Melkein voisi sanoa, että kyynel virtaa poskeani pitkin. Niin mukavaa tämä lomailu on verrattuna normi arkeen. Noh, ehkä tästä lomasta kerääntyi normiarkea piristäviä asioita.

Mökkeilyä, junailua, makaamista tuulettimen edessä,fillarointia, taiteita, musiikkia, kävelyä kauniissa valossa Helsingissä, sisustelua, autoilua kuvailua ja piikki. Sain toisen rokotteen torstaina. Ihme ja kumma oireita ei tullut vielä torstaina, mutta perjantaina taisi nousta pieni kuume ja joka paikkaa särki vilunväristyksen kanssa. Hyvin nukuttu yö ja nyt on taas ehta olotila.

Tämä loma on ollut elämyksiä täynnä. Mökkeilessä sai nauttia superlämpöisestä vedestä ja kauniista maisemasta vaikka homeen haju leijalikin vahvasti ympärillä läpimärkien tekstiilien tuulettuessa pihalla.

Hölmöillessäni seutulipun kanssa.... Ostin loppulomaksi seutulipun pariksi viikkoa tajuamatta kuinka hysteerisen kallis se on, halvempikin olisi riittänyt... Sain päähäni ottaa pyörän mukaan ja pyöräilin kerrankin baanaa pitkin Lauttasaareen ja takaisin pyöräytin Eiran ja punavuoren kautta. Pientä nostalgiaa haistelemassa.

Tampereen reissu salakuljettaen Hermanni hotelliin oli hauskaa sekin, mutta sen jälkeen koin pienoisen paniikkireaktion. 

Olin tilannut kauan kyttäämäni kaapin. Jouduin sitä eräs päivä sitten odottelemaan. Paikallaan olo ei sopinut minulle ollenkaan. Päässä alkoi pyörimään tuhat asiaa. Pohdin, että mitä ihmettä tapahtui ja mitä ihmettä alkaa tapahtumaan vai tapahtuuko yhtään mitään. Hermannin tapaaminen aiheutti meinaan hassuja reaktioita. Kävin moikkaamassa entistä työkaveria parin kymmenen vuoden takaa. Yhtäkkiä junassa istuessa tuli ihan järjetön suutelohimo. Tiedätkö, vähän samanlainen kuin ajatellessa salmiakkia tai tupakkaa. Leukaperissä kummallista tutinaa, melkein kuola valui ja ihan järkky läheisyyden kaipuu. Enkä puhu mistään sekseistä vaan ihan oikeasta läheisyydestä, missä joku hengittää vieressä. Mietippäs, kun sellainen olotila iskee yhtäkkiä vailla mahdollisuuksia toteuttaa yhtään mitään. Noh matkustelin kaverini luo ja kyllä siinä turistessa vähän helpotti. Sitten kotona ihmetellin, että mitä nyt ja mitä seuraavaksi.

Kehitin paniikin ajatelmalla, että koska tällainen tunne-elämän zombie on yhtäkkiä herännyt elävien kirjoihin niin jäänkö minä roikkumaan taas johonkin missä roikutaan ja vedätetään.... mutta kun nyt tuo tuntui niin erilaiselta. Miten ihmeessä voi olla mahdollista, että sen kerran kun laitan jonkin kaverihakuilmoituksen niin juuri tämä tulee vastaan. Olin piilottanut profiilini reissun takia, mutta en tietenkään voinut olla kurkkimatta, että onko Hemuli paikalla ja se näkyi kyllä. sitten tuli ärsytys... Mietin, että voinko minäkin sitten mennä takaisin ja käydä vaikka parit treffit, koska emmehän me olaa sovittu yhtikäs mitään. Ja paskat... menin uudelleen ja ensitöikseni pyysin kahville kaveria, jonka kanssa olin aiemmin sopimassa tapaamista. Samaan hengenvetoon pistin Hermannillekkin viestiä, etten kai aiheuttanut jotain ahdistusta, kun täällä vielä pyörii, tosin pyörinhän itsekkin.. Vastasi, ettei käy kuin kurkkaamassa. Jotenkin vaikea uskoa ja sain jonkinlaisen mustisreaktion. Sitten ajattelin, että hei haloo nyt minä itse!!! Mitä hittoa mä höyryän!!! Rauhoitu! Et ole sopinut yhtään mitään!Juttele jonkun kanssa!!! Totesin, että taidan olla vähän kömpelö näiden asioiden suhteen, häneen kun on mahdottomaan helppo pudota ja se on ihan hemmetin pelottavaa.

Kävin todella pitkän keskustelun kaverini kanssa. Enimmäkseen ihmettelin itseäni, että miksi alan pyörittämään mielessä koko universumin mahdollisuuksia sillä aikaa kun muut ottavat rennosti pävä kerrallaan. Tajusin, että enemmän kuin kohtalo Hermannin kanssa, panikoinkin enemmän sitä, että nyt kun tosiaan heräsi niin jäänkö sittenkin yksin. ja yksinäisyyttä kun on ollut aivan liikaa  niin sen hetken paniikki tuntui kasvavan kasvamistaan. Lomaa olisi jäljellä viikko ja olin saanut päähäni, että loman loputtua se mahdollisuus olisi käytetty. Apua, apua! ...... Olen minä nuija, tunnustan. Keskustelu kuitenkin selkeytti  ja rauhoitti ja sain kehoituksen, että mene ihmeessä toisille treffeille jonkun muun kanssa. Pohdin asiaa yön yli. Peruutin treffit ja pistin profiilin piiloon, enkä ole sitä sen kummemmin enää vilkuillut. Sain päähäni iskostettua ajatuksen, että älä jää kuitenkaan odottelemaan ja kököttämään kotona. Nauti lomasta. Mene ulos! Menen sitten joskus uudelleen jos sellainen fiilis tulee.

Kävin fillarilenkin jo illalla ja seuraavana päivänä lähdin pidemmälle retkelle. Nautin täysillä maisemista ja taas oli sellainen tasainen harmonia.

Sitten otin kodin siivous ja järjestelysessio. Siirtelin huonekaluja ja jokainen piti tietenkin tyhjentää. Käteeni osui pinkka paperia, päällimmäisenä käsin kirjoitettu teksti. Jokunen kuukausi sitten työkaverini sanoi, että täydenkuun aikaan pitäisi kirjoittaa lista, mitä haluaa elämältään... vai oliko superkuu. Ei kai se niin tarkkaa ole. Sitten sitä vain jotenkin alkaa kulkemaan haluamiaan asioita kohti. Tässä paperissa oli ne asiat mitä haluan. Nauratti kun luin sitä. Toivoin parisuhdetta. Alkuun tapailulla ja kasvavaa suhdetta. Ystävää. Nonnii! Itse olen juurikin tämmöistä mitä nyt olikaan toivonut , joten mitä ihmettä idiootti heti aloin mielessäni höyryämään. 

Toinenkin tavoite oli. Löytäessäni tasapainon, haluan säilyttää sen. Nonnii, kai tuollaiset pikkupanikoinnit kuitenkin sallitaan, jos asettuu taas nopsaan takaisin harmonialokeroon. 

Kolmas tavoite oli tasapaino syömisen suhteen. Se on muuten onnistunut. En ähmi kaikkea kerralla vaikka välillä roskaa suuhun lipsahtaakin.

Sitten Hermani ottikin yhteyttä. Pääsin viekkuunkin kuuntelemaan hengitystä. Käppäiltiin kauniissa valossa .Ajeltiin hänen työn lomassa ja minä kameran kanssa.  Jotenkin vain niin mukavaa.

Nyt vois sanoa, että olen taas rauhallinen. En käy kierroksilla. Olen kuin Gandhi.  Vähän kyllä jurppii mennä töihin. Vielä tässä on viikonloppu. taidan lähteä risteilemään junilla sinne tänne nyt kun se on helpompaa. 

Unirytmit ovat olleen omituisinta koko lomassa. Aamuvuorosta (herätys puoli kuusi) lähdin lomille ja pomppasin johonkin ilta/yövuoroon (herätys olisi pitänyt ola 12-14 kieppeillä). Hetken hengailin omassa rytmissäni heräten 8-9 aikaan. Sitten pari viikkoa olen heräillyt  puoli viisi-puoli kuusi aamulla. Ei siinä mitään pahaa ole. Aamulla on kaunis valo ja ihan omanlainen tunnelma. Näin kerran kauriin, jonka hetkellisesti luulin olevan hemmetin iso rusakko. Naapurini kertoi eilen, että heidän pihassaan on ollut usein kyitä. Niitä en halua nähdä.

Nyt täytyisi kiipeillä unirytmin kanssa taas myöhempään, että tottuu iltavuoroon.