Vaikkakin elämäni on ollut melko tapahtumarikasta ja olen jatkanut elämääni kesäisestä erosta huolimatta niin silti tulee hetkiä kun tekisi mieli täräyttää ilmoille ajatukseni. Niille joille se kuuluisikin. Ja nyt on sellainen hetki.

Olen melko hyvin päässyt tuosta puolen vuoden sabotointisuhteestani irti, mutta välillä tulee hetkiä kun kiroan sitä miestä. Ehkäpä siksi, että jatkaa touhujaan melkein naapurissa. Se ei haittaa vaikka hänellä uusi suhde onkin, en tosiaankaan haluaisi häntä ikinä enää nähdä... tai siis veikkaan suhteita on edelleen enemmänkin. Mutta se ajatus kiusaa, että tekee muille samoin kuin minulle. Onhan hän pettänyt joka ikistä suhdettaan. Jopa sitä niin kovin tärkeää parturikaveriaan, joka joka käänteessä tuli esille kuinka tärkeä ystävä on. Vaikka hänkin on jatkanut elämäänsä ja on kihloissakin niin tekisi niin mieleni kertoa sinnekkin suuntaan, että häntäkin on todistettavasti petetty. Siis ihan kaikkia. Jollain lailla toivoisin, että näkisivät vähän sen esityksenkin taakse joskus. Pikkaisen pinnan alle.

Ehkäpä siksikin, että tuo ihminen on niin täynnä valheita, ettei tiedä itsekkään mikä on totta. Tai taitaa tietää, mutta kun tulee totuus julki niin on toiminut jo niin, että saa muut uskomaan, että se toinen valehtelee. Näin tuon kaiken valehtelun läpi ja ihmettelinkin välillä yksityiskohtia jutuissa. Kuitenkin asiat ovat auenneet jälkikäteen, eikä totuus tosiaan ole kaunista. Se ihan aikuisten ikeasti ärsyttää, että jotkut pystyvät niin luontevasti suoltamaan valheita saadakseen haluamansa.

Ihmettelen hänen kavereitaan. Luulisi heidänkin silmien jossain vaiheessa avautuvan, jos tuon pettäjän naissuhteet aina kariutuvat samalla lailla. Osa tietää tämän tyypin pettävän ja katsovat vain vierestä. Miksi? Miten voi edes kunnioittaa kaveriasteella tuollaista ihmistä. Oikeastaan sellainen, joka hiljaa hyväksyy jonkun toisen pettämisen ja seläntakana puukottamisen syyllistyy mielestäni itsekkin samalla johonkin tosi alhaiseen. Ja jos vielä tietää touhujen olevan jotenkin sairaita, eikä niihin puutu niin en voi kuin ihmetellä. Onko ne muka niin sokeita, etteivät näe, että sama kaava toistuu aina vaan ja aina siinä naisessa on joku vika kun suuttuu vaikka tietävät tyypin pettävän. Välillä tulee tunne, että tuo petturi on kuin jokin lahkonjohtaja ja nämä kaverit seuraavat kuin lampaat perässä.

Nyt kun olen välillä asiaa pohtinut niin tuo ihminen on oikeastaan sadisti. En edelleenkään ymmärrä, miksi joku väen väkisin seurustelee jonkun kanssa, jos ei pidä tätä edes kauniina omissa silmissään. Jos hakee koko ajan jotain muuta. Ja se suurin kummallisuus... halu tuhota toiselta luottamuksen. Jatkuva mustasukkaisuuden luominen... ei ..sitä ei vain voi käsittää.

Onneksi nämä ovat vain hetkiä, kun näitä pohdin, mutten voi luvata, ettenkö tilaisuuden tullen vahingossa ilmoille kajauta, että mitä toi juippi on oikein touhunnut. Se hetki odotuttaa itseään. Se vaanii ihan yhtälailla nurkantakana kuin se tunne, että ihan kuin en voisi kulkea niitä reittejä kuin ennenkin. Omilla kotikulmillani. Monta kertaa lenkille lähtiessäni olen meinannut tottuneesti mennä sinne minne aina ennenkin. Mutta se fiilis, että mut on leimattu joksikin kyttääjäksi on saanut reittivalinnat tekemään uudelleen. Eräs kerta tosin päätin pokkana mennä samaan kahvilaan, missä tämä jo terassilla istui. Olimme ystäväni kanssa päättäneet jo aiemmin mennä tähän uuteen kahvilaan. Totesin itsekseni, että hitto minä asun täällä. Menen minne haluan. Hitto vieköön... Taidanpa ottaa samalla ajatuksella kotikulmani haltuun ja kulkea missä haluan. Toivoa vaan, ettei tartte törmätä. Hitto minä asun täällä. No jos törmään niin täytyy vain käyttäytyä kauniisti ja kumota täten nekin valheet, mitä mahdollisesti on jo värittänyt. Kertoihan hän minullekkin kuinka kovia on aiemmin kokenut. No ei ole ihme, että on kokenut, itseppä niitä on aiheuttanutkin. Niinhän ne sananlaskutkin ovat aika osuvia... Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Ja niin makaa kuin petaa jne. jne. Siksipä ehkä kannattaisi elää ihmisiksi edes jonkinlainen moraali hallussa. Joillakin sitä vaan ei yksinkertaisesti ole.

Sitä kai eniten ihmettelen, miten ihmeessä olen törmännytkin noihin kummajaisiin. Ja viimein kun edes vähän hyvältä näytti niin paljastui joku umpilaiska seksi/peli-addikti, joka kaupan päälle oli vielä narsistikin, jonka tavoite oli yrittää nujertaa henkisesti.

Jaahas... pohdintani on tältä erää päättynyt ja jospa saisi paremmin unen päästä kiinni. tiedossa on kuitenkin kiva viikonloppu ja kun ensin saikku loppuu niin viikon loma alkaa ja sen jälkeen vihdoin voisi kokeilla töihin menoa, että kestääkö käsi. Vielä vähän puutuu ja hermosärkyä on vaihtelevasti. Parempaan suuntaan kuitenkin.