Jotenkin sitä vaan erikoisenakin aikana tilanne normalisoituu sellaiseksi, mitä se milloinkin on. Tämä on kai nyt uusi normaali. Koti on saanut kyytiä rankemmalla kädellä  ja taas tuntuu pitkästä aikaa siltä, että tämä on ihan kiva koti.

Kotini kipupisteet ovat keittokomero ja vessa. Vessan sain kuin sainkin ihan pienillä muutoksilla viihtyisämmäksi. Olen kammonnut sitä paikkaa jo vuosia. Kissanhiekka on lennellyt ja lentää vieläkin. Onneksi pienemmässä mittakaavassa. Ongelmana on ollut tavarat, joille ei ole ollut paikkaa. Lavuaarin reunus on kerännyt jotakuinkin kaiken ja pesuainepullot lojunneet milloin missäkin.

Hmmm... Nettimyynti. Tylsyyden paratiisi ja kukkaron kauhu. Plarailin allaskaappeja, hyllyköitä ja kaiken maailman viritelmiä ja löysin ihan kivan viritelmän. Tein tilauksen ja plops... Kuljetus Ikean kaapille olisi postiin. Antaapa olla. En ala kantelemaan painavempia paketteja mäkiä pitkin. Pistin ajatuksen jäihin siihen asti, kunnes keksin idean.

Kylppäri on muutenkin sellainen, etten haluaisi sijoittaa siihen ihmeemmin rahaa. Kekkasin joitakin vuosia sitten hankkimani metallihyllykön. Se on seilannut milloin ikkunan edessä kukille, milloin se on toiminut vaatekaapissa hyllynä. Viimeisin sijoitus oli parvekkeella kukkatelineenä. Mittanauha kouraan ja jes jes. Se mahtuu juuri ja juuri kylppäriin. Pesin lattian ja vahasin. Siirsin metallihyllyn lavuaarin viereen. Pari puulaatikkoa ja tavarat purkkeineen siihen ja plops. Se on siinä. Sijoitin kylppäriin siis noin 25e laatikoihin ja uuteen ehjään pyykkikoriin n.30e. Se on vielä matkalla. Nyt kylppäriin on kiva mennä. Miks en kekannut aiemmin? Kai siksi, että kissanhiellalaatikoita oli kolme pöllyyttämässä.

Olen siivonnut paljon. Pessyt pinttymiä. Imuroinut useammin kuin ikänä. Tämä täytyy ottaa tavaksi.On niin paljon helpompi hengittää. 

Parveke on saanut narsissinsa ja helmililjoja. Kauan haikailemani baaripöytä, baarijakkaroineen poistui ja hommasin edullisen mustan pyöreän pöydän ja tuolit siihen. Mietin pitkään, että kuinkahan musta hallitsee pientä huonetta, mutta se sopii niin kivasti tänne.Pöydällä muhii lisää parvekekukkia siemenistä istutettuna.

Keittiö. Sille en ole tehnyt mitään muuta kuin ummistanut silmäni. Välillä tiskaillen loputonta tiskiä.... En halua puhua siitä.

Hieno aasinsilta ankeusasioihin. Olen touhutessa pohdiskellut syntyjä syviä. Jostain syystä olen ajatuksissani todella todella usein lapsuuteni kesämökillä. Oikeastaan sillä hiekkatiellä, mitä kuljettiin veljen kanssa lähimpään maataloon. Jännää, kuinka voi melkein tuntea jalan alla kosteat viileät lätäkönjämät vaikka se on vain muisto. Melko usein kävelen hiekkatietä luonnonlähteen ohi. Lähde on sellainen todella vehreä paikka metsän reunalla, mistä mökkiläiset noutivat juomavettä. 

Mitä ilmeisemmin ahdistaa jonkin verran, koska mieli vaeltaa mielekkäisiin paikkoihin ja se on ihan hyvä taito matkustella, vaikka sitten ajassa, jos ei muuten matkailu onnistu.

Eniten nyt ahdistaa ulkoilu. On kuitenkin pakko käydä ulkona. Raittiissa ilmassa ja kuntoilunkin kannalta. Mutta nuo muut ihmiset. Kuinka se voi olla niin vaikeaa soveltaa ohjeita itseensä. Jos kykenee pelaamaan vaikka tietokonepeliä, missä ei pidä osua minnekkään niin miten ihmeessä on mahdollista, että ulkoillessa juostaan melkein päälle. Kahdelle ihmiselle ei meinaa tie riittää mitenkään ja oletus on, että vastaantulija väistää ojaan, ajotielle tai hyppää sillalta alas.  

Jesh... vesisade... nyt ei voi olla ruuhkaa... kuljen tien oikeata laitaa ja vastaan tulee juoksija. Viittilöin, että kiertää kauempaa. Eipä oivalla. Huudan, että kierrätkö vähän kauempaa. Ei kolise, ei liikaha aivopikseli. Huudan uudelleen, koska mä en voi aidan läpi mennä sivuun ja hänellä olisi kolme metriä tilaa kiertää.  Stiten se heppu pysähtyi, kun tajusi minun huutavan. Oli jo tosin ohittanut 20 sentin päästä hönkien hengästystään. Otti kuulokkeet pois korvista ja kysyi mitä. huusin kuin hinaaja. Jumaliste kierrä juostessas kauempaa, kun ei ole pakko ohittaa niin läheltä. Kierrä kauempaa!!!!

Sain tietty kylähullun maineen taas. Aivan sama. Miksi tällaisena aikana EI pidä noudattaa suosituksia? Vaadin perustelut sille, että miksi kaikille ei suoda turvallisuutta ja välimatkoja vain sen tähden, että osa ei koronoihin usko tai kuvittelee olevansa teflonia. Vaadin perustelut oikeudelle vaarantaa jonkun muun terveys vain sen tähden, että oma mielipide poikkeaa yleisestä suosituksesta. Tyyppi läppäs kuulokkeet takaisin korville ja jatkoi juoksemista. Jatkoin matkaa minäkin ja huomasin kaksikon koirien kanssa tulevan vastaan. Ei elettäkään, että voisivat minunkin antaa tulla vastaan hieman väljemmin kuin sen 20 cm. Noh menin penkkaan odottelemaan, että menevät ohi. Toinen heistä hymyili tavalla, jonka tulkitsin, että oletpa ystävällinen, kun pidät turvavälin. Hymyilin takaisin ja sisusta kiljui, että menkää nyt perkele jo vähän ripeämmin tai edes peräkanaa, että minäkin pääsen eteenpäi vitun idiootit! Ja laupias hymy päälle.

Ai niinkö miksi mä tästä keuhkoan. No siksi, että toivoisin sen muutaman kilsan kävellä kadun oikeaa laitaa ihan yhtä sujuvasti pomppimatta pariakymmentä kertaa puskaan tai ojaan väistellen niin takaa kuin edestä tulevia, jotka eivät ilmeisesti ole kuulleet koko koronasta yhtikäs mitään. Näkispä edes kerran perhana jonkinlainen ele, että huomioidaan muut. No juu, jotkut kulkevat ihan aivoilla.

Toinen ahdistus on räkiminen. Se on ennenkin ollut etovaa, mutta nyt varsinkin. Meneppä junalla töihin niin saat kahlata toisten syljessä kirjaimellisesti. Miten näitä on kasvatettu? Yleinen keskustelu mediassa, valistus ja aiheen nosto esille valistusmielessä ei luulisi olevan pahasta. Olen itseasiassa ottanut muutamaan paikkaan yhteyttä, että toisivat sylkemisen puheenaiheena esiin, mutta jostain syystä tämä on okin tabuaihe. Eli koska olemme kiikuttaneet sylkeä kengissä kotiin ennenkin niin älkööt millään tätä etua meiltä pois viekö..

Uuuh.. Mökkitie, kuivahtaneet lätäköt, metsä, joki, lehmät, auringonlasku aaammmmm....Hengitä koti-ilmaasi syvään henkeen ....

Paskasta positiiviseen. Löysin kuin löysinkin eilen sellaisen reitin, että palatessa ei ahdistanut vaan lenkki teki juuri sen vaikutuksen kuin pitikin. Joku poika tosin rullasi fillarillaan ilmeisesti pitkään keskellä metsää perässäni, kun ohi ei päässyt. Jos hän olisi sanonut jotain tai soittanut vaikka kelloa niin ei se väistövastuu selkä silmättömänä olisi tälläkin kertaa ollut yksin kannettavana. Mutta olipas silti kiva lenkki. Jalka tykkäsi niin paljon eri maastoista, ettei kipua ollut loppumatkasta ollenkaan. Ihana tulla siistiin kotiin, missä alkaa olla paikat kohdillaan ja kivoja juttuja täynnä. Jokohan kohta alkaisi sille luovuudelle tulla tilaa. Tekisi hirmuisesti mieli maalata taulu ja piirrellä. Se täytyisi vain aloittaa.

Sutinoihin tämä aika on vaikuttanut niin, että tämän yhden ehdokkaan deletoin tekstiviestein. Kuulostaa kai julmalta, mutteipä hänkään ole ottanut yhteyttä kuin tekstiviestein ja vain silloin kun ottaa kaljaa tai panettaa. Jos normaalistikkin tällainen on aika kaukana meikäläisestä niin nyt se oikein korostuu. Mikä hitto mä olen jonkun äijän tarpeita tyydyttelemään. Tai odottamaan aikaa, kun pitäisi näin tehdä. Kummasti helpotti, kun tämän "odottelun" poistin päiväjärjestyksestä. Oivalsin, että moni mies olettaa naisten ajattelevan kuin he. Eli ollaan valmiita kuin robotit ja siitä sitten saisi jotenkin hirveesti, kun tää äijä, joka ei muuten ole kiinnostunut, antaa puoleksi tunniksi huomiota sen verran, että saa sen mitä itse tarvitsee. Määpä en ole kuin mies vaikka joskus tuntuu, että enempi munaa tuntuu olevan kuin monella tyypillä. Sinänsä toi heppu oli ihan mukava. En häntä enempiä viitsi soimata. olen vain ärsyyntynyt noin niinkuin yleisesti.

Tuli mieleen yksi päivä tiskatessa Tinderit ja nettideitit ja oivalsin sellaisen kummajutun, että.... Nyt kun on ollut vertauksia sotiin, että pysy sisällä, muuta ei vaadita. Ennen vanhaan mentiin sotimaan, nyt sodit makaamalla sohvalla. Juolahti sellainen kummallinen vertaus nykymiehistä niihin sotapoikiin, jotka oikeasti pelkäsivät henkensä edestä. Kuitenkin menivät koska oli pakko. Mutta hmmm.... nykyisin mies kyynelehtii ensi treffeillä tai jopa ennen treffejä tuntemattomalle naiselle, kuinka hän on niin kärsinyt, kun on joutunut syömään vain keittoruokaa. Itketään kuinka on niin yksinäinen ja sillä itkun verukkeella olet ikäänkuin velvollinen olemaan 24/7 tavoitettavissa. Olen nähnyt kyyneleitä stressistä, kun mies ei ole keksinyt mitä söisi ja mikään ehdotus ei ole ollut kyllin hyvä. Olen kuunnellut kuinka perhe on uhrattu linnareissun takia. Kyynel valuu poskia pitkin, kun naimisissa oleva mies saa kuulla, ettei sinkkunainen halua olla seurana vaimon ollessa töissä tai roikkua puhelimessa tunnin välein ja joka ikisellä työmatkalla. Kyn petti niin vaimo jätti byääh. Kun on aina päissään niin vaimo jätti byhyyyäääh.

On se rankka tuo miehen elo. Sääl, Sääl. Mutta väkisinkin tulee kysymys mieleen, että onko suomalainen mies ollut sama silloin sotien aikaan. Silloin oli vain pakko? jotenkin voi ymmärtää sellaisen, joka henkensä edestä puolustaa kotimaataan, jonkinlaisia etuoikeutuksia. mutta nää pettäjä, kitisiä, alkoholistit... olisko ne voineet valita ensin syyn siihen valittamiseen hieman toisin. Voi luoja, mitä tän koronan jälkeen mahtaa tapahtua. Varmaan meiltä odotetaan jotain ektrahuomiota ja korvauksia ihan vain siksi, että he ovat joutuneet uhrautumaan sohvalla.... jaahas ... täytynee lähteä ärsyyntymään ulos. Siellä vihdoin talvi yrittää tulla.