Ennen kuin kasaan vuoden pakettiin ja lähetän jonnekkin kauemmaksi, raapustelen tämän päivän pohdintani. Olen ollut viime viikon torstaista lomalla ja nauttinut vapaudesta täysin rinnoin. Nyt voi kerskailla kunnolla nauttimisesta, koska hymynkare viipyilee kasvoilla ajoittain.

Vähän kirpaisi, että jouluksi itse itsensä kylään kutsunut heppu ei sitten tullutkaan. Ilmoitteli vielä viime viikolla, että ilmoittelee aikataulujaan lähempänä. Aattona lopetin odottelun kuuden maissa ja toivotin hyvää joulua. Vastasi, että kylässä meneekin pidempään ja voisimme nähdä jokin toinen päivä. Vastasi Ou jeah! Ja poistin numeron. En minä viitsi kysellä kenenkään perään, joka ei viitsi peruuttaa tulemisiaan vaikka väittää muuta. Heittäydyin spontaanisti ajatukseen jouluvieraasta ja pieleen meni. Hetken ahdisti. Ei se, että juuri tämä kaveri peruutti vaan jotenkin tämän loputtoman yksinäisyyden jatkuminen ilman mahdollisuuksia katketa edes hetkeksi yritykseen tutustua johonkin. Läjäytin kynttilät palamaan ja nautiskelin jouluherkkuja ja laitoin telkun päälle. Juutuin katsomaan Mare of Eastwood sarjaa ja pari kolme jaksoa kirveli ajoittain. Sitten aloin valua rentoutumisfiilikseen. Jotenkin se pännii, ettei voinut suoraan perua. Noh aika normaaliahan tuo toiminta tosiaan noilla on.

Koska aattona söin suolaisia kaloja niin kiittelinkin hiljaa omasta seurastani. Seuraavana päivänä maistelin laatikoita ja nappailin loput kalat. Se suolan määrä sai aika hyvin turpoamaan. Eipä muuta kuin sulattelemaan saunoen ja kävellen ulkona. 

Valkoinen joulu auringon paisteella sai pirteyttä pääkoppaan. Parvekelaseihin muodostui jääkukkia ja kuvailin niitä talteen. Kuvailin kukkiani ja vähän kaikkea, mitä keksin. Kamera- kamuni ei koskaan petä. Sille on vielä paljon hommaa tulevaisuudessa. 

Youtubesta löysin hyviä kahvakuula- ja kuminauhatreenejä. Löysin hyvän venyttelyvideonkin. Kehonhuoltoa 45 minuuttia. Jummi tuntui hyvältä. Välillä saunaan hikoilemaan niitä suolanesteitä pois. Sunnuntaina käväisin Heurekassa. Vaikka se on enemmän lapsille suunnattu niin osa oli todella hyvin tehtyjä.Tulimyrsky, vedenvoima, tuuli ja maanjäristys. Retkenä ihan mukava.

Ulkoilua lumen narskuessa kengän alla. Talven ääniä. Kauniita jouluvaloja. Välillä kirpakka pakkanen. Kaikesta olen nauttinut niin, että on ollut jopa onnellinen olotila. Kuuntelin pari äänikirjaa ja kasasin yhden palapelinkin.

Eilen kävin Desingmuseossa ja Kämp Gallerian valokuvanäyttelyssä katsomassa Susanna Majurin valokuvia. Sitten suuntasin Kampin ostoskeskukseen pyörimään hetkeksi ja sieltä jatkoin Isoon Omenaan. Olin viisas. Kipeytyvällä kantapäällä tallaillessa päätin ottaa vuorokausilipun julkisiin. Pääsin liikkumaan hiukan helpommin ja pystyin viipymään paikoissa pidempään. Tuli hitusen halvemmaksi kuin maksaa joka matkasta erikseen. Olinkin aamusta iltaan liikenteessä. 

Jalka on alkanut hieman antaa periksi. Kyllä se kipeytyy pitkään kävellessä, mutta jotenkin nyt alkaa sietämään sitä paremmin. Ulkoilutkin onnistuvat onneksi paremmin ja on aivan mahtavaa ulkoilla. 

Jännä kuitenkin on huomata, että kävimpä missä vaan ja kaukaa on kotiin pitkä matka niin kun lähestyn kotia niin tunnen tulevani kotiin. Jotenkin sydämmessä läikähtää, kun käppäilen söpöjen rivareitten ohi kohti omaa kotia. Tämä on minun paikkani. Aivan selvästi.

Koska joka päivä on tehnyt jotain nautinnollista niin tänään päädyin tekemään myös hyödyllistä. Siivosin vaatekaappini. Ihme ja kumma, siellä ei ollut mitään pois heitettävää. Sain järjestettyä kuitenkin vaatteet omille paikoileen ja ihmettelin, että miten ihmeessä minulla on ainakin kymmenet legginsit, kun olen luullut niitä olevan vain muutamat eli käytännössä ei melkein ollenkaan. Ihmettelin mekkomäärää. Niitä on niin paljon, ettei meinaa mahtua kaappiin. Ihmettelin tunikoita, villapaitoja, t-paitoja, mitkä olivat jossain kohtaa jopa nollamääräisenä kaapissa. Ihmettelin paria hametta, joista toinen oli päälläni. Mitä ihmettä pukeutumiselleni on tapahtunut? Toki töihin ryömin vähän missä vaatteissa sattuu, mutta minusta on hyvää vauhtia tullut mekko/tunika/legginssi/pitkä paita-tyyppi. Ennen taistelin farkkujeni kanssa, että mikä pusero mahtuisi, mutta nyt en edes ajatellut Helsinkiin lähtiessä, että mitä ihmettä laittaisin päälleni. Ajattelematta mitenkään, nakkasin leggarit, polvipituisen hameen ja a-linjaisen poolopaidan päälle. Mustaa paitaa öhkiessä hetken olin jo huomaamatta itsekkään nakannut huivin pehmentämään mustaa. Kurkkasin peilikuvaa ja totesin, että perhana, täähän on kiva.

Joulupäivänä kekkasin muutaman vuoden vanhan kesämekon. Sellainen vartaloa nuoleva täyspitkä trikoomekko. En kehtaisi tällä kropalla vielä siihen pukeutua julkisesti. Olen käyttänyt sitä tasan kerran sinä kesänä, kun loukkasin polveni. Silloin se vielä näytti hyvältä.

Kangas kuitenkin tuntui niin mukavalta, että päätin liihotella mekossani kotona. Kolme päivää liihoiteltuani oli pakko heittää mekko pesuun.  Vähän tuli vilu ja löysin sellaisen neuletakin, mitä en ollut käyttänyt kertaakaan missään. Sitten joulunvieton asuni tarvitsi suihkauksen hajuvettä. Nuuh... olen uppoutunut kaiken touhuilun ja nautiskelun lisäksi myös johonkin naisellisuusretriittiin tuoksuterapian kera. Kun olen vilahdellut peilistä niin olen pitänyt jotenkin näkemästäni. Hitto vie sä olet ihan passeli melkein viiskymppinen.... Sitä olen välillä ittelle kuiskutellut. Vaikkakin hiukset, tuo krooninen murhekasa pääni päällä välillä ärsyttää. Tai ei varsinaisesti hukset vaan muistutus viimeisimmästä kampaajakäynnistä, mikä oli täysin fiasko. Ylihinnoiteltu hosuminen värin kanssa. Väriä oli välillä jopa maskini alla. Miten on edes mahdollista. Sitten leikkaus oli aivan kamala. En edes tajunnut valittaa, koska olin niin shokissa. 

Ai niin... Miten otsikko liittyy mihinkään? Summeri. No sanaleikkinä tajusin juuri itsekkin, että keskellä talvea hippaloin kesämekossa..Melkein "summer". " No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle..." Ei, se ei ollut se juttu. vaan se ajatus mikä syntyi tänään. Minulla pitäisi olla jokin pääkoppaan sisäänrakennettu summeri. Joka hälyttää aina, kun olen ostamassa jotain, mitä en tarvitse. En todellakaan tarvitse vaatteita. Käyttämättömiä on kaapit täynnä. Joulukoristeisiin sorruin alessa vaikken tarvitsisi niitäkään.Minulla on kaapit täynnä kaikkea ja nyt voisi alkaa karsimaan jotain pois. Kaikki turha hiivattiin täyttämästä nurkkia. Ensi vuoden voisin pyhittää tälle ajatukselle... Älä osta mitään, mitä et todellakaan tarvitse. Kesävaatteita on yllin kyllin. Sisustuksessa valaisimia olisi myytäväksi asti. Tekstiilejä ja verhoja (liian lyhyitä) on kasautunut kaappeihin älyttömiä määriä. Summeri vain soimaan aina kun erehdyn ajattelemaan minkään hankintaa.

Sisäinen summeri...tröööt... Olisi paikallaan myös silloin, kun olen tekemässä jotain tyhmää. Vaikkapa uskon ketään tai innostun jostain. Varsinkin, jos ei ole uskomista ja innostuminen ei vie mihinkään.

Nyt mä olen tosissani innostunut kunnon kohottamisesta. Olen viritellyt tavoitteitakin. Painotavoite oli alle 80 kg. Itseasiassa matkaa siihen ennen joulua oli 400grammaa.Jouluna otin pari askelta taakseppäin. Päätin aloittaa pienillä tavoitteilla. No juu... oikea tavoitteeni on pudottaa kuutisen kiloa kesään mennessä. Se on helposti tavoiteltavissa ja antaa suuntaa jatkolle. Haasteita tulee kyllä mahdollisesta tupakoinnin lopettamisesta. Tiedän, että pitäisi jaa lupasinkin itselleni. En vain saa vakuutettua itseäni siitä, että tahdonvoimani olisi vielä mukana jutussa. 

Nonnii... vaikka höpisen naapureitteni kanssa ja olen käynyt ihmisten ilmoilla niin olipa kiva taas tässä höpöttää. Tällaista se yksinäisyys teettää. Aattona sitten tämäkin kummavuosi pakettiin...