Aamuvarhain klompsiessa junalle satuin huomaamaan ihanan suuren möllykkä kuun. Aurinko oli jo noussut, joten haalealla taivaalla paistatteleva kuu näyttää todella eksoottiselta. Pakostakin alkaa pohtimaan maailmankaikkeutta, kuinka moninaista se on. Ja kuinka se oikein toimiikin noin hyvin. Tähdet kulkevat omilla radoillaan, aurinko kiertelee sopivasti omaa pallukkaamme jakaen kaikille lämpöään. Harmi tietty, että joillekkin liikaa ja joillekkin liian vähän, mutta kaipa siinäkin joku tarkoitus on. Kaiken moninaisuudesta riippumatta kuitenkin kaikki menee jollain lailla harmoniassa ja sopusoinnussa jonkun lain mukaan.

Miksi se ei onnistu meidän ihmisten keskuudessa. Törmäsin tähän ajatelmaan kauppareissulla pari päivää sitten. Voi olla, että väsyneenä kiinnittää huomiota herkemmin, mutta tulee väistämättä sellainen ajatus, että näin on vain yksinkertaisesti pakko toimia tai jossain nyrjähtää joku raiteiltaan ja jonkin ketjureaktion seurauksena vyöryisimme kohti mustaa aukkoa jos elämä olis hieman helpompaa.

Esimerkkejä:

Yleinen tukkiminen.

Jos on käytävä ja ihmisellä ostoskärryt niin tila on toki käytettävä hyödyksi niin, ettei kuka tahansa pääse kivuttomasti ohi. Jos joku erehtyy hieman siirtämään vielä maksamattomia ostoksia niin saa taatusti äkäisen katseen, kun on kajonnut ostoksiin.

Sama ihmettely pätee oviaukkoihin. Jostain syystä parhaat paikat juuttua selvittämään viikonloppuriennot ja muut kuulumiset, on tietenkin kulkuväylillä. Metron ovensuu on erinomainen paikka aiheuttaa kanssaihmisissä hieman paniikkia ja kaaosta. Ensin ryysätään sisään ja sen jälkeen pysähtyä kynnykselle pohtimaan, minne mennä istumaan.

Lentokentillä on aivan loistavaa seurata olematonta Olympialaista. Jostain syystä noin 50-60+ vuotiaat naiset omaavat tämän kisavietin pahimmillaan. Joskus kilpailemassa on myös miehiäkin, mutta he eivät tärise jännityksestä samaan malliin. Kysehän on tietenkin laukkuhihnan tukkimisesta. Ensin tuupataan ittensä tiiviiksi portiksi aivan kiinni hihnaa joten takana olevan on mahdotonta saada laukkuaan itselleen ilman, että joko odottaa kiltisti hamaan tulevaisuuteen tai ryysää itse väkisin eteen ja kiskaisee painavan laukkunsa tukkijaässän jaloille.. mitä tossa kilpailussa oikeesti voittaa? Oman laukkunsa. Huraa.... ainiin ja tietenkin sen, että on eka vaikka se laukku olis hihnalle ilmestynyt viimeisenä.

 

Reittivalinnat:

Lähes tulkoon yhtä hämmentävää kuin tukkiminen on se, että kun kulkee oikeaa reunaa pitkin kantaen jotain painavaa niin useimmat vastaantulijat jostain syystä ajautuvat samalle linjalle ja joudut kantamuksiesi kanssa väistämään.

 Olen melkeimpä tehnyt tieteellistä tutkimusta asiasta ja tullut siihen tulokseen, että takaraivoissamme elää ilmeisesti alkukantainen hanki-ajattelu. Siis mennään tietenkin raskaimman kuljetuksen jalanjäljille, sillä sehän on tampannut reitin sileeksi. Kotimatkallani on portaat ja noin 100% vastaan tulleista pareista on molemmat pitäneet  sitkeästi linjansa ja olen joutunut nostelemaan ostokseni eteeni ja taakse antaakseni tilaa. Ja olen siis itse kapuamassa rahteineni ylöspäin. Joskus olen meinannut heittäytyä anarkistiksi ja kulkea väistämättä. Kerran hetken kokeilinkin, mutta jotenkin tuli tyhmä olo kun olkapäät kolisi muutaman kerran ja sain paheksuvia katseita.

Jostain syystä nuoret miehet ryhmässä eivät väistä millään ilveellä vaikka täyttäisivät koko kävelykadun. Oi aikoja, oi tapoja.

Anteeksi pyytäminen:

Jostain syystä kun emme siis ole planeettoja ja tähtiä omine kiertoratoineen, vaan ihmisiä outoine tapoineen niin voisimme sitten edes pyytää törmätessä anteeksi. Tai kun teemme muille oman edun nimissä hallaa. Tai kun etuilemme jonoissa.

Dallasissa aikanaan piipahtaessa törmäsiin tämmöiseen kummalliseen tapaan. Ostarilla ihmiset jotka ohittivat esim oviaukon suulla tokaisvat "Sorry". siis vaikkei kukaan osunut kehenkään ja tilaa oli runsaasti niin silti useimmat ihmiset ohittaessa sanoivat "sorry" tai vastaavaa.. hassua. Se vain oli vissiin tapana siellä.

 

Aikun ihanaa.. kohta lähestyy loma ja juhannusvapaakin käy kimppuun kuin sika limppuun. Nautitaas kesästä. Vaikka sataakin niin kovaa, ettei lokkiparat pysy ilmassa pas... meidän niskaan. No eipä ne pyytäis siitä anteeksi, ei koska ne on lokkeja ja lokit ei puhu onneksi