Uusi vuosikymmen ja uudet tuulet puhaltavat kaikin puolin. 

Jalan kuntoutus vie ison osan ajasta. Nyt olen kohta kolme viikkoa tehnyt töissä puolikasta päivää ja ensi viikolla alkaa normitunnit paukkumaan. Täytyy myöntää, että aika kivuliasta touhua on ollut ajoittain. Varsinkin perjantaisin. Olen kuitenkin itselleni sallinut myös huilaushetkiä. Oikeastaan on pakkokin, koska esim. Perjantaina ei enää töiden jälkeen yksinkertaisesti kyennyt jumppaamaan. Lauantaina vesijuoksu sujuikin sitten aika sutjakkaasti. 

Tänään piti mennä salille pyörittämään puolipyöräytyksiä, mutta päätin, että arkena saa riittää fyssarin antamat jumpat ja käyn sitten viikonloppuna uinnit ja salit. Aika ei meinaa yksinkertaisesti riittää ja sellainen kellon kyttääminen on aika stressaavaa.

Mihin sitten aikani katoaa? Noh, olen ajatunut taas olemaan jonkun ihmisen henkireikä ja terapeutti. Välillä se homma on käynyt hermoon, koska mielestäni, ei tarvitsisi olla yhteydessä jokaikinen päivä. Ja välillä vieläpä 3-5 puhelua päivässä. Tukemista toisen ihmisen masennuksesta paranemiseen.En edelleenkään ole terapeutti ja jatkuva raskaiden asioiden puiminen on ihan oikeasti raskasta vaikkei se varsinainen asia itseäni koskisikaan. Tällä kertaa on positiivista kuitenkin se, että se kaikki aika ja vaiva, mitä olen tähän joutunut käyttämään, on sentään poikinut jotain positiivistakin, eikä enää tunnut loputtomalta. Tämä henkilö tosiaan hakeutui ihan oikeaan terapiaan. On alkanut työstämään eroaan ja muita pettymyksiä. En siis ole ollut ihan hirmuisen turhaan roikkunut puhelimessa. Mutta oikeasti, se käy työstä. Kolmatta projektia en tällä saralla aio enää ottaa.

En tiedä miten tämä tapahtuu, mutta välillä tämän tyyppiset "ystävyydet" tuntuvat erikoiselta. Ihan kuin kuuluisi olla käytettävissä 24/7. Pitäisi olla vastaus kaikkeen. Olla läsnä koko ajan. Toki haluaisin auttaa ja toivon, että olisi hieman helpompaa. Mutta Joka kerta ne omat menneisyyden kökkäreet tulevat siihen aina vain uudelleen ja uudelleen käsiteltäviksi. Ja kenelle minä puran sen keon, mikä kasautuu niskaani. Ja miten saan ajan riittämään, kun olisi niin paljon muutakin tehtävää. Yksikin tunti puhelimessa ja lukuisat viestit joka ikinen päivä.... No ei kai mulla muuta elämää kai kuuluisikaan olla. Nyt olen kuitenkin täysin työllistetty.

Minulle nakkiutui kahden kuolinpesän asioiden järjestäminen. Jos lakimies olisi saanut tehtyä perunkirjan hieman aiemmin, kuin viimeisenä mahdollisena päivänä, voisi asioiden hoito olla puolisaikulla helpompaa. Noh juostaan sitten oikein kunnolla sitten kun vihdoin virallisemmin voi asioita hoitaa. Niin sitten kun teen kokopäivää ja käynnit toisessa kaupungissa maksaa työpäivän palkan. Jippajee.

Toinen osa on helppo. Tulen toisen osapuolen kanssa hyvin juttuun ja olemme saaneet sovittua monia asioita melko mutkattomasti. Mutta sitten on tämä oma sukuni. Pelkkä tämä asioiden hoitamisen vastuunotto oli aika ahdistavaa, sllä heistä jokainen on käyttäytynyt itseäni kohtaan aikas rumasti. Yhden kanssa olemme olleet tähän asti ihan mutkattomassa yhteydessä, mutta sekin on tainnut muuttua. Olen keräillyt valtakirjoja yhteen jos toiseenkin asiaan ja kerran jouduin sähkösopimuksen hoitoa koskevan valtakirjan perään kyselemään, että missä se menee. Niin vastaus tuli hampaitten välistä ja niin veemäisesti, että ajattelimpa irtautua tuosta porukasta välittömästi, kun asiat on hoidettu. Kun tyhjensimme asuntoa niin keräsin kaikille tasapuolisesti jotain pientä. Tämä hampaitten väli sai kai arvokkaimmat asiat. Kun kerroin, että otin itselle räsymaton ja tarjoulukulhn niin kuulin kun alkoi taas äänensävy kiristymään. Kiitos kun juokset toisessa kaupungissa muiden puolesta, mutta et olisi oikeutettu mihinkään vaan kaikki pitäisi mennä kai hänelle. Niin ne on muissakin mennyt. Pari päytäliinaakin pokkana omin itselleni ja sekös se vasta karmeaa oli. Kesällä tämä henkilö lupasi pari perittyä pöytäliinaa ja maksoin noin parinsadan euron arvoisella tuotepaketilla. Oli tyytyväinen tuotteisiin ja kun kysyin liinoista niin vastaus oli, ettei ollut pöytäni kokoista. Ihan hirmu kivaa ja reilua kaikin puolin. Näillä mennään.

Tässä porukassa meitä on yhteensä viisi. Jokaisella on kaunansa jotakin toista kohtaan. Itselläni on kaikkia vaan hommat on hoidettava. Jokaikinen puhelu on mennyt niin, että ensin se asia ja sitten tunti kuuntelua kun se ja se oli niin v.. ja p.. itse s...

Jibajee. Kuuntelen ja puhelu seuraavalle ja sitten se toinen haukkuu seuraavan ja kolmas sitten taas jonkun muun. Ja mua ne inhoavat kaikki, koska nostin aikanaan metelin, haukkumisista, seksiehdotuksista, käpälöinnistä ja nyt menin vielä perimäänkin hieman enemmän kuin muut. Meitsi on siis se kaikista pahin noiden juoppojen keskellä, koska olen useimmin selvinpäin ja ajattelen kai asiat sen selvän totuuden mukaisesti, en kännipöhinän, jossa muistikin temppuilee. Hohhoijjaa...

Ihme ja kumma, että ne aiemmin kaikista hankalimmat tyypit ovat olleet tällä kertaa kuitenkin ne mutkattomimmat ja asioitten hoito on mennyt melko sukkelasti. Vaikkakin heti alkuun heittivät "hauskaa vitsiä" pankin valtakirjasta, että muutan kuitenkin ruksien paikkaa ja voikohan minuun luottaa yms yms.

Veljeni on jonkun kerran esittänyt myös epäluottamuslauseita esimerkiksi sillä, että annoin joululahjaksi kirjan. Se oli paketissa. Avasi sen paketin kertoen, että hänen on pakko tarkastaa, ettei paketissa ole mitään kiellettyä lennolle, ettei hän joudu vaikeuksiin. Hmmm. Jos veljeni käyttäisi hieman järkeään niin saattaisi oppia ajattelemaan, ettei minulla ole mitään syytä aiheuttaa hänelle vahinkoa. Niin kuin nuo muutkin. Jos virallisissa papereissa lukee jotain niin sitä on vaikea kiertää. Ja miksi edes lähtisin sille tielle. Ettei vain olisi omassa päässään näillä se ajatus, että näin tekisin sinulle, mutta kun asia on toisin päin, en luota sinuun.

Se mummeli taitaa seurailla näitä touhuja pilvenreunalta ja ohjailee juttuja jonkin verran. Jotkin asiat tuntuvat järjestyvän käsittämättömän helposti. 

Olipa tuossa mukavaakin. Puoleen vuoteen pääsin vihdoin kunnolla tuulettumaan. Siihen sisältyi ihan kaikki. Musiikkia, kavereita, tuttuja, naurua, laulua, pari askelta tanssia, flirttiä ja uusi tuttavuus. Mahtui iltaan yksi pummikin, joka olisi pitänyt kyydittää taksilla kotiin. Tällä kertaa heittäydyin itsekkääksi. En tunne henkilöä kummoisemmin. Tarjosin juoman ja taksikyydistä kieltäydyin. Jos pääsee baariin niin huolehtikoot, että pääsee poiskin. Ei voi sysätä vastuuta itsestään muille, jos ei ole tällaista edes sovittu.

Ai niin. Lisäjännitystä luo oman asunnon vaihtoprojekti. Olen hakenut nyt kolmea asuntoa tasaiselta maalta. Ensimmäisen olen mielessäni sisustanut, joten se on varmaankin se. Toinen houkuttelisi kuitenkin ehkä enemmän, koska se rempattaisiin melko todennäköisesti ennen muuttoa. Kolmas ei oikeastaan sytyttänyt mitään vibroja sen kummemmin, joten toivon, että se menisi luonnollista tietä jollekkin muulle.

Piupau... ei muuta kuin eteenpäin.