En jää tätäkään vuotta kaipaamaan. Itseasiassa mietiskellyt tässä, että on ollut aika monta vuotta putkeen, että vuoden lopussa on ollut enemmän kuin helpottunut, kun se loppuu. Toiveita täynnä kääntämässä uutta sivua, että jospa nyt olisi vuoroni onneen ja niin edelleen. Hyviäkin hetkiä on ollut. Viime vuoden kesälomareissu. Liikkumisen riemuun uppoutumisia. Tällä kertaa en ole toiveikas muun suhteen, kuin,että selviän hengissä seuraavan vuoden. Toivon hartaasti, että paskamakki ei olisi niin täynnä, että räjähtäisi silmille. Haaveilen muutosta työasioihin. Olis joo nastaa, ettei itsekseen tarvitsisi tallailla, mutta jotenkin taitaa se asia olla utopiaa.

Tähän vuoteen mahtui surua. Sen tiesin jo etukäteen, mutta se on ollut aika rankkaa. Viimeisen kissani kuolema. Instagramissa pyörii pätkiä kissoista ja taustalla kuuluu kertoja, että "Joku voi väittää, että se on vain kissa, mutta sinulle se on elämäsi". Näin on. Parinkymmenen vuoden yhteiselo lemmikkien kanssa oli päättynyt ja siihen piti sopeutua. Sopeutuminen on kestänytkin ajateltua pidempään. Vaikka kesällä olin öitä pois kotoa ja reissailin siellä täällä niin vasta joulukuussa tajuntaan aukesi ajatus, että tosiaankin olen vastuusta vapaa.Tajusin sen tultuani uimasta arkipäivänä töiden jälkeen. Kello oli noin kuusi illalla ja aloin touhuamaan. Ihmettelin, että miten minulla on virtaa näin paljon. Sitten tajusin, että en ollut joutunut stressaamaan mitään. En potenut huonoa omaa tuntoa. Sain harrastaa keskittyen omaan hyvinvointiin vailla aikataulua. Ilman kiirettä takaisin. Pienen vimman poismeno aiheutti. Tarvitsin jotain elämää kotiini ja ostin akvaarion. Syksyllä pistin sen pois, koska väsyin siihenkin. Parempi näin vaikka siihenkin upposi turhaan rahaa.

Tähän vuoteen mahtui siivoamista. Siis mitä ihmettä. Ajauduin siivoamaan ilmaiseksi kahta kesäpaikkaa. Jollekkin toiselle. Maksaen vieläpä kustannuksia. Hei haloo!! Molemmissa paikoissa toistui myös se. että sain suoranaista v....lua olemassaolostani. Vieläpä henkilöiltä, jotka saivat hyödyn panoksestani, muttei kumpikaan omistaneet paikkoja. Hei haloo!!!! Homeisia paikkoja, paskimmat hommat.  Kiitokseksi haukut ja huudot. Hei haloo!!!

Ensi vuoden ja loppuelämänkin tavoitteena on, etten siivoa enää kenellekkään. Ellei hinnasta sovita. Miten hemmetissä mä voin olla niin kiltti, että lähden jelppaamaan ja saatan jopa itse hinnoitella itseni maksumieheksi???? Tälle on tosiaankin tultava loppu. Täytyy opetella se ajatus, että kiitosta et kuitenkaan saa. Ja nämä ihmiset eivät hajoa vaikka sanoisin ei. Jos hajoavat niin ehkä on aikakin, mutta minun selkänahasta heidän onnensa ei voi olla kiinni. Ei mun tarvitse olla kiltti sillä edellytyksellä, että itse siitä kärsin. Nyt mun on myös pakko alkaa itsekkääksi. Harjoittelin sitä hieman tuossa aiemmin. Jälkimmäisen siivous/alistus-episodin jälkeen olin poikki. Minulla tipahti voimat. Voi olla, että sain jonkin bakteeritulehduksenkin putsatessa pöllyävää saunanlattiaa maalla. Virrat menivät myös Hermannin käytöksestä, mikä oli täysin käsittämätöntä. Kun olin juuri päässyt tästä eroon niin eräs "ystäväni" soitti. Näennäisesti kyseli kuulumisia, mutta asia oli, että anna rahaa.  Tai pyysi siis lainaan, mutta viimeksi kun pyysi työpaikkani tuotteita niin otti ne tyynesti vastaan ja totesi maksavansa sitten joskus. Oli pyytänyt ostamaan sadalla eurolla ja muutaman vuoden aikana sain noin puolet takaisin. Sitten luovutin ja totesin, että anna olla. Nyt olisi pitänyt luottaa ja lainata. Ei! En lainaa. Olen pahoillani. Sen jälkeen siitäkään ihmisestä ei ole kuulunut yhtään mitään.

Uupumus!. Vuotta on värittänyt työpaikkakiusaaminen. Ennen joulua huomasin, että jotain on vihdoin muuttunut niiden pahisten puolelta vihdoinkin. Pystyimme tekemää yhteistyötä. Käytös monella tuossa paikassa on kyllä kummaa. Joku saattaa puhua siihen suuntaan, että täällä täytyy käyttäytyä ja tällainen täytyy kitkeä. Sitten hän saapuu pisteeseen, missä työskentelen. Laittaa hanskat käteen ja tulee tekemään juuri sitä mitä olen tekemässä. Tämä saattaa välillä toistua päivän aikana muutamankin kerran. Sitten lähden tilanteesta pois. Ilmeisesti teen asian hänen mielestään liian hitaasti tai sitten syynä on jotain mitä en ymmärrä. Viimeaikoina olen hetken seissyt ja odottanut, että pääsenkö jatkamaan. Jos, en niin olen poistunut tekemään jotain muuta. Sitten sain palautetta, että jätän asiat kesken. Hmm... Miten jätän asiat kesken, jos en edes saa tehdä niitä loppuun? Mitä tällä haetaan?. Lukuisia kertoja olen ajatellut, että mitäpä jos käppäilen pomon luokse ja irtisanoudun. Todella lähellä on. Meillä vaihtui pomokin ja olen tullut siihen tulokseen, että voisi olla parempikin. Pari hyväähän tuossa jo olikin. Jonkin verran ahdistaa lähestyvä arki. Nyt olen niin paljon nauttinut mitätöintivapaasta alueestani.

Tämä päivittäinen tahkoaminen paikassa, missä mut asetetaan jatkuvasti tilanteisiin, mitä yritän välttää viimeiseen asti, alkaa väsyttää. Lisäksi oli Hermannin huudot. Minkä takia? Vain jonkun helkkarin kassakuittien, joilla saa keploteltua itselleen rahaa. Siis sellaisen takia voi ajaa toisen ihmisen väsymyksen partaalle hokien, että "minulle ei tuo raha ole koskaan merkannut mitään". Ai ei... Linnassa istunut talousrikollinen, joka pesi miljoonia verottajan ohi. Teetätti tyttären, jotta pääsi vankeusajan helpommalla. Voi Hesus sentään.... 

Kuuntelin nyt lomalla pari äänikirjaa ja toinen kertoi psykopaatista, joka koplasi uhriltaan talorahat. Kuuntelin kirjaa silmät avautuen. Vaikka saaliin mittakaava oli erilainen niin se käytösmalli oli tismalleen sama kuin Hermannillakin. Puheita puheita... Yhteydenottoja ympärivuorokauden, että saa uhrinsa puolustuskyvyttömäksi, käsittämättömiä selityksiä, kaksoiselämää.... Toisaalta onni, että virrat menivät ja tiesin kuitenkin mikä tyyppi on miehiään, että pääsin helpommin eroon. Silti aivan uskomaton kyky saada toinen otteeseensa. Erittäin ahdistavaa. Kuunnellessa kuitenkin huudahdin jo ääneenkin, että ei voi olla totta. Tuo tosiaan on aivan samaa. Jopa hihitin, kun kirja loppui. Olen tosiaan ollut oikeassa. Usko vain itseesi näissä asioissa.

Väsymys ja lamaannuttava kantapääkipu kuljetti oikeastaan kesän ja syksynkin sumussa niin, että ne menivät jotenkin ohi. Oli toki kesällä ihanaakin uida lämpöisessä lammessa. Istuskella Vaasankadulla elokuun auringonlaskun valossa. Nauttia hetkittäin elävästä tulesta. Kuitenkin se hinta on ollut tylsistyttävän kallis. Koko vuosi on oikeastaan mennyt sumussa. Kissan poismeno aiheutti väsymystä. Lomalle lähtiessä olin puhki, mutta hommat jatkuivat kuitenkin toisessa muodossa. Sitten henkinen ryöpytys. Syksyiset sienimetsäretket suppilovahveroita keräillen jäivät kokonaan pois. Ne olisivat varmaan elvyttäneet jonkin verran.

Valopilkkuina kuitenkin sen kuukauden voimattomuuden jälkeen on ollut, että löysin uimisen uudelleen. Kunhan viirukset hieman taas hellittävät niin jatkan mieluusti. Olen tehnyt pari taulua, joten luovuus ei ole kuollut. Sitten löysin yhteyden serkkuuni. Olimme tuskailleet molemmat sinkkuelämän koukeroita ja "sen oikean" löytämisen mahdottomuutta. Päätimme jalkautua. Kävimme Tuomaan markkinoilla joulun alla. Kävelimme Helsingissä ja huomasimme, että tulemme todella hyvin juttuun. Enemmän siitä reissusta tuli terapeuttinen tällä kertaa kuin mitä alkuperäinen ajatus oli. Tiirailla miehiä.

Hän matemaatikko ja minä luovempi hullu kimpassa saimme puhuttua mielen päältä pois paljon asioita. Juttu lähti hänen äidistään. Tädistäni, joka on sekaisin. Puhuimme hänen ja sisariensa lapsuudesta, mikä ei taatusti ole ollut helppo. Olinhan itsekkin todistanut pienenä aika karmivia kohtauksia kylässä ollessani. Purettiin kokemuksia sukulaisista muutenkin ja jotenkin oli niin virkistävää keskustella ihmisen kanssa asioista, joka tietää niistä jotain. Huomasin, että hänkin oli helpottunut. Kerroimme kokemuksia treffijutuista ja purin Hermannia ja hän purki juuri kokemaansa narsistin kohtelua, josta oli päässyt eroon. Ei ollut edes miesystävä vaan henkilö, joka oli luikerrellut peräti kotiinsa asumaan. Surutta käytti taloudellisesti hyväksi. Uhkaili väkivallalla ja kaikkea muuta hauskaa.Välillä nauroimme kippurassa ja välillä huokaistiin, että voi hyvä luoja, ei ihme, että on haasteita löytää kumppani.

Olen iloinen, että edes serkkujeni kanssa sukulaisistani voisin olla enemmän yhteyksissä.

Vuoden parhaus on ollut tässä juuri takapuolen alla olevassa lomassa. Vihdoin olen levännyt. Tasapainoisempi. Innokkaampi huoltamaan itseäni. Rakastan kotiani. Pidän ympäristöstä, mitä tutkailin kesällä fillaroiden. Nyt kävellen. Löysin eilen alueen , missä oli aivan mahdottoman kauniita jouluvaloja. Lumisateessa rämpiessä nautin näkemästäni. Pidän naapureistani. Keräilin maalaustarvikkeita ja toteutan olohuoneen raikastamisen viimeistään talvilomalla.

Ehkäpä ensi vuonna en lamaannu niin pahasti kuin on pari kertaa tänä vuona käynyt.

Että heippa vaan 2021. Et tuonut ihmeemmin uutta. Veit vähän vanhaa. Katoa! Tahdon paremman vuoden. Nyt juutuubbi-jumppa pyörimään. Suihkuun ja voisi juhlan kunniaksi hieman pukeutua. Ainakin lämpöisesti ja jalkautua katselemaan illalla raketteja.

 

P.S. En ole muuten ihmeemmin muistellut avoliittoani, mutta eilen lumisateen muuttuessa vesisateeksi tuli yksi uusivuosi mieleen parinkymmenen vuoden takaa. Olisikohan ollut toinen uuden vuoden vietto yhdessä tulevan exäni kanssa. Rakettien määrä meillä oli tolkuton. Exäni oli kutsunut köyhimmän kaverinsa vaimoineen ihastelemaan rakettien määrää. Aina piti jostain leuhkia. Olin kuitenkin innoissani. Vau, saatiin kunnon ilotulitus aikaiseksi. Pakkasta silloin oli reippaasti yli kahdenkymmenen. Koska paukkuja oli paljon niin aloitimme heti kuudelta kun sai alkaa paukuttelemaan. Exä aloitti pikkupiukauksista. Oliko ne noitapillejä vai kissanpieruja. Yksi kerrallaan. ja voi pentele, kun niitä oli aivan älytön määrä. Vinguin intona, että voitaisko väliin laittaa jokin isompi. Mies päätti, että ei voida. Nämä pienet ensin. Kävimme lämmittelemässä välillä ja niitä piukauksia piukutettiin varmaan kolme tuntia. Voisko hei väliin laittaa vähän isompiakin, koska noita kaikkia on niin paljon? Eikun ensin pienet ja sitten isommat. Vieraamme alkoivat kyllästyä ja vihdoin saimme jonkin hitusen isomman paukun. Pari pataa saatiin räjäytettyä, mutta meillä ei kertakaikkiaan riittänyt aika. Eikä tarkeneminenkaan ja niitä raketteja jäi lojumaan kaksi muovipussillista seuraavalle vuodelle. Jotenkin harmitti vieraiden puolesta. Heidät pyydettiin toiselle puolelle pääkaupunkia räjäyttelemään raketteja ja sitten heidät palellutettiin pikkupierujen takia. mutta vähän väliä piti kehaista kuinka järkky pata tai raketti pussissa oli. Voi Hesus taasen... No sellaista meillä silloin oli. Vissiin ihan normimeininkiä.