Juu pitäisi toki vastata, että "koira". Mutta vastaan kuitenkin, että "minä itse".

En tosin tajua itseäni. Suhteeni minuun on kieltämättä melko hankala välillä, enkä ihmettele yhtään jos miehet voihkivat naisten logiikan ymmärrettävyydestä. En aina ymmärrä sitä itsekkään. En omaani enkä muiden.

Olin aikeissa lopettaa tupakoinnin noin pari vuotta sitten. Kypsyttelin ajatusta pitkään ja juuri ennen h-hetkeä työnantajani ilmoitti muuttavansa tonttinsa savuttomaksi. Alkoi tulla luentoja ja pönkitystä savuttomuuteen jne. Silloin tuli, ettäen muuten varmana lopeta. En ainakaan käskystä. Sitten alkoi harmittamaan. Olin haaveillut lakosta jopitkään vaan sitä asennetta en ollut vielä löytänyt. Pakottamiseenkaan en ala. Kyllä se on ihan itsestä ja syvältä se tahtotila tultava.

Kokeilin sitten niitä lääkkeitä. Ihan kuin pienenä myönnytyksenä. En kuitenkaan ollut ihan valmis joten hukkaan meni.

Puolen vuoden päästä sain kunnon asenteen ja tahtotilan päälle ja nyt olen 8kk ollut savuttomana.

Ääh aloin lihomaan. Onneksi sain nyt kuntosalikärpäsen pureman. Tosin olen varmaan maailman ainut ihminen joka lihoo myös liikunnalla. Kuulemma normia, mutta luulisi kuukauden rehkimisen jälkeen jo näkyä jossain. Tai sitten en vain itse sitä huomaa.

No mutta nämä outoudet itsessäni. Alan protestoimaan asiassa jonka olin itsekkin päättänyt ja mikä on itselleni hyväksi. onneksi protestikausi loppui ja jatkoin suunnitelmaani.

Kun kävelin ostoskeskuksessa ja juuri turhaan vaatteita sovittaessa pohdin, että nyt alan laihduttamaan niin ajatus ei edes ollut loppuun asti koluttu kun löysin itseni karkkikaupasta.

Olen melkolailla törsännyt eroni jälkeen. Tavallaan lohduttanut shoppailemalla itseäni. Päätin, että nyt saa törsääminen riittää niin johan löytyi netistä kaikkea kivaa. Onneksi rauhoituin..Tai siis rahat loppuivat :D

Päätin, että alan rauhoittaa itseäni baareista. On tullut hieman myös rötjättyä niin johan menin ja ostin kaksi tonkkaa viiniä. Onneksi en pidä koti tissuttelusta joten käyn sitten mieluummin vaikka kerran pari kuussa lasillisella ihmistenilmoilla.

Oudointa on kuitenkin, miten olen onnistunut samaan ystävikseni totaalisia antizemppareita. Ovatko kenties kateellisia vai mikä lie vaivana. Voi toki olla että kun olen itse kasvanut ihmisenä niin silmäni ovat auenneet enkä aina ymmärrä enkä hyväksy tietynlaisia toimintatapoja.

Kahden "ystävän" kanssa meni siis sukset mukavasti ristiin. Toiseen petyin karvaasti ja menetin luottamuksen ja vähän harmittaa. Oikeastaan enemmän harmittaa se, että jotkut ovat niin pahantahtoisia ja itsekkäitä. Kun lopetin tupakan polton niin heti alkoi kommentit, että "kyllä sinä aina yhden voit polttaa". "Haluatko tupakkaa, kun olen sinulle velkaa?". Olin saanut häneltä muutenkin pitkin vuotta kummallisia kommentteja ja tiuskimisia ja piikkejä. Lopulta hän sitten myös nolasi minut pyynnöistä huolimatta. Kun kysyin käytöksestä niin hän totesi, että ei jaksa kuunnella minua ja ei kestä kun käyttäydyn kuin viisitoistavuotias. Olin siis niinkin kamala ollut kuin siis voi ihminen olla... Olin iloinen ja hyvällä tuulella.Nyt hän on yrittänyt lähestyä ja käytiin parilla ja ilta oli ihan ok. Mutta alkoi jotenkin ahdistamaan, että odotanko nyt taas, että milloin tahansa hänellä on mahdollisuus loukata kun siltä tuntuu.

Toisen kohdalla ei oikeastaan edes harmita. Olemme kasvaneet niin eri suuntiin. Hän on aina ollut kiehtova persoona, mutta aina kun olemme nähneet niin on ollut jokin onelma. Aikanaan lomareissulla hän yhtäkkiä huusi, että miksi en ole kuin hänen toinen kaverinsa. (Yhdessä he ovat kuin Patsy ja Edina). Olin toki tylsää seuraa, mutta en ihan tahallani hankkiutunut vatsatautiin. Välillä hän on karjunut tarjoilijoille, tai ohikulkijoille ja milloin kellekkin. Jostain syystä olen ennen aina unohtanut ne "kohtaukset". Jokaisella meillä omat vikamme on ja niiden kanssa on pakko elää. Ilmeisesti olen ollut sen verran väsynyt yleisesti, että  viime talvena meni hieman yli.

Olimme syömässä ja koska emme olleet nähneet pitkään aikaan niin kerroin erästä tapahtumasarjaa. Myönnän, että tarina pitkittyi kohtuuttomasti, koska koko ajan tuli kaikenlaista keskeytystä. Olisihan sen voinut kohteliaasti silloin ilmaista, mutta tämä kaverini päätti alkaa huutamaan kesken ruokailun ja komensi puhumaan suomea. Puhuin kieliopillisesti kuulemma väärin kun en puhunut imperfektissä vaan preesensissä. Suomen kieli on hänelle todella tärkeää ja inhoaa kuulemma ihmisiä jotka tappavat suomen kielen jne.jne.jne.... Jäin monttu auki katsomaan sitä tunteenpurkausta. Päätin tarinani ja yritin mahdollisimman vähällä jutustelulla selvitä illasta. Jotenkin tuli vaivautunut olo ja teki mieleni myös huomauttaa, että onkohan hän mahdollisesti huomannut, että käyttää kohtuuttoman paljon sivistyssanoja. Välillä tunnen itseni.....anteeksi tunSIN itseni todella tyhmäksi kun jouduin kyselemään, että mitä tarkoitTI missäkin lauseessa. En kuitenkaan sanonut mitään, koska en tullut riitelemään vaan tapaamaan "ystävääni".

Asiasta jäi hieman vaivaannuttava tapa aina korjailla sanomisia ja viesteissä kirjottamisiani, mutta muuten annoin asian olla. Kesällä menimme sitten autoretkelle Viroon ja Latviaan. Samantien kun istuin autoon niin muistin ne huudot ja aloin pohtimaan miten selviämme neljästä päivästä. En tiedä sitten, että vaistoaako toinen sen tietyn varauksellisuuden, mutta noin viiden minuutin jälkeen alkoi kaveriani jo ärsyttämään. Aika paljon menee muuten energiaa siihen miten ilmaista oikein mitään jos kahden sanan jälkeen tulee tiuskaisuja tai korotettua ääntä tai putkihuutoa..Selvittiin kunnialla muuten paitsi,että minulla meni pari viikkoa toeta siitä retkestä. Tuntui, että olen jyrän alle jäänyt.

Nyt syntymäpäivilläni menimme syömään ja myöhemmin tanssimaan yökerhoon. Olin iloinen kun ilta oli mennyt tosi hyvin. Vaikkakin ihmettelin kommentteja uudesta kuntosaliharrastuksestani, että "onnea vaan matkaan vaikkakin turha odottaa tässä iässä mitään laihtumista". (???kannustavaa eikö totta???)  Palatessamme kaverini kysyi, että hän on aistinut, että minulla olisi hampaankolossa jotain. Totesin, etten riitelemään ala, mutta kun kysyi niin tämä suomen kielen oppitunti ei tuntunut kauhen kivalta, mutta antaisimme asian olla kun on kuitenkin ollut tosi kiva ilta. Juttelimme asian läpi ja luulin olevan kaiken kunnossa kun seuraavana päivänä kävimme syömässä ja katsoimme pari leffaa. Kunnes seuraavana aamuna luinkin sitten yöllä kirjoitettua viestiä, että millainen hirveys sitten olen. Olin epäreilu, ilkeä, töykeä ja kaikkea mahdollista.

No eihän minun kanssani pakko ole kaveerata. Sitä ihmettelinkin molempien kohdalla, että niin paljon kuin olenkin heitä ärsyttänyt niin molemmat ovat kuitenkin halunneet seurassani olla. Tosin olen varmaan ollut se tunkio jolle voi sonnat kaataa niskaan niin muiden kanssa voi sitten pitää hauskaa.

Luulen että uusia ihan minua arvostaviakin ihmisiä tapaan ja yhden oikeastaan tapasinkin jo. En tiedä hänen nimeään varmaksi, mutta silloin tällöin häntä näen. Ja kun näen niin hänestä tulee sellainen käsittämätön voima joka kantaa pari viikkoa minua pystyssä henkisesti. Välillä kun olen ollut maassa ja hänet olen nähnyt niin seuraavana päivänä olen niin hyvällä tuulella, että joskus jopa naurahtelen ääneen.

Hän jotenkin kummallisella tavalla soljui elämääni jo tammikuussa, eli kohta vuoden heitellyt muutamia pikkulauseita joiden merkitystä ei varmaan itsekkään ole tajunnut. Tosin ennen joulua kun näin hänet niin kiitin häntä zemppauksesta. Kerroin, että koska olen melko yksinäinen kuin on huomannutkin niin on pakko ottaa kaikki zemppi sieltä mistä se tulee. Hän sai meinaan tupakoinnin lopettamiseen sen viimeisen niitin. Ja kannustavia kommentteja on tullut muutenkin sellaiseen elämäntaparemonttiin. Välillä ihmetellyt rohkeuttakin ja syitäkin niihin kommentteihin, mutta se tapa miten hän sanoo on sellainen, ettei siitäainakaan loukkaantua voi. Toivottavasti pysyy tuollaisena. Ihmisenä melkoinen aarre ainakin minulle :)

Alennusmyyntien aika... huokaus. Jos nyt piipahtaisin kuitenkin vaikkei mitään kannata ostaa kun olen vielä tupakan lopettamisesta 8kiloa kookkaampi. Mutta jos kävisi kuluttamassa hieman energiaa rahan sijasta...