Huomaa sen kyllä helpostikkin, miltä melkein kokonainen työviikko loman jälkeen tuntuu. On ollut melkoisen kiirettäkin, että ei vain yksinkertaisesti saa itseään työpäivän jälkeen liikkeelle.

Osittain fiilis on muutenkin alavireinen, joten omalta osaltaan varmaan vaikuttanee asiaan.

Kaipailen jo tapahtumia. Onneksi tapahtumakalenteriin ilmestyi jo päivämääriä, mitä odotella. Kumpulan kyläjuhla, Maailma kylässä - festivaali, Sambakarnevaalit yms yms...

Lauantaina on tulishow tiedossa ihan lähellä, joten taidan käydä kurkkaamassa senkin. Sentään jotain pikkukivaa.

Mieleni halajaisi kovasti kampaajalle virkistäytymään. Kurkkailin huomista tiliä, että olisinko ottanut varaslähdön, mutta taitaa se haave odotella vielä pari viikkoa. Sinänsä odotan siistiytymissessiota kuumeisesti, mutta mitä sitten taas siitä seuraa.  Nyt on kahdesti melkein peräkkäin käynyt niin, että, kun kaunistaudun ja pukeudun hyvään fiilikseen niin eteeni marssii "The oikea" ja jumiudun johonkin kummaan odottelemaan vuoroani, että olisin jotain hienoa. Ehkä, jopa se tärkein tai jotain. Siinä sitten elelen jonkin aikaa jonkun muun tahtipuikkoa heilutellessa menettäen täysin hallinnan omaan elämääni. 

Ensin oli vaikuttaja-aineena säätelemässä alkoholi ja jälkimmäisessä kaiken hallitseva jumalatar. Joskus aiemmin oli tietokonepelit ja muut riippuvuudet. Kuitenkin joka kerta kököttelen jonkin alla tai takana kuikuilemassa, että huhuu, minäkin olen täällä. Olen toki olemassa ja pitäisikin olla, mutta kunhan kuitenkin varjossa. Sijalla kaksi tai kaksikymmentä. Näille rehellisille, jotka pitävät rehellisyydestään kiinni valehdellen kuitenkin mulle asiat niin kuin ne siinä kohtaa hyvältä kuulostaa. Nyt ei jaksais taas. Ei edes antaa sitä ripettäkään siihen mahdollisuuteenkaan, että pukeudun hyvään filikseen, johon joku luikertelee  elämääni vain romuttaakseen sen. 

Eli hitto vie, tuliko mulle nyt ahdistus perhana jo kampaajallekkin menosta. Ehkä stten kuitenkin. Ihan itseni takia. Kipitän kiireen vilkkaa kotini seinien sisälle piiloon. Toljottelen sitten itseäni peilistä. Kehun kauniiksi. Ehkä vien itseni ulos pimeällä jonnekkin, missä kukaan ei nää. Mieluummin tietenkin en, vaan lupailen loputtomiin. Silleen vähän niinkö seurustelis todella tunnetta täynnä olevassa suhteessa. :D :D :D Ei hirveästi poikkea koetuista. Ainoa poikkeus on ehkä kuitenkin se, että puhelimessa riittää paremmin akku ja jännetuppitulehdusta ei tule niin herkästi.

Blaah... Ehkä sitten kuitenkin kannattaa raahata itsensä vaikka väkisin ulkoilemaan ja keräämään silmät täyteen hiekkaa, jos saisin hitusen sitä positiivisuutta kehiin. Jotenkin se positiivisuus olisi mukavempaa. Sitä vain ei loputtomiin voi tyhjästä ammentaa.