Tökki nuo yhteydet viimeksi kirjoittaessani siihen malliin, että nörttiysmarinan pelossa on mitä ilmeisemmin pikselini tallentaneet turinointini useampaan kertaan. Noh , poistin ylijäämät ja voimme elää ja hengittää niin normaalia elämää taasen kuin se ikuna on mahdollista.

Vaikka otsikko on ironiaa tietsukkaneroudelle niin oikeastaan yhteydet epäpelittävät ihan muuten vaan.

Taisi mennä keskiviikkona polvesta taas yksi piuha lisää poikki.Olinkin koko päivän aivan älyttömän hyvällä tuulella. Jopa niin, että välillä käväisi pelko, että mikähän tämän fiiliksen pilaa. Sen kun olen oppinut, että liika onnellisuus kostautuu. Aina. Muistan jopa epäilleeni, että jotain varmaan tapahtuu ja anelin kohtalokummalta, että saisin pitää hyvän mielen. No ei se tietenkään ollut mahdollista. Koko päivän touhunneena ja tyytyväisenä siitä, että jalalla pystyi astumaan kohtuullisen kivuttomasti valmistauduin iltavuoroon. Eväät olivat pakattuina ja ajattelin kipaista vielä parvekkeella. Parvekkeelle mennessä kaarsin tuolille istumaan ja poks. Astuin jotenkin vinoon ja polvi lumpsahti sijoiltaan. Meinasin mennä nurin, mutta muutama kynttiläkippo vain murhautui siinä rytäkässä. Nyt lähti ääntäkin kun kirosin kivusta.

Mietin, että lähden töihin, mutta, jos jalka ei kestä astua niin ei vain yksinkertaisesti kestä. Matkalla junalle jouduin sitten soittamaan lekurille ja kaarsinkin sinne. Paluumatka sujui keppien kanssa. Muuten ei olisi sujunutkaan. Nyt tuli kyllä itku ja epätoivo. Juuri kun sain työstä mielekkään ja missä viihdyn niin toi jalka uhkaa kummasti uraa. Heti kun palkasta tuli kohtuullinen niin pelko on nyt läsnä, että mahdanko kauaa pystyä tuota työtä tekemään, missä jalkojen päällä ollaan koko ajan. Olen ihan oikeasti kirottu. Hitusen onnea niin poks. Naurappa vähän niin pam. Hymyileppä ääneti sisäänpäin niin, ettei kukaan huomais...pow. Aiemmin epäonni oli miesrintamalla. Nyt kun ei niitäkään uskalla enää lähelleen päästää niin paukkuu kaikki loputkin asiat. Pääasia lienee, että paukkuu.

Niistelin itkua tuhertaen tohtorilla ja kepukkojen kanssa takaisin kotiin. Sitten kiidin niillä kolme päivää uimassa. Mun on pakko kuntouttaa tuo koipi ja saada liikuttua jotenkin. Vesijuoksusta on tullut henkireikä. Tosin nyt sekin teki hieman kipeää, mutta vaihtelin liikkeitä ja sitkeydellä alkoi taas pyörimään jotenkuten. Oli aika nastaa perjantaina olla terapia-altaassa niin, että lisäkseni oli vain yksi henkilö. Ihanan rauhallista. Mietin, että saako reisilihas tarpeeksi työtä vesijuoksussa. Kekkasinkin roikkua altaan reunalla ja vain polskin veden alla. pari kertaa viisiminuuttia alkoi tuntumaan kerrankin oikeissa paikoissa. Tuollainen jumppa onkin ihan hyvä lisä.

Onni on, että on hyviä tyyppejä kerääntynyt ympärille, jos apua tarttee niin tarjouksia satelee. Toki saan autokyydin, jos tartten.Ilmoitan vain. No juu tarttis hakea kissanhiekkaa, koska se on hankalaa kantaa. Kyllä kyllä, mutta just nyt on vähän sitä ja huomenna tuota, ens viikolla sitätätä ja tuota. Juu ymmärrän, mutta olet toki erihyvä ihminen, kun tarjouduit kuitenkin jeesaamaan. Kiitos siitä tosi paljon.. Yhdeltä vilpittömästä avuntarjouksesta kieltäydyin, koska tällä ihmisellä on muutenkin niin tolkuttoman paljon ihan oikeasti hommaa joka suuntaan. Mutta varmasti auttaisi, jos antaisin.

Tänään kävin katsastamassa Emmassa Michael Jackson-näyttelyn, Koominen hetki koitti näyttelyn alaovella yhden mummelin kanssa kinatessa, että kumpi menee ovesta ensin. Mummeli ohjasi, että mene vain kun hän on hidas, kun jalka on kipee. Totesin, että niin on minullakin ja revettiin nauramaan , kun kammettiin portaita ylös. Kaksi könkköä.

Näyttely oli virkistävä. Olkoot puheet mitä ovat ja totuus... mikä sitten onkaan niin sitä ei voi kukaan kiistää, että Miihkali on ollut totaallinen megaluokan tähti. Näyttelyssä oli kuitenkin enemmän taiteilijoinen näkemyksiä kuin varsinaista fanitusta. 

Sellaisen uuden huomion itselleni tein, että..... Katsoin lomalla Bohemian Rapsodyn. Leffan Queenistä. Jos Eddie Mercury oli käsittämätön luonnonlahjakkuus ottamaan yleisön haltuunsa niin jännä, että Jacksonin yleisö meni jotenkin muuten sekaisin. Näyttelyssä oli pätkä jostain konsertista ja kontakti ainakin siinä pätkässä oli itseasiassa mitätön. Hänellä oli kuitenkin spektaakkelimainen show. Musiikki menee ytimeen. Mutta sellaista vuorovaikutusta sai ainakin tuosta pätkästä hakea. Mutta silti yleisö mylvi. Ihan kuin he näkisivät jotain yliluonnollista tai jotain. 

No mutta, virkistävän taidekönkkäämisen jälkeen matkustin bussilla kotiin. Olin ajatuksissani jalasta. se meinaan pelkästä seisomisestakin muutaman kerran ulahti. Katselin ikkunasta ja kyytiin tuli vanhempi mies. Ei papparainen, mutta jonkin verran itseäni vanhempi. Asettui vastapäätä istumaan ja yritti hakea katsekontaktia. Huomasin sen kyllä, mutta jatkoin uppoutumista omiin ajatuksiini ja katselin ulos. Hetken kuluttua mies uteli, että onko minulla ollut huono päivä vai miksi murjotan. Olin vähän hämmentynyt, koska en ollut tehnyt elettäkään, että kenenkään täytyisi huomioida olemassaoloani. Totesin, että eipä ole huono päivä. Mistä tämä näin päätteli? Mies vastasi, että, koska katselen ikkunasta ulos, enkä juttele hänelle. Vastasin, etten ole juttutuulella, enkä välttämättä avaudu tuntemattomille...Hän juttelee aina tuntemattomille ja haluaa nyttenkin jutella. Vaihdoin paikkaa ja jurnutin, että on se kumma, että jotain voikin häiritä se, että katselen bussin ikkunasta ulos. Ukko marisi hetken aikaa ja päätin tuijottaa puhelinta. niin kuin kaikki muutkin. Normalisoiduin siis.

Mikähän noita tosiaan vaivaa. Zuppailevat ihan randomina eteen ja vaativat huomiota. Pitäisiköhän alkaa toimimaan samoin? Mikäkuka nyt ikinä vähänkään näyttää siedettävältä niin eteen vaan ja vaatimaan huomiota ja ennen kaikkea oikeuksia. Sitten hämmentynyt ja erityisesti loukkaantunut ilme ja olemus kehiin naps, jos joku vähän ärsyyntyy. Voihan sen tyypin sitten arvostella päälle julmuudesta ja töykeydestä, jos en saa mitä MINÄ HALUAN..... eikun ei. En vain jaksais enkä kykenis. Multa puuttuu toi minähaluanjaminämyössaantainostanmetelin-dramaqueen-geeni. 

Tjaah... nojoo. kyllä minäkin draamailen, mutta useinmiten vainsilloin kun evätään tai yritetään estää ne samat oikeudet ja asiat kuin muillekkin. Ymmärtääkseni vähän eri juttu kuin tuntemattomia pakottaa jutteluun.

Yhteyksistä ja pinnanpoksahduksista puheen ollen. Eilen huomasin, ettei nettikirppismyynti taida sopia minulle. Aiemmin on kaupat sujuneet nopsasti ja sujuvasti. Eilen myin kahta tuotetta. Samantien sovimme noudot muutaman tunnin päähän. En viitsinyt lähteä minnekkään, koska ajattelin etten ehdi takaisin. Molemmat peruivat tulonsa juuri kun hakuaika tuli ajankohtaiseksi. No kiitti vit...No kaivelemaan kymmeniä ostajia, joille ilmoitin erikseen ilmoituksen varattu-infosta huolimatta, että tuote on varattu. Empä saanut ensin ketään enää kiinni. Sitten eräs kysyi, että onko tuote vielä vapaa. vastasin samantien, mutta hän ei lukenut vastausta tuntiin. Argh. Onneksi molemmille tuotteille löytyi sitten ostaja ja pääsin vihdoin ulostautumaan kotoani. Ainut ain, että möhelsin itse toisen tuotteen kohdalla sen, että poistin koko ilmoituksen tajuamatta, että ostajan yhteys katosi samalla. Pirkale. Noh, poistin ilmon, koska se poiki älyttömän määrän arabiankielisiä uteluita, joihin meinasin vastata jotain ihan yhtä ymmärrettävää. Muutama kaveripyyntö. Muutama muu ehdotus. Tuote itsessään oli asiallinen ja halpa.

No mutta ylipäätään turhat varaukset otti päähän. Siitäkin huolimatta, että sellainen viisaan logiikan mantra kaikui pääni sisällä. Sellainen, minkä olen aika monta kertaa eri yhteyksissä kuullut : " No mutta täytyy sinun nyt ymmärtää näitä ihmisiä, että heilläkin on varmasti muutakin tekemistä, kuin hakea sinun käytettyjä tavaroitasi" ... Ja sellanen mymmelihymy päälle. Juu on niillä varmasti parempaa tekemistä. Niin minullakin kuin odottaa turhaan, joten voivat jättää varailematta. Minun aikani on kaiketi ihan yhtä tärkeä.. Voi hitto kuin itsekäs mä olen . Hyi!

Kylläpäs mä olen jubinatuulella. No jospa huomenna olisi parempi päivä ja alkaisi parempi viikko. Eli siis hyvää yötä!

 

P.s. Oikeudet julmetun moneen kirjoitusvirheeseen pidätän tälläkin kertaa ittelläni. Silmät risteytyvät juuri oitis unten somaan maailmaan. Ihan pätevä syy tällä kertaa