Jep, kävin rehveillä. Kolmen viikon kirjoittelun jälkeen. Ihmeen pitkään jaksoinkin raapia tekstiä. Yleensä kyllästyminen on tullut jo viikon varrella. 

Noh, aikaisempiin kokemuksiin viitaten, ei minulla hirveän suuret odotukset edes olleetkaan. Menin kuitenkin paikan päälle katsastamaan, että millainen jeppe mahtaa ihan livenä olla. 

Tjaah... Tällä kaverilla oli vain yksi ilme. Jotenkin oli kauhean haastavaa lukea mielialaa kasvoista. Oliko hän vaikkapa minuun pettynyt tai tyytyväinen. Ei pilkettä silmäkulmassa, ei mitään. Sinänsä ihan asiallinen, mutta, mutta...Kävimme parissa baarissa parilla. Join molemmissa yhden juoman joiden aikana hän joi 3-4. Jutteli kyllä. Ei siis ihan mykkä kuin aika usein ovat olleet. Jutut vain olivat hieman kummallisia. Hänen äitinsä toipui sydänkohtauksesta ja otin siihen osaa. Totesin, että kyllähän tuollainen aina huolta aiheuttaa. Vastasi, että no ei oikeastaan, olis kuollut pois, koska on ylipainoinen ja rakastaa pullaa. ( ?) Öööh. Noh mulla lienee melko kummallinen maailmankatsomus jälleen kerran, mutta jotenkin kuulosti todella ankealta. 

Treffien koomisin puoli oli siinä, että toisessa baarissa oli aika täyttä ja samaan pöytään tuli yksi heppu istumaan. Tulin hänen kanssa paremmin juttuun ja kun olin lähdössä kotiin ja treffikaverin noustessa saattamaan junalle niin tämä kiva poju katsahti meitä, katsoi silmiini  ja toivotti "Hauskaa iltaa vai pitäisikö sanoa, että otan osaa".

Meinasin revetä nauramaan vaan en tohtinut. 

Mutta siis lopputulos oli "Hei Hei".

 

Nyt on taas noi nettideittailukiintiöt täynnä ja muutkin kiintiöt. Jotenkin on vain ihanaa olla nyt rauhassa kotona. Taidan olla vähän väsyksissäkin jetlaakin takia ja täytyy tunnutsaa, että nuo koulupäivät ryntäilyineen vaativat veronsa. Tämä päivä meneeki levätessä ja huomenna hieman kuntoilun puolelle kallistuen.

 

Kuvailukurssi sujuu taas hyvin. Olen oppinut ihan sikana kaikennäköistä. Meillä oli vierailevana opettajana aiemminkin piipahtanut ukkeli ja tekniikkapuoli alkaa olla aika hyvinkin hallussa. Rutiinia vain kaipaa. Pompin taas kuin ilmapallo innoissani, kun lähdin kotiin päin. Onnistumisen iloa. Sain miljöökuvausharjoituksessa otettua kurssikaverista teknisesti täydellisen kuvan. Parhaan mitä olen ikinä ottanut. On se kyllä opettajastakin paljon kiinni. Jos tekniikasta mitään ymmärtämättömälle saa umpiluuhun jotain tietoa läpi niin on pakko olla hyvä ammatissaan. Hän tuntuu olevan koko ajan hajulla, että miten kellekkin asiat selittää. Ja mikä tärkeintä, selkeys. Tuli jopa tunne, että, mähän ällään tän ja kun vielä lopputulos oli täydellinen niin voittajan on helppo hymyillä. 

Eräs kurssikaveri nauroi minulle, että minusta pitäisi ottaa videota tai kuvasarjaa tämän kurssin aikana. Kun en ällää niin tuskailen ja naama on kuin..... ja kun jokin asia aukeaa niin tuuletan kuin lottovoittaja. Monta hupaisaa hetkeä on tullut... täytyy myöntää :)