Hmmm... Olen ollut pahalla tuulella. Kiireinen, väsynyt. Pettynyt pariinkin asiaan. Turhautumisen tunne pääsi valloilleen ja meinasi mennä maanantaina pinna. Oikeastaan menikin siinä mielessä, että kiroilin jo ääneen kurssilla. Pyysin kyllä kiroilua anteeksi, mutta turhautuminen on kestänyt jo pari viikkoa ja taas olin tilanteessa, jolloin perusoppeja olisi kaivannut ja sohootettiin taas vain  menemään kuin idiiootit.

Jotenkin kaiken kasaantuminen silloin, kun vähiten haluaisi ja odottaisi sai niin matalavireiseksi, että silloin maanantaina päätin illalla nukkumaan mennessä soittaa yhden puhelun. Soitin kriisipuhelimeen ja se auttoi. Koko kropan mehut vievä paskakasa jostain sisältä pääsi ulos, kun kerroin tarinat, pohdimme asioita välillä jopa nauraen. Ei sieltä vastauksia saanut, että miksi asiat menee niin kuin menee, mutta oli helpottavaa, että oli itselläkin edes joku paikka minne soittaa. Ja tuntemattoman anonyymin kanssa jutustelu oli jollain lailla niin rehellistä ja vapauttavaa. Ei siis suinkaan ole tyhmää käyttää tätä mahdollisuutta, jos jokin asia tuntuu niin ylivoimaiselta, että meinaa yöunet viedä.

Puhelun jälkeen painava möykky katosi ja olin tiistaina koko päivän energinen, paremmalla tuulella ja sellainen itseensä uskominen palautui. Ja kuinka ollakkaan, myös se mikä eniten kismitti, parantui kuin itsestään.

Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen, minkä moni touhutessaan unohtaa. Tavaraa siihen möykkyyn kasautuikin, ettei ihme, että alkoi painaa. Osasta olen jo kertonutkin. Esimerkiksi lemmikkini poismeno, mistä on oikeastaan aika vaikeaakin puhua nyt. En ole ehtinyt sitä oikeastaan vieläkään kunnolla suremaan. Olen enemmänkin surrut noiden kahden muun katin tulevaa poistumista, mutten jo tapahtunutta. Siitä on pieni möykky kerännyt energiaa itseensä kasvaakseen. Toinen on se nyt kunnolla tiedostettu väsymys, joka aiheutui tästä Tee se itse-kriisipuhelin ilman ammattitaitoa -24/7 toiminnasta. Olen tuntenut aiemminkin vievän mehut, mutta nyt kun on saanut sitä omaa aikaa ilman luuri korvassa elämistä, olen ollut vielä väsyneempi. Ehkäpä sen nyt vasta kunnolla huomaa, että kuinka väsyttävää jonkun toisen ihmisen hallinta itseensä voi ollakkaan. Varsinkin kun anti on pelkästään raskaita aiheita, ottavaa vaan ei antavaa. Kolmas paskuus oli se, että jälleen kerran petyin ihmiseen, joka ei yksinkertaisesti osaa kunnioittaa toista ihmistä vaan hakee itselleen mielihyvää muista ja kun tarpeekseen on saanut niin unohtaa korrektiuden ja heittäytyy kusipääksi vaikka ihan pienellä informoinnilla saisi haluamansa ilman lisäkustannuksia ja mielipahaa jollekkin muulle. Sellaista turhaa vääntämistä, kun helpommallakin pääsis. Ehkä se tarve hällä sitten vain on hakea draamaa ja tehdä toisesta huonompi vaikka se on oikeastaan itsestä lähtöisin. No jaa... tämä episodi tietty ottaa päähän, että tosiaan noita ongelmatapauksia aina vaan tuppaa eteeni hilautumaan, mutten viitsi sen enempää murehtia, sillä en itse tehnyt mitään sellaista, jota katuisin. Ongelma on hällä, ei minulla. Nämä kaksi henkilöä ovat toiminnallaan oikeastaan omaa maailmaani tallanneet osin ymmärtämättömyydellä ja osin itsekkyydellä ja sillä, että sujuva kommunikointi ja toisen kunnioittaminen puuttuu täysin. Se, että kaikki johtaa minun suuttumiseen ja on se päätepiste ja tavoite,  on kurjaa. Ei kaiken tarvitsisi mennä siihen pisteeseen, jos osaisi hieman heittäytyä siihen toisenkin asemaan. Näiltä kahdelta tämä ajattelutapa puuttuu täysin.."minä, minä, minä"-asiat kuitataan kysymyksellä miten menee, mutta ei haluta kuulla vastausta. Ei kiinnosta.

Ei kolmea ilman neljättä. Olin kouluhommissakin melkoisen turhautunut. Kurssiohjelma olikin aloittaessa muuttunut ja kameran käytön perusasiat oli jäädä pois. Nyt puolet kevät-lukukaudesta kolunneena, tipottain tietoa saaneena olen äheltänyt tehtävien parissa. Sitten tuli turhautuminen. Se, että opettaja ajatteli heitä, jotka kameransa hallitsee, menettävän tärkeitä tunteja kääntyi meitä vastaan, jotka eivät hallitse. Jokainen kuulemma osaa nappia painaa, osta kirja... joo kiitti vinkistä. Kunnon kuvien saamattomuus taitojen puutteessa alkoi syömään motivaatiota. Lisäksi vielä tämä yleisväsymys. Pitäisi opetella kirjoista ja youtubesta jne... mutta millä ihmeen ajalla? Sitähän varten kouluun menin. Onneksi moni muukin avasi suunsa ja saimme eilen vihdoin paljon hyödyllistä tietoa, joilla jatkaa. Muuten olisi koko vuoden päätön juokseminen ees taas työn lomassa ollut täysin turhaa. Onneksi en ongelmani kanssa ollut yksin. Meinasin jo keskeyttääkkin järjellisyyden puutteessa. Onneksi soitin sen puhelun, olo helpottui ja tasaantui ja menin tunnille ja kuinka ollakkaan tämä vieraileva opettaja ymmärsi perusongelman ja opetti käytännön kautta omaa aihettaan. Siitä saimmekin sitten jokainen paljon irti.

Tolla kurssilla on kyllä tullut paljon kivaakin ja noi kurssikaverit ovat ihan älyttömän hienoja tyyppejä. Sekin mies, jonka ensin ajattelin olevan melkoisen yksioikoinen, kun mielipiteitään laukoi, onkin osoittautunut todella mukavaksi ja auttavaiseksi ja kannustavaksi tyypiksi.

Vaikka nyt on taas hyvä mieli ja into kasvaa syödessä, olen silti taas ihmetellyt tätä ihmeellistä kaavamaisuutta. Jos jostain innostun ja olen silminnähden onnellinen, niin se ei vain joillekkin käy ja sitä onnellisuutta täytyy romuttaa. Jokin pieni nokittelu olisi helpompi sivuuttaa, mutta sellainen massaräjäytys on pakko toteuttaa. Ja jälleen kerran se paska fiilis on tullut jonkun muun toimesta tai saamattomuudesta ja lisännyt itselleni työtä, kustannuksia ja pahaa mieltä. Miksiköhän ihmeessä se on näin???

Kaikki uuden oppiminen on jostain syystä kohdallani ollut sellaisen härdellin keskellä, ettei mihinkään saa keskittyä rauhassa niin, että se tuottaisi tyydytystä. Kun alan jotain oppimaan niin oletetaan, että osaan kaiken jo ennen kuin pääsen opettelemaan. Töissä olen törmännyt tähän monen monta kertaa. Kun sovimme silloisen esimiehen kanssa erään koneen täydellisen opettelun niin hän siirsikin minut muihin tehtäviin aina kun tilaisuus tuli tähän koneeseen paneutua. Ihmettelin asiaa ja pääsin vihdoin opettelemaan. Tosin siinä kohtaa he, jotka olisivat voineet neuvoa olivatkin kaikki pitkillä sairaslomilla. Yritin siis itse kaiken vauhdin keskellä. Muutaman kerran jälkeen, kun tuli jotain ongelmia, se esimies oli tyrmistynyt, että mitäh, etkö sitten osaakkaan. Öö no en,,,kuitenkin yleinen linja on ollut, että täydellinen hallinta on vienyt nelisen kuukautta ja vielä vuosienkin päästä on tullut uusia asioita. Sama juttu jonkin uuden vaikkapa tietojärjestelmään liittyvän toiminnon kanssa. Kaikkien piti opetella uusi juttu ja seurailin muita, että työt pysäytettiin tätä hetkeä varten ja muut saivat rauhassa käydä asian läpi. Kun vuoroni tuli niin se tuli päivää ennen lomaa ja en saanut pysäyttää hommiani. olen siis tuotantolinjalla töissä. Samalla kun asiaa kävin läpi seurasin sivusilmällä töiden kasaantumisen ja koko keskittyminen meni siihen. Heräsi vain kysymys, että miksiköhän tämä taaskin piti toteuttaa näin? Miten kohdalleni osuu juuri se toisen ihmisen vittumoisin päivä.  Kun menin kurssille ja siellä mainittiin yhdeksi aiheeksi dokumentti ja videoiminen niin tuttuni innostui toteuttamaan erästä ideaansa niin, että olisin kuvaamassa. Hirveällä hötkyilyllä ilman ensimmäistäkään varsinaista oppituntia ja kameranhallintaa kävimme sitten kuvaamassa pätkän haastattelua. Sain säätämisyrityksistä arvostelua. Pitäisihän se nyt osata, kun kerran kurssille pääsin. Juoksin tuonnekkin työpäivän ja koulun lomassa ja maksatti vielä kahvitarpeet... sain ne tosin takaisin. Kun sitten tätä projektia varten yritin hieman aikatauluista ottaa selvää ja sopia, olihan tämäkin ihan mielenkiintoinen juttu olla mukana tällaisessa niin koko homma mitä ilmeisemmin karahti kiville. Ihan turhaa juoksemista... joteskii sellasta haista p.... meininkiä. Minä teen niin kuin pyydetään, mutta kun yritän kaivaa jotain aikaa niin olenkin se vaikeuden esiaste vaikken mitään tietoa itse sitten saakkaan.... Mikä noita ihmisiä oikeasti vaivaa ?

No nyt kolme päivää töitä ja vihdoin talviloma niin saan rauhassa opiskella ja toteuttaa siinä lomassa asioita mitä haluan. Hyvä juttu on siinä, etten ole ollut hirveän pettynyt tuotoksiini vaikkakin laatu ei vielä olekkaan paras mahdollinen.