Aluksi kasvistiedotteita:

Aikanaan kun muutin yksiööni ostin traakkipuun. Ristikäämme se tässä tarinassa nyt sitten vakka Jormaksi...Ei... Kalle... juu Kalle on ihan hyvä nimi. Kallen kanssa emme oikeastaan sopineet mitään, mutta kissani parhaaksi ystäväksi se oli oivallinen. Kissani parturoi sille säännöllisesti siilitukan jättäen pari pientä töyhtöä valtoimenaan lepattamaan. Se oli lookissaan suorastaan terhakan oloinen kasvis. 

Kun muutin hieman pimeämpään kaksioon, se pärjäsi mainiosti siihen asti kunnes puutarhurintaidot omaava kisuni menehtyi. Kallelle kasvoi epämääräinen pöheikkö ja huomion puutteesta se alkoi pikkuhiljaa nojailemaan otsa ikkunaa vasten. Jotenkin se oli masentuneen oloinen, joten päätin, että jos sille hommaisin uuden kodin. Roskiin en raatsinut viedä, koska siinä on ollut vielä elonrippeitä kuitenkin. Jokin aika sitten Kalle sitten muutti valoisaan asuntoon ja saa huomiota varmasti tarpeeksi. Aika näyttää kuinka elo on lähtenyt sujumaan. 

Kai kissallani ja Kallella jokin sopimus oli. Molemmat tarvitsivat toisiaan ja muutoksen aika tuli väkisin.

Toinen kasvis. Miniatyyriviirivehka. Irma.Oli pienenä suloinen kuin mikä. Sovin, että kastelen ja vaihdan tarvittaessa mullat, kunhan ilostuttaa olemassaolollaan kotiani. Mutta eipäs mikään mene niin kuin ajattelee. Aloin kypsymään Irman kukattomuuteen ja ilmeni melko nopeasti, että Irma on juoppo. Olen niin paljon noita juoppoja katsellut, etten jaksa edes viherkasvissani sitä piirrettä. Toki hämärä kotini voi olla syy kukkieni masennukseen, mutta tässä huusollissa ykskään juoppo ei minua enää rasita. INoh Irma ja Kalle pääsivät yhdessä asumaan ja toivon, että tulevaisuus on valoisampi.

Viimeaikoina olen huomannut myös partsikukkien olevan melkoisia juoppoja.Jopa ikkunaan asti paiskonut rankkasade ei muka niitä kastellut. Noh olkoot siihen asti kuin kelejä riittää. Ensi vuodelle harkitsin ainakin puolet vähempää.Vehreys parvekkeella on ollut kuitenkin rentouttavaa. Eilen illalla istuskelin kynttilöiden ja kennovalaisimien valossa ja tuijottelin kasveja. Ihan kuin virta olisi hiljalleen palautunut väsyneeseen kroppaan.

Väsynyt se todellakin on. Kroppa. Taas tuli tehtyä kaksi viikonloppua töitä. Pari päivää vietin vapaata viikolla, mikä ei tuntunut vapaalta, koska juoksentelin pakollisilla asioilla niin, että aika ei meinannut lepäämiseen riittää. Eilen ajatus pitkään nukkumisesta virkisti sekin. Sovimme viimeisen kisuni kanssa, että nukutaan pitkään, sen ei tarvitse herättää. Ainut vaan, että unohdin poistaa kelloni viiden herätyksen ja aloitin pitkän ja hartaan aamukahvittelun melkein samantien.

Oikeastaan se oli hyvä juttu. Yhdeksän jälkeen intouduin ajatuksesta lähteä sieneen ja meninkin ja löysinkin muutaman tatin ja nitä nyt juuri sulattelen. Olihan se pirun hyvää pitkästä aikaa.

Sovin kroppani kanssa, että liikun hissukseen, enkä telo sitä enempää. Tämä sopimus piti. Lähdin pyörällä, mutta polveni ei mene tarpeeksi koukkuun ja jätin pyörä uimahallin eteen. Kävelin metsään ja varovaisesti ja rauhallisesti hiippailin tasaisimmilla poluilla. Sitten päätin mennä vesijuoksemaan. Punnitsin koko metsäreissun, että jaksanko vaiko enkö, kun päätäkin särkee. Hyvä kun menin. Päänsärky katosi ulkoaltaalla ja tuli hyvä mieli liikkumisesta. Kellokin oli vasta puolipäivää, joten ehti vaikka mitä ja lepuuttaakkin välillä.

Liikkuminen on kuitenkin nyt hieman hankalaa. Ja hidasta. Sovin itseni kanssa, että liikun kumminkin ja teen sen mitä pystyn. Paikalleen ei missään nimessä kannata nytkään jäädä. 

Ennen juhannusta loukkaamani jalka jo kerran parantuneena on paukkunut jo kaksi kertaa. Lääkäri lähetti magneettikuviin ja kuvista selvisi, että eturistiside on melkein poikki. Parin säikeen varassa. Nyt homma lähti eteenpäin ja arvuutellaan, että leikataanko vaiko eikö. Toivottavasti kyllä. Onhan tuossa työikää kuitenkin ja leikkaamattomuus voi aiheuttaa vaikeampia vammoja. Ja vaikeampiin vammoihin esim. keinonivelen saisi aikaistaan kymmenen vuoden päästä. Toivokaamme siis leikkausta vaikkei sekään mikään nopsa prosessi ole.

Tällä kuitenkin on nyt pärjättävä siihen asti. Siinäpä se menee. Onneksi ei jatkuvaa särkyä. Hidas ja hiivatin kömpelö se on. Tyhmä jalka. Onni, että kuitenkin hitaalla pääsee eteen eikä taakseppäin