Tervemenoa vuosi 20. SEURAAVA!

Jos olen kokenut ihmissuhderintamalla omituisia vuosia niin tämä vuosi olikin kummallisin kaikessa muussakin. Ihan siis ympäripyöreän outo vuosi.

Vuosi alkoi jalkapuoli-kitumisella. Leikattu jalka oireili Bakerin kystaa. Kuntoutuminen hidastui ja sain siitä haukutkin. Ihan kuin olisin voinut asiaan vaikuttaa. No pitkin vuotta olen tän palautteen antaneen henkilön toimintaa seurannut ja taitaa olla aika erikoinen käsitys hänellä minusta olevan muutenkin. Ehkä pieni asennekorjaus olisi joskus paikallaan itse kullekkin. Peiliinkatsomista ei suinkaan kannattaisi välttää superihmistenkään vaikka täydellisiä olisivatkin..

Parisuhderintamalla oli pari hemmoa tyrkyllä. Toinen tahtoi vain sitä itseään ja kittasi kaljaa joka viikonloppu. Toiseen olin hirmuisen ihastunut, mutta homma karahti siihen samaan niin kuin aina. itsestäänselvyyteen. Koska olen nainen. Nöyp. En lähde näihin enään. joko mä olen saman arvoinen siis yhtä tärkeä kaikilla osa-alueilla tai en ollenkaan. Viihdyn niin hyvin itsekseni, etten tarvitse latistusmomentteja ollenkaan. ja mihinkään puolittaiseen en viitsi tuhlata sitä aikaa, minkä voin käyttää itseeni ja pieneen kissaani, joka on ollut pysyvin asia mun maailmassa.

Jalan kanssa oli paljon pelkoja. Kävelenkö koskaan enää kunnolla ilman kipua. Toipumisessa meni vuoden verran ja on se vielä säiden mukaan kipeä.

Kun jalka alkoi antaa sen verran periksi, että pääsin pienesti kivun kanssa eteenpäin, sain hommaksi kahden kuolinpesän hommat hoidettavaksi. voi taivas se oli stressaavaa. Ikivanhojen paperiasioitten toteuttaminen käytäntöön oli jotain niin käsittämättömän raskasta, että pariin otteeseen minulla meni voimat. Huomasin, että reagoin stressiin menettämällä pari kertaa totaalisesti virrat. Könkkäilin julkisilla Heinolaan, pankkeihin, kirjastoon, mummelilta anomaan valtakirjoja useampaan kertaan. Tuntikausia puhelimessa. Jankaten vakuutusyhtiöltä ohjeita. Jankaten sukuriitoja. kuunnellen haukkuja asioista, mitä ehkä saattaisi tapahtua, muttei tapahdu. Kuunnellen haukkuja, kuinka joku muu on antanut vääriä tilinumeroita, kuinka minua voitaisiin syyttää oikeudessa asioiden pitkittämisestä odotellessa perunkirjan vahvistumista, mihin en voinut vaikuttaa. Kuuntelin kuinka pitäisi selvittää kirjallisesti pankin ottama kahden euron palvelumaksu tai joutuisin siitä mahdollisesti oikeudelliseen vastuuseen. Kuuntelin huudot verojen maksusta ja siitä, että minun olisi pitänyt apu ottaa vastaan henkilöltä, joka olisi apunsa laskuttanut. Kun huutoihin "VIRHE!" siellä täällä, pyysin, että voisiko osoittaa ne virheet tarkemmin ja kirjallisesti, että olisi helpompi sitten tehdä oikaisuja. Koko homma työllisti niin totaalisesti, että en kykenisi etsimään virheitä joiden olemassaoloa en edes tiedä. Olsi helpompaa, kun osoittaisivat ne niin hoitaisin asiat loppuun. Kappas vaan kun vaikenivat. Kunhan oli halu vain valittaa ja hankaloittaa elämääni. Vuoden parhaimpia asioita oli, että pääsin näistä sekopäistä eroon. 

Kun kuolinpesien hoito hetkeksi rauhoittui, alkoi Korona-aikakausi. Se vyöryi kuin scifi-leffa päälle. Hillitön pelkotila, koska asiasta ei tiedetty vielä mitään. Oli pakko kulkea julkisilla töihin ja se hirvitti. Onneksi ajankohtaan osui talvilomaa ja pieni lomautussessio. Lomautus oli paikallaan. Sai hetken hengittää ilman pakkoa julkisilla kulkemiseen. Vaikka viihdyn yksin niin nyt se oli jotenkin päällekkäyvää. koska ei voi valita mennäkkö ihmisten ilmoille vai ei. Telkkarikin hajosi, joten se hiljaisuus oli melkein tainnuttavaa.

Jotenkin sitä on vain hypännyt kriisistä toiseen. Juhannus oli upea ja kesälomalla sain kaivattua lepoa. Kävin pikkureissun vuosiin. Vaikken Savonlinnaa kauemmaksi mennytkään niin se reissu ja visiitti Turkuun tekivät niin hyvää, etten muista, milloin olen nauttinut niin paljon ja rentoutunut. Eikä mitään sellaista, että olisin saanut hetken päästä päin pläsiä. Ikään kuin kompensoiden saamaani hyvää.

Kesän jälkeen, kun koronakin palaili lomalta, alkoi taas kiristymään tämä tauti-kurimus. Lakkasin käymästä oikeastaan missään. Uimiset ja ravintolat jäi. Löysin onneksi uuden projektin. Asunnon etsintä. Löysin, hain ja sain. Siitä alkoikin sitten uusi kurimus. Projekti kesti vajaan puoli vuotta. Koska innostun aina liikaa niin aloin pakkaamaan samantien. Asuin pahvilaatikoiden keskellä hyvän tovin. Voi taivas, että alkoi keskeneräisyys puuduttamaan. 

Ennen muuutoa vielä pikkukriisi päälle. Tätini, äidin siskon ottaessa yhteyttä, jokunen arpi repesi auki. Itkin aivan hurjasti viikon. Ihan kuin tyhjentääkseni sisäisen tunkioni vanhan asunnon lattialle. Koko vuoden kriisit, ahdistukset, odottaminen, muuton stressaaminen yms. Tuli kerralla ulos.

 

Muutto. Vihdoin. Heräsin seitsemältä ja pakkasin vihoviimeiset tavarat. Pakkasin kisunkin matkaan juuri ennen kuin muuttomiehet tulivat. Sitten soitin taksin ja me lähdettiin alta pois uuteen odottelemaan.

Taksista tulikin mieleeni edellisillan episodi tuttuni kanssa, joka on taksi-kuski. Oli aiemmin Facebookissa pyydellyt, että tutut käyttäisivät häntä, jos taksia tarvitsisivat. Keikat olivat niin vähissä. No pistin tietenkin viestiä, että olisiko aamulla yhdeksältä käytettävissä, muuttokyyti parilla paketilla ja kissa.. Vastaus olikin melko kummallinen. Yllätyys... Tämä hemmo vastasi, ettei pysty lupaamaan onko käytettävissä, koska tolpalla menee odottamiseen tuntikausia ja kun vihdoin tulisi niitä vähiä kyytejä niin olisikin jossain muualla. ...........................................Niinkömitä? Työnsin hämmennyksestä pulpahtaneet silmämunat takaisin kuoppiinsa ja vastasin, että ei väkisin, onnea tolpalle, että keikkoja piisaa. Kerroin tietenkin piruuttani, että minne olen menossa ja keikka olisi hänelle ollut hyvä. Vastasi oitis, että kyllä hän voi sinne heittää. Sorryt, meni jo. Soitin aamulla random-taksin ja se oli ihan asiallinen kyyti. Hei hei Leppävaara. En tohtinut tutulleni vastata, kun uteli, että miksi niin kauas muutin, että Leppävaarassa on tuota outoa logiikkaa tullut jo sen verran paljon vastaan, että on aika muuttaa muualle. Onneksi se outo logiikka ei kuljettanut minua uusiin maisemiin. Tiedä vaikka se outous olisi tarttunut tännekkin.

Odotellessa muuttokuormaa olin hetken, että voi hel....Majoitin kisuni makkariin. Siellä istuskellessa olin aivan, että voi ju...voi paska. Mitähän tästäkin tulee. Tienoo on rauhallinen. Nyt voin sanoa, että naapureiltakaan ei kuulu mitään, mutta... Makkarin ikkunan viereen on laitettu ränni, mikä paukkuu todella kovaa. Kuin hitossa täällä voi nukkua. Siis miksi?

Muuttomiehet tuli ja meni ja viritin sängyn makkariin. Nukuin kokonaista neljä tuntia. Nukahdin paukkeeseen ja heräsin siihen. Ei. Ei ikinä enää tällaista. Raivasin olohuoneeseen tilaa ja siirsin sängyn sinne. Makkarista tuli harraste-, jumppa-, meikkaus-, pukeutumis-huone. Olohuone on niin iso että sänky mahtui sinne kivuttomasti. Muistan kun nukuin omakotitalossa kuorsauksen ja ränninpaukkeen välissä. Ei. Aion nukkua vastedes hiljaisuudessa. Laitoin asiasta vikailmoituksen. jos asialle voisi tehdä jotain. jos ei niin elelen näin. Olkkariin mahtuu vielä kivuttomasti sohva, telkkari ja ruokapöytä ja pari kaappia. Silti täällä on tilaa hengittää. 

Muutama päivä meni tyhjentäessä laatikoita. Hommailin aamusta iltaan ja unohdin välillä syödä. Olen kuitenkin niin onnellinen tästä asunnosta. Pikkuvioista huolimatta tämä on sellainen hyvän tuulen koti. Täällä on helppo hengittää. Ja keittiö. En osaa edes pukea sanoiksi, kuinka ihanaa on touhuta siellä, kun siellä näkee. Valoa on nyt jokapaikassa riittävästi.

Kävin siivoamassa edellisen asunnon, eikä se ollut käyttämättä kuin kaksi päivää. Astuin sisään ja aloin siivoamaan. Siellä oli loppua happi. Pölyä ei ollut niin paljon kun olisi voinut olla. imuroin usein pakettien keskellä ja nukkuessa lattialla viimeisen kuukauden niin oli pakkokin. siellä ei vain toiminut ilmastointi.

Joulu tuli ja meni. Kasasin kiireellä joulukuusen. Laitoin valot ja kukat. söin jouluruokia ja nautin viiniä. Suklaata söin liikaa. Olin aivan poikki. jotenkin en kerennyt fiilistelemään joulua tänä vuonna. Pakkasin eilen kuusen pois. Ehkä sitten ensivuonna uudelleen. Jotenkin nyt haluaisi fiksailla kodin sellaiseen normiarkeen, johon sitten joskus laitan koristeet uudelleen. Tietenkin hajotin ruokapöydän ja jouduin tilaamaan uuden. kunhan se tulee niin homma voi jatkua. Taulut odottavat vielä jonkin aikaa paikkaansa. Parveke odottaa kesää ja kukkiaan. Pikkuhiljaa. Nyt ei ole enää kiire.

Oli hullu vuosi. Hassuinta on, että esimerkiksi kevät tuntui lottovoitolta. Jokaikinen auringonsäde, valkovuokko, uusi pieni koivunlehti. Kaiken kaoottisuuden keskellä elämä kuitenkin on jatkunut ja sen on tuntenut jokaisessa solussa. Nyt odotan taas kevättä ja mitä se tuo tullessaan. 

Tervetuloa uusivuosi uuden elämän alussa uudessa kodissa. Jos kohtalo ja tulevavuosi voitasiin pikkudiili tehdä, voitaiskos? Jos jonkun mielestä en ehjää kotia, missä voi hengittää, olisi ansainnut niin pistäs piruuttas se epäilijä kokeilemaan samanlaista rumbaa paikkaan missä kaapinovet tippuu niskaan. Jos jollekkin on tämä aiheuttanut kauhean kriisin niin toivoisin henkilön saavan käsiinsä viivottimen. Sillä viivottimella voisi sitten mitata onneni aiheuttaman pettymyksen syvyyden. Jos kuoppa on liian syvä niin sille ei vuosi uusi, tai kohtalo tai minäkään tuskin mahda mitään. Tippukoot sinne. 

Poks ja kippis!