Jes... Tapahtuma! Vihdoin! Sävärit!

Meikäläiselle, joka eläytyy elokuviinkin niin Iikweekin kauhujutut olivat kyllä ehtaa adrenaliinipaukkua. Elikkäs Linnanmäellä seikkailua. Ensiksi astuin Motelliin. Seurana muutama jonossa seuraavaksi tullut nuori. Jotenkin ihania olivat, kun pelkäsivät kädestä toisiaan pitäen. Minä itsekseni. Sain säikkymällä herkästi muutkin kirkumaan. Se koko juttu oli hyvin tehty. Pääsi ihan mukavasti teeman tunnelmaan elävien näyttelijöiden säikyttelemänä. 

Sydän pamppasi Motellikierroksen päätteeksi siihen malliin, että oli pakko mennä rauhoittumaan kummitusjunaan. 

Tänä vuonna Zombie-kujan kauhut olivat kohdallani vaisuja. Meinasin joutua yksin menemään, mutta koppasin kaveriksi takanani seisovasta pariskunnasta miehen mukaani. Nainen ei uskaltanutkaan tulla. Pikkasen pliisu oli lukuunottamatta kohtaa, missä zombie istui keskellä kulkuväylää. Kun sitä piti ohittaa niin pisti kädet esteeksi. Hitaasti avasi toisen puolen ja pelotti ihan oikeasti mennä ohi. 

Kauhusirkus ei niin pelottanut, koska edellisen vaunun pelottelut näkyivät selkeästi ja yllätyksiä ei tullut aiempaan kertaan nähden. 

Kammokuja olikin sitten musiikkeineen vaikuttava alusta loppuun. Viime metreille asti.. Hauskaa kuunnella itsekkin, kuinka oma ääni rääkäsee kunnolla tahattomasti. 

Hellyttävintä oli seurata zombie-pariskunnan hortoilua pitkin Lintsiä. Siinä oli jotain sellaista, että ajattelin jo, että jos vihdoin kerran elämässä löytäisi jonkun, jonka kanssa menisi naimisiin asti niin eiköhän se kuolo korjaa yllättäen ja jäämme yhteiselle matkalle raahustamaan kuin päämäärättömät surkeudet. Jotenkin niin samaistuttavaa vaikken varmaankaan naimisiin edes mene ennen kuin kuolo korjaa. Seuraavaa elämää odotellessa.

Jotenkin oli niin nastaa palloilla ja bongailla juttuja. Muutaman tunnin tallailusta jalka ei tosin taas tykännyt. Alueella pyöri myös örkkibörkkejä ja varsinkin yhden olemus kroppineen oli vaikuttava. Ihan kuin suoraan jostain Tähtiensodan örkkibörkki-kaataloogista. Liikkui niin sulavasti ja jäntevästi nostellen lapsia kuin höyheniä... huoh... olen vaikuttunut.

Nyt on ollut mukavaa viettää sadepäivää kynttilän valossa. Saatan tehdä jopa ruokaakin kohtapuoliin. Maalailin pikkupaikkauksia seinään, joka maalattiin aiemmin. 

Vähän vielä vaivaa aukinaiset asiat parista asiasta, mutta eiköhän nekin asiat tasaannu, kun saa ääniyhteyden kysymysmerkkejä tuoneelle taholle.