Pari viikkoa vielä tätä vuotta. Kas, kun on ollut erikoinen tämäkin vuosi. Läjäytän tiivistelmän sitten vuoden viimeiseksi.Vasta sitten, kun tiedän miten tämä vuosi oikein päättyy. Vielä on matkaa viimeiseen päivään ja siihen mennessä voi tapahtua vaikka mitä tai voi olla tapahtumattakin.

Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin vuoden pimeimpänä hetkenä olla ilmassa vähän valoa muutenkin kuin johdoissa parvekkeella. Energiatasot on nousseet pikkuhiljaa ja hitusen outoa sattumaakin on ollut ilmassa.

Olen pitänyt kuntoilusta kiinni ja hoitanut jalkapohjaa. Se on hiljalleen antanut periksi ja tulevan vapaan jälkeen odotan, että jalka olisi melkeimpä terve. Ihmeen hyvin kipeällä kantapäällä pärjäsin pikkujouluissa. Tanssin, kävelin, seisoin ja vasta loppuillasta alkoi polttelemaan reippaammin, muttei se tahtia hiljentänyt.

Oli erityisen tervetullutta lähteä pikkujouluihin. Saatiin töistä kotitesti ja aamulla törkin vedet silmissä ja aivastellen tikkua sieraimeen. Terveen paperit, joten bibbalot, here I come.

Olin aavistuksen laiskemmalla tuulella, että laittautuminen alkoi hitusen liian myöhään ja aavistuksen myöhästyinkin aloituksesta. Olin kuitenkin tyytyväinen habitukseeni. Ihmettelin ihan, että kuinka kivuttomasti se kävi. Pukeuduin mustaan lyhkäseen kimaltelevaan löysähköön mekkoon. Sujahdin sukkahousuihin ja vedin päälle saappaat. Koska mekko oli lyhyt ja ulkona kylmä niin pistin vielä pitsireunaiset boxerit jalkaan. Koko paketti vaikutti mukavalta ripauksella naisellisuutta ja aavistus glamouriakin. Kähersin hiukset ja meikatessa ihmettelin, että ihme juttu, en ole yhtään tuhruinen. Olin harjoitellut tekoripsien laittoa, mutta ne jätin suosiolla pois. Alkoi olla niin hyvä fiilis, että päätin pitää oman aitouteni pakkelin alla ja välttää lentelevät harmit. Sitten tulikin kiire. Ja piruvieköön myöhästyin bussista. Bussi lähtee melko läheltä, ettei tarvitsisi säiden armoilla liukastella. Noh, ei auttanut kuin kävellä tuulessa ja tuiskussa junalle. Käherryksille sanoin samalla heipat.

Helsingissä oli hurjan liukasta, mutta pääsin siististi perille. Syötiin, juotiin ja tanssittiin ja sitten piti miettiä jatkopaikkaa. Minua himotti laulaminen ja sain houkuteltua työkaverini ja toisen vuoron pomon mukaan. Mentiin karaokepaikkaan, missä olikin kahden tunnin laulujonot. Työkaveri päätti lähteä pois ja bossin kanssa suunnattiin vähän lähemmäksi kotejamme lauleskelemaan. Bossikin lähti oman laulunsa jälkeen ja jäin itsekseni hengaamaan. Hyvä niin, koska sen bossin kanssa ei kertakaikkiaan ollut yhtään puheenaihetta. 

Noh minä päätin heittää ranttaliksi. Olinhan vauhdissa ja pukeutunut ja totesin, että hoilaan vaikka aamu viiteen, jos tarve näin vaatii. Jonkin aikaa viihdytin itseäni ihan kiitettävästi kunnes joku nuori heppu tuli juttelemaan. Lörpöteltiin niitä näitä ja heppu alkoi selkeästi pokailemaan. Itsetunto kohosi kummasti, mutta kaveri oli sen verran nuoren oloinen, että jutustelun lomassa vihjasin ikäni. Hälle tuli kiire poistua paikalta. Huh huh.

Sen jälkeen itsesuojeluvaistoni taisi mennä edeltäkäsin nukkumaan. Päätin vielä laittaa yhden laulun ja hain juomaa. Paikka oli muuten sama minne jo vannoin etten ikuna enää mene. Kuitenkin pienellä itsetunnon nosteella ja hyvällä fiiliksellä hölpöttelin ihmisten kanssa ja nauratin narikkahenkilökuntaakin siinä sivussa. Kaiken kaikkiaan hyvä fiilis. Hakiessa juomaa niin joku heppu kiinnitti huomion minuun ja aikamme turistuamme, jodlauksen suoritettuani kysyi, että lähdetäänkö yhdessä. No hittovie mennään. Kysyi, että hänen vai minun luokse. Asui lähempänä niin mentiin sitten sinne. Oltiin kyllä niin tuiterissa molemmat, että uni tuli melko nopeaa. Aamulla höpinät kuitenkin jatkuivat. Keitti kahvia ja käytiin pitsalla. Kysyi puhelinnumeroani ja annoin sen. Jotenkin oli hirmuisen rentoa ja jännittämätöntä se kohtaaminen. Turinaa riitti puolin ja toisin. Ajattelin kyllä tuttuun tapaani, että tuskin kuulen mitään sen enempää jälkikäteen. Heppu kuitenkin kysyi, että lähtisinkö Ikeaan viikolla seuraksi, kun tarvitsisi tuoksukynttilöitä. Jotenkin siinä oli jotain niin liikkistä, että lupauduin seuraksi. Kumma juttu, mutta tosiaan käytiin Ikeassa pyörähtämässä. 

Jotenkin selvemmillä silmillä oli tietenkin jännempää, mutta tajusin miksi hyppäsin kelkkaan mukaan. Onhan tuo söpö kuin mikä. Ja jotenkin normaali. Jopa niin normaalin tuntuinen, että tunsin itseni ihan böbiksi. Nyt taisin kuitenkin olla vähän hermostuneempi, kun höpisin mielestäni liikaa. Kun palautti minut kotiin niin hänen silmät loistivat. Hitsin hitsi kun en osaa tulkita, että mahtoiko loistaa siitä, että oli kiva reissu vai siitä, että oli onnellinen, kun se reissu päättyi.

Auki jäi koko tapaus ja odottelen miten tarina jatkuu. Emme kirjoittele viestejä, mikä on erilaista. Hänellä on lapsia ja juuri lapsiviikko päällä, joten antaa olla rauhassa minun puoleltani vaan. En ole hullaantunut övereihin asti ... vielä, koska en uskalla hypettää jotain, mistä en ole varma. Mutta olipa piristävää.  

Hemuli kutsui itsensä jo kankkusaamuna jouluaatoksi kylään. Otin Ikeassa asian puheeksi ja totesin, että oli tätä kutsua pakko vähän maistella ja tulin lopputulokseen, että tervetuloa, jos mieli tekee tulla. Hymyili ja alkoi maiskuttamaan... Joo... lohta ja punaviiniä... maistuisi :)

Tällä ajatuksella on kai pakko varata jouluherkkuja aatoksi. En murennu, jos suunnitelma muuttuu. Ainut huoli on oikeastaan vain, että saan herkut kulutettua, ettei mitään tarvitse heittää roskiin. Kutkuttaa kuitenkin vähän, että olisihan se kiva saada seuraa. 

Outoa oli ylipäätään tämä heittäytyminen. Oudompaa, että yhteyttä oli heittäytymisen jälkeen. Yhtä outoa, että kaveri vaikuttaa mukavalta... niin ne aina.... Kaikista kummallisinta on kuitenkin se, että valmistautuessa pikkujouluihin kävin mielessäni pienen keskustelun. Tunsin itseni aivan tolkuttoman yksinäiseksi. Olin levoton ja pohdin, että jokin täytyy oikeasti nyt muuttua. Yhtäkkiä tajusin juttelevani isälleni... jonnekkin tuonne pilvireunojen taakse. Sillä hetkellä hieman kuristi. Vähän jännittikin tuleva ilta, että mitä se tuo tullessaan. Ehkä eniten jännitti, että valunko vain kotiin yksin ja tämä sama meiningittömyys vain jatkuu tasaiseen tahtiin. Mikään ei muutu. Harmaa ei saa mitään sävyjä. 

Kerroin isälleni, että olen tosi yksinäinen.Kerroin kuulumiset. Pyydän apua. Jos mitenkään pystyt vaikuttamaan niin pyydän, että saisin kivan illan, mistä jäisi hyvä mieli. Ei arvosteluja, ei negaa, ei negatiivista outoutta. Minä pyydän. Auta minua hieman, kun en itse osaa. Hetken vähän liikutuinkin, ryhdistäydyin ja jatkoin laittautumista. En tiedä, johtuiko siitä pienestä juttelutuokiosta isäni kanssa, mutta jotenkin vain se fiilis peilikuvasta tuntui hyvälle. Kelpasi minulle.

Sitten tuli kuin tulikin kiva ilta. Juttelin juhlissa kerrankin enemmän yhden työkaverin kanssa toiselta osastolta, jonka kanssa ei niin paljoa olla juteltu.Hyvän päivän tuttuja enemmänkin. Seuraavana päivänä viestiteltiin ja kyseli illan kuulumisia ja pohdittiin tätä minun seikkailua ja hän avautui omista treffeistään. Jotenkin mukavaa kanssakäymistä sekin.

Tänään pitäisi lähteä kaupungille. Sovimme serkkuni kanssa jo aikoja sitten, että me sinkut jalkaudumme. Hän on valittanut jonkin aikaa ääneen treffitoiminnan mahdottomuutta. Totesin, että eiköhän jalkauduta. Käydään hakemassa fiilistä Tuomaan markkinoilla ja katsotaan sitten minne tie vie. Tavoitteena jokin kiva pikku poikaystävä tai muuta sutinaa serkulle ja miksi ei itsellekkin. Tosin nyt on arveluttavaa heittäytyä taas vallitsevan tautitilanteen takia. Voi olla, että hipsin kotiinpäin markkinoiden jälkeen. Toisaalta, koskaa en ole serkkujani nähnyt oikeastaan ollenkaan moneen vuoteen niin nautin heidän seurastaan muuten vain. Se sinkkujen jalkautumisretriitti- innostus hieman hiipui itselläni tämän "normaali"-tapauksen tapaamisen jälkeen.

Ei muuta kuin popparit poksumaan ja seurataan tilannetta. Kokkaanko kahdelle jouluna vaiko nautinko jouluajasta niin kuin tähänkin asti? Se on ainakin varmaa, että vapailla poljen vettä ja käyn katsomassa kaksi näyttelyä. Milloin? Sen näkee sitten.