Elämme aika ovelan sään armoilla. Ikkunaan kajastaa hetkittäin aurinko houkuttelemaan ulos ja kun astuu ovesta ulos niin talon toisella puolella vaaniva pilvi ryjäyttää saavillisen vettä niskaan. Nice. Olin kuitenkin sunnuntaina ovelampi. Kiersin pilvet ja lätäköt ja sain edes pienen lenkin aikaiseksi. 

Jotenkin ulkoilukin on jäänyt ja kaipailisi kipeästi liikuntaa. Onneksi puuhaa on mukavasti muutenkin. Raahasin jo pahvilaatikoita ja olen pikkuhiljaa täytellyt niitä sellaisilla tavaroilla, mitä ilmankin pärjää. Tavaramäärä on tosin alkanut vetämään hiljaiseksi. Tarvitsisinko oikeasti noita, mitkä olen neljä kuukautta ennen muuttoa jo pakannut

Olen innoissani. Tiskaaminen on näköjään sittenkin hauskaa. hihittelen ääneen, kun nykyinen keittiö on tosiaankin niin vaikea paikka. Jes jes jes, saan uuden.

Tällä viikolla olen ollut muutenkin omituisen iloisella tuulella. Illalla on vaikeaa saada unta ja olen ollut jotenkin levoton. 

Ehkäpä siksi, että en malttaisi olla siirtämättä kotiani jo toiseen paikkaan. Ehkä siksikin, että olen haaveillut vimmatusti päästä metsään sieneen ja samalla ulkoilemaan. En ole vain ehtinyt vielä. Ehkä siksikin, että taidan olla vähän ihastunut.

Kävin jokin aika sitten treffeillä vain todetakseni, ettei nappaa. Juttua riitti reippaanlaisesti, mutta tökki niin vimmatusti se, että kaveri kertoi opiskelleensa montakin ammattia, muttei viihdy töissä. Hmmm. No minäpä lakkaan tappamasta vapaa-aikaani  ja menen mieluummin lepäämään, että jaksaa sitten paahtaa töissä veroeurojen eteen, että sellaisille riittää joita ei nappaa työnteko.

Samaan aikaan, kun tallailin pitkin Helsinkiä pulisemassa ventovieraan kanssa, mielessäni piipahteli eräs herra, jonka silloin tällöin olen tavannut siellä sun täällä. Meillä on yhteisiä kavereita ja jotenkin vain on rullautunut kaveruus hänenkin kanssaan. olemme törmänneet vahingossa ja viikonloppuna törmättiin taas. Nyt kuitenkin oli jonkinmoista kiinnostustakin ilmassa ja sain kutsun syömään hänen tekemää ruokaa. En ihan varma ole, kutsuinko itse itseni, mutta koska kehui pulliaan maailman parhaimmiksi, ilmoitin, että saa tehdä minullekkin. Ja kas, kalenteri ilmestyi eteeni, että valitse päivä. Tein pöytävarauksen ja nyt ihmettelen, että pitääkö kutsu. Jotenkin sellainen olo, että saattaapi pitääkkin.

Olen jotenkin levoton. tyhmä varailin kokkailuja vasta parin viikon päähän. Viihtyisin meinaan vaikka heti. 

No mutta saapi nähdä, mihin päin tämäkin homma suuntautuu vaiko mihinkään. On kuitenkin mukavaa huomata, etten nyt sitten ollutkaan vielä ihan kupsahtanut näissä asioissa. Hiivatti kun olisi ede viikonloppu niin voisi yrittää harhauttaa taas sadepilviä...