Tuhlaan vielä piirun verran Hermanniin ja sitten tämä on sillä selvä.

Sovimme sisustuksellisia asioita elokuussa. Hän ehdotti seinän maalaamista ja kehui kunnostavansa huonekaluja. Tehtiin diili, että maksan maalaamisesta ja muista, mitä olen tainnut mainitakkin jo. 

Olen tullut siihen tulokseen, että Hermannin olemassaolo perustui pummaamiseen ja mun dissaamiseen jälleen kerran. Olen nyt ollut sairaslomalla väsymyksestä, burnoutista, verenpaineet paukkuneet taivaissa ja viimeisimpänä kantapäänkalvon tulehdus. 

Aikani kuluksi ajattelin siirtää television toiselle seinälle. No voi ju.....aaaaargh! Seinä television takana oli aivan hirveän näköinen. Täynnä raitoja. Tutkin seinää tarkemmin ja pystyraidat vilisivät huonekalujen takana koko seinän pituudelta.

Koko maalausprojekti oli täysi fiasko. Hermanni kävi hutaisemassa teipit paikalleen ja kerroksen sinne tänne. Pääpaino huseeraamisessa tuntui olevan välineet. Hillitön operaatio saada jakkara kustattua tänne, joka osottautui kuitenkin saman korkuiseksi kuin pöytä. Oli hienot välineet, mutta käytetty tela.  Maalasi kerroksen ja teipit tosiaan jäi viikoksi selityksellä, että ne kuuluukin kuivua. No ei kyllä kuulu. Viikko pari ja tuli toinen kerros. Teipit edelleen seinässä. Kolmannen kerroksen sanoi käyvänsä maalaamassa kaverinsa kanssa. Kun tulin kotiin niin teipit oli otettu pois ja reunat siis todella karmean näköiset lohjenneen maalin takia. Sain kuitenkin peilille ruuvin. En edes uskalla katsoa seinää peilin takaa, minkä näköiseksi se on mennyt. Huonekalut oli siirretty paikalleen, joten oletin maalauksen tältäosin olevan valmis. Meni pari viikkoa ja siistin itse pikkupensselillä reunat.

Nyt kun ajattelin, että en joudu ikinä hermannia kohtaamaan niin kiroilin seinää. V... 500 euroa sotkusta, jonka joutuisin itse korjaamaan. Sain joo tuolit, ruuvaukset ja paskasen maton, mutta ei hittolainen voi olla todellista.

Otin yhteyttä kuvan kanssa, että nyt olisi syytä hyvittää jo maalauksen jäljestä tai joudun julkaisemaan "kivan sisustelun" ja kuka sen on tehnyt.Slleen hyväntahtoisesti tietenkin. Katsoja päättäkööt, mitä mieltä lopputuloksesta on. Rahaa ei suostunut maksamaan vaan ilmoitti maalaavansa kolmannen kerroksen. Hitto kun mä en haluaisi häntä enää kotiini. En voinut olla kysymättä ääneen, että etkö sinä osaakkaan maalata... Kovasti kun kehaisi olleen erilaisissa hommissa, mutta mitäköhän on oikeasti saanut aikaiseksi?

Sovittiin kuitenkin aika ja hän kävi maalaamassa loppuun. Voikohan olla kylmempää kohtaamista ever. Mua etosi koko tyyppi. Osan aikaa kokkailin ja touhuilin keittiössä ja sitten hengailin ovi kiinni makkarissa. Sen verran kävin tarkistamassa, että homma oikeasti tulisi tällä kertaa oikeasti loppuun, ettei tarvitsisi enää ikinä asiaan palata. Siellä se viuhtoi maalaustelan kanssa edelleenkin pystysuuntaisesti. Opastin, että kannattaisiko telaa välillä vetää poikittain ja ristiin rastin, ettei raitoja jäisi. Huomasin, että häntä ärsytti neuvominen ja intti vastaan. Jäin istumaan olohuoneeseen ja kumma kyllä tela alkoi liikkua muutenkin kuin pystyraitaa.

Ilmoitti vihdoin, että homma valmis. Katsoin seinää, enkä sanonut sanaakaan. Lähtiessään moikkasi. En sanonut sanaakaan. Tuolle ihan kaikki huomio on kuitenkin tavoiteltua , muttei ansaittua.

Jotenkin se asenne mua kohtaan vain vahvistui. Ei niin väliä, vaikka jälki on paskaa, jos en vaikka huomaa. Hommat aina puolitiehen, kunhan maksun saa. Vaikkei osannut jotain asiaa tai sitten tiesi, että esim. Teipit kuivuessaan repii reunat rikki niin selittämällä kuin idiootille luuli, että mä vain tyydyn. Juu, kyllä mä hiljaa voin olla, mutta tietäessäni asioista kuitenkin niin olen huomannut sen kieron korkkiruuviasenteen ja luonteen, mikä saa lopulta oksentamaan. Hän siis tyhmentää itse itseään olemalla muka ovela tehdessään tahalleen vahinkoa. Sitä en tiedä, miksi tämäkin asia piti tehdä noin huonosti vaikka jälki on ollut hänen itsensä mainos. En jaksa asiaa enää sen enempää vatvoa.

Nyt mä voin viimein hengittää. Mun silmissä toi tyyppi, joka kävi korjaamassa sotkunsa, jonka olisi voinut kerralla hoitaa paremmin, toi tyyppi ei ole minkään arvoinen. Pääsin eroon ja tuskin ikinä kolahtaa enää. En usko.

Sitä ihmettelin tänään, että mikähän juttu tämäkin oli. Kohtalokumma on nyt kaksi henkilöä lähettänyt uusintakierrokselle. Molemmilla kerroilla olen tullut tulokseen, että ihan oikeasti?! Näihinkö mä olen uhrannut tunnemurusia ja oman arvon tunnetta vain antaakseni heidän sitä romuttaa. Voi hyvää päivää!

Kohtalokummalle terkut, että kiitos vaan, mutta nyt tämä kierrätystalous näissä asioissa ei enää toimi. Ne loput kahelit voi jättää kierrättämättä. Heistä on ihan syystä päässyt eroon, enkä ole sen koommin pohtinut entäjos-asenteella.

Pohdin sitäkin, että olen alkanut luovuttamaan itseni suhteen. Lihava tai laiha niin ei mitään merkitystä. kohtelu on samaa. Olin elämäni kunnossa tavatessa Hermannin ensimmäisen kerran. Ja kuin kävi. Nyt en ollut ja ilmeisesti kohtelu oli oikeutetumpaa. Mutta sitten heräsi se pieni ajatus siitä, että jos minä kohtaan täysin pimeän henkilön niin se on aivan sama kuka siinä vastassa on. Minä tai joku muu, kun kohtelu on samaa. Ihan yhtälailla tuo yritti pettää silloista puolisoaan kanssani pari vuotta sitten. Ei onnistunut minun kanssani, mutta veikkaan, että onnistui jonkun kanssa. Minulle valitti, että heillä loppui seksi ja siksi hän lähti. Mä kyllä luulen, että taisi olla hänen kyvykkyydestään kuitenkin kiinni ja sitä ilmeisesti halunnut jollain tavalla pönkittää näkemättä muuta kuin sen oman olemisensa. Miettimättä seurauksia ollenkaan.

No mutta. Kantapään takia mun liikkuminen on ollut nyt vaikeaa ja paino uhkaa nousta. Onneksi se kuitenkin nyt näyttää pikkuhiljaa parantumisen merkkejä. Ei vielä hyvä, mutta parempi kuin viikkositten. Torstaina meinasin jäädä kauppamatkalle, kun kipu oli niin sietämätön. Sunnuntaina pystyin käymään jo kaupassa niin, että särky ei mennyt aivoihin asti. 

Löysin uinnin uudelleen ja kävin viimeviikolla kolmesti. Ainut ongelma on kuitenkin uimaan pääseminen. Mennessä vielä ok, mutta takaisn tullessa teki mieli kirkua kivusta. Löysin kuitenkin uimahallin bussimatkan varrelta ja tänään suuntaan sinne uudelleen. Viimeaikoina olen jumppaillut enemmän ja enemmän. Himottaisi mennä ulkoilemaan, mutta se saa nyt vielä odottaa tuon tulen hiipumista kantapäässä. 

Lääkäri uhkaili, että paraneminen saattaisi kestää kolmekin kuukautta. Mä olen sitä mieltä, että sen pitää parantua paljon paljon aiemmin. Toivottavasti. Jos ei onnistu niin retkeilen uimahallissa sitten hieman tiuhempaan.

 

Nyt kun en enää oksentele seinän raitoja niin oksentelin sitä paskaista mattoa, minkä sain tässä kovassa, mutta sitäkin surkuhupaisessa sisustusprojektissa. Käänsin reunan maalauksen tieltä ja nyt vasta huomasin kuinka paskainen se todellakin on. Tulin siihen tulokseen, että hommaan kokonaan uuden. Paiskaan tuon vanhan kellariin. Pesen sen kesällä ja myyn sen halvalla eteenpäin.

Viritin jo joulukuusen paikallensa. Vaikkei joulufiilis ole vielä lähelläkään. Kokeilin siihen valojakin. On se kyllä kaunis. Alan taas pitämään kodistani vaikka se fiilis hetkeksi katosi sekin.

Nyt tavoitteena ensikuun pikkujoulut. Jotain kivaa päällepantavaa saattaisi löytyä valmiiksi. Kenkä ongelma on ikuinen ja varsinkin kipeällä kantapäällä. Ehkä mä keksin jonkinlaisen ratkaisun. Pääasia, että vähän olisi jotain menoakin ilman haisevaa kaivovettä tai jotain joka rähjää ja tekee kaikkensa, että saa tehtyä vahinkoa.