Hups.. niin se aika rientää silloin kun on kivaa. Loma lompsahti pikavauhtia ohi. Ajattelin viimeksi eilen, että taitaa olla paras kesä. Ajattelin niin viime vuonnakin ja sitä edellisenä eli näköjään ei voi kuin parantaa.

Toissa kesänä "opettelin kävelemään". Tein paljon kävelylenkkejä lähialueille. Lähimmälle rannalle, lähimpiin puistoihin jne. Mutta kuitenkin kävelin. Yks päivä pistin varvastossut jalkaan ja zuppailin pienen lenkin. Se oli niin kivaa, että zuppailin itseni urheilukauppaan ja menin ostamaan kunnolliset kengät lenkkejä varten. Hommasin myös keikkusandaalit joilla olen keikkunut tänäkin kesänä.

Viime kesänä otin fillarin alle. Sahasin kahdenkymmenen kilometrin lenkkiä silloin tällöin ja tuntui, että henki lähtee kun nousin viimeistä mäkeä. Yritin etsiä jotain kivaa uimarantaa, mutta en löytänyt. Lippajärveäkin kiersin kuin hullu, eikä uimarantaa löytynyt sitten ei millään.

Tänä vuonna alkukesästä, kun oli vielä kylmää, eksyin Clas Ohlsonille. Siellä oli laareissa kylmälaukkuja ja piknic-huopia. Jollain ihme ostovimmalla haalin oitis itselleni omat kappaleet. Kotiin kun pääsin niin ihmettelin, että mitä ihmettä noilla muka teen kun en kumminkaan picnikkeile yhtään mihkään tai edes saa itseäni muualle kuin tuolle Laajalahden ympäriajolle joka on sen karvaa vaille 20 km.Mikä oli alkanut tuntua liian pliisulta matkalta sekin. Olisihan siinä Munkkiniemen uimaranta matkan varrella, mutta joku siinä rannassa tökkii. Paikka on sinänsä kaunis.Ihan siisti. Siellä on suihkut ja pukukopit ja lähellä ihana jäätelökioski, mutta joku tökkii. Vähän sama juttu kuin Rickhardin kadun kirjasto Helsingissä. Kaunis kuin mikä ja arvokas hieno vanha talo, mutta jostain syystä tulen ihan järjettömän pahalle tuulelle kun astun sisään.

Ehkä Munkan rannan onnettomuus lienee merivesi. Sameaan veteen jossa ajoittain on sinilevää, ei ole kauhean houkutteleva. Muutenkin kun itämeri on aika hyvin tuhottu niin vesi on alkanut tuntua inhottavalta. Pulahdin kerran ja jotenkin tunsin, että iholle jäi ankea kalvo ja pisteenä iin päälle järjetön lauma ötököitä hyökkäsi kimppuuni. ÄÄH.

unnamed-normal.jpg Munkkiniemen rantaraitilta

Aloin haaveilemaan Kaitalammesta.Ihana maisema ja kirkas vesi. Aikanaan exän kanssa siellä käytiin autolla ja paikka tuntui tosi kaukaiselta. Tutkin karttoja ja selvisi, että kotioveltani sinne olisi 17 km. Eli 34 eestaas. Jaksaisinko ajaa....hmm.

Ajatus alkoi houkuttaa enemmän ja enemmän. Eräs kaunis lomapäivä pakkasin sitten vettä, evästä ja uikkarit reppuun ja lähdin matkaan. Haastoin itseni ja voi juku kun oli mahtava fiilis kun pääsin perille ja pulahdin uimaan. Ihan itte tulin, riippumatta kenestäkään. Hyvä tyttö. Taputapu olalle. Olin hetken ja jotenkin hieman malttamattomana lähdin nopsaan takaisin. Ihan kuin peläten, että yö hyökkäisi kimppuun yhtäkkiä ja en jaksa takaisin kotiin. Poljin kotia ja loppumatkasta meinas hyytyä ihan kunnolla. Lopulta perillä oli voittaja olo.

kaitalampi-normal.jpg Kaitalampi

Kun tein toisen keikan samalle rannalle niin olin sen verran viisaampi, etten pakannut reppua hankaamaan. Kylmälaukulle löytyi töitä eväiden ja juomien säilyttämiseen. Piknic-huopa uusilla hienoilla mustekaloilla köytettynä. Ja ohjaustankoon olin löytänyn hienon laukun, missä pitää vesipulloa ja pikkutavaraa.. Nyt mä olen köyttänyt korinkin nippusiteillä. Kohta varmaan hilaan peräkärryäkin :D

Sitten otin sellaisen asenteen, että ei ole pakko näyttää ittelle ihan kaikkia voimavaroja vaan jyrkimmät mäet voi taluttaakkin. Taukoja kannattaa pitää ja juoda paljonpaljonpaljon. On kuitenkin helle, joten älytöntä yhtäsoittosta rääkkiä ei ole mitään järkeä lähteä tekemään.  Reissu tuntuikin jo toisella kertaa helpolta.

Pitkin lomaa tuli pyöräiltyä paljon. Eri rantoja koluttu ja retket on hieman pidentyny. Aina yrittänyt jotain uutta paikkaa löytää. Piti mennä Turussa ja Tallinnassa käymään, mutten ehtinyt kun enemmän teki mieli mennä pyöräilemään. Ainakin halvempaa ja ihana vauhdin hurma. Ja mikä parasta, olen uinut ihan älyttömästi. Vesianimaalin herkkuhetkiä.

Myllylampi%20Espooss-normal.jpgMyllylampi

Eilen otin Lippajärven taas hampaisiini. Tiesin, että siellä on ranta, mutta missä ihmeessä se on... Mukana oli pyöräilykaveriksi vakiintunut entinen työkaveri. Sahattiin ja suhattin vaan ei meinannut löytyä. Vastarannalle löysimme ja nähtiin uimaranta, mutta kun on siellä kohdalla niin on jyrkkä mäki alas. Sitten vihdoin osui silmiin vieno kaino puskaan maastoutunut kyltti rannalle. Pistettiin pyörät parkkiin ja laskeuduttiin melko jyrkkä mäki alas ja siellä se sitten oli. Vajaan kuuden kilsan päästä kotoo löytyi kuin löytyikin ihana pieni idyllinen uimaranta, jossa maisema on kuin kesämökkimaisemaa kaisloineen ja lumpeineen. Vesi on suht kirkasta eikä ole sinilevää. Onni-mittarissa käyrät on taas noussut. Nyt varsinkin kun on luvattu vieläkin kuumempaa niin mahdollisuus käydä uimassa töiden jälkeen toi helpotusta. Töissä on ajoittain ollut niin tukalaa, että olin tällä pyöräretkellä hieman huonovointinenkin.

Lippaj%C3%A4rvi-normal.jpgLippajärvi

 

Jännä kun ajattelee näitä ns. kasvun vaiheita. Koko ajan elämäni kehittyy ja kasvaa. Haastan välillä hieman ja kun pääsen johonkin tavoitteeseen niin se fiilis minkä siitä saa on huikeeta. Pienin askelin, reviiriä suurentaen pikkuhiljaa on hyvä mieli kasvanut. Toissa vuonna kun en meinannut välillä sängystä päästä ylös. Viime vuonna tunsin itseni ihan älyttömän yksinäiseksi. Nyt saattaa ihan tuntemattomat tulla höpöttämään kun käy tankkaamassa vesivarastoja. Vaikka pari kaveria on matkan varrella jäänyt niin muutama on tullut lisää.

Välillä olen väläytellyt itselleni, että voisinko olla valmis johonkin parisuhdetyyppiseen ratkaisuun, mutta ilmeisesti tämä kierolla huumorintajulla varustettu kohtalo-jokin on sitä mieltä, että ihan vielä ei ole sen aika. Äijä- näytteet, mitä se oikku on eteeni hilannut ovat vielä hieman outoja, mutta parempaan suuntaan sentään.

kes%C3%A4%C3%A4-14-normal.jpg

Mutta niin kauan kuin teitä riittää niin matka jatkuu.