On siis aika pakata tämä vuosi pakettiin ja odotella seuraavaa. Kumma kyllä, nyt ei ole mitään suurempia odotuksia. Jos jotain odotan niin pyöräilykelejä ja festareita. Jos jotain haasteita itselleen asettaisi niin kaipa se olisi hienovarainen hoikistuminen. Syömisen opettelu taitaa olla kroonista. Monivuotinen haave herätä tarpeeksi ajoissa ja mennä ulkoilemaan ja tallentamaan aamua on vielä toteuttamatta. Olisiko siinä sitten tavoite, voisipa olla. 

Vuosi oli melkoinen vuoristorata. Mutta samalla erityisen antoisa ja onnellistuttava. Henkisesti tasapainottava ja kasvatin omaa päänsisältöä ainakin sen verran, että olen itsestäni ylpeä. Opettelin jotain mitä en osannut ja siitä on tuleville vuosille paljonkin hyötyä kaikin puolin. Päällimmäisenä tuon kameran käyttö. On huikeaa, että tämä ilmaisutapa tuli jäädäkseen. Se saa minut ulos liikkumaan. Tapahtumiin. Ideoimaan myös kotonakin. Monta taiteellista kokeilua muhii päässä ja odottaa vain toteuttamista. Tosin opin senkin, että mitä vähemmän suunnittelee ja ottaa hetkestä kiinni niin ne parhaimmat jutut tulevat kuin itsestään.

Tällä joululomalla olen oppinut hitusen myös viineistä. Toisaalta viinitietouteni on edelleenkin alkeellista, mutta tein ns. tieteellisen kokeilun. Ostin erilaisia viinejä. Ja nyt olen kolmea maistellut. Merkeistä en osaa sanoa mitään, mutta pullon kyljessä luki Merlot, Chianti ja Cabernee Sauvignon. Päädyin siihen, että Chianti on se, mitä kyljessä täytyykin lukea, jos ja kun seuraavan kerran ostan jotain. Se oli pehmeintä ja juotavinta. Merlot oli aika lähellä, mutta aavistuksen tummempaa. Ja Cabernee oli kaikkein kitkerintä ja hapanta, kitalakeen kuivuvaa. Jos oikein älläsin niin viimeisin sopinee ruuan kanssa parhaiten, mutta koska nautin viiniä kuitenkin harvoin ja tuskin syön koko pullollisen verran niin jätän sen tästä lähtien kauppaan. Nuo muut taitaa mennä seurustelujuomanakin. Kaksi ensimmäistä oli samaa merkkiä, mutta keskenään pieniä eroja, joten melkein väittäisin, että hajulla olen. Kaipa tuota tietoutta voisi itselleen ihan huvikseen kasvattaa vaikka kirjoistakin.

Opin senkin, että miettii ensin ennen kuin toimii. Pidän itteeni fiksuna vaan niinpä höynähdyin tekstiviesti -huijaukseen. Oli niin hyvin tehty ja sopi senhetkiseen tilanteeseen. Onneksi epäilykset heräsivät samantien ja kuoletin korttini. On oikeastaan vapauttavaa olla ilman maksukorttia.

Opin myös sen, että ei kannata enää ostaa pluskoon vaatteita. Täytyy tosiaan uskoa, että ne ovat liian isoja vaikka hieman kiloja on tullut lisää..

Vuosi alkoi innosta puhkuen kurssin alkaessa. Kohokohtia oli Tallinnan reissu kaikkine museokäynteineen. Vallisaaren reissu oli vieläkin huikeampi. Salamatunnit todella hyvässä opetuksessa. Näillä tiedoilla ja vielä alkeellisella kokemuksella liikutinkin itseäni etsimässä tulevaan näyttelyyn oikeita otoksia. Ensi vuonna jatkan kulkemista. Sitten joskus kun kissoistani aika jättää, aion laajentaa retkeilyn rajojen ulkopuolelle. 

Vielä kuitenkin niiden seurasta nautin. Surua toi pienen kissani poismeno. Meidän pikku maailma on siitä tasaantunut kolmen koplaksi, mutta toki se välillä kaihertaa, että kuinka kauan tuo toinen vanhus tuossa pyörii. Kuitenkin se on väistämätöntä. Veikkaan, että sitten kun aika koittaa, on se niin kova paikka, etten taida puhelimeen vastata, enkä päästää ketään kyläänkään. Suruaika oli sen verran outo. Pikku vanhukseni joko näkee välillä painajaisia tai on vain niin höperö, ettei muistaa missä on, että herää silloin tällöin yöllä parkumaan. Kun kutsun sitä niin se tulee kylkeen kiinni. Se on vain niin liikkis.

Ahdistustyypit kurkkasivat jonossa maailmaani, mutta en enää suostu niitä vastaanottamaan. Yhdestä on ollut siinä mielessä vaikea päästä yli ajatuksissa, koska se käytös minua kohtaan on ollut niin pöyristyttävää. En ikävöi tippaakaan. Päin vastoin olen tyytyväinen ja onnekas, ettei kuulu maailmaani enää. Mutta en valehtele, jos sanon, että on aikoja, kun melkein päivittäin pohdin syitä, että miksi näin. Välillä sitä menee melkoisen syvälle omaan itseensä, että mikä ihme minussa onkaan, että tuollainen olisi jotenkin oikeutettua ja mikä minussa on, että tämä on jotenkin toistuvaa eri paketeissa. Opin kuitenkin ajatuksen, että noi jutut mitä noi tyypit touhuaa, kertoo heistä. Ei minusta. Se vaikein asia käsittää on kuitenkin siinä, että mikä pakkomielle joillekki on romuttaa toisten luottamus tuhannen päreiksi? mitä ihmettä he siitä saavat? Eiväthän he itse sitä joudu uusiksi rakentamaan. Porskuttelevat vain menemään. Noh opin senkin, ettei noita tartte suojella, jos tietoisesti tekevät väärin ja seisovat asiansa takana. Aiheistahan voi kaiketi keskustella ihan ääneen. Nämä mitään salaisuuksia ole. Toki, jos yksikin anteeksi ymmärtäisi pyytää niin ehkäpä se hienotunteisuus syttyy helpommin ja käsitän virheeksi, mistä on opittu. Sitä ennen ei tuo armopuoli ole niin hirveämmin houkutteleva ajattelutapa.

Ahdistustyypeistä vielä sen verran, että opin ottamaan oman tilani. Minä itse olen kuitenkin se, joka omaa maailmaani saa hallita. Ei kukaan muu. Olen aivan liian hyväuskoinen ja tahtoinen, että monesti olen löytänyt itseni tilanteesta, että joku muu ohjailee, määräilee, alistaa ja olen jollain lailla ilmoitusvelvollinen liikkeistäni (???). Juuei, siihen en lähde enää. Jos olen parisuhteessa niin siinä nyt tietenkin jonkinasteista tiedotusta odottaakin olevan. mutta joku aikuinen nainen sohvanpohjaltaan alkaa hallita kaikkea vapaa-aikaani... Juueikiitos. Poistin tämänkaltaisen toiminnan maailmastani ja nyt minulla on huomattavasti parempi olla.

Kauneus. Olen taas oppinut avaamaan silmäni kaiken kauneudelle. Jopa lätäkössä saattaa olla oma kauneutensa. Positiivinen ajattelu on kasvusuunnassa.

On vuoteen mahtunut säpinää ja actionia. Rauhallista nautiskelua. Saikkuja ja juoksentelua. Migreeneitä. Koiranpentuja ja paljon lintuja. Ihan kaikkea.

Musiikki. Se on ja pysyy. Kesä oli täynnä musiikkia. Musiikillinen kohokohta oli vierailu oopperaan. Taikahuilua katsomaan. Se oli niin hyvä, että täytyy mennä uudelleenkin. Liput ovat melkoisen kalliita, mutta kyllä sieltä orreltakin elämyksen saa. Ja oopperassa iski ajatus, että mekkoja voisi käyttää muulloinkin ja useammin. Naisellisuutta!!! Paitsi kele näitä kelejä. Siinä on naisellisuus kaukana, kun sataa losottaa ympäri vuoden putkeen. Lukuisat kerrat pyyhkiessä ripsivärejä poskilta harkitsin jo tekoripsien hankintaa. Näin kuitenkin kuvan naisesta, jolla "ripsukat" muistuttavat Hitlerin viiksiä.... kuinka sieltä pusikoiden takaa mitään edes näkee? Juueiantaa olla. En uskalla, etten ala muistuttaa itseni karikatyyriä.Tosin onhan niitä kauniimpiakin versioita, esim. Klassinen malli.  Aitous on kuitenkin valttia ja menen uutta vuotta vastaanottamaan Helsinkiin tod. näk. vesisateeseen. Palaa kotiin, putsaan posket ja nautin vielä päivän vapaasta ja otan vastaan sen mitä uusi vuosi tuo tullessaan.

Onnekasta vuotta 2018 !