Viikonlopusta asti on jäytänyt armoton väsymys. Oikeastaan perjantain päänsärystä asti. Juu kävin kulttuureilemassa, mutta se fiilis mikä yhtäkkiä tuli onkin näköjään lamaannuttavampaa sorttia. Levottomuus. Yhtäkkiä se jysähti päälle, kuinka kiinni on ollutkaan jonkun ihmisen härömaailmassa. Kummallista, että sekin voi yllättäen alkaa ahdistamaan, ettei jotain muuta ahdistusta enää ole. Yhtäkkiä ei tarvitsekkaan pelätä seuraavaa loukkausta. Seuraavaa kännihäröilyä. Seuraavaa mitätöintiä, mitkä ovat tulleet puskan takaa. Huomaan olevani uupunut. En kaipaile mitään muuta kuin sitä hyvää fiilistä, mikä on ollut joskus ennen kissan kuolemaa.

Tämä henkilö roiskasi menneisyyttäni takaisin päälleni. Hänessä on alkoholisti-tätini, välinpitämätön exäni, avioeropotilas, arvosteleva äitini, jolle ei mikään riittänyt, edellisen suhteen röyhkeys ja töykeys, ehkäpä minä itsekkin, joka on joskus märehtinyt itsesäälissä, kun muu maailma kohtelee kaltoin...Sillä erolla, että tämä kaveri ensin itse tosin aiheutti epäkohdat, mistä syyttää muita.... Kuitenkin kaikki ne, jotka olen jättänyt taakseni. Kaikki ne, jotka virtaani ovat syöneet. Kaikki ne, joiden jälkeen olen omin avuin saanut elämäni raiteilleen.

Mun rakennuspalikat ovat kuitenkin sen verran tehokkaasti käytetty, että otin yhteyttä lääkäriini ja hain apua. Enää en aio rakennnella muiden aiheuttamia romautuksia itse. Miksen minäkin voisi saada sielunhoitoa, jos siihen on mahdollisuus. Niin olisivat nämä tyypit kaikkinensa voineet tehdä itsekkin ennemmin kuin mun niskaani ammentaa päänsä jätteet odottaen, että mä hoidan kaiken ihan ilmaiseksi. Ilman koulutusta

Hainpas apua ja aion ammentaa koko roskan sinne, jotka saavat tuosta kaatiksen hommasta palkkaakin. Heidät on sentään koulutettu siihen niin, etteivät tuskin heti romahda siitä vyörystä minkä joudun itseltäni siirtämään. Kiitos siis lainasta vain, mutta annan pahan oloni kierrätykseen. Asianmukaiselle ongelmajätelaitokselle lopullisesti tuhottavaksi. Odottaen samalla oppia, kuinka vältän jatkossa joutumasta samaan jamaan aina vain uudelleen. Yksi tavoite on tämän kehän katkaisemisessa. Ei vain enää voi näitä samoja ongelmia enää tulla vastaan. Ei näin lähelle. Ei vain voi enää.

Oikeastaan voisin naurahtaa tälle viimeiselle virtasyöpölle... Vaikkakin sai minulle pahan olon tähän kohtaan, en anna sen tuhota samaan jamaan missä itse rypee. Ei tule ikinä pystymään siihen. Korjaan itseni, jos en pysty yksin niin otan apua vastaan. Mutta minäpäs aion ehjääntyä. Tiedän, että se on jopa ihan mahdollistakin. Tavoite on siinä, jonka toteutan. Tavoitteiden asettaminen taitaa olla jonkinlaista kunnianhimoakin. Jos sitä ei ole niin voi käydä huonosti.

Tänään oli aika raskas päivä. Kävin lääkärillä. Kasasin itseni ja lähdin sinne kahville minne pyydettiin. Huomasin, ettei mulla ole tosiaan virtaa innostua nyt kenestäkään ja vielä vähemmän epäkiinnostavasta. Ensitreffeiksi meillä oli myös todella oudot jutut. Jostain syystä tää kaveri alkoi ylistämään Soinia, josta juttu kulkeutui abortteihin, eutanasiaan ja kuolemantuomioihin. Eläintarhojen häkitettyihin eläimiin ja siitä sitten hänen huusollissaan eläviin banaanikärpäsiin ja muihin pikkuöttiäisiin. Silleen ihan normikevyttä jutustelua. Välillä tunsin olevani kuulustelussa ja kun vastasin johonkin, niin en ehtinyt lausetta loppuun, kun piti johonkin jo analysoituun juttuun tarkentaa ja lisätarkentaa. Noh, kyllähän sitä hetken juttelee vaikka variksen perssulista ennemmin kuin haukkumisia kuuntelee ja typötyhjiä kännikalan silmiä kattelee.

Hain kuntosalikortin ja hetken hairahduin ajattelemaan kuntoiluakin, koska oli vapaa päivä..Kun pääsin kotiin olin niin katki, etten päässyt hetkeen ylös sohvalta. Yksi asia olisi kuitenkin hoidettava.  Halusin päästä vimeisistä "rojuista" eroon. Kävin nakkaamassa ne tämän roskistyypin oven taakse ja lähdin lenkille. Helpotti. Ajatus tavaroiden heittämisestä roskiin ei vain sovi mulle. Roskistyyppi ei suostunut vastaamaan aiemmin kun utelin, että onko kotona, jotta voisin palauttaa. Kiukuttelee kuin pahinkin kakara. Siinähän kiukuttelee. Uhreutukoon ihan rauhassa vaan. Nyt ne romppeet eivät häiritse minua enää. Eikä tarvitse miettiä sitäkään tuleeko yhteydenottoa joskus, että onko tallella. Nyt se juippi on vihdoinkin pois mun neliöistä ihan kokonaan.

Lekurilla tajusin senkin, että koska lomanikin meni noissa kummapyörteissä niin en ole oikeastaan tosiaan levännytkään kunnolla. En ehtinyt tehdä mitään sellaista elvyttävää, mikä olisi lomalla työn vastapainoksi hyväksi. Tai sellaista mitä lomalla tehdään, kun muulloin ei ole aikaa. Ei ihme, että on uupunut. Varsinkin, kun juhannus jatkui Tapaninpäivään. Jos tuosta se hyvä pitää kaivaa niin se on kai se, että vihdoin avasin oven sille ajatukselle, että voisi käydä ihan kaikki asiat läpi, mitä ei koskaan ole kunnolla käsitellyt. Vihdoinkin. Veikkaisin, että vuoden päästä mun silmäni ovat aivan erilaiset. Ainakin se sisälmys, mikä näkemääni käsittelee. Ei lainkaan huono ajatus. Eli piruvieköön, mähän periaatteessa selvisin oikeastaan voittajana.

 

Illalla lepäillessä puhelin kilkutteli... Jos jotain muutakin hyvää on tapahtunut niin huomasin, että mulle on tullut kavereita lisää. Toimin näköjään pienimuotoisena  henkiystävänä eräälle nuorehkolle pojalle. Silloin tällöin höpistään ja on jotenkin niin liikuttavan mukava tunne, kun hän on niin ihastunut johonkin tyttöön ja kyselee minulta välillä neuvoja ja jutellaan kuin teinit. Pojista ja tytöistä. En nyt tiedä olenko paras neuvoja ihmissuhteissa ainakaan, mutta kun suunnitteli lahjaansa tälle tytölle niin tarvitsi hieman englannin kielen opastusta. Siinä ainakin pystyin auttamaan. Tällä pojallla on ihan oikeitakin haasteita elämässä, missä meikäläisen ruikutukset tuntuvat niin mitättömiltä. Mutta on ilo olla niin pirun sydämmelliselle jannulle tietynlainen luottotyyppi, jolle kertoa mitä vain. Tuosta poitsusta voisi noi suomijunttijörrikät ottaa paljon mallia, mitä ihan oikea välittäminen on.

On toinenkin poitsu. Myöskin nuorehko, jonka kanssa juttelemme aivan kaikesta. Hänen avoimuutensa sai minunkin kynnyksen alemmaksi hakeutumaan tohtorille. Hän on ihan uskomaton tapaus. Pelkkä olemus on aina saanut pitämään hänestä. Kuinka yhteen persoonaan voikin mahtua hauskuutta, aitoutta, draamaa, tuskaa, huumoria, oikeaa elämänasennetta, realismia,,, sanoinkomäjo aitoutta. Nämä kaksi ovat ihan uskomattoman ihania tyyppejä. Reilusti kavereita, eivätkä  he kumpikaan imuroi mun energioita. Tiedän, että jos tarvitsen niin varmasti auttavat ja jos tarvitsevat jotain niin varmasti autan. 

On myös eräs nainen, jolla on erikoinen tausta ja hän on kaikkien kaveri. Siitä ihmisestä vaikka etsisi mikroskoopilla pientä säröä pahuutta, tuskin löytäisi. Tulemme juttuun ihan älyttömän hyvin ja taaskin... voi puhua mistä vaan maan ja taivaan välillä. Olla samalla oma itsensä, loukkaamatta ketään. Ihan uskomatonta. Mulla on monta tällaista kamuystävää.

Nämä ihmiset huomaamattaan muistuttavat perspektiivistä. Vaikka jotkin asiat henkilökohtaisesti tuntuisivat vuorelta niin loppujen lopuksi ne ovat vain ihan ylikiivettäviä juttuja.

Vanhatkin kamut ja  tutut ovat vielä olemassa vaikkei tiiviisti pitäisikään yhteyttä. He kuitenkin ovat..... Vaikka akku välillä loppuukin niin se on se mukavin ajatus, että mun maailmani tänä päivänä on kuitenkin niin paljon parempi kuin joskus seitsemän vuotta sitten.  Siihen ajatukseen on hyvä uinahtaa. Ottaa tuo pieni karvainen luuperse kainaloon ja työntää nenä sen turkkiin ja zzzZZZzzz