Voi itkun itku, että kaipaan joskus kovastikkin Anttilaa. Kyllä. Kauppaa, josta löysin melko usein ihan kivoja ja kestäviä vaatteita. Kotiin milloin mitäkin tarpeellista. Aikas toimiva ja tarpeellinen kauppa. Syvä hiljaisuus....... Nyyh! Nonni, pyyhittyäni räät poskelta voisin hieman muistella Anttilan antimia. 

Harmittaa vieläkin, että höveliyspuuskassa luovutin yhden keltaisen mekon eteenpäin. Sille olisi ollut käyttöä moneen otteeseen kesällä. Melko arkinen taskuilla varustettu yksinkertainen mekko. Noh, ehkä se riemastuttaa jotakin muuta.... Tai sitten makoilee unohdettuna jonkun kaapissa. Kukapa tietää, mutta sitä kaipaan. 

Suurempi kriisi iski viikonloppuna. Olen joskus pohtinut vaatekaappia, jonka ovet eivät edes aina mahdu kiinni. Täpötäynnä vaatteita vaan ei mitään päällepantavaa. Yksi t-paita on aina pelastanut. Se on juuri se "aina sama", jonka olen kaikkien sovittamien jälkeen lopulta hyväksynyt. Siinä oli reikäkin, vaan ei se niin paha ollut. Harvoja mustia vaatteita, joka on pitänyt värinsä ja muotonsakkin. Nyt se tuli tiensä päähän kainaloista. En saanut enää millään ilveellä puhtaaksi ja kainalon taitteet olivat kovat kippurat pesun jälkeen. Oi, miksi en ostanut silloin useampaa kerralla. Meinasin elvyttää leikkaamalla kippurat pois ja ompelemalla uudelleen, mutten sitten viitsinyt. Luovutin. Menkööt. Lohdutin itseäni uudella takilla vaikka täpötäydessä kaapissa on t-paidan jättämä tyhjä kolo. Veikkaan, että se kolo on siellä pitkään. Anttilan Line collektion vai mikä se olikaan, sitä kyllä kaipaan iänkaikkisesti, aamen.

Ihmiesmielen ihmeitä ihmettelin loman aikana. Kun tapailin tätä naimisissa olevaa hemmoa, joka oli niin julmetun rakastunut, että olisi pitänyt uhrata kaikki vapaa-aika hänen puheluihinsa ja vaimonsa odotteluun, kuuntelin sujuvasti hänen tarinoitaan. Tai tapailin ja tapailin... otin vastaan puheluita ja viestejä ja pidin seuraa. Noh kertoi hän jostain kumman syystä tämmöisenkin... Että ovat nuoruudessa tunkeneet ahvenen sammuneen kaverinsa ahteriin. Oikeastaan en jäänyt itse tarinaa pohtimaan vaan paikkansa pitävyyttä. Suorastaan jumiuduin siihen ajatukseen, että miten tämä on ihan niinkuin teknisesti toteutettu. En vain jaksa uskoa, että kukaan olisi kenenkään kaverinsa persreiästä niin kiinnostunut, että ihan hupimielessä tunkisi sinne yhtään mitään. Ainakaan ilman seuraamuksia. Saati sitten ahventa. Kuin kännipäiset klopit edes ovat saaneet aikaiseksi onkia ahvenen, jos ei kyseinen kaveri saa itseään edes sohvalta ylös ihan selvänäkään. Ankaraa pohdintaa asiasta, jonka haluaisin oikeastaan mielestäni häivyttää. 

Noh outoja tarinoita maailmassa riittää, mutta tämäkin meni oudommaksi. Kuinka yllättävää (sellaisella lakonisella äänellä lausuttuna). Kerroin tarinaa eräälle tutulle ja kun pääsin puoleen väliin niin hän jatkoi jutun loppuun. Totesi, että tämä on kaupunkitarina. On kuullut aiemminkin. Jotenkin hämmentävää, mutta valitettavaa. Sis neljä kuukautta annoin sellaisen henkilön hallita aikaani, joka kertoo tarut omina kokemuksinaa. Taitaa olla kaikki, mitä suusta tulee, jollain lailla epämääräistä jorinaa vailla minkäänlaista todellisuutta. 

Oikeastaan ihmettelen, että mitä tällainen noista jorinoistaan saa. Onko tollaisissa mitään aitoa, muuta kuin kuori? Toisaalta surullistakin, ettei tällaiset kykene mihinkään aitoon, jos kaikki ympärillä oleva rakentuu mielikuvitukseen tai muunneltuun totuuteen. 

Aiheesta tuli muuten vähän aikaa sitten dokkari. "Mies, joka valehteli aivan kaikesta". Jos tulee uusinta niin kannattaa katsoa. Kuitenkin vain naisen tarina. Enemmän minua kiinnostaisi hypätä näiden huijareiden aivoihin. Hetkeksi vain. Kunhan pääsee nopsaan pois. Mutta sen verran, että arvoitus ratkeaisi, että mikä se maailmankuva on ja miten se on piirtynyt, jos valehtelu on heille oikein. Kai varmaankin lapsesta asti. Itse veikkaan jonkin asteista aivovauriota. Onko sitten syntymästä asti, onnettomuudessa tullut, tai hankittu päihteillä. Veikkaan, ettei tällaiset henkilöt itse edes ymmärrä toimivansa valehdellessa väärin vaan joku valetarina saattaa heille olla hyvinkin totta. Mielenkiintoinen aihe sinänsä. Pitäisi ihan tosissaan tutkia asiaa lisää.

Mitäs muuta menetin.... Ainiin ... hermot teknisen pirullisuuden takia. Aloitin kirjoittamaan tätä turinointia jo pari päivää sitten. Kone kiljui vaativansa päivityksiä. Ja voi hemmetti, kun ei meinannut päivityksen jälkeen toimia sitten millään. No nyt toimii. Kerkesin piipahtaa tässä välillä taiteiden yössäkin. Täytyy sanoa, että hienoinen pettymys. Tänä vuonna on ollut muutenkin nuo tapahtumat pliisuhkoja. Kuitenkin tämä tapahtuma täytti 30 vuotta niin odotin jotain spektaakkelijuttuja.

Useana vuonna kaduila on ollut visuaalista tarjontaa paljonkin. Nyt siihen ainokaiseen oli valtavat jonot. Kaupungin täytti toki äänimaailma erilaisilla musisoinneilla. Senaatintorin robottikuoro lamannutti lokit. Ne olivat jotenkin ihan pihalla pitkin toria. Tulipa kerrankin mentyä museoon sisään vaikka käyn niissä muutenkin. Nick Brandtin valokuvanäyttely oli todella vaikuttava. Suosittelen lämpimästi ja video kannattaa katsoa. Kuvista saa vielä enemmän irti. En muista, olenko aiemmin meinannut pillahtaa jonkun kuvan edessä, mutta nyt meinasi parku tulla kovaakin. sen verran lujaa yksi kuva osui ja upposi. Kuvaaja on teettänyt omista kuvistaan luonnollisen kokoiset taulut villieläimistä ja kiikuttanut niiden aiemmille seuduille, missä vastaavia on elellyt ennen ihmisen valtaa. Kuvissa puhutteli niin eläimet kuin ihmisetkin.... Aivan uskomattomia. Käykää ihmeessä. Vielä ehtii.

Yli kaksikymmentätuhatta askelta tuli tuolla polvella talsittua työpäivä mukaanlukien. tänään olen viettänyt "vapaapäivää". Touhuamista on kuitenkin ollut ihan kokoajan, että melkein käynyt jo työstä tämäkin. 

Hassua oli, että kun menin kauppaan niin minun salaatin myyjäni käveli vastaan. Hymyili leveästi ja meni hetki, kun tunnistin. Hänellä ei ollut virkavaatteet päällä. Moikkasin ja jatkoin matkaa kauppaan. Jukra, että heilahti sisuskalut ympäri ihan kunnolla. Hymyilytti pitkän aikaa ja sovituskopissa liikutuinkin siitä, ettei mun sisuskalut nyt ihan sementissä vielä ole.

Hassua, että joku saa tuollaisen reaktion aikaiseksi muutamassa sekunnissa ja vaikka ne sekunnit menee ohi, jää hitsin hyvä mieli. Pelasti ikään kuin päivän, jos siinä nyt mitään pelastettavaa on ollut. Viime aikoina on ollut kuitenkin niin pirun hyvä fiilis yleisesti. Tasapainoinen, koska tosiaan ressaajia ei ole. Voi vain nauttia. Eilisestä olen kyllä ollut väsynyt. Kohta onkin mentävä nukkumaan ja valmistauduttava viikonlopun ylitöihin. Kukkarolle taas vähän kivaa. Jospa pitäisin tallessakin jonkin aikaa.