Saatteeksi: En ole koskaan ymmärtänyt runoja. En opetellut, enkä tutkinut. Syksyisen luovuuspuuskan iskiessä jo rutkasti aiemmin, kirjoittelin pitkin kesää sanoja paperille.... Se hetken tunteesta, ajatuksista. Jos innostun niin rääkkäääkään vielä toistekkin.

--------------------------------------------------------------------------

"Yksinäiselle sydämmelle heitetty rakkauden valhe.

On sama kuin hukkuvalle heittäisi pelastusrenkaan.

Liian kauas, ulottumattomiin. 

Siiitä saa toivon, mutta hukkuva hukkuu vain pitempään... löytämättä sitä mitä eniten tarvitsee"

 

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

" Elävä klovni edessäni, hauskaa on vaikka ilmapallot puuttuu..

Hymysi taakse piiloudut, vain kasvomaali puuttuu...

Illuusio, siihenkö rakastuin???

Pyyhi se näkymätön naamari ja näytä kuka olet. Vain totuus puuttuu..

Minä olen tämä, joka on tässä. Hetken vielä odotan. Ja menen.

Vain määränpää puuttuu..."

 

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Tv-shopin tasainen tarina soi taustalla.

Mietin minne meen, mitä teen...

Mulla on ikävä sua.

 

Melkein sut karkoitin,

kunnes jotain opin itsekkin.

Ei ketään voi omistaa, ei muuttaa, ei hallita.

 

Kerroin sulle kuitenkin, ettei muakaan voi kiusata.

 

Kuljin kauemmaksi, seurasitkin perässä.

Sulla on kai ikävä mua.

 

Sanattomat anteekspyynnöt.

Sanattomat säännöt, jotka kumpikin tietää...

Lähemmäksi kuljettaa. 

Meillä ei ole enää ikävä toista.

 

Se me jo tiedetään, ettei toista kokonaan voi menettää.

Jokainenhan meistä jonkin jäljen elämän sivuille jättää."

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

" Olispa mulla monta sydäntä.. 

Jokaiselle yhden avaisin. Tarpeen mukaan vain yhtä kerrallaan käyttäisin

Muut voi odottaa. Aina vuoroaan. Vasta silloin kun mulle sopii.

Pienimmän niistä varaisin sille, jolle pelkät sanat riittää ja saisin niillä itseeni roikkumaan. Se joka liikaa välittää. 

Pienuudessaan pelottavin, mutta sille pärjäisin. Heittäisin roskana olan yli ja päälle kävelisin. 

Jos se vielä voimansa näyttää niin tuleen tuikkaisin ja tuhkat heittäisin tuulen vietäväksi. Mutten liian kauas päästäisi, ettei se katoaisi minnekkään.

Olisihan minulla monta sydäntä. Ja aina voin uuden kutistaa, joka minusta itsestäni liikaa ammentaa.

Mutta eipä mulla ole kuin yksi. En enempään pystyisi. Siksipä sitä vaalin. 

Siihen samaan kaikki pitäisi mahtua. Siksipä sinne ei mahdu kuin kerrallaan vain The Yksi .

Kun vieras poistuessaan kaiken rikkoo niin se on vain rakennettava uudelleen.

Muuraan reiät umpeen, paikkaan laastilla. Aika vähän sitä pehmentää, mutta aina siihen joku kivi jää."