Lomakammassani on yhdeksän piikkiä jäljellä. Tämän illan jälkeen enää kahdeksan. Jalka alkaa olla mukavasti käyttökelpoinen. Jukra, että lomafiilis alkaa pikkuhiljaa ryömiä niskan päälle. Kaverini kanssa olemme venkslailleet lomareissun mahdollisuutta. Toisaalta tekisi enemmän kuin hyvää lähteä hetkeksi hieman kauemmaksi kotoa. Toisaalta se paahtuminen palvaamoa vastaavissa lämpötiloissa ei houkuta. Tällä hetkellä ohkanen suunnitelma on lähteä vaikkapa Osloon. Veikkaan, että kohde vaihtuu vielä monta kertaa vain jäädäkseen pois. Toisaalta Tallinnakin on ihan ok. 

Etäisyyttä arkeen kuitenkin kaipailisi. Toisaalta, voisihan sitä hypätä vaikka junaan ja mennä Turkuun päiväksi. Ihan muuten vain. Vaikka kotoa kaipaisi hetkeksi niin täytyy myöntää, että hetkellisesti on ollut mukavia fiiliksiä. Sellainen onnellisuus on napsahtanut pyörimään seurassani. Se on mukava tunne. Aika pienistä asioista. Olenko sitten onnistunut tekemään niin hyvää ruokaa, että suusta pääsee voihkaisu, kuin hyvää se on.  Uusi ihana pöytäliina tuo hyvän mielen. Hieman kauneutta kotiin. Vuosia väärissä paikoissa olleet tavarat ovat hiljalleen löytäneet paikkansa. Olen suunnitellut maalaavani taulun vanhoista jämämaaleista. Kynttilät palavat silloin tällöin rauhoittaen kokonaisuutta. Ostovimma ja ahmiminen on laantunut. Ne oireet tosiaan kertovat, että ahdistaa. Ostovimmoissani ehdin laittaa parvekkeen melkein kuntoon. Vain neljä pakettia laattoja uupuu. Ne voisi kesällä körötellä bussillakin. Ellen sitten keksi millä maalilla eriparilaatat voisi maalailla. 

Meinasin ensin jättää parvekkeen lattian ensi kevääseen. Jostain syystä plarattuani nettikirppistä osui silmiini oikean väriset laatat. Myynnissä oli 20 kpl. Ennen kuin tajusinkaan, olin ne ostanut. Niitä oli kuitenkin vain 19 kpl. Parvekkeeni on niin iso, että muutenkin tuo määrä kattoi vain kolmasosan. Utelin myyjältä puuttuvaa laattaa. Ei sitten kuulemma olekkaan. Hmmm....

Noh, jotenkin tuli vimma, että haluan puuttuvat loputkin.... Ainut vain, että löysin oikean mallin vasta, kun olin tilannut jotakuinkin vastaavan. Nyt niissä on pienoista värieroa ja kiinnityskin erilainen. Täytyy jossain vaiheessa korjata tilanne ja myydä tai kuskausta vastaan lahjoittaa nuo heräteostoslaatat. Vaikka laatat olisi mitä niin nyt minulla on rauhallinen keidas. Suunnittelin jo ensikesän kukkia. n. puolet vähemmän, mutta tiedän jo mitä haluan.

Ai jummi, lomalla aion lukea kirjan. Ihan kokonaan. Otin viime vuonna kirjan, jota en ehtinyt lukea loppuun kuin vasta sairaslomalla.

Vaikka onnellisuus taso kasvaa niin oli tuossa hetkellinen "eionnellinen" olotila. Valvoin sunnuntain ja maanantain välisen yön. Viimeisin ihmissuhde-episodi pyöri aika voimakkaastikkin päässäni. Kaipa se on sitä käsittelyä sitten. Osittain kaipaan niitä keskusteluja. En ihan samassa mittakaavassa tai olla ihan lukittu ihmiseen, jos ei siinä ole mitään etenemismahdollisuuksia. Kaipaan niitä hetkiä, kun kirjoitimme yhdessä vaikkapa runoa tai biisiä. Kaipaan sitä luovaa yhdessä tekemistä. Niitä ihmisiä on todella harvassa. En välttämättä kaipaa sitä "olispa kiva yhdessä tehdä sitätätätuota" - suunnittelua, mikä ei toteutuisi sen takia kun kuitenkin on jotain muuta... Se on sellaista turhaa ja ehkäpä jopa kiusaamistakin.. Vähän niin kuin ota ota tikkari hahaa, et saakkaan. Ja siinä kohtaa on vain yhdellä kivaa.

Pohdin, että oliko nämä nyt sitten tässä? Kaikki mitä minulle on tarjolla, ovat olleet täysin mahdottomia rakentumaan oikeaksi suhteeksi. Jos tilanne olisi toinen, jos, jos jos.... Ei! Tarjolla voisi tosiaan olla jotain muuta kuin tunteenpaloa jossitteluineen. Jos joku niin älyttömästi ihastuu niin tekee kaikkensa sitten sen eteen... muutakin kuin sitoo vain omaan maailmaansa roikkumaan ja odottamaan vuoroa.

Pohdin sitäkin, että mitä rakkaus sitten oikeastaan edes on? Monia muotojahan sillä on, mutta kun on kahdesta ihmisestä kyse niin kyllä sitä toivoisi, että minä itse olisin siinä "rakkauden keskellä"  muuhunkin kuin tarpeeseen. Muutakin kuin pelkkä tunne. Jotain konkreettista. Jotain sellaista, etten jäisi sivulliseksi omassa maailmassani, missä se hyörinä ja pyörinä kuitenkin tapahtuu.

Mistä minä tunnistan, jos joku minuun ihastuu? Mistä minä sen tunnistaisin, että se on totta ja koskee oikeasti minua, eikä vain tunnetta, jonka saan mahdollisesti aikaiseksi?