Jouluni oli juurikin sellainen kuin odotinkin ja ehkäpä vielä satumaisempi. 

Aaton aattona ja aattoaamuna tosin meinasi hieman tunnelma nyrjähtää, kun yöllä sain viestiä Hemulilta, jonka kanssa olimme viikon verran yhteyksissä ja tapasimme kolme kertaa. Ehkäpä se minun fiilis osuikin nappiin, ettei nappaa ja nyt ehkäpä vielä vähemmän. 

Mun pitäisi pitää yhteyttä kuitenkin vaikken haluaisikaan seurustella, koska hän haluaa niin. Hmm... Alkaa kuulostaa aika vaativalta kaverilta.En vain keksi järkisyytä soitella, koska hän ei oikein puhelimessa puhu mitään. Ja viestit olivat sellaisia parin sanan kyllä, ei, juupajuu- osastoa. Onhan se hauska hetken läppää heittää. Vitsailla jne. mutta kylmä totuus vain on se, ettei sitä juttua loputtomasti jaksa ammentaa vain viihdyttääkseen, jos ei itse saa siitä yhtään mitään.

Noh kulkeuduin salille karistaakseni ärsytyksen ja liikauttaakseni kroppaani, ennen napostelu/sohvapäivää.

Salilta tullessa osuin hissiin .... iiih ... ihka oikean Joulupukin kanssa. Ensin säikähdin, kun kiirehdin hissiin, mutta sitten alkoi naurattamaan. Pukki oli niin täydellisen näköinen perunanenineen, että meinasin ihan halata. En kuitenkaan uskaltanut. Onhan sentään töissä, joten aina ei voi tietää, miten Joulupukki mahtaisi suhtautua aikuisen ikäisiin tosifaneihin. Mutta jokin taika siinä hetkessä oli. Ainakin se, että osui kohdille. Leveä hymy korville ja paljon joulumieltä irtosi tuostakin hissireissusta. Tuli niin jotenkin lapsekas olokin vielä. Mä taidan alkaa uskoa tohon jeppeen taas uudelleen. Jos en muuten niin ainakin päivän piristeenä kerran vuodessa 

Sitten olikin saunan vuoro ja ruuan. Mutta, koska mä olen mä niin eihän mikään mene niinkuin srömsöös vai mikä se oli... Erehdyin toivottelemaan hyvät joulut tädilleni ja kas kummaa kun juuri sain arsenaalin ähkyä varten eteeni soikin puhelin. Sinänsä kiva juu, että halutaan kuulla äänikin, mutta sen kertominen, että ruoka jäähtyy juuri, meni taas kuuroille korville. Siinä sitten kuuntelin tovin, jotain lapsuuden palovammatarinaa katsellessa, kun ruoka lautasella ei ollut enää ihan sitä mitä ajattelin. Puhelu vihdoin loppui ja meinas päästä itkukin. Miksköhän en saa syödä ilman luuria tai täytyy tyytyä kylmään ruokaan. Lämmitin ruuan uudelleen. Puhelin äänettömälle ja leffat pyörimään. Nautiskelin varmaan puolitoista pulloa punaviiniä, mutta olo oli kuin oli niin rentoutunut kuin tavoite olikin.

Hyviä leffoja tuli katseltua, muutama kevyt komedia, pari jännäriä ja pari sellaista hyvän mielen leffaa. Waffle street oli sellainen hyviä tyyppejä sisältävä tarina, mitä oli kiva katsella ja The Gobbler oli tunnelmaltaan täysi kymppi. Siinä oli hyvä tarina, hyvät tyypit, taikaa, jännitystä, piti otteessaan loppuun asti.

Joulupäivänä tein kävelylenkin. Sain kuitenkin selälle kylmää ja sitä hoitelin vehnä tyynyllä. Hyvää ruokaa, leffoja ja parin tunnin videopuhelu veljen kanssa.  Jos edellis päivän viininlipitys toi nirvanan niin joulupäivänä olin kyllä ihan huppelissa jo parista lasista.

Tapanin päivä menikin alkuun leiriytymällä peiton ja kattien kanssa sohvalla. Illalla meninkin sitten kuuntelemaan hyvää musiikkia. Aiempi viinin lipittely teki tehtävänsä ja ei oikein maistunut onneksi alkomahooli. Mutta sain vihdoin kauan kaivatut videonpätkäni kotiin. Ilta oli oikeastaan aika nasta. Hieman vinksahtanutta musiikkia kuunnellessa ja katsellessa keijun ja tontun tanssia (ihan muuten oikeasti) tuli niin hyvä mieli. Jotenkin todellisen epätodellinen olotila tuntiessa olevansa niin vahvasti kuitenkin siinä. Juttelin Pelle Hermanninkin kanssa, jolle en jaksa olla enää vihainen. Oikeastaan oli ehkä hyväkin, että jemmaili mun juttuja tähän asti, että pääsin sen kiukun yli. Jospa vaikka kurssin käytyä, jotain hommia voisi löytyä noissa jutuissa tuotakin kautta. Mä olen jotenkin onnellisempi kun en ole niin vihainen. Jos nyt joku säikähti niin ei huolta. mun ajatukset pyörii nyt aika pitkälle kuitenkin ensivuoden tohinoissa. Ja niihin aioin keskittyä ihan täysillä. Mutta kuitenkin hyvä mieli. Helpottunut. Kipitin kotiin ja simmahdin melkein välittömästi. Nukuin pitkästä aikaa ilman levottomia unia.

Aamulla tämä jatkuva syöminen otti sen verran jo kupoliin, että painelin uimahalliin. Ihme muuten, ettei paino ole noussut.

Mä alan olla oikeasti rentoutunut.