Näin rauhan aikana jokaiselle itseään kunnioittavalle masokistille on onneksi järjestetty mahdollisuuksia kärsiä helposti niin julkisesti kuin salassa katseilta kotona. Haluan toki jakaa omakohtaiset kokemukseni jotta muillakin olisi mahdollisuus. Tässä omia kokemuksiani... saa lainata

 Täysin tekniikasta ymmärtämättömälle, ensimmäisen kosketuspuhelimen ostossessio voittaa kaksnolla esimerkiksi varpaan lyömisen sohvan jalkaan.

Koin toista vuotta sitten tämän suuren hekuman kun sain päähäni hankkia puhelimen. Ehkä siksi, että en ollut itse hankkinut uutta varmaan kymmeneen vuoteen ja käytin aina jonkun vanhoja rämiä. Nyt taas joku puhelimen raato alkoi vetelemään viimeisiä henkosia. Jotenkin aloin uskaltautua ajattelemaan, että voisin hankkia ihan ajantasalla olevan, vähän niinkuin muillakin.... siis nykyaikaisen. Ainoa ongelma oli, etten ymmärrä noista yhtään mitään. Kaikki tekninen sanasto on täysin verrattavissa pienen vihreän miehen piipitykseen hänen saapuessaan ensikertaa maan kamaralle. Mutta koska en ymmärrä avaruusheppujenkaan aivoituksia niin suomennan kaiken mitä en ymmärrä selkeimmin kuin vain voin eli "blaablaablaa" jos tarvis.

Noh siis menin sinne liikkeeseen aikomuksena ostaa. Edelläni oli hulppeat kolme asiakasta ja jonotin tunnin. Yritin sinä aikana ottaa puhelimista selvää. En tiedä miltä näytin, oloni oli kyllä todella hukassa oleva. Ilmeisesti vartijan mielestä näytin kaikkien kriminaalien äidiltä (suht normi työstä tullut nuuduksissa oleva nainen). Olin toki sen verran pulleassa kunnossa, että oli suotavaa tarkkailla, etten ala synnyttämään mitään katrasta vartijan vaivaksi. Heppu kiersi minut sen tunnin aikana varmaan kymmenen kertaa ja tuijotti päästä varpaisiin.  Samaan aikaan pohdin kuumeisesti millaisen puhelimen haluan.... ööö sellaisen tökittävän mikä toimii ja osaisin sitä hajottamatta käyttää. Tunnelmani tiivistyi niin äärimmilleen (verrattavissa lännenelokuvien kaksintaisteluun) joten meni hermo ja luovutin. Juuri ennen kuin olisi vuoroni tullut. Se hiivatin vartija varmaan aisti arkuuteni ja tuijotti minut karkuun. Ja voisin vaikka vannoa, että tyyppi myhäili leukavilloihinsa.. ihan varmana.

Seuraavana päivänä menin liikkeeseen uudelleen ja pääsin melko nopeasti tiskille. Sanoinkin sitten melko kovalla äänellä, että "OSTAN puhelimen!". Katsoin vartijaan ja hänellä levisi hymy naamalle kun ilmeisesti tajusi uhmakkuuteni, etten aio perääntyä. Olin saapunut myöntämään teknisen tyhmyyteni ja sen totisesti aioin saattaa loppuun asti.

Nyt koen suurta tuskaa läppärini kanssa kun en oikein tiedä mikä blaablaa tässä on. Uhkasivat lopettaa sen windowsblaablaan  ja ääääh mä kärsin ooh. Uusi kone, mutta minun tuurillani voi olla ihan mitä vaan. No juttu loppuu viimeistään sitten kun kone hajoaa.