Siis kirjaimellisesti. Hommailin tänään töiden jälkeen kaikennäköistä pikkupuuhaa. Kesäisemmät verhot nakkautui ikkunaan ja matto raahautui kellarista kalenterin mukaan kesäisempiä päiviä piristämään.

Hartiat ovat olleet todella jumissa jo pitkän aikaa, mutta en ole siihen kiinnittänyt huomiota kun nilkkani... Tai oikeastaan koko oikea puoleni on ollut jotenkin kivulias. Joku issias vai iskias mikä lie on vihoitellut.  Muuten olenkin pärjännyt ihan venyttelemällä, mutta tänään varailin aikaa lääkärille nilkan takia. Se on tosi kipeä jostain syystä.

No ei se kipeä nilkka estä kuitenkaan keikkumasta keittiötikkailla. Sain kuin sainkin vihdoin verhot vaihdettua. Ja siivosin parvekettakin.

Pesin partsilla nuhjaantunutta tuolinpehmustetta ja satuin katsahtamaan peiliin.... Mun naamassa on jotain outoa. aloin tutkimaan, että mitä ja hetken kestikin ennen kuin tajusin. Mun ilme... APUA.. mun oikea puoli naamasta on romahtanut. Luomi roikkuu silmän päällä ja poski ja huulikin. On se turtana ollutkin vaan en tajunnut, että se näkyy päälle. Miksi kukaan ei ole sanonut mitään?.. Oudon naamani lisäksi se on vielä oudompaa.

Hetken jumppailin ja hieroin ja ilmeisesti jokin hermo vain on jumissa. Täytyy samalla kun nilkkaani lekurille ojentelen niin valittaa tuostakin, että mun naama on ruma. Toivottavasti hällä on tähän tautiin hyvät lääkkeet.

Kauheinta kuitenkin on jos nyt iski vanhuus. Olen aina näyttänyt ikäistäni vanhemmalta. Joskus parikymppisenä joku sanoi, että näytän kolmekymppiseltä. Totesi kuitenkin perään, että tulen varmaan kolmekymppisenäkin näyttämään kolmekymppiseltä. Ilmeisesti on näin kävi kolmevitoseksi kunnes aloin olla ikäiseni. mutta kun täytin 40. Rupsahdin yhdessä yössä... tai ainakin vuodessa. Lihoin vuoden aikana reippaasti. Yritän epätoivoisesti peitellä harmaita joita tuntuu tulevan sellaisella vauhdilla, että muistuttaisin ilman hiusvärejä varmaan jo seitsemänkymppistä. Ryppyjäni siedän jollain oudolla tavalla. Oikeastaan pidän niistä. Maksaläiskiäni en voi sietää.

Sitten vielä hiuksista. Olen aina ollut melko ylpeä paksusta, vahvasta tukastani. Nyt harmaus on ohentanut sitä. Mutta sitä logiikkaa en voi ikinä varmaan käsittää, että jos hiukset ohentuvat niin millä hiton logiikalla kaikki muut ihokarvat sitten paksunevat ja päättävät yhtäkkiä kasvaa paikkoihin mihin ei aiemmin ällännyt tulla nököttään. Joudun alituiseen nyppimään kahta partakarvaani... pieni epäilys on, että kolmaskin on tulossa piakkoin. Ja hiivatin viikset......byhyy... No kukaan ei varmaan viiksiäni huomaa, kun puolinaamaa romahtaa. Tätäköhän tämä hetki uusiopissiksenä oikein tarkoitti. Että elä nyt sillä loppuikäs näytätkin sitten seitsemänkymppiseltä.

Eron jälkeen oli meinaan sellainen pissisvaihe pinkkeineen ja glittereineen joilla kävin nolautumassa julkisissa paikoissa. Onneksi vaihe meni melko nopeasti ohi.

No mutta mitä tässä voi enää kauneudelle sanoa, kuin (huonostakin itsetunnosta huolimatta olen pitänyt itseäni ihan kauniina. Kaikissa on jotain kaunista) olihan se ihan kivaa niin kauan kuin sitä kesti. Onneksi voi aina turvautua pakkeliosastoon ja onneksi niitä on naisille enemmän kuin tarpeeksi.