Noniiin... Pientä vuodatusta taas jälleen tosi oudosta ihmissuhteesta. Alku oli hieman hankalaa, välissä hyviäkin hetkiä ja sitten oikeastaan säännöllisesti niitä huonoja väliin.

Minua on syytetty mustasukkaisuudesta. Kyllä varmasti olen ollut sitäkin. Mutta ennen kaikkea olen varmaan niin totaalisen kyllästynyt siihen, että minua kohdellaan huonosti. Vastaan nykyään takaisin. Kysyn vaikken saisi vastausta, että miksi joku on toiminut niin kuin on toiminut. Kerron varmasti mielipiteeni. Jos olisin mustasukkainen niin kyttäisin oventakana.... Tekisin testisoittoja...Kyttäisin puhelimen. Saisin takuulla kiinni jo aiemmin kuin yli puolenvuoden odotuksella. No nyt koko homma sitten kyllä päättyikin puhelimen tarkistamiseen kun viimeinen typerä selitys ei mennytkään hiljaisuudella ohi. Siitä tuonnempana.

Olen tässä pohtinut, että missään suhteessa en ole ollut koskaan mitenkään ihmeemmin mustasukkainen. Edellisessä pitkässä alkuun silloin kun mies meni töistä suoraan eksänsä luo ja tuli sitten sieltä vasta nukkumaan luokseni. Kun homma loppui niin kaikki oli ihan ok siihenasti kun muuten suhde kuoli.

Olen aina ollut sillä ajatuksella, ettei mustasukkainen edes tarvitsisi olla, jos siihen ei anneta aihetta. On huomattavasti helpompaa kun ollaan avoimia, ei keksimällä keksitä selityksiä varsinkaan, jos ei älli riitä uskottavan keksimiseen. Yksinkertaisesti haen takaa sitä, että elää niin, ettei ole mitään peiteltävää.

Alkuhauskuus oli siis siinä, mikä lienee vaikuttanut loppuun asti, oli siinä, että tämä kaveri lesotti sinkkuvuoden saaliillaan ja kuinka paljon on kumppaneita haalinut. Olipa tuo röyhistellyt, että 30 tinder -treffistä kahtakymmentä päässyt tuikkaamaan ja muutama muu tuttu siinä välissä. Kun kuulet tyttöystävänä tämmöistä niin alkaahan se hieman etomaan. Mitäköhän sitä on itseensä saanut. Jossain vaiheessa tosiaan meni lesotukseen hermot ja puhalsin homman poikki. Sitten tuli sitä että niin kovin rakastaa ja kyyneleitä vuodatellen, että kyllä rakastaminen on niin vaikeaa. Olin mielipiteeni siis kertonut ja olin muuttunut jossain kohtaa pahikseksi ja minä sovin riidan ja otin takaisin. Tyhmä minä. Ja useasti. Kai silloin jollain lailla olin rakastunut kuitenkin itsekkin.

Pauhasin kohtalolleni tänään, että kuinka paljon vielä se meinaa opettaa. Eikö nämä riittäisi jo. Oivalsin juuri, että opin sen, että jos joku muu tekee tyhmää niin kerjätkööt itse takaisin. Tehkööt töitä sen eteen ja näyttäkööt kuinka paljon oikeasti rakastaa.

No meillä meni tosiaan todella hienosti niinä aikoina kun saimme rauhan siihen suhteen rakentamiseen ilman näitä ihanei naisia.... joita sitten alkoi pulpahtelemaan joka kuukausi yksi tai kaksi. Minulle hoettiin, että nämä ovat historiaa. Vanhoja juttuja. Kavereita.... Ahaa ok. No jos nämä historiat vielä ottavat yhteyttä tänäkin päivänä ja ovat vaan kavereita niin sittenhän olisi mukavaa tavata ja tutustua uusiin ihmisiin. Olin vilpittömästi ottamassa näitä, paria lukuunottamatta maailmaani sillä oletuksella, että kuulun tän miehen maailmaan jossa näitä on. Mutta sepäs ei käynytkään. Tuli ihmetystä, että miksi minä heitä haluan tavata, he ovat historiaa, vanhoja juttuja... läpäläpä. Samaan aikaan ihmettelin edelleen miten niin tiiviisti täytyy pitää yhteyttä.

Jossain kohtaa väsyin koko hommaan niin, että antaa olla ja ilmaisin, että tämä loppuu ellei se p..uvarasto ala poistuun häiritsemästä. Ystävät ovat ystäviä ja niille esitellään uusi tyttöystävä. mutta jos ei voi esitellä niin kyseessä on silloin ihan muuhun tarkoitukseen sopiva lista. Puhutaan kuitenkin noin kymmenestä henkilöstä siinä pyörimässä. Olin viisi kuukautta tätä sinkkuvuoden riemua katsellut ja se oli melkeimpä aina puheenaiheena.

Siten tapahtui ihme..Sanoi poistavansa yhteystietoja entiseen hulabaloohonsa. Koska kuitenkin oli kestänyt niin pitkään pyytää tuon pöydän siivoamista jota ei pitäisi edes joutua pyytämään, pyysin näyttämään sen.. todistamaan jollain. Enhän voinut uskoa kun aina oli tullut hokema, ettei muita naisia ole... bling ja taas kolahti kutsu...kele.

Kesti neljä päivää ja sitten sain nähdä. Helpotti ihan älyttömästi. Koska jokaisen uuden sutinan ilmestymisen jälkeen vannoi ettei enempää ole kunnes taas pamahti uusi nimi joka vielä pyöri. Kaiken huippu oli siinä, että yksi oli jopa toukokuussa kysynyt, että onko meidän juttu loppu. Hmmmei tarvitse tyhmäkään olla, etteikö kuulosta korvissa siltä, että on antanut jonkun muun ymmärtää, että jotain on. En edes halua ajatella, että millä lailla on tätä ymmärrystä luonut.

No taas aloitin tunteileen uudelleen... olen kyllä sitkeä loppupeleissä. Vaikka alkoi olla kyllä melko nuoralla tanssimista jo.

Pitkin kevättä olin ihmetellyt kun ei avaa omaa maailmaansa kuin näistä entisistä sutinoista. Ilmoittikin sitten, että mennään kesällä isänsä vaunu paikalle kunhan kyydit järjestyy. Olin innoissani. Vihdoin mut otetaan siihen maailmaan mukaan. Vihdoin mua viedään johonkin kivaan eikä aina olla luonani. Seuraavana päivänä kun intoilin niin tämä korjasi, että sitten vasta lokakuussa. Ihan kun mun intoni pitäisi jotenkin musertaa.

Eräs päivä lähdimme sitten Helsinkiin viihteelle. Niin johan kuulin koko illan jo menomatkasta asti tarinaa yhdestä sutinastaan jonka kaveriksi uskoinkin ja olin hyväksynyt asian. En tiedä oliko vuosipäivä vai mikä, mutta koko päivä. Jopa bussireiteistä lähtien kuuntelin ylistystä tästä naisesta. Kai sitten luuli, että kuuntelen mielelläni. Olihan puheenaiheena ollut hän ja hänen eksänsä jo puoli vuotta.

Jotenkin jäin koko hommassa yksin. Seurustelin ihmisen kanssa joka olis voinut halutessaan keskittyä minuun, mutta valitsi mieluummin jonkun sutinavuoden muistelun. Kun loukkaannuin niin olin mustis. Kysyikin jossain vaiheessa, että miksi en kykene hyväksymään, että minä olen se jonka kanssa haluaa olla. Miksiköhän?

Jo ton entisen elämän siivoaminen pois alta olisi tehnyt paljon. Tottakai kaikilla meillä menneisyytemme on, mutta pitäisi ymmärtää mikä on sopivaa kertoa ja mikä ei.

Heti kättelyssä kehuttiin, että "Kiva kun et ole kaunis, olen noita malleja kokeillut ja he ovat tyhmiä. Sinulla on tota älliä". Toi lause on hiertänyt koko ajan ja olen siitä maininnut. Anteeksipyyntöä en saanut. Ei edes halunnut vetää takaisin, että oli ehkä vähän huono sanavalinta. Tiedotti, että tiedät itse olevasi kaunis, se pitäisi riittää. Ei pidä. En odotakkaan, että olisin kaunein ja ihanein jne Ja olen ylipainoisena tuntenut itseni rumaksi. Mutta sellaisen, jonka kanssa seurustelen niin olishan se hienoo, että hän pitäisi minua omissa silmissään kauniilta. Se riittäisi. Kuulisi sen, eikä niin, että samassa lauseessa nostaa itsensä joksikin guruksi mollaaamalla samalla toista. Mutta ehkä toisen kehuminen on itseltä pois....

Keväällä oli se episodi mistä olen maininnutkin. Kevään kaunein päivä meni ohi herran kännillä. Olin hänen silmissään pahis vaikka oli itse mut asiassa pettänyt. Eikä nähnyt toimissaan mitään väärää.

Kivan illan keskellä hän yhtäkkiä saattoi ruveta arvostelemaan. Vaikkapa englanninkielen taitoa. Kysyinkin, että miksi haluaa arvostella. Voi kehuakkin joskus ..kiitos. Kuulemma kansani ei voi keskustella. No toki voi. Mutta puutteitteni pohtiminen on aika tylsä puheen aihe jos voi puhua vaikka säästä.

Kun lomastani pari päivää käytin hänen kotinsa kuntoonlaittamiseen, kun ei itse siihen pysty. Kai sillä, ettei koskaan kotonaole. En tiedä sitten missä on ollut iltavuoroni aikaan. Pesin kuitenkin kolmet ikkunat, imuroin, hinkkasin kylppäriä, keittiötä ja pesin neljä koneellista pyykkiä. Kun innoissani esittelin keittiötä niin tokaisi vaan, että on itsekkin sen joskus pessyt. Hetkeä aiemmin kertoi, että meinasi ostaa kolmen euron kukkakimpun kun olin ollut niin kiltti. Ei sitten ostanut. No mutta tieto siitä, että olisi ostanut olisi pitänyt riittää.

Kun toinen tulee luokseni tai ollaan missä vain yhdessä niin tarve pitää puhelin äänettömällä. Olin pitänyt sitä outona jo pitkään.Toki voi syystä tai toisesta välillä unohtuakkin pois päältä. Mutta kun seon jatkuvaa niin kyllä se luo kuvan, että on jotain salattavaa. Kun viimeisen kerran asiaa ihmettelin niin syy oli siinä, että on käynyt duunissa paskalla. Laittoi äänet pois, ettei sitten kuulemma kuulu fb-päivityksen äänimerkki "Oh, bear". Tän tyyppisiä selityksiä olen pitkin matkaa kuullut ja nyt en vaan jaksanut antaa mennä läpi. Aloin tiukkaamaan, että mitä salaa. Onko joku toinen.

Nappasin sitten jossain vaiheessa puhelimen, kun oli käynyt selväksi, että salattavaa on. Ensimmäisessä viestissä se sitten selvisi. Kysyi tämä viisikuukautta mukana pyörinyt, että " Kysymys,käytitkö jotain, vai pitäisikö odottaa perheenlisäystä". Sepä oli sitten sillä selvä.

Olen nahoissani tuntenut pitkin matkaa, ettei toisella ole puhtaat jauhot pussissa. Se tunne on ihan järjetön. Olen saattanut herätä jopa yöllä tähän tunteeseen. Niin kuin tämän todistetun pettämisen aikana. Mutta se fiilis on ollut vähän väliä. Luottamus on kuitenkin kaiken a ja o niin kyllä tämä kaveri ihan töitä teki romuttaakseen sen. Miksikö olen sitten tässä roikkunut? Ehkä mukana tosiaan on ollut myös rakkautta. Ehkä juuri siksi, että irtautua en pystynyt ilman todistetta. Ehkä siksi, että toi sinkkuelämä on oikeasti välillä todella pelottavaa. Ehkä siksi, etten yksin haluaisi olla... mikä on taas täysin järjetön syy ottaakseen pahaa mieltä vastaan. Ehkä siksikin, ettei ole halunnut uskoa minkään pahan tapahtuva. Vaan odottanut sitä hyvää antaen monen monta tilaisuutta siihen.

Kun aikani mietin niin jonkin asteinen narsisti tosiaan on ollut. Ei pysty sanomaan toisesta, mitään hyvää ilman negatiivistä lisäystä. ei koe tekevänsä mitään väärää vaikka toimet eivät välillä kestä päivän valoa. Pettää ja valehtelee ja syyttää sitä muita. Hakee ihailua, mutta hieman väärillä aiheilla, mutta samalla kun itseään kehuu niin saa toiselle pahan mielen.

No nyt vihdoin tuli tämäkin tarina päätökseen.

Outo sattuma oli kuitenkin se, että kun kävin potemassa tätä.... en oikeastaan pettämistäkään vaan valehtelua ja huonoa tuuriani niin sain kuulla monelta taholta olevani kaunis. Ihan pyyteettä, yhtäkkiä, ja jopa naisilta. Olin vieläpä meikittä ja päällä oli mitä sattuu. Jotenkin joku siellä jossain. Kohtalon perkule vai mikä välillä antaa takaisin vähän laastaria. Toi kaunis juttu on niin paljon hiertänyt ja nyt sen kuulin. Ja viimeiseksi ihmiseltä joka loi ihan järjettömän turvallisen olon pelkällä sympaattisella läsnäolollaan. Nyt taas opin mitä tahdon. Sympaattisuutta, kohteliaisuutta, turvallisuudentunnetta. Kun saan sitä itse niin sitä on helpompi myös antaa.....

Elämä jatkuu... tollasia ei tarvitse onneksi enepää muistella.. ehkä jossain kirjassa ehkä. Mut suremaan en jäänyt. Ei ole sen arvoinen.