Oikeastaan viime kuukauden on mielessä pyörinyt parikin kummaa muistoa vuosien takaa. Kai siksi, että on ollut aika lahjojen niin tämmöinen tuli mieleen...

Nuorempana silloinen "best friend" oli aikas ihmeellinen persoona. Vaativuustaso kohtaani oli muulla maailmalla  ilmeisesti jo silloin, sillä parhaaksi kaveriksi kutsumani henkilö kävi jo nuoruudessa kalliiksi. Jostain syystä tämä kaverus hengaili kanssani aina vain saadakseen jotain. Saattoi jopa soittaa kysyäkseen, että onko minulla rahaa, tupakkaa, jotain antaa. kun kävi kylässä, tyhjensi säästöpossuni. Tarjosin lukuisat kahvit jne. Jossain vaiheessa tajusin, ettei ystävyys ihan aitoa taida olla ja erinäisten tapahtumien jälkeen loppui siihen. Taisi hän pokailla silloista ihastustanikin... millainen ystävä muuten tekee niin? Huono. Viimeistään heräsin silloin, kun kipeästi olisin tarvinnut ytäväni apua. Ei mitenkään sopinut juuri siihen hetkeen vaikka aina oli paikalla kuin tikka, kun oli saamassa jotain. Muutaman kerran hälytti johonkin kahvipaikkaan, että haluaa jutella, kun on jokin hätä. Tunnista puoleentoista saatoin häntä odotella. Silloin ei ollut kännyköitä. Kun vihdoin saapui paikalle niin selitti lähteneensäkkin lenkille. Kohteli siis kaikin puolin kuin rättiä ja toimi mielensä mukaan juoksuttaen muita.

Noh tämä hyvä ystäväni antoi kerran minulle ikimuistoisen syntymäpäivälahjan. Jos itse jotain tarjoilujen lisäksi annoin, oli se yleensä jotain mitä olisin voinut itsekkin huolia. Minä sain ison paketin. Kun innoissani avasin sen niiin siellä oli toinen paketti... ja toinen.. ja kolmas... Muutaman laatikon avattua ja silloiset pakkaustarvikkeet levinneenä pitkin lattioita pääsin viimeiseen pienen pieneen laatikkoon, joka oli tulitikkuaski ja tulitikkuaskin sisällä oli markka. 

Kaverini oli haltioissaan. En ikinä ollut nähnyt häntä niin onnellisena katsoessaan kasvojani, joissa katse saatoi olla pettymyksestä tyhjä. Olin toki maininnut, ettei lahjan tarvitse kallis olla vaan pikkupaketteja on kiva aukoa, mutta jotenkin sitä odotti jotain, mikä ilmentää ystävyyttä. No hän oli nähnyt paljon vaivaa tuottaakseen pettymyksen. Oli varmasti sen arvoista, tyhjensi taas säästöpossuni ja lähti toisten kavereiden kanssa pitämään hauskaa. 

En tiedä miksi tuli nyt mieleen, mutta siinä on melko lailla tiivistettynä se mihin olen useinmiten törmännyt. Vähän niin kuin joku läpsisi vetämättömään vessanpyttyyn uitetulla rätillä kasvoille ja samaan aikaan hokisi, että mikset tule tästä onnelliseksi sinä kiittämätön paska, kaikkeni olen sentään yrittänyt ja sitten vielä sylkäisy naamaan. Ja päälle ihmettely, että jos olisin kivempi, enkä suuttuisi niin herkästi niin kanssani olisi mukavempaa....Noin niinkuin vertauskuvallisesti...No joo.

Toinen mitä olen muistellut, on erästä entistä pomoani. Ehkä siksi, että olen tuntenut viimeaikoina kiitollisuutta nykyistä pomoani kohtaan. hän on paras ikinä. Joustava, inhimillinen ja ihminen. On hirmuisen paljon helpompaa nykyään tehdä töitä sellaisen alaisuudessa, joka luottaa kykyihini tehdä sitä työtä mistä maksetaan ja luottaa myös arviointikykyyni. Ammatillinen arvostus on näin ollen molemminpuolista.

Joskus on ollut toisinkin. Piipahdettuani alueella, missä entinen työpaikkani sijaitsi toi muistoja mieleen siitä paikasta, eivätkä ne ole edelleenkään kultaantuneet... vaikka aikaa on melkein parikymmentä vuotta.

Olin sellaisessa pikkubaarissa töissä, jota räkäläksikin voisi kutsua. Ruokaa toki sieltä sai mikrossa lämmitettynä, jos sitä halusi ostaa. Silloinen pomoni oli hieman erikoinen. Hänellä oli jokin hassu käsitys paikan luonteesta, että se olisi jotenkin hienompikin ravintola. Hän puhui minulle ja kuulemma joillekkin asiakkaille teennäisesti. Vähän niinkuin pienille lapsille.Taisin katsoakin häntä vähemmän viisaan näköisenä, monttu auki, antaakseni itsestäni tosi tyhmän kuvan. Mutta en osannut muutakaan, kun ne jutut olivat niin käsittämättömiä. 

Olin ollut perjantai illan töissä, lauantai-aamun vapaalla ja kun saavuin työvuorooni lauantai-illaksi näin pomossani pidätettyä raivoa. Vaistosin, että jotain oli pahasti pielessä... apua... mitä olen tehnyt väärin? Noh vastaus tulikin kysyttäessä ja jos olisi ollut kohtaus jostain leffasta olisin todennäköisesti joutunut jonkinlaisen erikoistehosteen muookkaamaksi muuttuessani kysymysmerkiksi, että mi-täh. Pomo meinaan alkoi sättiä minua. " Etkö tosiaan ymmärrä, että tämä ei ole mikään juottola?"- ninku häh... " Sinä vastaat siitä, että kun asiakas tulee sisään kännissä niin hänelle ei saa myydä"- ninku joo´o..... "Minulla on ollut aivan kauhea työvuoro (päivällä), koska sinä olet asiakkaat juottanut eilen illalla niin känniin, että he ovat tänään tulleet ihan päissään tänne ja heistä on ollut harmia!!!" - Ninku ???. ..." Sinun täytyy ymmärtää, että vastaat siitä, missä kunnossa he tänne tulevat!" - ninku häh ???

Olin niin hölmistynyt, etten edes tajunnut kysyä, että miten voin punkastani ottaa vastuuta jonkun toisen tekemään työvuoroon ja miksi sitten myi kännisille, jos kerta sääntö oli tämä. Olin hiljaa. Tästä jäi kyllä melko absurdi muisto tännekkin kerrottavaksi. Vastaavia kommentointeja oli useamminkin, missä ei ollut logiikan jyvääkään.

Syytti kerran osoitteensa jakelusta asiakkaille, josta olisi johtanut murtautuminen kotiinsa ja joku oli laittanut kaikki hellan levyt päälle. En oikein aina ymmärtänyt, millä perusteilla juuri minua syytti milloin mistäkin. En edes tiennyt hänen osoitettaan, enkä hirveämmin ollut kiinnostunut hänen yksityiselämästään. Se bossi oli sen verran vastenmielinen henkilö, että riitti, että oli pomoni ja asioin vain välttämättömimmän. Joillakin on kuitenkin jostain syystä tapana vain ottaa se asenne, että haluaisin vartavasten jollekkin pahaa. Sitä olen kuitenkin ihmetellyt, että, jos noin ajattelee ja keksii juttuja niin se ajatushan on kuitenkin alunperin sen ideoijan päästä... voisiko kenties itse toimia juuri niin kuin toista aiheettomasti syyttää.

Paikka oli muutenkin aika kummia muistoja täynnä. Kassasta hävisi ajoittain rahaa ja tiesin pomonkin epäilevän erästä työntekijää, mutta katsoi helpommaksi vaatia puuttuvia osuuksia minulta. Olin ainoa ekstraaja. Kassavastuuta ei kuitenkaan ollut ja tiesin, etten ainakaan itse ollut syyllinen. Kerran kuitenkin jankutukseen menetin malttini ja pamautin haarukalla ilmoitustauluun sata markkaa ilmoittaen, että siinä on, mutta loput takas. Laskin itse, että puutosta olisi ollut neljänkympin verran. Enpä ole koskaan loppurahoja nähnyt. Taisi mennä omiin liiveihin.

Sinne palkattiin pokeksi kaveri, jolla viirasi päässä ja oli aika pelottava. Aina kun joku asiakas tuli sisään niin mutisi iskevänsä kylkeen ja milloin minnekkin. Jollekkin naiselle oli terassilla rähjännyt koirasta, että se rakki välittömästi aidan toiselle puolelle...hmmm asiakasystävällisimmästä päästä. Sain sitten vihat päälleni, kun totesin, ettei tule iskemään yhtään mitään vaan on töissä vain sitä varten, jos sattuu rähinä niin hänen tehtävä on vain poistaa rettelöitsijät. Kerran meinasi jopa aloittaa tappelun. Minulla taisi silloin jäädä pari lyöntiä väliin. 

Tämä poke halusi oppia drinkkien teon ja kun tilaisuus tuli niin opetin. Mutta mutta... Esim. Hot shotin oppiessaan sain kiitokseksi "Haista vittu"- lausahduksen ja kerran uhkasi hakata. Silloin pelotti. Onneksi keskustelun kuuli pari asiakasta ja jouduin pyytämään, että voivatko katsoa, että pääsen ehjin nahoin ulos. siis uskomatonta sinänsä, että työkaveriaan, joka on turvallisuuden takia palkattu, joutui pelkäämään. En ole koskaan kuullut tai törmännyt missään vastaavaan. Kaveri sai vihdoin potkut. Ei sen takia, että minua olisi uskottu, mutta erehtyi haukkumaan pomoni ja hänen gollegansa.

Itse päätin lähteä erään pariskunnan riehumisen jälkeen. En oikeastaan vielä ihan silloin vaan viikon päästä, kun eräs sammunut mummeli tuli yhtäkkiä ja löi ihan täysillä tauluun. En suostunut ottamaan enää lasitavaraa niskaani, jonkun huumehäröilyn takia tai mummeleilta turpaan ilman syytä. Päätin sitten lähteä. Kiitos moi.

Olin vielä jonkin aikaa ravintola-alalla, mutta kyllästyin ja vaihdoin alaa. Silloin tällöin tulee fiilis, että olisi kiva päästä piipahtamaan tiskin taakse. Viimeaikoina olen tosin mietinyt, ettei selkäni taitaisi pelkkää seisomista enää kestää.