Mun maailmani on tällä hetkellä pieni. Olen ollut teoriassa kipeänä kuukauden. Käytännössä olin kuitenkin viime viikon töissä. Tiistaina tipahdin taas potemisosastolle. Tämä on kyllä kummallisin poteminen ollut ikinä. Jotenkin ei kunnolla palautunut edellisestä taudista. Tunsin itseni hetken terveeksi. Viikon jälkeen olin aivan puhki ja maanantaina varasinkin seuraavalle päivälle tohtoriaikaa. Tälläkertaa epäili keuhkoputkentulehdusta. Oireet viittaa siihen vaikka ovatkin vähän epämääräiset. Mä itse epäilen, että joko keuhkoissa tai sydämmessä on vikaa. Jos vähän näppärämmin yrittää touhustaa niin johan alkaa rinnasta puristamaan. Ahdistaa ja on pakko hidastaa tahtia. Olipa kyse sitten kävelystä tai ihan vaikka pyykkien laittamisesta. Tämä on vähän pelottavaa. Tulenkohan ikinä kuntoon kunnolla?

Vaikka himot liikuntaan ovat olleet aika suuretkin jo niin nyt pistin ajatuksen jäihin suosiolla. Kokeilin aiemmin hetken salilla, mutta oli pakko lopettaa kesken. Kävelyä on pystynyt vielä viimeviikolla, muttei se parempaa oloa tuonut niinkuin normaalisti. 

Telkkari on vain meteliä taustalla. Ei jaksa enää sitäkään.. Kaikenkaikkiaan jotenkin kehnossa kunnossa. Toivottavasti antibioottikuuri puree.

Draamaan määrä on kuitenkin vakio. Olipa sitten missä kunnossa tahansa. Ja ulostaako itseään pois kotoa vai ei.

Tiistaina kävin lääkärissä ja keskiviikko piti pyhittää potemiselle. Pieni kaiku on kuitenkin huonosta omastatunnosta ja tekemättömästä on jyllännyt. Sukulaiseni täyttää 100 vuotta ja minun on pitänyt laittaa kirje postiin ja lähettää kukat. Päivä meni kuitenkin totaalisen sekaisin, että hukkasin tämän mummon vasta tänään. Minulla on vuosikaudet ollut väärä numero.Turhaampa hälle edes soittaa, koska ei kuule. Osoite perinteisesti hukassa ja tieto siitä, että missä hän ylipäätään nykyään asuu. Kirjaimellisesti hukkasin mummelin siinä vaiheessa, kun tilasin lähetettävät kukat ja kukkakauppias soitteli puhelinnumerosta. No pienen etsinnän jälkeen löytyi ja saan toimituksen perille. Sain kirjeenkin postiin vaikka hidaskin kävely tuntuu kunnossa niin karmealta, että melkein pökrää.

Keskiviikko olikin sitten kaikkea muuta kuin olin ajatellut. Piti potea katti kainalossa kiltisti vällyjen alla. mutta se perhanan katti ontui aamulla hieman. Tunnin päästä pahemmin ja hetken kuluttua se laahusti niin, että soitin eläinlääkärille, että tämä on varmaan tuotava piikille. Puhelimen päässä sanoivat, että jos vartin sisällä ajatus muuttuu niin soitan takaisin ja katsotaan aika niin, että tutkitaan kisua jonkin verran. Lääkärikäyntiin oli kolmisen tuntia aikaa ja parkusin koko ajan. Kattikin kyllästyi ja raahautui saunaan nukkumaan. Lähtö läheni ja nostin muruni koppaan ja mentiin tohtorille. Pillittelin hetken sielläkin vaan kisuni oli päättänyt homman hoitaa toisin. Se oli utelias ja viipotti jalkapuolena menemään sinne tänne tutkaillen paikkoja. Antoi tutkia reippaan oloisena itseään vaikka jossain vaiheessa olikin sitä mieltä, että eiköhän tämä riitä, mennään takasin himaan ja alkoi repiä kopan luukkua auki mennäkseen sisään. Lekuri totesi, että ikäisekseen pirteä vaikka selkeästi olkapäätään aristaa. Olisiko hypännyt vinoon. Päätettiin, että kokeillaan kipulääkkeellä jonkin aikaa ja jos huononee tai pysyy ennallaan niin katsotaan muutaman päivän kuluttua uudelleen. Se sai pari piikkiä. Lääkettä ja pöhinä piikin ja oli loppuillan kirjaimellisesti aineissa. Sitten se intoutui leikkimään ja poukkoili vinksin vonksin poikakissan perässä näyttääkseen närhen munat. Hemmetti tuon kanssa, miten säikäytti. Olin luovuttanut jo. Olen ollut koko ajan sitä mieltä, että ne eivät saa kärsiä. Tänään tuo pötköeevertti on nauttinut täysin rinnoin huomiosta. Hieman ontuu, muttei niin paljoa. Vähän levoton se kyllä on tuon hellyyspuuskansa kanssa. Se aukko on kyllä uskomattoman suuri sitten kun tuo pentele mut jättää. Js nyt hetken vielä kuitenkin.

Poikakissani oli liikuttava. Kun kamunsa oli palatessamme vielä sekaisin ja minä olin aivan takki tyhjä... Se kampesi syliin todella tiukasti halien niin, että painautui kaulaani vasten. Yleensä yskähdyksestä lähtee pois, mutta nyt ei liikahtanut minnekkään ja pysyi siinä pitkään. Illemmalla se oli hämillään. Normisti on se joka jahtaa, mutta nyt tämä silmät päässä seisova vieterimäisesti liikkuva hönö oli niin epäuskottava, että se siirtyili tieltä pois ja katsoi minuun, että miten tähän nyt suhtautuisi. Paineli syrjään nukkumaan kun totesin sille, että ei hätää, se on vain pilvessä. kyllä se ohi menee.

Maailmani on tällä hetkellä pieni, mutta draaman mittakaava voi olla yllättävän suuri, kun on kyse menettämisen mahdollisuudesta.

Ympäristöni eteen en ole aikoihin jaksanut tehdä mitään. Parit taulut akryylisiirtotekniikalla ovat vielä kesken. Yhden kuvasarjan sain sentään seinälle. Nyt ei oikein muusta jaksa edes haaveillakkaan, kuin että saisi itsensä kuntoon. Töissä olisi ylitöitä tiedossa, joten kukkaron reikä pienenisi, mutta kunhan tämä taudittelu vain loppuisi vihdoin ja viimein.