Meinasi laiskottavan uudenvuoden vieton keskellä pistää perinteisesti vuosi pakettiin ja lähettää se jonnekkin. Tai vaikkapa hukata niin kuin joskus noille paketeille käy.

Kävin juuri katsomassa raketteja lähialueilla. Piti mennä Helsinkiin. Piti mennä pariinkin puistoon katsomaan valojuttuja. Piti mennä Vermoon katsomaan laser-juttuja. Piti vaikka mitä, mutta en vain saanut itseäni kuin hetkeksi ulos.

Mutta palaanpas hetkeksi tuohon vanhaan vuoteen. Se alkoi lupaavasti koronarallin viimeisten sulkeisten jälkeen. Kunnes Putin pudotti pommin. Koko vuosi on mennyt Venäjän varjossa. Milloin pienemmällä ja milloin isommalla ahdistuksella. 

Sitä ahdistusta ei ole helpottanut tässä kohtaa totaalinen ja aiemmin pitkään hiipunut ahdinko töissä. Olen tajunnut olleeni melkeimpä koko ajan, mitä olen tuolla työskennellyt, aina jonkinasteisen kiusaamisen kohde. Välillä oli helpompaa, kun on ollut sellaisia esimiehiä, joille minun työpanos on riittänyt. Nyt on taas kuitenkin uudet tuulet ja alkaa olla todella vaikeaa olla, koska tukea ei tule yhtikäs mistään.

Ajatus on ollut jo vuosia, mutta alan vihdoin sitä toteuttamaan. Aion etsiä jotain muuta hommaa. Olen projektoinut ainakin hygieniapassia. Ihan jo siltä varalta, että se päivä pamahtaa, kun irtisanon itseni. Pääsen helpommin passilla sitten vaikka kiertämään keittiöitä ekstraajaksi. Ei pöllömpää sekään. Välillä niitä hommia kaipaan.

Sekin on ahdistellut, että olen viettänyt oikeastaan koko vuoden omissa oloissani.  En ole edes yrittänyt enää mitään deittailua. Baareissa käyn aniharvoin. Museoita olen kolunnut, muttei sekään anna sitä sosiaalista puolta. Viikkoa ennen joulua päätin piipahtaa. Kuinka hyvältä se tuntui höpistä tuntemattomien ihmisten kanssa. Mahtui tottakai piupau-outouttakin, mutta ei niin vaarallista kuitenkaan. Ihmettelin kylläkin, että mahdanko olla jo sen näköinen, että tarvitsen vilpitöntä kehuakin välillä. Meinaan niin erikoiselta kuin se tuntuu, että joku täysin tuntematon nainen juttelee ohimennessään, kertoo minun näyttävän tosi sympaattiselta, kehuu iloisesti lauluani ja illan päätyttyä kävi halaamassa ja totesi, että olipa kiva tutustua. Siinä ei ollut mitään flirttiä, mikä voisi tulla mieleen. Iloista ja vilpitöntä ystävällisyyttä vain. Mietin jälkeenpäin, että täytyy muistaa joskus kiittää tällaisesta. Jotenkin ktuon tyyppinen kohtaaminen normalisoi taas ihmisen tasolle.

Yksi syy erakoitumiseen taitaa olla kaikenlaisten pettymysten jälkeen myös asuinpaikkani. Tämä on niin tolkuttoman kaukana palveluista. Viihteelle ei tosiaankan viitsi ihan herkästi lähteä. Ja muutakaan sosiaalista elämääkään kun ei ole niin nykyinen asuinpaikkani on muuttunut epäterveeksi. Käväisin museokierroksella joulun jälkeen Helsingissä ja huomasin tarvitsevani kuitenkin pientä hälinää ympärille.

Asuntoasiaa pähkäillessä nousi asumiskulut kipurajan yläpuolelle, joten muutos on paikallaan. Ei ole mitään järkeä maksaa itseään kipeäksi niin, että kohta estyy kaikenlainen liikkuminen minnekkään. Tulisin hulluksi.

Sekä asunnon ja työpaikan muutoksia pohtiessa tuppaa kuitenkin virta hiipumaan. Jos virrat ovat säästöliekillä, että selviytyy arjesta niin näin iso projekti on ollut haasteellista aloittaa. Sainpas kuitenkin muutaman asuntohakemuksen laitettua paremmille liikenneyhteyksille. Toivotaan, että onni potkaisee. Ehkä on hyvä aloittaa asunnosta, koska asumiskustannukset täytyy laskea alemmaksi ennen palkan pienentämistä. En kadu, että muutin tänne syrjään. Opinpahan vain, ettei se ollutkaan minua varten.

Kohokohtina vuodessa olivat reissut. Erityisesti Slovenia. Se on niin kaunis, pieni ja moninainen luonnoltaan oleva maa, että voisin milloin tahansa mennä uudelleen, Olen ylpeä itsestäni, että uskalsin lähteä yksin ja pärjäsin mainiosti. Lisäsi kummasti rohkeutta avartaa maailmaa useammin. Olen umpirakastunut Alppeihin. Vaikkaa kauempaakin katsottuna. Joku niissä kiehtoo valtavasti. Haaveilen junamatkasta Alppien läpi. Joskus vielä toteutan, kunhan on varaa mennä sen verran Sveitsiin, että junan kyytiin pääsee. Ja uskaltaudun Italiaan.

Siinä se oli se vanha vuosi. Kiteytettynä ahdistava ja ontto paria piristysruisketta lukuunottamatta

Uudelta vuodelta toivon muutoksia. Ja ennen kaikkea muutosta tuon hullun naapurinsedän valtaamishaluille. Hänellä on jo hallittavaa, liikaakin. Ei enempää tartte. Tjaah, no pakkopaita, bunkkeri tarpeeksi syvältä ja avaimia hukkaava apulainen.

Parempaa vuotta meille kaikille!