Mä olen niin onnellinen tuosta kurssista, joka alkoi maanantaina. Ensimmäisenä päivänä tutustuimme kurssiohjelmaan ja kavereihin. Tosi kivan tuntuinen porukka. 

Meinasin kuitenkin pyörtyä kun kuulin, ettei kameran tekniikkaa opetetakkaan. Apua, sitä juuri tulin oppimaan. Mutta opettaja totesi, että tekemällä oppii ja keskitymme ilmaisuun ja muihin tekniikoihin. Ja mitä ilmeisemmin ymmärtämään eri näkemyksiä ja muuttamaan niitä. Nyt kahden kerran jälkeen olen oivaltanut melko paljonkin. Tosin olen välillä ollut pihalla kuin lumiukko, mutta kehitin itselleni tavan oppia.

Toisena päivänä kirjailin tietoa ylös paperinpalaseen harmitellen, että vihkoni unohtui. Mutta se olikin hyvä juttu. Siirtäessäni muistiinpanot siistimmin vihkooni asiat avautuivat. Olihan siinä välissä jo käytännön kokeilua. Opin, ettei tämä toimikkaan niin, että vain sanotaan mitä tehdään ja toteutan sen vaan joutuu vähän ajattelemaankin. Suunnittelemaan seuraavaa tehtävää. 

Koska en tosiaan osannut kameraani käyttää tai oikeastaan säätää. Sain siihen tilanteeseen vinkin. Sitten kokeilemaan ja nyt olenkin kotona kuronnut teknistä oppia itsekseni muiden tasolle. 

Vaikka touhu on aina kiinnostanut niin se perehtyminen on ollut jollain lailla jonkin kynnyksen takana. 

Sairaslomani jalasta vielä jatkuu. Se on melkein hyvä vaan ei kestä vielä työtaakkaa. Päätin käyttää hyödyksi tämän ajan. Illalla virittelin kuvauskohteita makkarin lipaston päälle. Virittelin valaistusta fikkareilla ja kuvailin kukkia, liituja, kananmunia jne. Sammuin sohvalle ja aamulla heräsin puoli viisi. Keitin pannullisen kahvia ja rakensin itselleni "studion". Suihkuverhon tangolla keittiön oviaukkoon verho. Toinen verho kissojen kiipeilypuuhun mopin varrella. Tuoli eteen, erilaisia valaisimia ja kamera. 

Nyt perehdyin kuva kerrallaan. Pohdin säätöjä, valon vaikutusta. Löysin monta asetusta, joita en ollut tajunnut käyttää. Laitoin säädöt, itselaukaisuun ja ramppasin mallina. Välillä kissani asutti tuolin ja kuvasin sitten sitä. Pikkuhiljaa kamera avautui. Löysin sitä, mitä lähdin oikeastaan hakemaankin. Seuraavan tehtävän suuntaa.Kuvissa huomaa silmistäni, kun olen oivaltanut jotain. Pelkkää riemua. Tiedän, että eri tilanteissa joudun pähkäilemään ja kiukkuamaankin osaamattomuuttani, mutta pääsin alkuun. Jotain minulta odotetaan ja minä pääsin lähemmäksi ratkaisua, että miten siihen pääsen. Voi jukra, että mä olen onnellinen.

Huomasin tosin, että nyt sairaslomalla olen kasvattanut liikkumattomuudella ja mässäillen mahaani. Kävinkin sitten välissä juoksentelemassa altaassa. Kunhan pääsisi töihin kuluttamaan ja saisi ajan kulutettua muualle niin saisi syömis/kulutussuhteen aisoihin. Kaipailen myös salille vaan tohtori kielsi. Vesijuoksu onneksi onnistuu ja aika menee siellä siivillä. Ilmeisesti tulehdus lonkassa vaikutti muuhunkin jaksamiseen, kun tänään ei pitkästä aikaa tuntunut liikuntasetti niin raskaalta.

Huomenaamuna kun heräilen laitan taas pannullisen kahvia ja kokeilen toisenlaisia värejä ja valoja. Illemmalla lähden toteuttamaan erästä tehtävää, minkä ope antoi. Pääsenkin heti toteuttamaan älläämiä juttuja ihan käytännössä.

Kivaa on sekin, että on muitakin kohteita kuvata kuin ne mistä alunperin innostuin. Taisin valaistua siitäkin, ettei kuvan tarvitse olla erikoinen ja ihmeellinen aiheeltaa. Sommittelu ja se miten se kerrotaan saattaa antaa vaikka maitopurkista hyvän tarinan.... voi videe.. maitoa ostamaan ja tekemään lätäkkökuvia... olispa aamu. Ideoita pukkaa.