Tässä tapauksessa kolmessa viikossa otteita monesta genrestä.

Lojuskelin sohvalla ja laiskistuin. Kroppa alkoi uhkaavasti hyllyä ja lupailin itselleni, että aloitan sitten kunnon kohotuksen kunnolla vuodenvaihteesta. Tapani mukaan kuitenkin kävikin niin, että kun jotain päätän tai annan itselleni armoa niin saan jonkin kipinän toteuttaa hieman aiemmin. Ellei jopa heti. Seuraavana päivänä kannoin itseni vaakalle ja ei perskeles... neljä kiloa on tullut lisää. Ei muuten passaa. Ei sovi. Ei vaan käy. Puin päälle ja lähdin lenkille. Minä jopa juoksin. En ole ikinä juossut ja tuli niiin voittaja fiilis kun pystyin siihen. Tein etappeja. Pari lyhtypylvään väliä juoksua. Seuraavat pari kävelyä. Vuorotellen. Sain kun sainkin tunnin teholenkin tehtyä ja tuntui hyvältä. Parina iltana kävin lenkillä ja parina jumppasin kotona. Massikassi ei anna nyt periksi salikortille, mutta käy se näinkin. Lauantai aamuna sain kipinän mennä uimahalliin. Juoksentelin täyden tunnin altaassa ja olin niiiiin tyytyväinen itseeni. 

Tähän kohtaan taustalle voisi laittaa vaikka Rocky- leffojen musaa. Eye of the tiger vaikkapa... sopii ihan näppärästi. 

Iltavuoron lenkit eivät houkutelleet ajankäytön vuoksi ja meinasin luisua taas sohvanpohjalle. Syynä Netflixin orjuutus. Sunnuntaina sorruin tilaamaan ja löysin Orange is New Black- sarjan. Löysäilin saman tien kuuden jakson verran. Viikossa on tullut katsottua kolme ja puoli kautta...hmmm.... No onneksi kekkasin, että voin katsoa jumppapallon päälläkin. Otin mukaan käsipainot ja sain kun sainkin keikuttua päivittäin viikon ajan jakson verran kroppaa kuntoon. Selälle teki hyvää ja roikot vähän kiinteytyi.

Oikeastaan hyvästä voinnista huolimatta päästään Kaurismäen maailmaan. Rutinoiduin liikaa ja maailma tosiaan syksyn harmaudessa alkoi muistuttamaan jonkin sortin taidepläjäystä. Jonkin haikeahkon musiikin ja hiljaisuuden sekoituksen säestämänä. Haitarin soitto jollain pienellä nopeutetulla kimaralla osuu kohdilleen.

Aamukahvi, pari jaksoa, suihkuun, töihin. Töissä rutiineja rikkoo kohtaukset työpaikan ruokalassa. Siellä ovat saaneet päähänsä yrittää tavoitella "trendikkyyttä". Se oli siis selitys, kun oli jo pakko antaa palautetta mitä ihmeellisimmistä viritelmistä ja laadun katoamisesta. Porkkana-kermaviilikastikkeen voi saada halutessaan maistumaan hikisukalta lisäämällä siihen hummusta. Henkilökunta ei itsekkään pitänyt siitä, mutta trendikkyyden nimissä se vaan on pakko tunkea asiakkaille, joilla ei kovin paljoa vaihtoehtoja ole ellei nälässä halua päiväänsä viettää. 

Kotiin, pari jaksoa, nukkumaan, aamukahvi, pari jaksoa, suihkuun, töihin koputtelemaan puolen sentin paksuisia (melkein läpinäkyviä) uunissa koppuraksi kuivattuja lihamureke.... tässä tapauksessa leikkeleitä. Kotiin, pari jaksoa, nukkumaan, jne jne...

Iltavuoroviikon käsikirjoitukseen myös oli kirjoitettu automaatista ostettu coktail-piirakka, jonka juusto oli keskeltä valkoinen ja reunoilta kivikova. Ja juna matkalle mies, joka karjui, ettei junassa saa puhua puhelimeen vaan täytyy seurustella kanssamatkustajien kanssa. Haistatin hemmolle pitkät, sillä en ymmärtääkseni ole velvoitettu lopettamaan puhelua, missä äiti avautuu huolesta lapseensa ja avautuu tunnoistaan, kun lapsi olis sairaalassa nukutettu. En lopettanut puhelua vaan rikoin tietty jonkin narsistijuopon kirjoittamaa lakia ja jätin hänet huomioimatta. Seuraavan päivän rutiinit saivat tästä episodista lisämausteeksi ärsytyksen. 

Ylitöitä. Taas ja koko viikonloppu. Varmaankin jonkin sortin Road-movie. Mutta nopea tempoinen. Loputon matka perjantaista maanantaihin luovien yllättävien tilanteiden ja vajaamiehityksen täyttämästä viikonlopusta. Viiikonloppu oli kuitenkin antoisa hyvällä porukalla. Käteen jäi tilipäivän odottelu ja hippasen polleakin olotila ja pomon arvostus. Tehtiin hyvää työtä ja saatiin siitä myös kiitos.

Taustalle sellainen sekalainen kimara hyväntuulista ja rytmittävää jammailua. 

Maanantaihin eli eiliseen sekottui otteita Hämärän rajamailla/ naistenleffan otteita. Totesin työkaverilleni, että elo alkaa muistuttamaan liikaa Kaurismäen puhumatonta leffaa. Ulkona on pimeää ja harmaata. Jotain kivaa kaipaisi. Jotain piristystä. Ja kas kummaa... Kotimatkalla taisin tulla kutsutuksi treffeille. Tai en tiedä oikeastaan mitä tapahtui, mutta kahlasin kotiin suupielet korvilla.

Hieman taustatarinaa...(Pistetään tähän väliin vaikka viulunsoittoa ja perhosia lentelemään taustalle... heh he ) Kyseinen kaveri on suhteellisen uusi meillä töissä ja toisella osastolla. Joitakin kertoja olemme istuneet yhtämatkaa junassa ja jotenkin vain juttu luistaa melko vaivatomastikkin. Tuon edellisen suhdekumman ollessa katkolla melkein uskaltauduin ajattelemaan, että tuohon kaveriin saattaisi jopa ihastuakkin. Ajatus jäi kuitenkin vielä madon asteelle, sillä tämä "kumma" piti kuitenkin melko hyvin otteessaan karauttaessaan aina sopivasti paikalle lirkuttelemaan valheitaan.

Olin kertoillut jotain treffikokemuksia kummajaisista, mihin olin törmännyt ja tarinat ovat välilä kuin otteita vitsikirjoista. Kesäloman jälkeen tämä kaverus kysyi suoraan, että nooh oletkos treffeillä käynyt. Totesin vain, etten ole. No miksi? Eipä ole tarvetta ollut. Sen jälkeen hän vaihtoi junaa myöhempään ja olemme nähneet todella harvoin. Nyt vähän aikaa sitten myöhästyin junasta, osuin siis samaan kyytiin ja sanoin, että on minulla vielä yksi tarina treffeistä. Kerroin vedätykseni (The Game, Elokuu-16) melko avoimesti. Ilmaisin, että mun historiani nettideittailun maailmassa on totaalisen pättynyt. Jos haluan vinksahtaneita tavata niin pokaan mieluummin suoraan Hesperiasta. Ainakin niillä on lääkitys. Kun kysyin, että eikö kulje tällä aiemmalla junalla niin vastasi, ettei viitsi juosta. Ja kas kummaa....Nyt alkoi jalka vipattamaan, että kerkeää samaan loossiin. Eilen sitten jutustelin niitä näitä pikkujouluista ja reino-tossuista milloin mistäkin ja kun tämä hemmo sai vihdoin suunvuoron niin kysyi, että aionko mennä sokkotreffeille. Totesin etten ikinä ikinä ikinä enää ainakaan netin kautta. Siihen tämä totesi, että järjestää minulle sokkotreffit. Hetken aiheesta puhuttiin ja asemani tuli. Huikkasin vielä ovelta, että se on sitten sovittu tai kinuan joka junareissu... jäi kikattamaan sinne loossiinsa :)

Tänään kysyin tilannetta, että noh... lauantaihan on tosi hyvä päivä. Raivasin kalenterinikin tyhjäksi. Ei kuulemma lauantaiksi vielä onnistu.. vähän myöhemmin. ja rima pitää kuulemma laske tosi alas :D Kuinkahan alas sen voi enää laskea... Tietenkin näyttelin pettymyksen, että mää jo innostuin, ettei tarttis lauantaita makaa kuin lahna tuijottaen töllöä... mikä tosin oli alkuperäinen suunnitelma. Vähän luulen, että tämä sokkotreffi odottelee tilipäivää niin kuin itsekkin. Eipä muuten olisi yhtään harmi, jos järkkää tällit oikeasti ja vaikka itse saapuisi paikalle. Tapaus on meinaan yksi mukavimpia ja aitoja ihmisiä, mitä olen tavannut aikoihin.

No kävi miten kävi niin jo pelkkä flirtti ja läpänheitto on ihan älyttömän piristävää.

Viimeyöhön mahtui vielä ote kauhuleffasta, kun kello kiiti ja uni karkasi. Kissa karjui ja sydän tykytti. Meinas mennä pinna kun unta en saanut. Tänään olenkin ollut sitten ns. ilmaisen viinan pileissä halvoilla humaloilla noin reilun tunnin unien jälkeen. Psykon uik uik uik ei ollut kaukana kun uhkasin kissalleni myyväni ne heti huomenna nurkan takana, jos se ulina ei lopu... ja huone hiljeni ;)

Selainen tiivistetty rypistys... ei ihan Oskarin  arvoinen, mutta tällä kertaa ei ollut näyttelijöitäkään hollilla esittämässä jotakin muuta.