Ei pitäisi sanoa ääneen, että tämä viikko on ollut työn suhteen kummallisen mutkaton aamuvuorosta huolimatta. Vaikuttaa varmaan paljon, että jalka ei ole ollut enää niin kipeä. Viime viikon lomautus oli ilmeisesti sille vain hyväksi. Sain jumpattua voimaa lisää ja metsäreissut kallioille ja kukkuloille ovat tehneet hyvää. Ei pitäisi sanoa ääneen. Vielä on viikkoa yksi päivä jäljellä.

Ei olisi pitänyt sanoa ääneen, kun lojuin viime vuonna pääsääntöisesti kesälomani maauimalassa, että ensi vuonna sitten reissuun... Nauran tässä juuri, että nyt se meni reissut, mutta niin meni maauimalakin. No ei mahda mitään. Pakko stten keksiä jotain muita virikkeitä. Taisin sanoa ääneen, etten hanki niin paljoa kukkia parvekkeelle. Pihtailu ei taida tämän asian suhteen toimia sekään. Aion tehdä sittenkin parvekkeestani paratiisin, missä voi aikaansa viettää enemmänkin. Kelailin eri vaihtoehtoja vesileikkeihin ja suurin suunnitelma on hommata vati. Vatiin vettä ja jumppakuminauha kouraan. Siinä on sitten meikäläisen uima-allas kuntoilu mielessä. .... Ehkä, jos innostun niin voisin vielä virittää tätä parvekesisustelua vähän kauemmaksi mökkihöperyyden oireista. Jos sitten kuitenkin tyytyisi vain kukkiin.

Pitäisiköhän sanoa ääneen tavoite. Se on fillarointi. Täytynee vain kokeilla vaikka seinään nojaten, että pyörähtääkö jalka täyden polkimen ympyrän ja toivoa parasta, ettei kolhi itseään tai ainakaan kovinkaan pahasti kaadu. Sen verran laiskaksi on tullut, ettei viitsisi enää yhtään raajaa hajoittaa.

Sen sanoinkin jo ääneen... hmmm... oikeastaan huusin kuin pieni sika parvekkeella naapurilleni, joka tamppaa kantapäitä lattiaan jotakuinkin jatkuvasti. Tulevaisuuden suunnitelmaksi ajattelin askarrella pahvista pokaalin. Laitan siihen dimangeja ja kaikkee ja sellainen iso onnittelukortti rappukäytävään. "Onneksi olkoon! Olet ansainnut palkintosi kantapäämaratoonista. Vuosien säännöllisen päivittäisen ja iltaisen  harjoittelun johdosta pääsit kuin pääsitkin maaliin. Kilpailu on siis päättynyt. Harjoittelu seuraavaan maratooniin siirretään jatkossa ulos. Kiitos! Terveisin naapurisi Cheeleeder!"

Eilen nauroin ääneen. Pikkukissalleni. Hommasin uuden maton. Minulla on muuten krooninen matto-ongelma ja siitä kohta. Hommasin siis uuden maton ja levitin sen lattialle. Ihailin sen kauneutta ja myhäilin onnesta. Pikkukissani... 16 vuotias vanhus saapui saunasta tutkailemaan uutta tulokasta. Niin räjähtänyt olemus kuin vain voi olla kissalla, joka ei oikeastaan ole ihan hereillä niin kuinka nopeasti se olemus voikaan muuttua. Kisu nuuhkaisi pari kertaa mattoa ja sai jonkin käsittämättömän hepulin. Syöksähteli maton kuvioita kiinni sinne tänne. Läpsi reunoja, missä ei ole edes hapsuja. Nosteli kynsillään osaa siitä matosta ja sama ralli alusta. Tämä oli ilmeisesti loistohankinta, kun pikku kisuni oli niin riemuissaan. Ei ollenkaan normaali reaktio. Loppuillan se istuskeli keskellä mattoa ja tutkaili maailmaa. Ehkä hänen maailmassaan paikka muuttui paratiisiksi. Tänään se on jurnuttanut taas tuttuun tapaan saunassa.

Pienestä eläimestä puheenollen... Olen siitä karvakasasta harjannut varmaankin ämpärillisen irtokarvaa. Sitä kuitenkin mietin, että, jos laittaisin koko kissan ämpäriin niin se hyppäisi sieltä pois. Tämä pohdinta on tätä korona-tasoa. Hirmuisen tyhmä ajatus, mutta nauratti, kun tuli mieleen. Sitä en siis tohdi ajatella ääneen, että onkohan sitä hyvää vauhtia muuttumassa böbiksi. 

Olimpa sitten tulossa böpiksi tai en niin jotenkin on parempi fiilis. Niin kauan kuin on terve niin loppujenlopuksi kaikki on hyvin. Ulkoiluhommat rauhoittuivat löytäessä hyvät reitit. Töihin kun pääsi niin sielläkin on jotenkin erilainen fiilis. Sellainen turha jankkaaminen on jotenkin unohtunut ja kaikki soljuvat sulassa sovussa. Mukavaa.

 

Ai ni.. se minun kroooninen matto-ongelma on ollut sellainen ikuinen brobleema. Liian pitkällä eteisellä varustetussa asunnossani olen usein ollut hommaamassa käytävän mattoja. Homma on kuitenkin edennyt ei-ollenkaan ja joskus kaupoilla törmätessä johonkin superhalpaan pikkumattoon, olen asian muistanut ja ostanut tietenkin yhden pikkaraisen maton, mikä on yksinänsä hetken lattialla lojunnut. Sitten kun olen muistanut asiaan vihkiytyä paremmin ja mennyt hakemaan matonpätkälle kaveri niin eipä niitä ole ollut enää. Mutta tilalle on tullut jokin uusi tarjousmatto ja eikön kainaloon ja menoksi.  No niitä erittäin erilaisia pätkiä on kerääntynyt ja välillä olleet parvekkeella ja keittiössä, milloin missäkin. Vaan eipä ole eteisessä. Tai yksi yrittää epätoivoisesti sitoa leviävää kissanhiekkaa. Olen etsiskellyt yhtenäistä mattoasarjaa vaan kuinka se voi olla niin vaikeaa. Ei saa olla bukleeta, kun kissa jää siihen jumiin. Ei voi olla vaalea, ettei lika näy. Ei voi olla liian tumma,että valo riittää. Ei saa olla liian liru, ettei kompastu. Ei liian painava, että saa helposti pestyksi. Ajattelin värikkäitä, keltaisia vaikka... no entä jos kyllästyn ja sama rumba alkaa uudelleen ja kellariin ei enää mahdu mitään ylimääräistä ... huoh!. Sieluni ei siis ole vielä valmis eteisen yhteneväiseen mattosarjaan. Eikä näköjään kuramattoonkaan.

Olohuoneessa oli toisenlainen tilanne. Olen pari kertaa ollut harmonisessa tilassa kahden suurehkon mattoni kanssa. Toinen on kuitenkin liian liru. Toisesta olen tykännyt muuten vain. Mutta sitten onneton keksin tehdä ruokailuryhmästä viihtyisän ja pöytä tuoleineen on huutanut pehmikettä alleen. Löysin aivan ihanan maton. Mittailin useasti, tilasin ja paketti tuli perille. Se on aivan ihana ja kissakin tykkäsi. On vain 20 senttiä liian leveä. Vanha isomatto on alkanut riitelemään uuden kanssa ja joutuu jäähylle suihkuun ja kellariin hetkeksi.Mutta sitten tulee taas ongelma. Huone on pieni ja ruokasalini mattoineen vie tilasta puolet. Minkä ihmeen keksisin tilalle? Jonkin pienemmän. Voiko pienen huoneen ruokapöydän matto olla isompi kuin sohvan edessä lojuva? Entä jos se tuleva uusi rupeaakin riitelemään ihanaisen mattoni kanssa ja sitten joudun siirtämään ihanaisen ruokasalistani olohuoneen puolelle ja sitten onkin pöydän alla taas väärä matto. Lattiani on kuin vääränkokoisilla paloilla varustettu palapeli. Makuuhuone on sentään rauhallinen. Siellä ei ole mattoja ollenkaan.

Jos ihmettelen itsekkin, kuinka onnistun löytämään ongelmatilanteita jopa mattojen kanssa. Onni on, etten ole niille sentään jutellut vielä ääneen.... En vielä.