Välillä iskee ihan mieletön ikävä isääni. Hän menehtyi syöpään vuonna 2000 syksyllä. Vaikka siitä onkin aikaa niin aina välillä tulee ihan mahdoton ikävä. Olisi niin kiva soittaa välillä kuulumisia kertoen ja udellen.

Ikävöin itse henkilöä. Tiettyjä maneereita, pilkettä silmä kulmassa, jupinaa politiikasta ja muista epäkohdista. Loputonta ideointia erinäisille asioille. Ja jopa sitä jämäkkyyttä "kasvatuksessa", mitä välillä naureskelen mielessäni vieläkin eri tilanteissa. Esimerkkinä vaikkapa tilanne kun isäni osti uuden paistinpannun ties monennenko tuhoutuneen tilalle. Tokaisi jyrmy ilme naamalla, että "se joka koskee metallilla pannuun, sen perse tervataan!" Opettelin silloin kokkailemaan ja en aiemmin ollut kuullut, että mikä pintaa vioittaisi. Nyt kuulin ja meni kerralla perille :) En kuitenkaan tohtinut kysyä, että koskeeko uhkaus metallilusikkaa millä itse kääntelee jauhoja ruskeaa kastiketta tehdessään.

Kaipaan myös sitä Sulo Vilen- tyyppistä säästöviisautta. Ei ollut yksi kerta kun huutokaupasta löytyi ihan sikahalvalla jotain käyttökelvotonta sängyn alle säilöttäväksi. Kaipaan sitä ihmistä kaikkinen hölmöyksineen ja viisauksineen. Tosin teki joskus ihan viisaitakin ostoksia ja erään riihen hirret on yksi niistä. Niistä rakenteli sitten yhteen saareen savossa kesämökin. Mielettömällä sisulla melkein yksin. Onni heillä jotka siellä kesäpäivänsä nykyisin nauttii.

Kummallista, etten ikävöi samoin vaikkapa äitiäni. Ainoastaan joitakin tilanteita. Aina keväisin pääsiäisen aikaan on ilmassa jotain joka tuo mieleen, kun äidin kanssa kävellään hiekkapölyssä ostamaan pääsiäistipukoristeita. Se kävely tulee mieleen jostain syystä jokaikinen vuosi. Ja joskus tulee sitä hetkeä ikävä kun on pimeä talvinen päivä ja tulemme jostain kylästä. Sataa isoja hiutaleita ja ihailemme kukkakaupan violetista ikkunasta kukkia.

Välillä minulla on ikävä lemmikkejäni, entisiä ja välillä jopa nykyisiäkin varsinkin silloin kun olen töissä.

Useimmiten taitaa olla ikävä lapsuutta. Täytyy myöntää, että pääsääntöisesti on ollut hyvä lapsuus. Kesämökkiin liittyy monta hyvää muistoa ja läheiselle sillalle vaeltaa mieli vieläkin nauttimaan auringonlaskussa onkivien naapurien seurassa. Ihana leppoisa hetki.Läheisessä maatalossa vietettiin todella paljon aikaa ja varsinkin ruoka-aikaan satuttiin veljeni kanssa usein paikalle. Se oli niin älyttömän hyvää ruokaa. Leivinuunissa valmistettua mmm aitoa ruokaa.

Välillä haikeana muistelen ensimmäistä järjellisempää työpaikkaani. Erästä ravintolaa jota ei enää ole. Se tunnelma ja ne ihmiset ja musiikki.. Juttuhetkiä silloisen duunikaverin kanssa. Jännä, että myöhemmin kun olemme tavanneet niin ei meilä ole sama maailma ollenkaan. Se oli vain se juttu silloin.

Nyt olisi ikävä talvitakkia. Ehkä vähän ruskaa, mutta enemmän talvitakkia. Tai oikeastaan sen takin huppua mihin voi hautautua suojaan pakkaselta. Tulispa jo talvi.