Olipas viikko. Alkupäivät menivät kiristellessä hampaita opettajan takia. No onhan tuo epäammattimaista peruutella tunteja tuosta vain. Luulisi, että vuoden vetovastuulla olisi varamiehiä sovittuna, eikä vasta sitten kun nuhatippa tipahtaa juuri sinä päivänä, kun pitäisi opettamaan lähtee. Veikkaan tosin, että taitaa olla pienenpieni kusetus meneillään ja maikkamme on tällöin muissa hommissa. Rahat pois raukoilta ja sitä rataa.

Maikka pyyteli siis henkilökohtaisesti anteeksi poissaolojaan ja lupasi korvaustunteja kurssin päätteeksi. Kuulin muualta, että näin on toiminut ennenkin, mutta tunnit ovat unohtuneet jonnekkin. Totesin, että työnantajansa voi sitä sitten selvitellä, miten korvataan. Jollain toisella kurssilla vaikka, mutta tähän kurssiin käytän vain sovitun ajan. Vähän suutahti, kun mainitsin, että peruutuksia on kymmenen, ettei niitä kykene mitenkään korvaamaan järjellisesti. " Ohoh, onko niitä niin paljon??? Nyt kyllä selvitän itse nämä poissaolot"........ :D On ilmeisesti ollut ilmaisutaidon kurssikin muutaman kerran peruutettu. Oli sen verran huonosti näytelty hämmästys. Noh selvitelkööt itseään. Minä pidän periaatteistani sillä aikaa kiinni.

Seuraavan leukaniveliin asti valuneen kiristyksen aihe olivat kadonneet valokuvat. Olen ollut tyhmä, kun en varmuuskopioita kaikista ole ottanut. Olen tuonut kameran kortilta "kirjastoon" ja viimeisimmän Windowsin päivityksen jälkeen ne katosivat. Muuta en oikeastaan niin pillitellyt, kuin Suomen Tivolista otettuja ja Herttoniemen block-partyjen tuoksinassa kuvattua tanssivaa päätä. Yhden tivolikuvan olisin teettänyt seinälleni ja tanssivaa päätä olisi pitänyt muokata. Noh muokkailen "väärin" muokattuja niin kuin pystyy ja teen niistä ideoimani teoksen vaikka mikä olisi.  Opin sentään jotain. Hommasin sellaisen ohjelman, jossa ne kaikki pysyy ja on helposti muokattavissa ja haettavissa. Täytyy vain opetella käyttämään. Jokin haju sentään siihen hommaan. Kantapään kautta näköjään oppii jotakuinkin kaiken tai ainakin melkein.

Kolmas pinnan poksahdukseen johtanut kiristelmä tuli töistä. Meille oli luvattu "ilmainen" juttu, johon odottelin ajanvarauksen mahdollisuuksia kuin kuuta nousevaa. Kun vihdoin päivä koitti, että voisi kalenteriinsa ajan laittaa niin tarjolla oli niinkin ilmainen kaikille, että olisi maksanut muutaman tunnin palkatonta. Juu hei kiitti tosi paljon. Tuolla on ollut vuosien varrella tapana osoitella sormella asioita. "Te olette tehneet niin ja näin". Punakynä on heilahdellut syttävästi asioissa, joihin oma osasto ei voi millään lailla vaikuttaa, mutta näkyy näppärästi palkassa. Ajattelin ehdottaa, että kun näitä kivoja juttuja vastaisuudessa tulee esiin niin pistäkööt ilmoitustaululle pelkän keskisormen kuvan ja liitteeksi teksti. " Tarjoamme KAIKILLE ilmaisen edun, muttei kerrota sitä teille, koska ei se teitä koske!!!" Jos siis pakko ilmoittaa yhtään mitään. Lopputulos on jokatapauksessa sama. Paras palkitseminen kuitenkin kautta aikojen on ollut Tikru-tiikeri kiertopalkinto. Siis nalle työpisteeseen kököttämään. Kiertopalkinnosta kun on kyse niin vaarana oli se myös menettää. En ikinä unohda sitä "onnea ja autuutta" kun saimme kiitosksen tehdystä hommasta, kun se elukka iskettiin kouraan sen jälkeen, kun muut oli palkittu henkilökohtaisesti.(Kertonee jotain näistä aivoituksista, mitä tämä hienompi koulutettu väki ajattelee)

Kolme kovaa EI OOTA viikon aikana muiden taholta, jotka aiheuttivat harmia. Pikkuisen alkoi kiristymään, mutta ihmettelin itteeni, että esim. Kuvieni osalta pinna vain kiristyi, mutten maailmaani rojauttanut.

Noh, torstaina pötköttelin sohvalla ja katselin kaikessa rauhassa töllöö... tai oikeastaan kuuntelin sujuvasti ja roikuin netissä. Sain viestiä tuntemattomalta ja utelua, josko vaikka tutustua tahtoisin. Sen verran taas hyvin tarina kulki, että sovittiin tällit perjantaille live-musiikin merkeissä. Oli muuten kivaa. Ihan aidosti. Se aiempi "herrasmies" ei oikein yhteyttä jaksa pitää, joten ajattelin, ettei ainakaan mitään pahaa siinä ole, että kotoo ulkoilemaan lähtee. En ala roikkumaan haaveiden perässä enää. Pitkästä pitkästä aikaa, oli ihanaa olla keskellä muita porukoita, eikä vain syrjässä istuen. Jammata hyvän musan tahtiin ja nauttia fiiliksistä. Ja kuinka ollakkaan. Sain taas olla ihan oma itseni hermoilematta, että suuttuuko joku siitä, että sanon jonkin sanan väärin tai löytäisi jostain huomautettavaa. Pelkkää viihtymistä siis. En tiedä tavataanko toiste. Ollaan kuitenkin ihan eri maailmasta, mutta jos kameralleni tuotakin kautta löytyisi ihan frendimielessä jotain hommaa niin ei huono juttu ollenkaan. Seurana ihan mielenkiintoinen kuitenkin, etten laita hanttiin vaikka enemmänkin tutustuisi. Saapi nähdä. Mistäs sitä tietää. Tuo kivuus tuli kuitenkin niin puskista, etten voi taas olla ajattelematta, että mikä ihme tämän eteeni ohjasi. Tietty sen verran oppinut, että vähän arveluttaa, että mitä ongelmaa tämä kohtalon eteen tuoma oikku aiheuttaa. Niitä kun on eteeni ihan puskista kärrätty aika tavalla :D

Kuitenkin olen iloinen, että noita kivoja juttuja... siis ihan konkreettisesti koettuja on alkanut kuitenkin valumaan eteen niin, että voi aidosti olla vain hyvällä tuulella ja katsella mitä sitten seuraavaksi. Ihan ilman ressejä. Kompensoi tuota arkiperseilyä mukavasti, ettei kaikkiaika ole pelkkää sitä. Tasapaino rulaa. 

 

Saas nähdä. Se on maanantai ja tätäkin romaania kirjoittaessa huomasin, että ulkoseinässäni on näköjään vesivahinko. Maali kupruilee aikas rajusti ilmanvaihtokanavan alla. Kiva.