Viime viikko meni tosiaankin mukavalla tempolla. Vaikkakin unet jäivät 1-4 tunnin välille. Täytyy myöntää, että perjantai oli junailun mukavaksi muuttumisesta huolimatta enemmän kuin tervetullut. 

Olen maailman huonoin ihminen odottelemaan yhtään mitään, mutta nyt onkin oiva tilaisuus koulia kärsivällisyyttä ja itsehillintää. Jäin tietenkin vähän epäilemään junakamun treffien järjestelyä, mutta kuulemma ei ole millään lailla palturia tämä puhe. Puisteli vimmatusti päätänsä, että ihan varmana treffit järkkää, kun lupasi. Oli pakko kysyä kun tilaisuus tuli. Noh, koska olen ihan ventti ja nettideittailun unohtanut niin sosiaalisen elämäni vastuun langetin hälle. Kuulemma heidän osastolla on ollut porukat hyvällä ja leppoisalla tuulella. Kaippa se hymy tarttuu, kun kaksi hangon keksiä zuppailee pitkin työpaikkaa. Ruokakin oli hyvää.

Vaikka ehdottelin lauantaiksi... edes kahvikekkereitä niin oikeastaan oli hyvä, että sain koko lauantain vain löysiä. Pakollisen siivouksen ja kaupankäynnin jälkeen oli voimat ihan loppu. Kroppa ei yksinkertaisesti suostunut mihinkään ponnisteluihin vaan kaipasi lepoa. Hyvin uppouduinkin sohvaani, uniin ja töllön maailmaan. 

Sunnuntaina oli pakko liikahtaa. Lupasin siskolleni viedä juttuja ja tuoda sieltä pois. Enpä ole ennen kirjahyllyä kuljettanut kaljakärryillä. Nyt olen. Kahdella junalla. Kahdet rappuset, yhdet liukuportaat. Kävin vielä kaupassakin. On muuten todella kätevää käydä kirjahyllyn kanssa kaupassa, kun ostokset saa sujuvasti hyllyille. Herätti tosin hilpeyttä kassaneidissä. Noh piristin hänen päiväänsä, ettei ihan turha reissu ollut. Muuten kuskaus sujui, mutta junista kiskoessa ulos, sinkoili kärrystä osia. Alkoi hieman kuumottamaan, että lentääkö seuraavaksi pyörät. Silloin olisin lirissä, nesteessä, liemessä... ihan miten vaan.

Viime metreillä meinasi kyllä ärräpäät lentää. Jaaa siis lensikin. Joskus autottomuus potuttaa ihan huolella ja ennen kuskauksia vähän kirveli, ettei juna tunnu kulkevan kuin yhteen suuntaan. Sain kuin sainkin hyllyn kotiin ja on nyt omalla paikallaan. Vahingossa koko eteinen järjestyi ja muuttui mielekkääksi. Välillä ihailen isäni tekemää hyllyä, joka vihdoin pääsi kotiin. Hyvässä tallessa se on ollut, mutta koen, että nyt vihdoi kotona. Jotain muistoja isästä.

Nyt pitäisi taas nostaa itsensä ulos ja mennä kauppaan ja kantaa kissanhiekkaa. Tjaa, miksi en muuten kuskaisi niillä kärryillä. Köyhän naisen kuljetus toimii oivallisesti. Olen niillä kuskannut jo nojatuolin, kanoottia, kirjahyllyn jne. Alan tuntea itseni vanhaksi kantamaan kaiken, joten kärryt kainaloon ja menoksi.

 

Pssst.... Olisin kyllä mieluummin kuitenkin niillä rehveillä, kuin roudaamassa sateessa paakkuuntuvaa kissanhiekkaa. Noh, junailuun tyytymän. Ootellaan ootellaan...Ei oo helppoo :D