasta tusinaan. Tätä on jatkunut jo vuosia. Aiemmin, kun vastasin niin toisessa päässä oli hiljaista ja huutelin haloota. Ja lätkäisi luurin korvaan. Muutamaan vastasin ja sitten en vastannut vaan katkaisin puhelun itse. Ihmettelin asiaa ääneen töissä ja eräs neropatti huokaili, kuinka töykeä minä (!) olen ollut, kun lyön luuria korvaan. Jos tällä soittajalla olisi asiaa. Nojuu, niinpä tietenkin.... kyllähän kymmenestä puhelusta se asia varmaan just niissä neljässä viimoisessa olis tullut julki. Just nissä, mitä itse kiinni läimäsin. Kyllä kyllä. Tää on vähän tämmönen, ettei aina piupautten sielunmaailmaa ymmärrä ja särkee ne mennen tullen ja ihan tahalleen... Kyllä kyllä. Kerran junassa vastasin vaan en sanonut mitään. Puhelu kesti hiljaisuudessaan hetken, kuin odottaen, että sanon edes jotain. Poks, luuri korvaan. Pääsin töihin ja taas soi. Työkaverini vastasi ja pum. Samantien poikki. Tätä on siis jatkunut monena vuonna silloin tällöin parin vuoden paussia lukuunottamatta.

Ristin numeron Häiriköksi ja tallensin puhelimeeni ja nakkasin mustalle listalle. Noin pari vuotta on ollut hiljaista. Eilen lista ilmoitteli liikenteestä. Istuin iltavuorossa tauolla ja katselin kun puhelin hälyyttää kahdeksatta kertaa. Jos asiaa olisi niin miksei sitten vaikka viestillä voisi sitä kertoa... Jos äänen haluaisi kuulla niin kuulisi enemmänkin, jos juttelisi jotain.

Kerroin soitoista työkaverilleni, jolla välähti. Saan puheluita aina, kun minulla on joku vähänkään vakavempi suhde. Jos tosiaan näin on niin se kielii siitä, että joku maailmaani seuraa melko tiiviisti. Mutta kuka sellaiseen kykenee, ellei näe joka päivä. Voisiko henkilö olla sitten vaikka töistä? Olen miettinyt sitäkin, että (jos siis sattumaa) voisiko olla äitini. Miksi ei sitten vain juttelisi? Kysyisi, mitä kuuluu? Niin olipa sitten kuka tahansa niin kummalliset vibrat saa aikaiseksi ja se kai lienee tarkoitus.... Vai mikä sitten motiivi? Ei voi tietää...

Pohdimpa sitäkin, että jos julkaisisin vaikka tässä sen numeron, joka on prepaid, niin saisinko kunnianloukkaussyytteen. Toisaalta silloinhan selviäisi vihdoin häirikön henkilöllisyyskin.....Kumpi hälle olisi mieluisampaa? Oma rauha vai häirintä anonyymisti. 

Mikä ihme näitä ihmisiä tosiaan vaivaa? Melko todennäköisesti tämäkin hlö pitää toimintaa ihan normaalina harrastuksena.

 

Kuulostaako kenellekkään tutulta: +35850****702

maanantai, 23. heinäkuu 2018

Se on loppu ny

L O M A. Tuo iihana neljäkirjaiminen juttu. Neljä viikkoa ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Sopivasti saamattomuutta. Sopivasti saamallinen. Yllätyksiä täynnä tämä loma. Ja voisimpa melkein väittää, että olen kerrankin viettänyt loman nautiskellen. Rentoutuen.

Alkulomalla ressailin kahden kollin loukussa. Vanhan pikku kissani, jolle lupasin kaiken aikan vaan en pystynyt lupaustani pitämään. Pikkuhiljaa se hyväksyi ottamaan oman aikansa syliin silloin kun sille on aikaa. Helteillä se hyytelöityi kuitenkin sen verran, että taisi olla tyytyväinen omassa rauhassaan.

Toinen, kesäkolli on tuonut paljon yllätyksiä. Olen taas oppinut itsestänikin jotain uutta ja pikkuhiljaa palautellut joitakin kauan sitten unohdettuja tapoja. Kuten vaikka ilmoittaa, kun on könynnyt iltamyöhällä kotiin, että on perillä. Uutta minulle on se, että sitä on jopa pyydetty ja se oikeasti jotakin kiinnostaa, että olenko turvassa. On ollut enemmän kuin mukavaa huomata, että ihan pikkujutuista saa tosiaan paljon iloa. Opin senkin, että höpisen, kun jännitän ja hermoilen. Taukoamatta. Mutta, kun tuntee olonsa turvalliseksi niin taidan olla ihan normaali.

Välillä olemme tehneet pitkiäkin lenkkejä. Hypänneet yllättäen paattiin. Tai metsään heittelemää fresbee-golfia. Lojumista maauimalassa. Lojumista siellä täällä. Herkutelleet hyvällä ruualla (sen tosin huomaa jo kropassakin). Hassu loma sinänsä, etten ole päivääkään viettänyt yksin. Ja positiivisia ylläreitä tupsahtelee joka päivä.

Kisullani on kestänyt hieman pitempään tottua uuteen tuttavuuteen. mutta nyt se on luovuttanut. Kaipa se jo huomasi, ettei tule syödyksi ja sitkeästi tuo toinen kolli tuossa hengailee, joten ottaa jo rapsutukset ilomielin vastaan.

Kesäkolli... Ompas tuo kuitenkin niin hyvä ja kiltin oloinen tyyppi, että taidan vielä pitää. Jos vain itse tässä viihtyy arjen alkaessa. Aitous on niin harvinaista nykypäivänä, että en viitsisi enää etsiskellä. Tuskin parempaa löytyisikään. Arki alkaa tosin tänään haasteineen, mutta eipä tässä mikään kiire ole mihinkään. Ja onhan hän niin perkuleen komee :).

Perjantaina pidimme pienimuotoisia loman päättäjäisiä ja törmäsin eksääni. Vaikka kohtaaminen oli ystävällistä, niin en vain saanut sitä ajatusta päästäni, että miten ihmeessä katsoin sitä elämää 11 vuotta. Se oli ihan kuollutta. Kaikin puolin. Tai noh... niin kauan jaksoi, kun jaksoi itse veturina olla. Mutta niin harmaata hampaista lähtien. Nyttenkin se tutun oloinen juttelutapa.... Miten ihmeessä voi olla niin teennäistä. Ihan kuin jossain opaskirjassa sanotaan, että "hymyile!" ja vedetään vain huulet irvistykseen, mutta silmissä ei liiku mikään..... Ja surullisinta kai on se, että tämä oli ihan normaalia. Jokapäiväistä. Yääh. Eipä ole tullut koskaan kaduttua, että lähdin elelemään ihan omaa elämää. 

Nyt kun näkee hymyn niin se hymy raikuu kasvoilla niin, että koko maalima nauraa .... Voi juku. Kyllä kannatti odottaa.

Jaahas... vaivuin taas huokailemaan.. Noh. Mikäs tässä huokaillessa. Kohta klompsin töihin ihmemaahan, missä toivottavasti nyt jaksaisi  näillä eväillä pikkasen paremmin :)

keskiviikko, 4. heinäkuu 2018

Päivä peestä

Pikku puuhailua.

Jotenkin lomailu on mennyt pikkuhumussa ja sumussa ja kodin mukaniintärkeät jutskat ovat odotelleet. Tänään sain niitä pikkujuttuja tehtyä. Samalla muistaen sukia myös itseänikin. Edes hieman kunnostaen muistuttamaan tätä suurta naisellisuutta. Räjähtäneet lakat uusiin ainakin ja kas voila, mä olen tyttö taas.

 

Palloilua ostarilla ja pokien kokeilua.

Päätin mennä eteenpäin ajatuksessa hankkia silmälasit. Joskus 2011 pääsin sangoista onnellisesti eroon, mutta mikäänhän ei ole ikuista ja viimeaikoina ainakin hämäränäkö on haitannut.  Kävi kuitenkin ilmi, ettei optikolle pääse vaan täytyy lääkärin kautta mennä. Noh ainakin pääsin sen verran asiassa eteenpäin, että pohdin ajan varaamista. Odotellessa palvelua löysin kumma kyllä pokatkin vaikka ne ehkä saattaa olla hieman pienet. täytynee makutuomari ottaa mukaan sitten kun h-hetki koittaa.

 

Piipahdus piupau-planeetalla.

Luin aamulla, illalla saamani viestin. Se oli eräältä työkaveriltani, joka vaihtoi osastoakin jokin aika sitten. En ole ollut tekemisissä varmaan kahteen kuukauteen. Nyt hää taasen oli ittekseen saanut raivarit ja huuteli minun kamera harrastuksesta. Tarttis hankkia elämä ja jättää työkaverit rauhaan. ???. Kuulemma joku muukin niin kovin oksentelee selkäni takana jne. Ei voi muuta sanoa, kuin, että täytyy ihmisellä olla paha olo, kun pitää säännöllisin väliajoin raivota jostain, mikä ei edes mitenkään häntä koske tai ole edes olemassa tai siis ilman mitään syytä. Haukkui skitsoksi ja muuta mukavaa. No kiittelin tervehenkisestä tervehdyksestä ja pyysin, ettei sitten laittele näitä mukavia viestejään, jos kerran rauhassa haluaa olla. Siitä se ilo repes. Kuulemma hänen vessareissujaan kyttään ja käyn jatkuvasti hänestä pomolle valittamassa. Miten ihmeessä päin voi oikeasti olla, jos vastassa on jo noin pahaa vainoharhaisuutta. Hitto vie hän on itse pomolle valittanut jopa sellaisesta, kun on istuskellut odottelemassa, että tiimityö valmistuu yhden hengen voimin. Chattaillyt odotellessa yms. ja kun on erehtynyt kysymään, että onko tehnyt jonkun tietyn jutun, mikä milloinkin on hälle kuulunut niin käynyt valittamassa käskyttämisestä. Jotenkin hurjaa, että samoilla palkoilla joillekkin riittää, että on paikalla ja tekee muiden hommat haastavimmaksi. Aikansa renkutti haukkujaan kunnes lopputulos oli taas, että minä jättäisin rauhaan. ???? Ei terve!! Täytyy sanoa, ettei se viina välttis viisasten juoma ole. Jos nuppi on noin sekaisin, niin ei varmaan enempää kannattaisi niitä paria aivosolurukkaa enempiä härnätä. Toivoisin kuitenkin, että tää ihminen löytäisi muuta aktiviteettiä kuin junnata ja lietsoa raivareitaan minulle. Toistamiseen. Samalla planeetalla kun vain täytyy elellä vaikka kuinka mun olemassaoloni pännis vaikkei siis ole tekemisissäkään.

 

Pitsaa piknikkeillen.

Onneksi kuitenkin on sitä mukavaa, ettei jää mielen päälle vellomaan nämä "pakolliset" outoudet.  Komistuksen kanssa kävimme shoppailemassa ja hain meille pitsat, kun saatiin kauppa kuljetettua kämpille. Voi elämä! Tätä pitsakuskia odotti pieni piknik- meininki ja syötiin pöperöt lattialla peiton päällä. Tämä on just tätä. Pienen pieniä asioita, mutta jotain extraa. Se, että on jotain pientä kivaa keksinyt niin meinaa ihan liikuttua. Popom popom.

Tuollaiset pikkujutut kertoo viitseliäisyydestä. Ehkäpä kekseliäisyydestäkin. Jonkinlaisesta välittämisestä tai jotain... mitä sitten onkaan. Jostain sellaisesta, mitä en ole ikuna nähnyt tai kokenut. Uutta mulle, mutta olen usein salaa toivonut.

 

Peiton alle.

Kummasti tuli parempi mieli ja pikkuhiljaa voi kömpiä peiton alle pötköttelemään. Huomenna on päivä uus enkä malta odottaa, mitä se mahtaa tuoda tullessaan. Jos ei ihan kaatamalla sadetta, mutta hieman lämpöä ja valoa kuitenkin.