Katselin omakuvaani peilistä ja huomasin ryppyjen silmien ympärillä lisääntyneen. Hiuksissa lisääntyvä harmaa ei millään meinaa pysyä värin peitossa. Hiusvärin haalistuessa sitä tulee vain lisää ja lisää ja lisää..

Kun jalka ja selkä on ollut kipeä, olen tuntenut itseni vanhaksi. Tässäks tää sitten on ja sitä rataa..

Oikeastaan rypyt eivät haittaa, jollain lailla jopa pidän niistä, mutta se harmaa kirvelee. Riittäisi, jos päivä on harmaa. Silmistä huomaan itsekkin, että niiden takana on paljon kokemusta jo. Ehkäpä jopa elämisen viisauttakin. Siitä voinee olla jo ylpeä vaikkei sen elämisen viisauden vastaanotto aina ole ollut kovinkaan antoisaa.

Jos ulkoinen habitus hieman räjähtelee niin aloinkin ajattelemaan tätä ikää toisella lailla. Yleensä sitä tuijottaa vain menneisyyteen ja nykyisyydestäkään löydä aina sitä positiivista virettä, että mites sitten etenee...

Nyt juolahti tämä ajatusmalli kuitenkin mieleeni ja tuli ihan positiivisia vibroja. 

Seuraavat 20 vuotta eteenpäin... Olen kehittynyt huippuun siinä mitä nyt opettelen. Siinä mikä tuottaa iloa. Siinä minkä kautta maailma on avautunut lisää tuoden uusia tuttavuuksia, uusia näkökantoja jne.

Kun nyt katson parikymmentä vuotta vanhempia ihmisiä niin hekin ovat vielä nuoria. Liian nuoria olemaan liian vanhoja ollakseen ihan täysin paikallaan. Heh... Liian nuoria ottaakseni vanhuksesta kuvaa....

Jos katson kaksikymmentä vuotta taakseppäin niin en haluakkaan olla enää se sama hminen kuin mikä sillä matkalla on ollut. Tietämätön. Kokematon.

Kun viitisentoista vuotta sitten pohdin silloista työuraa, kalpeni kasvot, kun ajatteli sitä samaa tahkovan vielä kolmekymmentä vuotta eteenpäin. Vaihdoin alaa ja kasvot kalpenevat vieläkin ja varsinkin tuon eläkeiän saavuttamattomuuden uhassa.

Onneksi voi muustakin sitä iloa ammentaa.. kunhan vain rahat riittää toteuttamisiin.

Peilikuvan rypyt. Tulkaa vaan. Onpahan hyvä syy hemmotella itseään ryppyrasvalla. Pieniä nautinnon hetki nekin.