Jaahas... Vaihteeksi flunssassa. Taidan olla magneetti pöpöjen suhteen. Eipä silti, nyt niitä on kunnolla liikkeelläkin. Säätilatkin veivaa pakkasesta plussan puolelle vähän väliä. Outo talvi.

Olen myös huomannu ittestäni, että kun tunnen oloni epämukavaksi niin alan stressaamaan ja poks tulen kipeäksi. Liikunta on jäänyt sellaiseksi pakkotoiminnaksi ajankohtiin kun saan siihen tilaisuuden. Joskus kävin kolmestikkin viikossa salilla ja nyt sen hikisen tunnin olen saanut veivattua kerran viikossa, jos sitäkään. Höyryjen päästely hien kera tekisi hyvää, mutta nyt on semmoinen alavire menossa, ettei mitään rajaa.

Ei kai sitten aina voi tosiaan olla positiivinen vire päällä. Mullon tainnut energiat mennä ihan muuhun suuntaan. Olen sortunut jo muutamaan tupakkaankin. Toivottavasti saan sentään fiiliksen olla polttamatta takaisin, ennen kuin koukutun kunnolla. Itsestähän se on kiinni, joo.

Välillä on ihan kivaakin, mutta jostain kummallisesta syystä pölähtää noi epäkohdat silmille vaikken haluiskaan.

Seurustelu ei siis sovi minulle. Ei ainakaan tässä muodossa. Että kiitos kohtalo. Kuuntelit toiveeni tosiaan tarkasti kun toivoin joulun alla poikaystävää. Olisi pitänyt ilmeisesti tarkentaa, etten halua nin tiiviistä suhdetta, että toisen tapaamisen jälkeen "seurustelu" muuttuu samantien koti-leikiksi. Minun kotonani. Jotenkin on aika tasapainotonta elää parisuhteessa, missä joku valtaa heti puolet kodistani, missä kaikki on minun vaan ei hänen. Ja koko ajan on jotain kummallista ilmassa. Omaa tilaa saan vain, jos sitä pyydän ja pyytäminen ärsyttää ihan älyttömästi. Jotkut asiat vois ihan omalla painollaan rullautua.

Ensimmäinen kumma on tosiaan siinä, että viikon tuntemisen jälkeen, sosiaaliseen mediaan meni julistus parisuhteesta. Luo kyllä melkoiset paineet suhteen onnistumisesta henkilön kanssa, jota et tunne, ettei menetä kasvojaan kavereiden edessä. No, ilmeni, että kaveripiireissä on näitä entisiä tyttöystäviä, joten tavallaan ymmärrän, että heille täytyy asiat toitottaa. Tosin minähän voisin olla kuka tahansa.Joskus olis ihan nastaa, että joku olisi ihan aidosti kanssani siksi, että olen minä enkä kukaan muu. Taitaa jäädä kokematta tässä elämässä. Ja kun ei asiat koskaan mene niinkuin toivoisi niin en itsekkään jaksa kauhean ihana olla. Kaipa se on turhautumista, kun ei tässä iässä oikeasti enää jaksaisi perusasioista vääntää.

Olen saanut myös hajuvesiehdotuksen. Itselläni on muutama laadukas tuoksu, no ainakin hinnaltaan ja kuitenkin olisi syytä käyttää prisman alelaarista löytyvää tuoksua. Enpä voi kuin ihmetellä, että kuinka paljon tämä, muka loppuunkäsitelty entinen elämä mahtaakaan vielä vaikuttaa. Muutama päivä sitten sain ehdotuksen, että hän voisi lakata kynteni. Lakkaisin toki itsekkin, jos jonnekkin olen menossa, mutta kas kun en siihen ole aikaa löytänyt. Ja töissäni ei mikään lakka tule kestämään. Mutta hyvä kai kuulla sekin, että kynsien lakkaus olisi jatkossa suotavaa, ettei joudu kavereiden edessä häpeämään.

Ja kaiken kukkuraksi kuulin tällaisen ajatelman, että on hyvä, etten ole kaunis. Kauniit ihmiset ovat tyhmiä. Heppu on siis kokeillut jokusen mallin.

Jukra sentään. Olen tosiaan pitänyt itseäni kauniina. Olen siis valehdellut itselleni päin peiliä. En aina pidä itteeni hekumallisena, joku todellisuuskuva sentään, mutta...En välttämättä kotioloissa tyrmäävänä ilman meikkiä, mutta kuitenkin ihan nättinä ja mukiinmenevänä olen itteeni pitänyt. Ja ainakin peseydyn säännöllisesti. Ja kakskymppiseltä en kertakaikkiaan voi enää näyttääkkään. (pari kirosanaa tähän väliin) Eli onneni on aivan samalla tasolla kuin ennenkin. Ei kenenkään muun kai tarvitse rakkaaltaan kuulla olevansa ruma, mutta kelpaa kumminkin.

Itsetuntoni sen kuin kasvaa...

Muutaman kaverin eteen minut sitten kiikutettiinkin kotibileisiin. Oli vain melko vaivaannuttavaa, ettei minua esitelty lainkaan ja siellä pari tyyppiä tekstaili keskenään ja toinen näytti peukkumerkkiä ja niinpäin pois. Voi toki olla, että puhuivat muusta, mutta tilanne oli hieman outo. Olen jotenkin tottunut siihen, että kun astun uusien ihmisten eteen niin jollain särjetään jää. Yleensä se on esittely. Ja muutenkin kaikki tuijotti myös telkkaria niin oli aika haastavaa tyrkyttääkkään itteensä, että hei olen sejase, hauska tutustua. Siinähän se ilta meni kököttäessä. Olen yleensä hauskaa seuraa, mutta nyt istuin lukossa. karaokea laulettiin, mutta kun vuoroni tuli niin muut pakenivat parvekkeelle. no ehkä syystä, mutta olishan sitä nyt voinut kohteliaisuuttaan yhden biisin kuunnella. Ilta meni ohi. Menihän se vaikka jäi vähän vaisu fiilis.

Toisen kotiin en pysty enää menemään sillä ahdistun siitä ympäristöstä. Ihan ensimmäisellä kerralla siivosimme keittiön pöydän. Meinasi itku päästä, että ihan tosi. Taasko mä olen aikuisen miehen elämää rakentamassa uudelleen. Keittiön pöytä oli kuin muukin asunto. Täynnä mustaa pölyä ja rojua ja suoranaista saastaa. Käytettyjä hammasharjoja lojui siellä täällä. Vanhoja laskuja...hmm paljonkohan rahallisesti joudun tällä kertaa avustamaan. Edellisestä suhteesta irti päästyäni jäi osuuttani yhteisestä kodista saamatta noin 30 tuhatta. Annoin olla, kun en tappeleen viittinyt alkaa, mutta enempää ei multa irtoo enää kenellekkään.

Jouduin myös tilanteeseen, että tämä heppu päätti alkaa juuri silloin siivoamaan kylppärin kaappia. Niinkus hei hetkinen! Siis, jos entinen elämä on muuttanut pois vuosi sitten niin miten ihmeessä henkilökohtaiset hygieniatuotteet on vielä siellä. En olisi tässä toimenpiteessä halunnut olla mukana. Miksi se nainen ei itse ollut omia kamppeitaan siivonnut mukaansa. Millaisia ihmisiä he oikein ovat? Jollain tapaa luovuttajia ja välinpitämättömiä? Ja miksi tämä taas osui mun kohdalle? MIKSI? Mitä hemmetin pahaa mä olen niinkuin kaiken kaikkiaan tehnyt.

Tuskin mitään, mutta taidan näyttää tosiaan niin tyhmältä, että joillakin on syvä luotto siihen, että saavat mut halvaks siivoojaks. Ai niin joo ja koska olen isokokoinen tän suuren rumuuteni lisäksi niin toki tyydyn ihan mihin vaan ihan sillä, etten muka parempaakaan sais tai ansaitsisi. Tämä taitaa olla se toinen ajatelma.

Toisella kertaa uskaltauduin kyläilemään sillä tiedolla, että siellä olisi siivottu. No eipä ollut. Pesin aikani kuluksi peilejä ja yritin unohtaa juuri törmäämääni kuukautissuojaan ... juu kyllä poikamies boxissa.... telkkarin edessä... kirja hyllyssä. Siis mä en kestä. Enkä meinaa millään päästä yli siitä, että jotkut elää sellaisen kaaoksen keskellä. Kai mun piti tulla tän keskelle valistamaan, ettei näin voi elää. Mutta onko tosiaan niin, että minun tehtäväni olisi siivota itselleni istumatilaa paikassa, jossa ei ole siivottu vuosiin? MIKSI? Miks mun eteen ei vois hieman nähdä vaivaa oikeiden asioiden kohdalla. Hyötyis itsekkin.

Perustaisin uusavuttomille oman valistuspalvelun, mutta tuskin siitäkään mitään maksettaisiin. Mutta nyt mä maksan sillä, että uuvun oitis hommassa mitä en haluaisi tehdä, varsinkin kun n kyse aikuisesta ihmisestä. Kolmatta kertaa en taida asuntoon enää mennä. Ja kauhuajatus on alkanut nakertaa, ettei suhteemme tosiaan voi pitemmälle koskaan mennä, kosta en näe itseäni kauhean tervejärkisenä asumassa vastaavassa kaaoksessa.

Vähän aikaa sitten, kun tämä hajuvesiehdotelma käsiteltiin. Siis olin niin vaikee taas, että loukkaannuin yrityksestä saada minut haisemaan exälle. Niin ilmeni, että olin itse haistellut hemmon dödöä jo jonkin aikaa, että ei kauhean hyvää ole, mut en ala kaveria pukemaan. Heppu kävi sitten eräs ilta suihkussa ja pitkäänkin vielä. Suihkun jälkeen haisi jotenkin kahta karmeemmalle. Ihmettelin jo ääneen tätä hajustetta ja ilmenikin sellainen hauska, ettei tyyppi siis pessyt kainaloitaan. No ei voi sun juma..... Miksi ihmeessä kukaan näkee vaivaa mennä seisomaan puoleks tuntia suihkun alle, muttei viitsi saippuaa käyttää strategisiin paikkoihin? Siis niinkuinettä MIKSI? Ja tämä on nyt ainakin kolmas kerta kun eteeni kantautuu ihminen, joka ei osaa perushygienia asioita. SIISMIKSI? Nyt en enää pysty kuin ääneen kysymään ÄIDEILTÄ, että meneekö poikanne rikki siitä tiedosta, että opetatte heille perkele elämisen perusasioita? Ehkä ne menee rikki siitä, että he tulevat hylätyksi kerta toisensa jälkeen, kun kukaan ei viitti hetken haistelun jälkeen sanoa mitään vaan lähdetään meneen. Toki olen samaa mieltä, ettei kyseinen keskustelu kuulu aikuisille tyttöystäville mutta hei ihan tosi.

Viimeisin kummallisuus olikin sitten se, että olen itse joutunut maistelemaan minulle tehtyjä herkkuja. Olen siis yrittänyt pudottaa painoani. Jostain syystä ne herkut on aika kaukana painonpudottajan ruokavaliosta. En ihan hiljaa, mutta kuitenkin jossain määrin olen antanut periksi. Kävin sitten itse hakkemassa meille eväitä töihin. Muutaman kerran mainitsinkin, että kaapissa on Lidlin pasteijoita. Tämä loverboy oli lähdössä töihin ja piittaamatta vaivannäöstä (kauppa on hieman kauempana) Kysyi, että onko minulla hampurilaispaikkaan alennusseteleitä. No just... Ei tietty ole pakko noita syödä, mutta olis sitten heittäny vaikka nurkan takana roskiin. Hel.... kun meinaan kohta oksentaa. Kiltteyden kaapuun taitaa olla aikamoinen tapaus olla piilotettu. Onko tahatonta vai muuten vaan väsytystaktiikkaa, mutta alan olla romu näistä meidän näkemyseroista?

Kohta olen itsekkin zombie joka kerää kaappeihinsa kuoriaisia ja muita pikkueläimiä.

Joo anteeks vaan vuodatus, mutta jonnekkin tämä on taa pakko purkaa.

IMG_3829.jpg